perjantai 29. maaliskuuta 2013

Hyvvää Pääsijäistä !

Haihtuville hangille aurinko tänään paistaa
sinisyyttä rohkeimmat silmut jo kurkistaa.
Vielä pesäpaikkansa muuttolinnut muistaa
ihanista äänistä täyttyy erämaa.

Halleluja, halleluja,
elämä voittaa ja taivas aukeaa.
Halleluja, halleluja,
vapaus koittaa ja syytteet raukeaa.

Tuoksuvaksi mullaksi aurinko muuttaa roudan
nystyröistä jäävesi virtaavan otteen saa.
Vieritetty syrjään on lohkare suulta haudan
rakkaus on sittenkin suurempi kuolemaa.

Halleluja...

Vesipurot toisensa kuulee ja jossain löytää
siitä asti yhdessä jatkaa ne juoksuaan.
Seurakunta yhdessä istuuntuu armopöytään
jumalansa ruumiin ja veren nauttimaan.

Halleluja....

- Lasse Heikkilä -


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Sattupa korviin

Mikähän päivä se mahto olla ku olin roomsterilla liikenteesä, sattu olemaan  ratio auki ja sieltä kuulu piisi joka oli mulle ihan outo. Piisin kertosäkkeestä jäi muutama rivi mieleen.

Lähdin luojalleni rengiksi
ja oman osuuteni teen.
Kun lähtee luojallensa rengiksi
palkan suoraan sydämeensä saa.

Jäi harmittaan ku en muista piisin nimiä että olis voinu ettiä juutuupesta. Kertosäkkeen sanoilla koitin kahtella mut ei niitten avulla ainakaan löytyny.
Enkä tiijä sitäkään kuka se laulun esittäjä oli. Piisi oli poppirokkia /suomalaista jytämussiikkia jos ny jonkumoista tyylikuvausta vois antaa siitä miltä se kuulosti. Humppa se ei ollu, ei tango, eikä jenkka. :)
Ite piisi kerto hulivili kaverista joka kierrelly maita ja mantuja. Kaveri oli ahane ja halus saavuttaa mainetta ja kunniaa. Kaveri kohtaa pihamaalla talonmiehen joka harijailee portaita. Talonmies alakaa siinä puuhansa lomasa juttelleen kaverille ja sannoo nuot sanat mitä tuos kertosäkkeesä on.

Mahtaako olla kelleen tuttu tuollane piisi, oottako kuullu? ?

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Ihan oma tekemää pääsijäisherkkua

Taas tuli etteen semmonen asija mitä en oo koskaan aikasemmin teheny, ite tehty mämmi.
Mulla ku on keliakia niin tavallaista mämmiä en pysty syömään.
Joskus vuosituhannen alakupuolella löysin yhen kaupan pakastealtaasta pienen pienen ropposen kluteenitonta mämmiä. Tai siis pakkausesa luki sillaitte. Se mitä sen pakkauksen sisällä oli, siitä ei voi käyttää sannaa mämmi. Enemmänki se oli velli, epämääräsen väristä ja makusta. Koostumus sitäluokkaa että yhen annoksen ku maiston toista ei tarvinnukkaan maistaa. * yöhhh, kaikkia sitä ihimisten syötäväksi tehhäänki*

Mummelin mämmi
Sunnuntai iltana keittelin pussillisen luumuja puolesa litrasa vettä. Kun ne oli pehemenneet kaajoin keitinveen kuppiin ja soseutin luumut. Luumujen joukkoon lisäsin pari kolome ruokalusikallista hunajaa, tattarijauhoja desin verran ja lopun keitinveen että sain aikaan semmosen vetelähkön vellin. Laiton leivinliinan kattilan päälle ja jätin mämmimössön ässehtiin pöyvälle yön yli.

Aamupäivällä ku tuleskelin töistä ajelin kaupan kautta. Kävin ostamasa appelsiineja ja vuokia että saan laittaa mun mämmitekeleeni uuniin. Yön yli ässehtiny mämmimössö oli jämähtäny ihan tönkkiin.
Lisäsin reilu puoli litraa vettä, kolome desiä siirappia, puolitoista teelusikkaa pomeranssinkuorta, yhen pussillisen pottumuusijauhetta, suolaa tais lorahtaa reilu teelusikallinen.

