tiistai 28. kesäkuuta 2016

Hirsitalo remppaa; hirsiä, hirsiä

Viime viikolla vaari soitteli ja kerto ostaneensa toisen hirsitalon. Oli nähäny netisä myynti-ilimotuksen ja innnostu tekkeen kaupat. Vähän ajan päästä sano, että talo ei oo ennään pystysä, vaan on purettu ja hirret oli ollu sen verran hyväkuntosen näköset, että päätti ostaa ne. Me ku tarvitaan talon kengittämisseen hirsiä, niin nuistahan ne saahaan mukavasti ku lähes saman kokosia ovat talot. Ylmääräisistä hirsistä voi sitte rakentaa joutesaan koirankopin, saunan, grillikatoksen, leikkimökin ja palijo linnunpönttöjä.
Alakuviikon hommana oli rakennella kehikko kartanolle, jonka päälle saahaan uuvet hirret latua.
Kaunis oli aamupäivä ku alotimma kehikon tekua. Mahollisimman tasanenhan siitä pitäs saaha jotta hirret pyssyy suorasa. Siihenpä  niitä on hyvä alakaa sitte latomaan, kuhan hirret saahaan pihamaalle tuotua
Tälle päivälle oli aamu yheksäksi sovittu, että mennään siirtämmään hirsikasa kärryyn jolla hirret kuskataan meijän kartanolle. Aamusella näytti että saattaa vesisaje vähä haitata hommaa, vaan eipäs haitannu. Päivän päälle alako aurinko paistammaan ja oli tosi nätti keli.
Olihan se hikistä hommaa, voi mahoton paikka. Ei niin hätä saanu olla, etteikö ehi juomataukoja pittään.
Kaks miestä oli allaalla nostelemasa hirsiä, yks mies ja yks akka ylläällä ottamasa niitä vastaan ja latomasa kärryyn.
Pari päivää ehtii kroppa pallautummaan tämän päivän uurastuksesta. Perijantaiksi on sitte tievosa pikkunen urakka kuorman purkamisesa. Tästä se homma jatkuu. 

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Hirsitalon remppaa; vaarienergiaa

Tuvan tyhyjäys on hikistä  hommaa. Vaareilta homma käy aika sutjakkaasti.
Huh, huh, olihan siinä urakkaa, vaan ny se on tehty.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Virkaten ja värkäten matto ja viltti

Miniä toivo vaalijaa virkattua pyörylämattua. Käytetyistä t-paijoista, lakanoista ja puseroista saa hyvvää pehemosta kujetta. Oma vaivansahan on tietysti leikaamisesa, mutta sehän kuuluu osana tähän hommaan. Meni siihen muutama t-paita ja pari lakanaa. Matto on kooltaan suunnilleen pari metriä kertaa metri viiskyt.

Onkohan mulle jo tullu riippuvuus nuitten pyörylöitten virkkaamisseen, ku yhen saa valamiiksi niin toista jo alakaa. :) Ennen ku tuota miniän mattua rupesin tekkeen, olin jo alattonu virkkaamaan jämälangoista vilttiä.
Täsä työsä ei oo oikeen päätä eikä häntää. Virkkasin erilaisia pyörylöitä ja liitin niitä yhteen sitä mukkaa ku homma eteni. Pyörylöitten välleihin piti keksiä jotaki täytettä ettei jää isoja aukkopaikkoja.
Pyörylöitten virkkaaminen alako välisä tuntummaan ykstoikkoselle. Mielenkiinnon ylläpitämiseksi virkkasin  joitaki kolomioita ja tähtikuvioita pyörylöitten sekkaan.
Jämälankavarasto tyhyjeni hienosti. Pienistä lankatumpuista kerty kaiken kaikkiaan lähes pari kilua painava viltti. Viltin alla ei varpaita palele.


sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Sana sunnuntaille; kallisarvoinen

Perijantina töisä kuuntelin Radio Deitä. Kaunis ääninen nainenn laulo laulua joka herätti minusa suuren kiitollisuuen Taivaan Isää kohtaan.

Ei kullalla maksettu
James M. Gray 1900                   Daniel B. Towner 1900

Ei kullalla maksettu lunnaita sielun,
ei maailman aartehet riittää ne voi.
Vaan Jeesuksen risti on kalliopohja 
ja kuolonsa terveyden mullekkin toi.

