maanantai 31. tammikuuta 2011

Jälijet

Pariskunta lähti iltapäivällä pienelle kävelylenkille. He ku olivat yhesä teheneet uuven vuojen lupauksen, että tänä vuonna ulukoillaan ja reippaillaan vähä enemmän mitä edellis vuonna olivat viittiteen käyvä. 
Yks osatekijä heijän tämmöseen päätökseen oli kaiketi ollut se, kun emäntä oli jo usiamman vuoden ajan valittellut aina vaan lisääntyvästä ongelmasta, vaatteista.

Osa heijän vaatteistaan ku olivat alakanneet kutistummaan kaappien hyllyillä. Ennen ne isännän tummanruskiat samettihousutki olivat olleen niin passellit. Samoten emännän punaruutunen vekkihame. Monta muutaki asustetta emäntä osas listata jotka käyttämättöminä veivät tillaa hyllyillä, sama kun ottas ja laittas kirppareille kaikki kutistunneet.

Nuukia kun olivat, eihän he sellasta voineet ajatellakkaan. Vaatteet kun olivat osasta tosi hyviä ja vähän käytettyjä. Joku muu ratkasu asijaan tuli löytää. Siispä se päättivät; täytyy yrittää muokata sitä mitä vaatteiden sisälle laittetaan. Jospa ne vaatteet alakas ajanolloon päälle mahtummaan.
Niinpä he tekivät itelleen liikuntasuunnitelman muuttaen samalla vähäsen heijän ruokailutottumuksiaan.

Iltapäivän talavikeli oli sipsakan mukava, oikeen semmonen ihanne lenkkeilyä aatellen. Pakkasmittari näytti kymmenisen astetta, lunta sateli hilijoskellen sillaitte ettei se kävelyä juurikaan haitannu. Siinä kävellessään emäntä sattu kiinittään huomionsa koirien jätöksiin, joita kävelytien varrella oli tuon tuosta.

- Eipä oo mukavan näköstä ku tuohon ovat nuo jättäneet.

- Eivät oo muistanneet ottaa kakkapusseja mukkaansa ku lähteneet koiriaan paskottaan. Tuumas isäntä hieman hengästyneenä.

- Niin, tai eivät ees välitä semmosesta, sano emäntä.

- No eihän ne välitä, moni aattellee että sinnehän ne maatuu. Näyttääpä tuota olleen hätä muillakin ku vaan koirilla, noita keltasenruskeita jäläkiä ku kahtoo.

- Mistä tuon erotat milllo ollu ukko ja millo koira?? kyseli emäntä.

Kävelevät siinä rupatellen kyseisestä asijasta. Emäntää naurattaa ja tuumaa:

- No oishan tuo pitäny tajuta näilläki aivoilla, mutta eipäs vaan tullu heti mieleen, heh heh.

-Niin, onneksi satelee uutta lunta, peittyy nuokin jälijet.


Mistä sen erottaa, tiijäkkö sää ??















lauantai 29. tammikuuta 2011

Mistä on kysymys?

Tyttö, joka pohti elämän tarkotusta,
sai kuulla vanahemmiltaan, että
sellanen pohtiminen on järijetöntä.
Mut yhtenä päivänä, hän yhtäkkiä
ilahtuen hoksasi, että yksittäisillä
 teolla voi olla merkitys,
 jos se liittyy johonki
 suurempaan tarkotukseen.
Toisin sanoen,
 ku meijän pienet tarinat
liitettään osaksi suurta tarinaa,
ne muuttuu täysin ymmärrettäväksi.

Lepposaa viikonloppua sulle!

torstai 27. tammikuuta 2011

Badoo

Joopa joo, tosi nätti nimi kävis vaikka nallekarhulle. Badoo...paskanmarijat sanon minä.
On muutes semmonen järijestelmä ja systeemi että saanu monen ihimisen harmistummaan , hermostummaan ja klikkaamaan badoon sivuja. Niin sai minutki,  jaa että minkä takia. No ootahan ku kerron.

Tällä Badoolla kun sattuu olemaan naamakirijasa sovellus. Sitä sovellusta ku  klikkaa, niin tietämättäs profiilitietos napataan ja siirrettään Badoon sivuille. Joo joo, tosi se on.

Mullekki tuli ystävä kertommaan että mun profiili on Badoon treffipalstalla. Samantien ku kuulin, klikkasin auki Badoon kyseisen sivun. Ja nii sielä luki. Olet Badoon reksiteröityny käyttäjä !! Halooo !!
Misä tää maailma oikeen mennee? Saako täälä ihimiset tehä ihan mitä ne haluaa?

Ottaa vähäniinku pattiin!! 

Minähän etin sivut joilta pääsee poistammaan oman profiilinsa Badoosta. Mutta sehän ei ihan nii yksinkertasta näytä olevakaan mitä sanovat. En tiiä mikä mun malis mättää kun en saa sinne sellasta viestiä jolla pääsisin kirjaantumaan sisälle Badoon sivuille, sitä kautta sitte asetuksiin ja poistamaan profiilin.
Ei kai se auta ku yrittää uuvestaan.  


Keskeneränen


Rupesin tiistaina värkkäämään tuommosta kaulahuivia naapurin mummelille. Kaulahuivista pitäs tulla 120-125 cm pitkä, taitaa olla vajaa metri nyt kudottuna. Lanka on tuommosta vähä " karvasen" olosta. Langasta itestään ku roikkuu parin sentin mittasia, aika ohkasia langanpätkiä. Kutoesa ne tahtoo heleposti kiertyä puikolle, mikä hijastaa kutomista. Tosi pehemiä  neulos syntyy tuommosesta langasta. Pinnasta tullee eläväinen ja tosiaan karvasen olonen.
Vielä se on keskeneränen, mut ei kauvaa. Tiijä vaikka ois iltaan mennesä valamis.