Pottumuusijauhe sai aikaan sen että mössö turpos ja taas se oli yhtä tönkkiä. Lisäsin vettä senverran että mössöö oli heleppo vatkata. Tarkotus ku olis saaha aikaan lusikoitava mämmi, ei veittellä leikattavvaa .
Otin kaks appelsiinia jotka pesin ja harijasin hyvin. Raastoin niitten kuoren mämmin sekkaan ja vatkasin mössön tasaseksi. Täsä vaiheesa piti jo maistaa jos tarvii lisätä jotaki. Yllätys, yllätys, makuhan alako olla kohillaan ja ihimeekseni huomasin että on melekeen tavallisen mämmin makusta.

Mämmi vuokiin ja eiku uuniin...satakaheksankymmentä astetta...puolitoista tuntia...
Elämäni ensimmäiset mämmit. Eikö näytäkki ihan mämmille...lanttulootalle? :)
Pikkusen haalijan mämmin päälle sokeria ja kermaa....namss...
Kokki tuumas että maistuu melekeen mämmille. :)






lauantai 23. maaliskuuta 2013

Porokisat

Maailmaan mahtuu monenlaisia kisoja yks mitä täälä harrasttanneet jo vuosikausia on porokisat.
Osallistujia on usijammasta maasta ja pientä jännitystä tuntu olevan ilimasa että mahtaako tään vuojen voitto mennä Norijaan.
Kisat ajettiin keskustasa Koskikavulla, minne oli tehty luminen juoksurata. Pehemiä lumi ei oo paras juoksualusta minkä takia ihan huippuaikoihin ei porot kisasa yllä.
Juostava matka on kakssattaa metriä, noppein poro pinkas matkan seittemääntoista sekunttiin. Aika hurijan näköstä menua ku parahimmillaan poro pinkoo kuuttakymppiä.

Ajajalla pittää olla hyvä tasapaino jotta pyssyy pystysä suksien päällä. Ajajat käytti tavallisia hiihtosuksia tai laskettelusuksia. Laskattelusuksilla pystystä pysyminen on kaiketi hiukan varmempaa ku ovat vähä leviämmät verrattuna hiihtosuksiin. Eipä tainnu yksikään ajaja nurin mennä, maaliin pääsivät.
 Kilipailijoita oli kaikkiaan kuustoista. Kaks kerrallaan lähti radalle ja aikojen perusteella sitte tehtiin karsintaa ketkä pääsee jatkoon.
Maaliin päästyään ajaja irrottaa otteensa riimusta jolloin poro on hetken aikaa vapaalla. Radan reunalla seisoo poromiehiä verkkojen kanssa jotka levittävät verkot radan yli etteivät porot pääse palaamaan takasin. Pari muuta poromiestä oottavat radan päässä ja ottavat porot kiinni. Osa poroista ovat aika ärhäkkäitä ja " menotuulella", miehet saivat ihan tosissaan pijellä niitä ettei ne karanneet omille teilleen.
Kisan jäläkeen poroja ootti pakettiauto jolla ne kuljetettiin takasin lähtöpaikalle. Karsinta-ajot ku oli ajettu sen jäläkeen oli vuorosa uus kisa niitten kesken jotka pääsivät jatkoon. Kisaa jatkettiin niin kauvan kunnes selevis mitkä porot pääsevät finaaliin.



maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kaks riimitystä











Viherijän villan pintaan heitin,
keltasella tossun sisältä peitin.
Koristeeksi kukkasen neulasin etteen,
vaaleankellertävät ovat hetteet.

 Luonnonvalakosiin laiton orannssia,
turkoosi ja ruskija tuo sopivasti kontrastia.
Kuvio vois jotaki kukkaa muistuttaa,
nimeä en muista enkä tiijäkkään.





 

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Voiko ihanammin päivän ennään alakaa kuin juomalla muutaman kupillisen kahavia ja syyvä mussuttaa suklaamoussekakkua.??

Kauhia mieliteko tuli illalla saaha suklaamoussekakkua. Eihä se auttanu muu ku tehä. Aamulla sen sitte ihan eka hommakseni kuorrutin niin saatin jo toiselle kahavikupposelle leikata mojovat palaset. Kakku on vähä työläs tehä ku niin monta työvaihtetta, mut on se niin hyyvvää että kannattaa kokkeilla.
Täsä ohoje.