Ostettu oon en hintaan kullan,
enkä maailman aarteiden.
Mun osti verellänsä Jeesus,
hintaan suuren rakkauden.

Ei kullalla maksettu lunnaita sielun,
syyt tuntoni liiaksi raskahat lie.
Nyt Jeesuksen risti on kalliiopohja
ja kuolonsa mullekkin autuuden tie.
Ostettu oon....

Ei kullalla maksettu lunnaita sielun,
sai sieluni säikkyä käskyjä lain.
Nyt Jeesuksen risti on kalliopohja
ja kuolonsa pelkoni poistavi ain.
Ostettu oon...

Ei kullalla maksettu lunnaita sielun,
ei aartetehet viedä voi taivaasehen.
Vaan Jeesuksen risti on kalliopohja
toi kuolonsa mullekkin armahduksen.
Ostettu oon...
 

Saakoon sinunki sydämes täyttää tämä tietoisuus ja riemu, ostettu vapaaksi tästä maailmasta.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kaloja narraamasa

Taitaapa siitä olla viikko aikaa, ku oltiin pojan kans kaloja narraamasa. Ajettiin ensin tutulle paikalle josta sain pikkuruisen muikun, poika sai pari kilosen hauven.
Vettä sattaa tihhuutteli vähän väliä, vaan ei se meitä haitannu, ku päällä oli sajevaatteet.
Päätettiin sitte vaihtaa paikkaa. Poika kahto navikasta vähä suuntaa mihin mentäs ja löysi jonku järven keskeltä mehtää misä ei oo aikasemmin käyny. Joten suunnistettiin sinne.

Kovin pitkästi ei tarvinnu aijaa, ku navikka näytti että pittää kääntyä vasemmalle. Vastaan tuli mehtätie joka näytti olevan ajokuntonen ainaki alusa. Pari sattaa metriä pääsi aijaan niin tie alako muuttummaan huonommaksi. Tultiin kahen polun risteykseen, valittiin vasemman puoleinen poloku. Ajettiin vielä jokunen metri, vaan sitte oli auto jätettävä tienpuoleen. Niin kuoppasta ja kivikkoista oli poloku, ettei kannatanu alakaa riskeeraamaan auton pohojaa. Poika kyllä vähä luuli omistavansa maastoauton, ku ajeli sillä menemään huonoistaki kohista äiteen huutaesa vieresä, varo kiviä.

Auton eesä oli melekonen hakkuuaukia. Poika tuumas, että tuostahan meijän on heleppo oikasta. Kalastuskamppeet mukkaan ja menoksi. Hakkuuaukio oli ojitettu. Reilun metrin levysiä, vetisiä ojia. Olipa mukava hyppiä niitten yli kalastussaappaitten roikkuesa olkapäillä, ongenvapa ja matoämpäri heilahellen käsisä. Ois ollu helepompi reitti kävellä polokua pitkin.
Jos joku ois nähäny meijät niisä kamppeisa rämpimäsä hakkuuaukiolla, nii pöhölöksihän se ois meitä luullu. Liekkö ois kovin palijoo erehtynykkään, kalastusinto ku iskee oikeen päälle, nii sehän on tietynlaista hulluutta. :)

Päästiinhän me lopulta polulle joka johti järven rantaan. Mulla alako välillä epäusko herräämään, ku poloku vaan jatku ja jatku eikä järviä näkyny missään. Poika silimäili mehtää ja tuumas, että kyllä se järvi nuitten puitten takana on. Nuo taaimmaiset puut on nimittääin kauempana, puitten välisä on pakko olla aukeempi kohta. Tarkistettiin suntaa navikasta ettei kulijeta vika suuntaan. Järvi ku alako puitten lomasta vilahtelleen sannoin, että nythän me voitas tästä oikasta. Ei oikasta, kävellään polokua tuonne niemen kärkeen siinä saattaa olla parempi paikka, oli pojan vastaus. Niihän sitä käveltiin.
 Niemenkärki oli kyllä nätti ja rauhallinen paikka. Ilta oli ihanan rauhallinen, ei ollu suurta inisevää ihailijajoukkua ympärillä eikä vettäkään satanu haitaksi asti.