Niinpä niin, keskeneränenhän täsä on itekki, ei oo täyellinen....
......mutta joskus...

tiistai 25. tammikuuta 2011

Just tulin lenkiltä..

Tällästä täälä....
..aivan ihanaa...aurinkoista.... aijettä mää nautin

Elämä on

Elämä on sydämen matka,
jolla tarvitaan järkeä.
Sydäntemme täytyy tuntea totuus,
joka valvoo ja ohjaa halujamme.
John Eldredge

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Sunnuntai aamun touhuja

Niin on taas yk viikko takana, uutta kohti mennään.
Tälle aamua laiton " pikkukokin" töihin. Se on leipäkone. Paistoastiaan laitettaan kaikki tarvittavat aineet jonka jäläkeen astia pannaan konneeseen. Konneesa voi valita valamitusajan, vähä sen mukkaan millasta leipää on tekemäsä. Kone sekottaa, kohottaa ja paistaa. Ei tarvi ku nappia painaa nii pikkukokki alakaapi töihin. Lyhkäsin ohojelma mitä ylleensä käytän kestää 2 tuntia 40 minnuuttia, sen jäläkeen pikkukokki huutaa ; leipä on valamis. :) No ei ny sentäs ihan huuva, vaan piippaa, josta tietää että se on lopattanu työt.

Sunnuntain ruuaksi aattelin laittaa karitsanjauhelihapulllia ja haudutettuja kasviksia.
Lihapullataikinan annetaan ässehtiä reilu tunti ennen paistamista, että ehtii maut tasaantummaan. Jauhelihhaa ehkä n. 500g. Siihen sekotettaan yks muna, ruokaslusikan verran jauhoja, valakosipulia reilusti, suolaa, pippurisekotusta, korianteria, rosmariinia, appelsiinibalsamiviinietikkaa melekonen lorraus.




Perunaa, bataattia, porkkanaa, sipulia
Kaikki pannulle paistummaan.
Suolaa, pippuria, intialaista maustetta,
lorraus siirappia, etikkaa ja ruokakermaa.
Saapi hautua ja ässehtiä puoli tuntia.
Paistamisseen voita.

Ja eiku syömään !

Pikkukokkikin saanu työnsä tehtyä. :)


Mukavaa tätä päivää!












perjantai 21. tammikuuta 2011

Hyvä päivä tänään!

Kyllä se on mukava herätä aamulla ku on saanu yönsä nukuttua suhteellisen hyvin. Kolomen aikoihin vilikasin kellua, piti nousta käväseen hyyskäs. Illalla ku tuli juotua teetä vielä yheksän aikoihin. Hyväksihän se kropalle on että jois mahollisimman palijo. Ei vaan iltasella kannattas kovin tankata, mieluummin päivällä.
Aamupuuron laiton tulemaann samalla ku kahavin keittelin. Puurua lusikoijesa nassuun lukasin yhen luvun Pietarin kirijeestä ja jäin miettiin maailman syntyjä syviä. Ihan hyviä neuvoja ja ohojeita, muistas vaan laittaa käytäntöön.

 Eilein illalla  juttelin yhen ystävän kans just siitä miten tää maailma on vuosien varrella muuttunu. Ihan käsittämätöntä. Ajatellaan ny vaikka tällästä härveliä ku  tää läppärikin on. Tämän kautta pääsee yhteyksiin ihan toiselle puolelle maailmaa. Voit  istua ja naputella sammaan aikaan toinen vastaapi siihen mitä puhelet. Eikö oo kummallista?

Ajatteleppa millanen määrä tuola yläilomoisa kulukee kaikennäköstä tietoo. Miten sielä kuvat kulukee? Miten sielä voi milijoonia ja milijoonia viestejä liikkua niin ettei ne törmää toisiinsa ja mee sekasin?

Esimerkiksi: Minä päätän soittaa skypellä Jamesille Amerikoihin. Linija ku aukiaa, yhteys kulukee jossain bittiavaruuvesa. Sammaan aikaan on joku kiinan poika SingSang Wang skypettämäsä vaikka ny Eurooppaan. Mikä sielä avaruuvesa ohojaa sen jutun niin, ettei mun ja Wangin linijat aukene, vaan mun ja James? Jonkulainen "keskusneiti" kai sielä istunee ja piuhoja yhistellee.?


Mutta olipa niin tai näin, pääasia on kuitenki että yhteys toimii. Ihan kaikkia hienosäätöjä mun ei tarvikkaan tietää. Riittää kun netti toimii ja on oikia osote. Niin ja tietysti itellä halu yhteyden luomiseen.

Yks yhteys osote  Psalmi 50:15
Linija on  avoin ympäri vuorokauden. Omasta tahosta sitte kiinni miten palijo yhteys jumittannee.


Hyvä päivä tänään!

torstai 20. tammikuuta 2011

Anopin ihime

Mää sain itelleni anopin -80 vuojen lopulla. Hän on lämminhenkinen ja sydämellinen ihiminen, jonka vuoksi mun on ollu aika heleppo pärijätä hänen kanssaan. Valehtelisin, jos sanosin, ettei koskaan ois mitään kränää ollu. Tokihan sitä jotakin pientä närkästymistä, loukkaatumista on ollu vuosien varrella, mutta ei mittään vakavaa.