Kakkupohoja: 4 munnaa, 2dl sokeria, 1,5 tl leivinjauhetta, 2 dl jauhoja, 2 rkl kaakaojauhetta
Tehhään ihan tavallisesti kuin kääretorttua tekis, taikina kaajetaan irtoreunakakkuvuokaan ja paistettaan 175 asteesa parikymmentä minnuuttia.

Täyte: 200 g suklaata sulatettaann, 2 munnaa, 200 g tuorejuustua ( ite käytin rahka+jukurttia n. 2 dl yhteensä), puoli dl sokeria, 2 dl kermaa, 4 liivatelehtiä, 2dl appelsiinimehua ( tai jotaki muuta sopivaa)
Livatelehet likuammaan kyymään vetteen.Kerma vaahotettaan. Munista erotettaan valakuaiset jotka vatkataan vaahoksi. Keltuaiset ja sokeri kevyesti vaahoksi, siiihen joukkoon lisätään sulatettu suklaa, tuorejuusto ja sekotettaan. Lisätään kermavaahto ja valakuaisvaahto varovasti sekotellen. Lopuksi liivatteet jotka sulatettu tilikkaseen kuumaa appelsiinimehua.

Jäähtyny kakku leikattaan kolomeen ossaan. Irtoreunakakkuvuuan pohojalle laitettaan yks kakkulevy, sen päälle suklaamoussea, seuraavaksi kakkulevy, loppu suklaamousse ja päällimmäiseksi kakkulevy. Annetaan hyytyä jääkaapisa yön yli.

Komia päivä. Kokin kans käytiin päivän kävelylenkki tekemäsä. Kahtottiin nuita valtavia lumikasoja että ovat osasta taas aivan valtavia. Hyvä jos ehtivät toukokuulla kaikki sullaan.
Vuonna 2006 on kuulemma ollu yhtä kylymä maaliskuu mitä ny ollu. Vaan taisi ne lumet sinäki kevväänä sullaa ja kesä tuli? Yks kevät oli sellanen että kesäkuun alusa oli vielä etupihan puolella kasa lunta. Siihen kohtaan ku ei pääse aurinko sillaitte paistaan että hetkesä sulattelis. Mut aina on ennen juhannusta kuiten lumet lähtenneet, teheneekö tuo poikkeusta tälle vuottakkaan?

Lepposaa viikonvaihetta mutinoitten lukijat.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Mun mielipije aiheeseen homoliitot ja heijän oikeus lapsen adoptoimiseen

Kyllä ne nuot homoliittojen puolustajatki jaksavat vaan puurtaa ja pyrkiä saamaan asijaansa etteen päin. Osu eilen silimiin yks lehtikirijotus, otsikko oli jotenki tähän tyyliin; " Yli puolet sallisi homoliitot"
 Että täh, kysyä vaan voi että mihin tää meijän rakas suomen maa on oikeen menosa??
Pakkoko se on samallalailla tehä ja toimia ku muut tuola suuresa maailmasa. Tullee semmonen tunne että mitä isot eellä sitä pienet peräsä. Voi voi, perusarvot ku murennetaan mitä jää jälijelle?

Eihän avioliittoa ja homoliittoa voija rinnastaa toisiinsa. Ne ei koskaan tuu olemaan tasavertaset vaikka kuin siihen ihimisen järijellä pyrittäskin. Avioliiton perusta ja pohoja on Jumalasta lähtösin oleva juttu. Ei se oo vaan ihimisten keksimä systeemi, joku virallinen toimenpije. Jos ja kun avioiitto solmitaan Jumalan eessä, siihen sisältyy aina oma siunauksensa. Homoliitoista taas puhuttaessa, miten sellasta voisi ajatellakkaan vietävän siunattavaksi josta itse Siunaaja on vallan erimieltä?

Eihän tuosa asiasa tarvi ku ottaa järki kätteen kun sen jo tajuaa että luonnottomasta ei saaha tekemällään luonnollista. Vai, onko josaki päin maailmaa sammaa sukupuolta olevat henkilöt sukua jatkanneet? Jos tiijät ja oot kuullu niin kerro mullekki jotta mun käsitys tuosta asijasta tulis oikaistuksi.