Poika sano mulle, että laita muikku syötiksi, tiijä vaikka hauki siihen tarttus. Minähän laiton muikun koukkuun ja kahalasin rantavetteen niin syvälle mitä saappaanvarsi anto myöten. Kahalasin rantaa etteen päin pitäen kolomimetristä ongenvappaa niin kaukana, ku suinki pysty. Kahalasin rapiat viiskyt metriä yhteen suuntaan rantaa ja sitte takasi. Takasi tullesa ihan rannasa kaislikon seasa molskahti. Siirsin nopijasti onkeni lähemmäs sitä kohtaa siinä toivosa, että rannasa ollu kala sattus muikkusyötin huomaamaan.
Hetken päästä alako nykiminen. Arvasin, että ny oli koukusa muikkua suurempi vonkale.
Vetelin siimaa lähemmäs rantaa ja haukihan sieltä tuli. Ei mikkään niin suuren suuri, mutta hauki kuitennii.

Syöttimuikku löyty rannasta ja laiton sen uuvestaan viritykseen. Ois saattanu tulla toinenki hauki, mutta muikku takertu kaislikkoon ja jäi sinne. Onneksi oli matoja joita laittaa syötiksi.
Yks särki oli kiusana. Se söi monta kertaa mavon koukusta, jäi kolomesti koukkuun päätyen aina takasi järveen.
Illan kohokohta...
Ahavenelta oli yks evä lähteny irti, jälilellä oli vain pikkunen tynkä. Liekkö sen kimppuun käyny joku suurempi vonkale, kuvitellen saavansa ahavenesta suupalan ihtelleen. Tai oiskohan sen evä voinu tarttua johonki kalastajan vieheeseen. 
Illan saalis; kaks ahaventa ja kuus haukia, nii ja ne kolome pois heitettyää särkiä.
Takasi autolle oli helepompi kulukia kalojen kans polokua pitkin kuin oikasta hakkuuaukian kautta. Kantomatkaa oli lähes pari kilsaa, konstit on monet sanon...


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Hirsitalon remppaa: tuvan tyhyjäystä

Maanantaina käytiin aamupäivästä konevuokraamosta hakkeen piikkauskone, ku pitäs saaha petonilaattiat tuvasta ja entisestä saunasta hajotettua. Kahen jäläkeen päästiin tosi toimiin.

 Muutaman tunnin päästää oli saunan laattia hajalla, osa petoneista jo kartanolla.
Ettei vaarille tulis tärinätautia piti munki välillä vähä piikata.
Iltaan mennesä oli tuvan laattiaki lähes puoleen välliin piikattuna. Onhan se pölystä touhua, mukava oli päästä käymään suihkusa ennen nukkumaan menua.

Tiistai aamuna hommat aloteltiin kaheksan aikoihin ku apumies tuli hommiin. Vaari piikkas suurimman osan  laattiasta, hiki valu ja kahavia kulu, mutta kahteen mennesä oli homma selevä.

Huh, huh, olihan siinä hommansa.
Kahavitauon aikana päätettiin, että jatkettaan hommaa seuraavana päivänä. Johan tuosa tuli yhelle päivää rehkittyä ihan tarpeeksi. Suuret kiitokset Alpo-apumiehelle. Iliman hänen apuaan ei ois tuvan petonit vielä kartanolla, niitä ku ois ollu yksin aika hankala irrotella sillä aikaa ku vaari piikkas. Kahestaan petonien irrottelu kävi suhteellisen sutjakkaasti.

Ilta oli kuiten vielä kaunis ja aurinkoinen, innostuttiin vaarin kans siistimmään vähäsen pihamaata. Siinäpä siistimistä riittääki. Pihhaa ku ei oo vuosikausiin hoijettu niin sielähän kasvaa rehottaa vaikka mitä, nokkosta, koiranputkia, marijapensaita, mesiangervua ym. Kaiken rikkaruohon keskellä sielä täälä kukkii kauniita luonnonkukkia jotka tekis mieli kyllä säilyttää.
Vaarin oma keskiviikon aamulausunto eilisestä päivästä: "Pi-pi-pi-piik-ka-ka-uus  tä-tä-tä-ri-ri-sytti  li-li-hak-sia  iha  ki-ki-piäksi  asti. Kä-kä-kämmenet  ja  so-so-sormet-ki-ki  on  ni-in  tur-ta-ta-na  et-et-tei  ki-ki-ri-ri-jote-tu-tu-ksi  ta-taho saaja. Va-aan  jo-jojospa  se  tä-tä-s-tä-tä.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Hirsitalon remppaa: tapetteja, lankkuja, kunttaa ja multaa

Viikon aikana vaari ehti puuhastelemaan yhtä jos toista. Täsäpä pieni kuvasarija tapahtuneesta.
 Kartanokamarin nurkasta lähti komero ja seinistä ilimesty näkyville menneitten vuosien tapettikertoja.
On ne vaan hienoja nuo vanahat tapetit. Kirkkaan sininen sävy on aika raju vaihtoehto.