Siihen aikaan kun tutustuin anoppiin hän sairasti sydän- ja verisuonitautia. Hän oli jäänyt sairaseläkkeelle puutarhayrityksestä -71, saanut yhden sydänifraktin. Viidenlaiset sydänlääkkeet ja sairaalassa aina pienin välein. Kun asiat meni hyvin, mieliala nousi korkeelle, se aiheutti sydämen rytmihäitiöitä. Samoin, jos asiat meni huonosti, tilanne sairauden kanssa oli vielä vaikeampi. Kun mieliala laski, murehtiminen ja huolehtiminen lisäs valtavasti riskiä saada sydänkohtaus.

Kyllähän niitä sydänkohtauksia muutamia oli sellasia, että piti ambulanssi soittaa. Eikä aina ollut niin varmaa tuleeko anoppi niiltä reissuilta takasin. Elämä ei ollut helppoa, ei puolisolle eikä lapsille. Aina se pelko jokaisella jos hän kuolee.
Jossain vaiheessa alkoi tulla aivoverenkiertohäiriöitä, joiden takia saattoi tuttukin paikka muuttua täysin tuntemattomaksi. Ei tiennyt missä oli ja minne mennä.

Siitä alakaa olla lähes 25 vuotta aikaa kun anoppi koki ihimeen.
Hänelle oli varattuna aika keskussairaalaan maanantaiksi. Lääkärit halusivatt tarkistaa lääkitystä, voitaisiinko pillerien määrää vähentää.
Maanantaita edeltävänä lauantaina, oli anopin ja appiukon naapurit pyytäneet heitä tulemaan iltakahaville. Naapureille kun oli tullut vierailulle heille kaikille tuttu saarnamies. Olisihan heidän mukava tavata, istua iltaa yhesä rupatellen mukavia.

Niihän se ilta meni rupatellen ja kahavia hörppien. Sitte ku anoppi ja appi olivat ollet pois lähösä, oli saarnamies sanonut:
-Vai mitenhän se ois jos rukoiltas tuon Ainon puolesta?

Eipä sitä ehotusta vastaan kukaan ollut joten siinä he viettivät pienen rukoushetken.
Anoppi kertoi jälkeen päin asiasta: "Minä polvistuin siihen tuolin äären. Saarnamies tuli viereeni, laski kätensä minun olkapäälleni ja rukoili hyvin lyhyesti ja yksinkertaisesti parantumistani.
Yks kaks alkoi hiki virrata pitkin kehoani, ihan kauttaaltaan olin hiestä märkänä.
Ajatuksiin tuli sanat ; siihen jäi. Sanat tulivat ulos suustanikin, siihen jäi. "

Maanantai aamuna anoppi meni sitten sairaalaan. Puoleltä päivän hän soittaa meille.
- Kyllä se on nyt niin että minä kuolen. Lääkärit ottivat kaikki lääkkeet pois, eikä ne anna mulle mittään. Mitehän täsä nyt mahtaa käydä, en kai minä iliman lääkkeitä pärijää.

Maanantai meni, tiistai meni, eikä anopille annettu minkäänlaisia sydänlääkkeitä. Kaikkkiaan hän oli sairaalassa kaksii viikkoa. Loppulausunnossa lääkäri oli sanonut, että olemme tutkineet teidän sydäntänne, emmekä löydä siitä sellasta vikaa minkä takia tulisi lääkkeitä antaa. Teille on tapahtunut joku ihme, se voidaan nähä kun sydänkäyriä verrataan edellisiin.

Anoppi oli ollut hetken aikaa ihan hiljaa, sitten hän oli muistanut. Sehän oli lauanti-ilta, sillon hänen puolestaan rukoiltiin. Sanat nousivat hänen mieleensä: siihen jäi.
Hän oli kertonu lääkärille mitä lauantai-iltana oli tapahtunut. Lääkäri oli myöntänyt että näin on, jotain outoa on tapahtunut.
Joitakin aikoja myöhemmin, anopilla oli käyntiä Oulussa eritysilääkärin vastaanotolla, muusta syystä kuin sydämen takia. Siellä ollessaan hän oli pyytänyt erikoislääkäriä katsomaan hänen sydänfilmejään. Lääkäri oli filmit katottuaan sanonut:
- Ellen näkisi potilasta edessäni, näitä sydänfilmejä katsoessa voisi päätellä että kyseessä voisi olla vaikka noin 16 vuotias tyttö. Niin hyvältä nämä näyttää. Ette te sydäntautiin kuole.

Arvata saatta miten se antoikaan anopille todellisen varmuuden siitä, että hänen kohdallaan sydän- ja verisuonitauti on taakse jäänyttä aikaa.

Tänään, anoppini elää edelleen ilman sydänlääkkeitä. Se parantuminen mikä tapahtui rukouksen kautta on kestänyt. Rukous voi paljon. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, missä tapahtuu.


Paljon rukousta - paljon siunausta.

Vähän rukousta - vähän siunausta.

Ei lainkaan rukousta - ei lainkaan siunausta.







keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Muistelua kitaran soitosta

Muistan kun aikoinani istuin takkahuoneen kirjotuspöyvän ääresä pehemosella nojatuolilla. Tuolista näki ettei ollut ihan uusinta muotia. Toki se opiskelijan asuntoon kelepasi, vei vähän tilaakin kokonsa vuoksi.
Sylissäni oli kitara, eessäni pöyvällä lauluvihkonen. Laulut olin ite kirijottanu ystävältä kopioijen ja niihin kaikkiin olin merkinny soinnut. Halu oppia soittamaan kitaraa oli suuri. Ei ollut opettajaa, ei kunnollista sointutaulukkoa. Oli vain sydämen halu, kitara ja lauluvihkonen. Olihan mulle joku neuvonut, sanonut ja näyttänyt muutamia sointuotteita, mutta vallan toista oli alkaa ite niitä harjottelemaan.