Mulla ku on se ymmärrys ja käsitys, että suvun jatkaminen tapahtuu luonnollisesti miehen ja naisen välisesä kanssa käymisesä. Ja jos on jotakin ongelmaa ettei homma napsaha kohilleen sillaitte ihtestään, on mahollista saaha hedelmöityshoitoja joittenka avulla lapsen saaminen saattaa onnistua.

Tuskinpa koeputkihedelmöityssysteemejä sitä varten on tarkotettu että kaks äijää sais mukelon? Kattelisivat sopivan näkösen kohunkantajan jolle sitte jommankumman siimahäntiä pipetillä laitettas kasvammaan. Ja niinkö siinä sitten olis onnellinen ja paras perhemalli syntyvälle mukelolle, jonka oma äiti onkin vain vuokrakohtu? Kotona oottaa kaks partasuuta joille kummallekkaan mukelo ei koskaan voisi sanua, kiitos äiti.

Mistä se syntyy ihimiselle semmonen aattelu että mulla on oikeus vaatia asijoita jotka ovat vastoin luonnollista olotillaa? Miksi homoparin tulis saaha lapsia hoijettavakseen kun he eivät kerran luonnostaan voi niitä hankkia vaan joutuvat käyttämään välikäsiä? Jos kerran sellasesa elämäntyylisä tahtovat elää, tyytykööt asumaan kahestaan, hankkikoon kissan tai koiran, sitäkin voi helliä ja rakastaa.

Ja minkä ihimeen tutkimuksen perusteella ne väittää sitäkin, että mukelolle riittää kun on kaks rakastavaa aikuista, ei tarvi olla isää ja äitiä? Voi kertakaikkiaan tätä ihimisten ajattelua.
Kuinka moni heistä ite on kasvanu iliman isää tai äitiä? Moniko jäänyt vaille äidin tai isän rakkautta, tai molempien?
Siitähän on jo pitkään puhuttu miten palijo mukelon elämäsä merkkaa se että hän saa kokia isän ja äitin rakkautta. Sen rakkauden vaikutuksen määrää tuskin kukkaan voi väheksyä, eikä sanua ettei oo merkitystä.

 Eihän mies voi olla äiti, ku miehesä ei oo luomisen myötä niitä tekijöitä mitä naiselle on annettu. Mies voi olla rakastava vanhempi, mut koskaan hän ei täytä äidin, eikä ees naisen asemaa mukelon elämäsä. Sama pättee myös naiseen, eipä taija pystyä täyttään isän eikä miehen paikkaa vaikka kuinka haluais ja yrittäs.

Misä on sen lapsen oikeudet, mielipiteen kuuleminen?? Ajatellaampa lapsen adoptoimista. Kyllähän se niin vaan mennee ettei se pieni mukelo voi asijaan vaikkuttaa yhtikäs mitenkään. Ei hänen tahtoaan ja mielipijettä taijeta juurikaan kysellä. Jossain vaiheesa elämässään sitten toteaa ja huomaa että jaahas, tällästä elämää.

Toivotaan että päättäjillä ja virkaatekevillä ihimisillä olis korvien välisä niin palijo älliä että tajuaisivat sen, että he ovat päättämäsä pienten ihimisten elämstä. Ja siitä, millaseksi halutaan suomen yhteiskuntaa rakentaa tulevaisuuvesa.







lauantai 9. maaliskuuta 2013

Loma lusittu

Äkkiä se viikko taas meni ja alakaapi arkinen aherrus työrintamalla. Sen verran tuli lommailtua että kävästiin pohojanmaalla kolome yönseutua olemasa. Huomaa jo että kevät on tullu. Aurinko alakaa jo lämmittään  mikä saapi aikaan sen että katolla oleva lumi ja jää muuttavat muotuaan. Räystään reunalta alakaa tipahtelleen vesipisaroita, kimallellen kivasti kirkkaasa auringon paisteesa, suorittaessaan huimaa hyppyään alas täysin tuntemattomaan, ja iliman laskuvarijoo. Hurijaa!!

Aivot käy tyhyjäkäyntiä joten ei tähän ny kyllä tätä tekstiä synny sillaitte sponttaanisti vaan enemmänki tuntuu olevan väkinäistä puurtamista. :)
Hieno tuo ilima. Taitaa olla paree ku lähen käymään lenkllä josko se raitis ilima sais vähä liikettä aivonystyröihin.