Ruskijan sävyset kukkatapetit näyttää olleen suosittuja sävyjä.
Kartanokamarin laattialankkkujen alusta oli tämän näkönen. Kunttaa ja multaa vuorotellen laitettu eristeeksi. Ei kai tuo kovin mahottoman lämmin oo tainnu olla.
Kuntan ja mullan alla oli hieman harva hirsinen alapohoja. Tuosa laattiasa on ainaki tuuletus pelannu, mahottomia rakoja.
Kaikki moska ja törky heitettiin akkunasta kartanolle. Melekonen kasa niitä siihen kerty. Tuostahan ne on heleppo levitellä tantereelle niin maatuvat muutamasa vuojesa.
Kirkonpuolen nurkkakamarin laattia oli huonommasa kunnosa, alapohoja oli pettäny ja laattia on lysähtäny alas. On siinä ollu vaarilla naama mustana pölystä, hyhh...hyhh..
Päivä paistaa läpi molemmisa kamareisa alimmaisten hirsien välistä joten sehän tietää sitä, että alimpia hirsiä joutuu korijailemmaan ja osasta vaihtammaan kokonaan uusiksi.
Laattioitten alta löytyy monenmoista roinaa. Pitäneeköhän nuo ottaa talteen, puhistaa ja ölijytä ja laittaa uuteen porstuaan koristeeksi.
Näköala vinttikamarin akkunasta. Aitan katto kaipaa kiireesti kans korijausta. Vaarin suunnitelmisa on tehä siihen väliaikanen suojakate jottei saje pääse ennään sisälle kastelemmaan paikkoja.











keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Keiloja kaatamasa

Oonhan mää tainnu joskus mainita, että oon kulukenu maanantaisin pitämäsä käsityötunteja sivukylän koululla. Tänä kevväänä koulu lopetettin kokonaan joten sen myötä loppu myös mun hommat.
Tälle iltaa oli sovittu kolleekoitten kans, että kokoonnuttaan yhteen viettämmään vähä niinku päättäjäisiä.
Ensin jottain mukavaa tekemistä.
Mentiin keilahallille.
Osa naisista oli keilapalloja viskonu aikasemminki, mulle tää homma oli ihan uutta.
Pikkusen meille annettin ohojeita miten pallua pijetään kiinni ja miten se tulis heittää. Kyllähän se aika helepolta näyttää, ku vierestä kahtoo toisten heittämistä, mutta ei se pallo aina mee siitä kohtasta mistä sen olettaa menevän. Vaikka kuin tsiikaa ja tähtää keskelle, pallo saattaa kieriä ränniin. Palloon saatto tulla heitettäesä kierrettä, jolloin pallon suunta muuttu suuresti vieriessään kohti keiloja.
Sen huomasin, että mitä enemmän heittoon sai voimaa sitä paremmin pallo meni suuniteltuun kohtaan.

Ennen keilaamisen alakua piti tehä vuorolista josta näkkee pistekertymän. Aika tasavertasta sakkia oltiin, ei pahasti jääty jäläkeen heistä jotka olivat keilanneet aikasemminki.
Puoli nelijältä alettin keilaamaan ja viijeltä tulosnäyttö ilimotti, että peliaika on loppu. Puolesatoista tunnisa  ehti kyllä heitellä pallua ihan riittävästi näin ekakertalaisen mielestä. Saattaapi huomen aamulla tuntua olokapääsä, että jotaki on tullu illalla tehtyä. Keilaaminen sai porukan näläkäseksi, suunnistettiin keskustaan kahtelemmaan joku kiva paikka mihin mentäs syömään.
Tämä vaikutti kivalta.
Hyvä valinta oli tulla tähän ravintollaan. Sisällä oli viihtysää ja palavelu oli erinomaista.
Hyvältä maistuu, kuva kertoo enemmän ku tuhat sannaa.
Kiitos teille ihanaiset seuralaiset ja oikeen mukavaa kessää.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kuntoilua parin mutterin takia