Osasin laulaa kaikki laulut mitä vihkoseen oli kirjotettu. Se tietysti helepotti huomattavasti soittamista harjotellessa. Ei tarvinnut muuta kuin saada sopiva tahti aikaan oikealla käjellä rämpyttäen. Vasemman käjen sormilla hain epätoivosesti sointuja pyrin saamaan aikaan jotensakkin siedettävän kuulonen äänen. Sitä mukaa kun laulu eteni soinnut vaihtui. Osatappa saada aina oikea sointu oikeelle tavulle! Hidasta, perin hidasta.

Ensin alakutahtia a-mollia rämpyttäen ja seuraavan tavun kohalla pitikin jo vaihtaa d-molliin. Eihän siinä muu auttanu ku keskeyttää laulaminen. Oottaa että sai sormensa siirretyksi oikeille kielille, kuunnella miten sointu rämisee, sitte jatkaa laulamista. Kunnes taas tuli seuraavan soinnun vaihtamisen aika. Sama tilanne, keskeytä laulaminen, siirrä sormet yksitellen kielillä. Vasenta kättä pitää avustaa vähä oikeella kädellä, kun vasemman sormet ei yllä. Ja niin taas harjotus jatku.

Sointujen, tai akortien kuten niitä myös nimitetään, ulkoa oppiminen olikin ihan oma juttunsa. Siinä rämpyttäessäni a-mollia, hoin mielessäni, tää on a-molli, a--molli, a-molli. Siirsin sormet seuraavaan sointuun d-molliin, hokien taas mielessäi d-molli, d-molli. Laiton silimät kiinni ja tallensin ajatuksiini kuvan kitarankaulasta. Kuvan siitä misä kohtaa sormien pitää olla kutakin sointua soitettaessa. Tällä tavoin kävin läpi kaikki yksinkertasimmat perussoinnut. Toistaen ja toistaen, kunnes sointujen vaihtaminen laulun aikana alkoi tuntumaan aina vaan helepommalle.


Välillä tuntu että sormet on ihan liijan lyhyet. Eihän tälläset " nakinpätkät" mihinkään yllä. Vaikka kuinka yritti c-sointua soittaessa venyttää niin ei. Oikialla käjellä oli pakko välillä auttaa ja venyttää sormia, että sais ne pysymään oikeilla paikoilla. Aina kuului ylimäärästä räminää kun sormi ei painanut kunnolla kieltä.

Ja ne rakot, etusormesa, keskisormesa ja nimettömäsä. Niillä kun piti painaa aika lujasti kieliä niin sormet oli aina punaset ja niihin tuli rakot. Saatoin istua ja soittaa tunti tolokulla, tai paremminkin sanottuna niin kauan ku sormenpäät kesti. Ajanoloon sormenpäät tottu soittamiseen, rakkojen syntymiseltä vältyttiin.

Lopulta soittaminen alako sujumaan suhteellisen sujuvasti. Olin jo oppinu soitteleen näppäilemällä ja pari erilaista rämpytystyyliäki osasin. Piti alakaa harijottelleen pardiotteita, sillä nimellä olin kuullut niistä puhuttavan. Mikä lie oikia nimitys? Ne on niitä otteita, joisa vasemman käjen etusormi toimii kapona. Samaan aikaan muilla sormilla painetaan sointu. Otetta on heleppo siirtää jolloin voi muuttaa sävellajia.
Jatkuvasti tuollasilla otteilla soittaminen on hieman raskasta. Soittaessa kun joutuu käyttämään puristusvoimaa jotta soinnut sois puhtaasti.

Kapohan on se pikkunen laite joka kiinnitettään kitarankaulaan kun halutaan madaltaa tai korottaa sävellajia. Jos laulu on alunperin merkattu a-molliin ja tuntuu että laulu mennee liika matalalta niin sillon kapon voi laittaa toiselle nauhalle, niin saaki laulaa h-mollista. Kätevää.

Ei minusta mittään kitaran soiton taituria koskaan tullut. Harjoittelen edelleen.
Laulelen ja soittelen omaksi iloksi ja toisten kiusaksi.

* nousee hymy suupieleen muistellessa vanahoja*

maanantai 17. tammikuuta 2011

Lunta

Sitä on ny lunta satanu ihan kunnolla. Eka kertaa tälle talavia  piti tarttua lumikollaan. Aamulla kävi auratraktori pihalla jyräämäs. Oli taas melekoset palteet  jätetty parkkipaikalle. Ennen yheksää kävin heittään likan kouluun. Takasin tullesa ajoin autoni naapurin autopaikalle, se kun oli tyhyjä. Kipasin hakemasa kolan ja lykkäsin omalta paikalta lumet veks. Samalla siinä puhistu vähä naapurinki autopaikka. Tuskin hän huonoa tykännee? :)  Hyvillä mielin menin sisälle.