Mulla oli aamu kaheksaksi sovittuna Roomsterille hoitoaika autokorijaamolle. Katsastus setä oli merkannu paperiin, että Roomsterin etupään jousitusten laakerit piti uusia. Olipa hyvä homma, ne ku on kitisseet ja natisseet usijamman vuojen ajan, ny ne tullee kuntoon. Puhelimesa sanottiin, ku aikaa soittelin, että hommasa mennee kahesta kolomeen tuntiin.
Valamistelin auton viemistä hyvisä ajoin jo sunnuntai iltana. Menin alakerran pyörävarastoon tarkistammaan misä kunnosa meijän polokupyörä mahtaa olla. Aattelin nimittäin, että nakkaan sen auton perrään ku lähen korijaamolle niin pääsen sillä sitte takasi.

Aamulla oli +7 lämmintä ja melekonen tuuli. Vaatetta sai pukia päälle vähä enemmän jottei tullu kylymä polokiesa. Tulomatka on lähes koko ajan ylämäkkeen nousemista. Sen siitä saa ku assuu vaaran päällä.
Meinas pikkusen alakaa kintut hyytymmään viimmesesä ylämäesä. Ei auttanu sisu eikä sinni, pakko oli hypätä pyörän päältä alas ja lykätä pyörää, ku ei jaksanu polokia.
Päästyäni pyörävaraston ovelle hoksasin, että mullahan ei oo auvainta mukana. Talon auvain on samasa nipusa autonauvainten kans ja ne on ny sielä korijaamolla.
Piti soittaa pojalle, että tulis aukasemmaan oven. Onneksi assuu aika likellä.

Kymmeneksi mulla oli meno kaupungille, muistin ottaa auvaimenki mukkaan. Pyörällä oli heleppo lasketella alamäkkeen kaupunkia kohti. Siitä jopa nautti.
Kymmenen jäläkeen menin kiertelleen hetkeksi aikaa kirpparille ja sieltä sitte ajelin korijaamolle kellon ollesa kahtakytä vaille ykstoista. Aattelin  mielesäni, että alakaa olla kolome tuntia menny siitä ku jätin auton korijaamolle joten se saattas olla valamis. Ne kyllä lupas ilimottaa sitte, ku sen voi hakia, vaan mitäpä se haittaa jos meen sinne norkoilemmaan.

Astuessani sisälle korijaamoon vastaan tuli mies joka päällisin puolin vaikutti työmieheltä, joka tekkee puhtaampia töitä, hällä ku ei ollu yllään suojahaalaria. Kysäsin mieheltä Roomsterin tilannetta. Hän tiesi keruta ettei kuulemma oo vielä valamis. Pari mutteria on niin ruostunu ettei niitä meinaa saaha auki. Varovasti tiedustelin, että mitenkähän kauvan siinä kenties vielä mennee. Mies arvaili aikaa ja veikkas, että tunti tai kaks saattaa mennä.

Mua harmitti. Olin aatellu, että saan auton ja voin aijaa sillä kotija, ku en millään vihtis lähtiä toista kertaa polokemmaan ylämäkejä. Istuin korijaamon kahavioon oottelleen, siinä toivosa, että läsnäoloni jotenki jouvuttas sitä hommaa. Kassapöyvän takana oleva kaveri huusi, että ota sieltä kahavia ku jouvut oottelleen. Sano myös, että heillä on ollu täsä hässäkkää ja hommat vähä sekasi, ku yks työmiehistä sairastu ja toiset joutuu tekkeen senki hommat. Korijaamon puolella ei oo ku yks mies auton kimpusa, ku tavallisesti niitä on kaks.
-Jaaaa, homman venyminen ei siis ookkaan yksistään kiinni ruostuneista muttereista, vaan siitä, että teillä ei oo tarpeeksi työvoimaa.- Joo, näin on päässy käymään ja sen takia tää homma vennyy.