Kahen aikaan kattelin ulos, että joopa jooo, lunta ...lunta...lunta. Ei muutaku ulukovaatteet päälle ja puhistaan autopaikkaa. Omaa autoakaan ei tarvinnu ny siirrellä, sitä kun ei ollu pihalla. Kokki  oli lähteny sillä liikenteeseen . Lumia en kovin kauas lykkiny. Aattelin että kohta kuitekin tullee traktori joka puhistaapi laajemmat alueet, sehän viepi lumet sitte menessään.
 Innostuin niin kolaamisesta että kolasin kolomen naapurinkin autopaikat puhtaaksi. :)
Lähin sitte käväseen pienellä lenkillä. Kun tulin takasin meijän pihamaalla pörräskin traktori,  pihamaa oli siten puhisttettu. Mahtaako kaiken saaha tehä huommenna uudestaan?

.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Hotelli Helepotus



Blck Gold, Yellow Gold!
They keep a guy from gettig old.

Jokainen sielä käy. Jokaisella se on omanlaisensa. Jotku jopa pitävät pitempikestosia istuntoja, nauttien rauhallisesta lukuhetkestä. Meilläkin oli kerran siellä kirijahylly, että varmasti riitti lukemista ettei aika tullut pitkäksi.

 En muista tarkkaan mistä se sai alkunsa, mutta meijän vessaan alkoi kertymään Disney aiheisia kuvia. Ensimmäinen kuva mikä ilmesty vessan seinälle oli Roope Ankka kantamassa oljyämpäriä ja kultasäkkiä.






Kuvia tuli lisää.....

lisää.....

Kirppareilta alkoi tarttua mukaan tauluja, hahmoja,...
WC-rullatelineen ompelin ite kun osu silimiin sopiva kangas.

Meillä kun käy vieraita ja he piipahtavat vessasa, saahaan kuulla monenlaisia kommentteja. Yks parahimmista on erään pikku tytön kommentti. Tyttö tuli vessasta, meni isänsä luo ja supisi hälle korvaan. " Isi, täälä on ihan hassu vessa ."

Eipä muutaku mukavaa päivää ja helpottavia istuntoja. :)

lauantai 15. tammikuuta 2011

Uutinen

Juuri saamieni tietojen mukkaan, pölypunkit ovat kuulemma kuolleet sukupuutton.? Tuo hyvä uutinen. Helepottaa kovasti ku saa aatella, ettei niitä pikku ötököitä petikavereina olekkaan. :)
 Että aikasemmas jutus on vähä niinku vanahaa tietoo.  * voitte valittaa plokin ylläpitäjälle*
Olipa se sitte niin tai näin, jatkossakin vien petivaatteet pakkaseen,  tullee ihanan raikas tuoksu.

Pakkanen kiristy

Petivaatteet kannettu partsille pakkaseen. Lattiat imuroitu ja mopattu. Eikä kello oo ees vielä yheksää. Oonkohan mää sairas? ))
Ku heräsin, kahtoin mittaria, näytti -22 pakkasta. Sehän lupaski  kiristyvvää pakkasta, mutta että se noin kipuaa taas yli kahenkymmenen. En ehtiny ees aamukahavia juomaan ku tempasin petivaatteet partsille. Pakkaskeli pittää hyödyntää, sehän tappaa pöpöt aika tehokkaasti. Hyvä on hieman tampata ja pöllyytellä vaatteita ennen sisälle tuomista. Siten karisee ne kuolleet pöpöset ulos eikä kulukeennu takasin petille.

Yöhhh, ku alakaa ajattelleen millasten pikku ötököitten kans sitä nukkuukaan. Pölypunkki, kamalan näkönen elukka. Ei sillä että niitä joka päivä tutkisin ja mikroskoopin kans jahtaisin. Oon vaan kuvia nähäny kyseisestä elukasta.

 Säännöllinen petivaatteiden vaihtaminen , tuulettaminen, kaiketi pitää nekin loitommalla. Toinen hyvä keino niitten karkottamiseen on viijä patjat ja petivaateet kuumaan saunaan. Lämpotilan saunasa noustava 80 asteen ( jos oikeen muistan ) ja ne pittää olla sielä ainaki tunnin, tai kaks. Muistaa imuroija patjat kun tuo ne pois sieltä.

Nyt alako tekkeen mieli kahavia. 

Mukavaa pakkaspäivää!

torstai 13. tammikuuta 2011

Sulle

:
Tännään, juuri tännään.
Haluan toivottaa sulle lukijani
erityisen hyvvää ja ihanaa päivää.
Teen sen Matti Nikusen,
runoilemin sanoin

Sinua siunata tahdon.
Jos olet väsynyt työstä.
Tai levottomasta yöstä.
Sinua siunata tahdon.

Sinua siunata tahdon.
Jos joudut elämään yksin.
Voit kulkea käsityksin..
Sinua siunata tahdon.

Sinua siunata tahdon.
Herra sun kuormasi kantaa.
Ja sinulle rauhan antaa.
Sinua siunata tahdon.

Sinua siunata tahdon.
Lyhyen elämän ajan.
Kun ylität kerran rajan.
Sinua siunata tahdon.

Iloa päivääsi !

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Lättyjä



Se iski eilen kuuven aikoihi iltasella. Ihan yllättäen etten ehtiny valamistautua ollenkaan.
Mahoton mieliteko ku en oo pitkään aikaan saanu.
Lättyjä!
 Miten voikaan ihimiselle tulla semmonen hinku??
Ei auttanu muu ku laittaa lättytaikina turpuammaan.
Aikasemmin aamupäivällä olin jauhanu riisijauhoja. Mulla ku on tommoen pikkunen jauhomylly ihan sitä tarkotusta varten. Tullee huomattavasti halavemmaksi jauhaa ite ku ostaa jauhot valamiina.