Olin oottanu tunnin. Kaveri tuli sanomaan, että taitaa olla viisaampi lähtiä kotija, auton laitto saattaa kestää vielä pari tuntia, pari mutteria on niin ruosteesa, teettää töitä saaha ne irti.
 - No voi voi ompa surkia homma. Polokia ny toisen kerran kotija ja sitte taas tulla tänne takasi hakkeen autua, huh..huh.  Kaveri kysy misä päin asun ja kuultaan vastauksen sano, että onhan siinä melekonen polokeminen vaaran päälle. Puheli siinä vähä niinku ihtekseen ja ehotteli jopa semmosta, että joku kävis heittämsä mut autolla. Se ajatus kuoli ja hautautui yhtä nopijaa ku oli syntyny.
 - Ei tarvi lähtiä viemään, kyllä mää pyörällä  pääsen menemään, sehän käy kuntoilusta.
- Sovitaan sitte niin, että täältä tullaa sinut hakkeen autolla, ku se on valamis, ettei tarvi eestaas polokia.
- Joo, sehän soppii oikeen hyvin. Jätin kaverille osotteeni ja lähin kuntoilemmaan. Olin kotona vähä ennen yhtä.

Kello oli puoli kolome, ku kaveri soittaa ilimottaen, että auto on muutaman minnuutin päästä pihalla.
Menin pihalle ottelleen jotta kuski tietää tulla oikiaan paikkaan. Ajettiin takasi korijaamolle, kävin maksamasa laskun ja lähin ajelemmaan kohti katsastuskonttoria. Katsasturkonttorilla ei tarvinnu kauvaa ootella. Auto meni läpi ja ny sillä on mukava ajella, ei kitise eikä natise.




sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Tulta ja tuulta

Eilen illalla lähettiin pojan kans ajelemmaan pohojosta kohti, suuntana joku järvi mistä kuulemma pitäs tulla hyvin kallaa. Reilu puoli tuntia oltiin ajettu, ku poika käänty sivutielle ja tuumas, että tämä tie se tais olla.
Pikkusen oli äänesä epävarmuuen tuntua, ollaankohan me sittenkään oikijalla tiellä.
Ei oltu hukasa, oltiin oikijalla tiellä. Poika tunnisti jonku kohan josta oli aikasemmin ohi kulukenu.
Välillä pysähyttiin yhen hakkukuaukian kohalle ja käytiin kahtomasa jos sieltä sattus löytymmään korvasieniä. Hakkuualue oli liijan vanaha, ei sieltä sieniä löytyny, matka jatku.

Ei oltu vielä päästy sinne asti mihin oltiin menosa, ku poika huomas pienen laavupaikan järven rannalla. Mentiin kahtommaan millanen paikka siinä mahtas olla. Ranta oli hieman kivinen ja kaislikkoinen, pojan mielestä siihen kannatti jäähä. Hän ku ei oo aikasemmin ollu täsä kohtaa kalastelemasa niin tulleepahan sekin testattua saako tästä mittään.
Mää virittelin tulet nuotiolle, poika lähti narraamaan kaloja.
Sillä aikaa ku poika narras kaloja mulla oli ommaaa hommaa. Olin kotua lähtiesä ottanu mukkaan paistinpannun ja lättypannun jotta saan rasvapolttaa ne nuotiosa. Eikähän laavulle koskaan lähetä etteikö mukana ois jotaki syömistä. Tällä kertaa paistelin maissintähkää ja halloumijuustua. Nam..nam, ku oli hyvvää.