Varsin kokkeilin laittaa riisin sekkaan kikherneitä ja quinoa. Mielenkiintonen nähä millanen sekotus niistä mahtaa tulla. Kikherneitä oon jauhanu aikasemmin yksistään, quinoa en koskaan. Ei ollu mittään käsitystä miten se käyttäytyy myllysä. Tartuuko kiinni myllynkiviin, vai onko senverran irtuavvaa että jauhautuu hyvin?
Ei tuottanu mittään hankaluutta. Oikeen hyvin jauhautu kaikki keskennään. Kikherneet olivat ainoot jotka yrittivät epätoivoseti karata, menemättä myllyn "kittaan" kivien ruuaksi. Oiskohan syynä ollu herneitten suurempi koko? Mutta lopputulos oli oikeen tasanen ja hyvän makustaki. Hyvä uus jauhosekotus; NIX MummeliMix. :)
Pari kertaa oon yrittäny jauhaa kauran jyviä, ne tarttu kivviin kiinni, jumitti koko myllyn. Kauraa jos haluaa käyttää, pittää sekkaan laittaa riisiä, tai jotaki muita jyviä. Siten välttyy kivien vaivalloiselta puhistamiselta.


Vanaha valurautanen lättypannuu kuumaksi, siitä se paistaminen alakas.

.

Mustikkahilloo ja vaniljajäätelöö lämpösten lättyjen päälle...namssss :)

tiistai 11. tammikuuta 2011

Sukkasyöppö

Se taitaa olla lähes jokkaisesa huushollisa. Meillä se on Upo Pesukarhu, jollaki se voi olla Huuveri, Vilipsi, Vinhuvuud, en ees tiijäkkään kaikkia nykysiä merkkejä. Mutta se ei oo tään jutun pääasia, ku merkillä ei oo väliä, nillä kaikilla on yks yhteinen ominaisuus, ne syö sukkia.
Joo...joo, ihan tosi, sukkasyöppöjä ne pesukonneet on, ainaki meillä.
Varsinkin sillon se huomas tosi hyvin ku pojat oli pieniä, ku sukkiakin oli tuplamäärä siihen nähen mitä nykyään. Pikkulasten sukat ku on eri toten herkkua koneen ahnaalle kidalle. Syö se aikustenkin sukkia.
 Niitä perheitä aatellen, joisa lasten lukumäärä lähentellee kymmentä, harmittaa ihan ku kuvittellee sen pussin kokoa, jonka päällä lukkee: parittomat sukat.
Joku voi väittää ettei ne mitään sukkasyöppöjä oo, väittäköön.
Mutta ainaki meillä kävi monen monta kertaa niin, että ku sukkaparin laitto konneeseen, takasin ei tullukkaan ihan kaikki, vaan osa katos johonkin. Kuka selittää mihin?

Mutta.
Joku on saanu älynvälläyksen ja keksiny melekosen hyvän idean. 
 Kokki oli löytäny jostaki kaupasta semmosia muovisia juttuja. Niisä on semmoset raot, tai välit, joihin sukat laitettaan kiinni. Sen jäläkeen sukat heivattaan pesukonneeseen. Enpä muutes tiijä millä nimellä noita pieniä muovisia lätysköitä vois nimittää, meillä ne on vaan lätysköitä. Ehkä kauniimpi nimitys vois olla joku sukkaparin kiinnitin tai muu vastaava.
Mutta aika käteviä ne on.
 Pesukonneesta ku ottaa sukat nii aina tullee pari kätteen, jos on muistanu laittaa sukat kunnolla kiinni lätyskään. Sukat voi laittaa kuivummaan ripustamalla lätyskän kiinni pykkipojalla.
 Ainut vaivahan tuosa hommasa on se, että ne sukat pittää laittaa lätysköihin. Mutta sehän ei oo homma eikä mikkään, ku jokkainen huolehtii omat sukkansa.
Voispa olla ihan mukava hommeli lapsiperhettäkin ajatellen. Joka muksulle ois oman värinen lätyskä, pysys sukatkin sillä keinon järijestyksesä eivätkä menis sekasin. :)
Äiteetki ois tosi tyytyväisiä kun pykkihuolet helepottus pieneltä osin. Ja mikä parasta, parittomien sukkien määrä pienenee. Meillä ainaki on pienentyny, tosin ei ihan täysin vielä hävinnyt. Sillä ite en muista aina sukkia lätyskään laittaa, joten aina joku sukka vieläkin joutuu sukkasyöpön saaliiksi. Mutta, voisihan tehä  uuven vuojen luppauksen, (tosin vähä viiveellä), alakaa laittaan AINA sukat lätysköihin kiinni.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Ajatus päivään


                 Eläminen  on taito, joka jokaisen on opittava,
                            mutta jota ei voi toiselle opettaa.
                                                                        Henry Ellis

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Elettiin sitä aikaa ku pikkusiin syrijäkylliinki ruvettiin tekkeen pyöräteitä. Nehän lissää turvalllisuutta huomattavasti, kun kävelijät ja pyöäilijät ei kulije samalla tiellä autojen kans.
Tuohan se myös jollekkin työtä, ku tiet pittää talavisin huolehtia ajokuntosina.

Mäkelän Siiri, oli asunu jo vuosia omasa mökisään, melekeen kylän kommeimmalla paikalla. Moni sitä mökin paikkaa ohikulukeissaan ihastellee, kai mielessään aatelleet, että tulleekohan tuo mökki joskus myyntiin. Siiri oli nuorena likkana ihastunu mökin vanahan isännän poikaan, vuosien kuluesa, kuoleman korijatesa yhen toisensa jäläkeen, oli mökki viimen jäänyt Siirille.
Vaikka mökki oli mitä ihanimmalla paikalla, pienen järven rantaanki matkaa vaan muutama sata metriä. Siitä huolimatta Siiriä aina harmitti yks asija. Usein keittiön ikkunan äärellä istuessaan, hän tupisi mielessään: "Mitä ihimettä varten ne tämän mökin näin päin rakentanneet, kun nuo kiven järkäleet tuola pellolla rumentaa, vähä estävätkin näkymää järvelle? Olisivat siirtänneet mökin paikkaa muutaman kymmenen mertiä, niin jopa ois toisenlaiset näkymät katella ikkunasta. "
Jos kiven järkäleet oiskin ollut Siirin maalla, nehän ois aikapäiviä sitte siirretty, mutt kun ei. Ne ku oli kunnan maalla, eikä ne siitä kai mihinkään siirtyne.
Oli Siiri useemman kerran asiasta jutellu iltarukouksessaankin, pyytäny ja toivonu järkäleitten siirtymistä. Aamulla herätessään sitte todennut, no arvasinhan minä ettei ne mihinkään siirry.
Mutta äläpä mittään, ku sitte yks päivä Siiri oli tulosa kauppareissultaan kotia. Hän oli lähteny aikasin aamulla linija-autolla käymään " isosa maailmasa", kaupungisa, ku oli muitaki asioita joita piti hoitaa.
Kahta painavaa kauppakassia kantaessaan, postilootan kohalla hän sen huomas. Hänen mökkinsä takapihalla jyllää kaivinkone. Ukkoja pyörii muutama sielätäälä, kuorma- autonkin ovat sinne raahanneet. Mitä ihimettä??
Siiri kun seleviää ihimetykseltään, kantaa kassinsa sisälle ja jää seuraamaan keittiön ikkkunasta ukkojen touhuja. Mennee siinä tunti, mennee toinen. Pellon pinta muuttuu murakoksi, Siirin takapiha saa uutta maata. Mutta ei malta Siiri mökistään liikahtaakkaan, saatikka mennä kysymään ukoilta, että mikä juttu tämä nyt onkaan. Hän seuraa vaan perin mielenkiintosena homman edistymistä, istahtaen välillä keittiön pöydän ääreen.
Iltaan mennesä takapiha hilijenee, eikä sinne jää ku tasaseksi tasotettu, mustalle mullalle myllätty peltoaukia. Menee hetki kun Siirin aivot tajuaa, KIVENJÄRKÄLEET !!
Kiitos! Kiitos!
Niitäkös ne ukot kävikin tuolta siirtämäsä, mitähän varten, kuka ne käski sen siirtämmään??
Myöhemmin Siiri sai tietää, että kyläle tuleva pyörätie, tullee kulukemmaan hänen takapihansa kautta. Samapa tuo Siirin mielestä vaikka kulukeekin, hilijanen kylähän tämä on, ei siinä kovin vilikasta liikennettä tuu olemaan. Mutta mulla on avarat näköalat järvelle. Kiitos!



lauantai 8. tammikuuta 2011

Kahenlaista harmia

Tään aamun harmin syy
Kuuden aikaan aukes silimät, pää kipiä. Piti nousta ottaan ibumax ja takasi petille.
Hetken aikaa sai unta ootella mut nukahin kuitenki. Yheksän jäläkeen nousin, hörppäsin kupin kahavia ja toinen ibumax nassuun.
Ei oo rapula. Suklaata söin eilen illalla liikaa. Nuo pallerot ku oli tuosa pöyvällä, olin syöny kaks, kolomannen ku otin , päähän tuli heti ajatus, elä syö.
 Mut  mikä sen palleron sitte suuhun laitto ??
Ois pitäny uskoo sisiäistä ääntä joka varotti, että elä ennää syö, pääs on kipiä huommenna.  :(
Eikä ne nuo kolome palleroo ainoot olleet mitä söin,, pari palaa meni toisenlaistaki suklaata illan aikana. Se on niin , että pari pallaa kestää syödä, kaikki muu on liikaa.
Mut...mut...ku se on nii hyyvvää.
Jästipää joka ei taho uskua vaikka tietää miten siinä käy.

Mut se toine harmi.
Se tuliki vähä kallimmaksi ku kaks ibumaxia.
Eilen kokin kans kuskattiin tavaroita varastotiloihin, ja ku oli vähä viliponen keli, kokki sanoo että ajetaan auto talliin, sielä hyvä sitä siivota ja vaihtaa akku. * se kun vielä vaihtamatta*
No mikäpä se siinä. Autotallin ovet auki, puinen ramppi siihen kynnyksen  etteen.  En tiiä, miksei siihen tekovaiheesa oltu valettu  luiskaa, ettei tarttis tuollaisa puisia hökötyksiä laitella.
Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes kokki ajo siihen rampille. Sehän ei pysynykkään paikallaan, vaan luiskahti just sillo pois kun auton keula oli melekeen tallisa sisällä. KRÄTSSS !!
Se oli siinä. Auton keula räsähti petoniin, muovit halaki ja pohoja sen verta lujasti  kii, ettei se lähteny irti ku varovasti yritti pakittaa.
Voihan harmin paikka totes kokki.
Siinä hetken aikaa tuumailtiin että mitenhän auton sais irti, ettei enenpää tulis vahinkua.
Ainut mikä siinä auttas, ois se, että auton keulaa pitäs pytyä nostaan ja samalla työntään autoo taaksepäin. Kai se menis jos laittaa vappaalle ja lykkää ?
No sitte huomattiin että vois pyytää apuaki, ku rakennukses näytti olevan riskin näkösiä miehiä. Kokki kävi kysymäs, että tulisivatko auttaan , tulihan he.
Siinäpä sitte mies voimin autoo nostammaan ja lykkäämään. Krättssss....joku muovi tarttu kiinni, mut auto irtos ja ihime kumma, etupuskuri ei tipahtanutkaan.
Kotona sitte soitettiin vakkuutusyhtiölle ja kysletiin miten tommosta vahinkoo korvattas. Ei kuulemma kannata vakkuutuksesta lähtee korvauksia hakkeen, ellei korijauskustanukset ylitä kolomiasattaa euroo.
Noh, mennee alakuviikkoon että saapi auton korijaamolle ja saahaan tietää mitä homma tullee maksammaan.
Että semmonen harmi, siitä seleviää rahalla.