Aurinko paisto komijasti, ois ollu tosi hieno ja lämmin ilta mutta tuuli oli mahoton ja kylymä. Kaiken aikaa rantaan kävi pienten laineitten liplatus. Harmitti ku ei ollu pipua pääsä, rannalle jos meni nii meinas pää paleltua. Nuotion äärellä kuitenki tarkeni ihan mukavasti.
 Pannut annoin olla nuotiosa ihan siihen saakka kunnes hiillos rupes hiipummaan. Nostin pannut kelopuupenkin päälle jäähtymmään. Vähän ajan päästä huomasin, että lättypannun alta nousee vähä savua ja ku nostin pannua niin penkkiihän oli palanu pienonen lättypannun jäläki.
Pannujen jäähyttyä sivelin niihin muurikkarasvaa ja  niinpä mulla oli uuven veroset pannut viijä kotija.
Kello alako olla  puoli yhesätoista, ku poika soitteli tuolta niemenkärijestä, että on tulosa laavulle päin. Pyysi, että tulisin niemenkärkeen hakemaan muutaman hauen ja ottasin tullesani mukkaan yhen hauen jonka hän oli jättäny polun varteen. Taivaan ranta oli tumma ja sen näkönen, että sieltä sattaa tulla hetken päästä vettä.
Lähin kävelemmään rantapolokua pitkin enkä varmaan ehtiny kävellä sattaa metriä, ku taivaalta alako tipahtelleen pisaroita. Kuulu pikkusta ropinaa. Täh? Ei oo totta, rakkeita!! Niitä sattaa ropisi hetken aikaa ihan kunnolla, varsinainen raekuuro. Johan ny on markkinat, ku keskellä kessää rakkaita sattaa.
Löysin polun varteen jätetyn hauen. Kahtoin heti, että mites tuo hauki on tuon näkönen. Hauelta oli viety pää ja sisukset. Ihimettelin mielessäni, että minkähän takia poika tuon tuollaitte on repiny.
Otin hauenraavon mukkaani ja jatkoin matkaa.

Huutelin välillä poikaa, jotta osasin suunnistaa oikijaan suuntaan. Vastausääni kuulu jo aika likeltä ja hetken päästä poika löytyki pusikon keskeltä. Näytin käjesä olevaa haukia pojalle ja kyssyin, että miksi tää on tämmönen raato? Poika oli yhtä ihimeissään ku minäki nähtyään puoleksi revityn hauen.
Oliskohan sitä käyny lokki repimäsä? Vähä eppäilyttää oisko lokki niin syvälle mehtään tullu. Saattanu olla joku muu elukka joka huomannu ja haistanu kalan.
Siitä hauesta ei ollu ennään syötäväksi, jätettiin se mehtään.

Hyvä oli saalis, näisä oli ihan kantaa asti.
Yhesä puhistettiin kalat ja laitomma ne muovikasseihin ja kassit kylymälaukkuun joka oli autosa. Siinä kalat pyssyy viileinä kotija asti ku pohojalla on kerros kylymäkalleja. Nuistahan saa muutaman kalapyörykän tai filleen paistettua. 


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Päivän päätteeksi vadelmakakkuja

Työpäivän päätteeksi oli parin täytekakun tekua jotka tilattiin ylioppilasjuhuliin. Aamulla ennen töihin lähtyä kasasin kakut joten ne oli valamiina koriteltaviksi ku tulin seittemän jäläkeen kotia.
 Kakut on samanlaiset, täytteenä vadelmakermamoussea ja suklaatuorejuustomoussea. Päälle tein vadelmista kuorrutteen.

Onnittelut opiskelunsa päättäneille !
 

torstai 2. kesäkuuta 2016

Pihatie

Käväsin alakuviikosta pari päivää puuhastelemasa mummulan pihamaalla.
Velipoika toi työkalun, isän viikatteen. Sillähän oli hyvä leikellä pihamaan kasvustoa lyhyemmäksi.
Pihamaan ku sain niitettyä, alotin tien varsien raivauksen. Pientä ja vähä isompaaki pajunvartta kasvo ojan pientareella melekosesti, ne mitkä yritti tulla tielle leikon pois oksasaksilla.
Kyllähän siitä vähä avarampi tuli.
Kuten kuvista huomaa, tien keskellä on kumpare joka on paikkapaikon niin korkia, että heleposti ruopasee auton pohojaan jos ei pihhaan tullesa muista aijaa hieman ojanpenkan puolelta. Tämä ongelma korijaantu iltapäivällä ku..

Nythän se on ihan tien näkönenki. Vielä jos mursketta ajas kuormallisen niin sittehän se ois vallan hyvä.
Vaarilla alako kesäloma ja hän jäi loman viettoon maalle. Siivosimma yhesä vinttikamarin vaarille nukkumapaikaksi. Tuppaan saatiin minikeittiö, ku enon vanaha jääkaappi alako toimiin ja sen päälle laitomma keittolevyn. Minikeittiö on heleppo siirtää sitä mukkaa ku tuvan laattiaa hajotellaan.
Mukava ku saa kahavit keitettyä paikan päällä, ei tarvi sen takia lähtiä anoppilasa käymään.
Viikon päästä meen kahtommaan mitä vaari on saanu aikaseksi.



Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...