Elämä on, vastasta ja myötästä!

Mukavaa päivää kaikesta huolimatta!

torstai 6. tammikuuta 2011

Kylläpäs nukutti.
Ku sain silimäni auki ja vilikasin kellloon, ensin luulin että on ollu sähkökatkos ku kello näyttää mitä sattuu. Mutta , kyllä se sitte ihan oikeen näytti, 10.05.. :)
Yöllä heräsin kahen aikaan, meinas uni karata silimistä.  Reilu puoli tuntia piti työjuttuja pääsä järijestellä ja petisä pyöriskellä. Kait olin saanu asiat järijestykseen ku olin nukahtanu. Mut että kymmeneen saakka...huh..
Tämmösestä päivästä saa sanoo, että päivä meni ku ketulla kävysä. * Merijärveläinen sanonta siitä, kun ei saa oikeen mittään aikaseksi *  :)

Mutta nyhän on loppiainen, eiks tää oo pyhä päivä? Eikähän sillon mittään tarvi tehäkkään. Mennee ihan lekotelles ja lorvies oikeen mukavasti.

Mukavaa lorvipäivää!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Päivän mietelause

                               Se, joka ei voi antaa anteeksi muille,
                purkaa sillan, joka hänen pitäisi itse yllittää.
                                       Sheppard

maanantai 3. tammikuuta 2011

Miettimistä

Lujin eilen yhen pienen artikkelin Kodin kuvalehestä. Artikkelin oli kirijottanu Pirkko Lehtiö. Hän käsitteli jutussaan palijon esillä ollutta aihetta, eli kirkkoo. " Kirkko pohtii maahanmuuttajia".
Ihan hyvvää asijaa kirijotti, lainaanki tähän osan tekstistä.
Teksti synnytti liikettä aivonystyröihin, laitto ajattelleen.

" Toivoisin, että kirkko keskittyisi enemmän hengelliseen ohjaukseen. Ihmisillä on tarve hengellisyyteen, ja uskonnollisuuteen, mutta seurakunnissa heidät on jätetty heitteille. Kirkkoon tarvittaisiin lisää ihmisiä, jotka ovat valmiita kuuntelemaan ja kulkemaan toisen ihmisen rinnalla.
Seurakunnissa tehdään hyvää työtä, mutta työn painopistettä tulisi miettiä.
Koska ihmisten hengellisyyden tarve ei tyydyty kirkossa, luovat he itse omat rituaalinsa ja etsivät hengellisyyttä kirkon ulkopuolelta, esimerkiksi idän uskonnoista, shamanismista ja herätysliikkeistä. Monet valitsevat itselleen eri uskonnoista sopivimmat osat ja tekevät niistä itselleen tuotteen. "

Jäin miettiin: " tekevät niistä itselleen tuotteen".
Ihan kuin usko olisi jotain " kauppatavaraa", tuote, jota hyödynnetään ja käytetään saavuttaakseen itse asettamansa tavoitteet ja päämäärät.

Jäin miettiin: Mitä se auttaa ettiä kaikista uskonnoista opillisia seikkoja, ottaa yks rituaali yhestä toinen toisesta, ellei ole todellista halua ettiä itse uskon antajaa?

Pelkät rituaalit, vaikka olisivat perin hartaita ja henkeviäkin, ovat kuolleita, ellei ihimisen sisimmässä ole elämää.
Sitä ei kai voi väittää, etteikö rituaalien suorittaminen tuo jotain lohtua ja tyydytysta hengelliseen janoon, varmaankin,  eikai niitä ihimiset muuten tekis??
Mut se todellinen hengellisen janon tyydytys, uskon elämän yltäkylläisyys. Mistä ihimeestä sen ihiminen voi saaha ja löytää kun ei sitä pelekät rituaalit hänelle tuo.???

Jään miettiin.

Päivän mietelause
Usko on samanlaista kuin rakkaus,
se ei riipu perusteluista, vaan kohteesta. Wilhelm Busch

Mukavaa maanantaita!  :)

lauantai 1. tammikuuta 2011

Päivän mietelause



                        Rakkaudella on kolme ulottuvuutta,
                               syvyys, kesto ja uskollisuus.
                                             Andre Maurois

Sunnuntai aamun mietteitä

Torstaina ajelin kotikylältä kotia, seuraavana aamuna oli lumi maasa. Siitä kummallista, että lumi mikä sato on pysyny. Eijoo yhtään ollu lo...