18:20

No niin, pikkusen tuntuu liikettä olevan aivonystyröitten välisä joten muutama rivi vielä tänne näin iltapuhteena naputtelen. Ihan heti sinne lenkille en päässy lähteen ku kokki oli teheny ruuvan, karitsan jauhelihapihivejä ja kukkakaalipöperöö, olihan hyyvvä.
Syömisen päälle alako niin ramaseen ja venyttään alaleukaa joten kahtoin parhaaksi hiippailla sängyn päälle pötköttelleen. Pienet tirsathan siinä tuli nukuttua. :)
Vaan tirsojen päälleppä oliki sitte mukava lähtiä ulos lenkille, sain kokinki houkutelluksi mukkaan. Takasi tullesa poikettiin lähikaupan kautta ja ostettiin jäätelön teko värkit.

Ehittiin lenkiltä sillaitte sopivasti kotia että saatiin mennä saman tien saunaan, kullanhuuhontaan. Saunan jäläkeen laitomma jäätelökonneen hyrisemmään. Edellis kerralla ku tehtiin mansikkajäätelöö laitomma marijat hieman jäisinä, pieninä paloina jäätelömassan sekkaan. Nyt murskattiin marijat sauvasekottimella mössömmäksi, huomattavasti paremman makusta ja rakenteeltaan mukavempaa tuli jäätelöstä mitä aikasemmin.

Meinasin vallan unohtaa..
Loman eka päivänä eli maanantaina juhulistimma lomaviikkoo sillaitte että käytiin kokin kans elokuvisa. Paikallisesa teatterisa oli mensoa Les Mise´rables näytökset, musikaali elokuva jollasta ei oo aikasemmin nähty. Olihan sitte hyvä, kyllä kannatti mennä kahtommaan. Sattu vielä olemaan sellanen viikko että sai kaks eurua alennusta normilipusta. Kiva yllätys sekin.


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Sana sunnuntaille Luuk. 15 : 11-32 mukaellen by mummeli

Kalervo Röstring, mies joka vuosikymmeniä johtanu suuren sähköfirman toimintaa, seisoskellee olohuoneensa ikkunan eesä ja kahtellee pihamaalla häärivien pikkulintujen touhuja. Ikä alakaa jo painammaan miehen harteita, mutta vielä enemmän painaa huoli ja murhe firman tulevaisuuvesta.
Kalervon ollesa vielä nuorukainen, oli hän teheny valintansa työuran suhteen ja päättäny kaikin keinoin saavuttaa sellasen aseman firmasa että hänellä ja hänen läheisillään olisi kaikki hyvin ja tulevaisuus siltä osin turvattu.
Olihan sähköfirma ollut heijän suvussaaan jo usijamman sukupolven ajan, joten eihän sitä voinut ajatellakkaan etteikö hommat jatkuis ja siirtyis isältä pojalle jatkossakin.

Kalervolla oli kaks poikaa, Raimo ja Verneri.
Raimo, joka työskentellee firmasa tietotekniikan puolella, on luonteeltaan varsinainen "työhärkä". Hänen tapansa tehä töitä on sisukasta ja toisinaan vähä sellastakin että muut siinä rinnalla saattavat tuntia alamittasuutta toisen painaesa töitä niska  limasa. Raimon vaimo on varotellutkin, että ellei mies älyä rauhottaa ja hilijentää työtahtia, ajanoloon iskee työuupumus ja sillon ei kunniankukko laula.
Raimon harteillekkos firman johtaminen sitte tulevaisuuvesa siirrettäs?

Verneri, taivaanrannan maalari, jonka työmotivaatio Raimoon nähen kulukeepi vallan eri sektorilla. Tehhään se mikä on pakko tehä, muuten voipi elämän ottaa lunkisti. Firman hommat ei kovin kauheesti Verneriä koskaan kiinnostanneet, mutta koulujen loputtua ei oikeen muutakaan hommaa keksiny niin heleppohan se oli jäähä isän firmaan myyntipuolelle kauppamieheksi.

Tilanne kuitenkin kehitty siihen malliin että Vernerin mitta tuli täyteen. Kertakaikkiaan hän ei jaksanu ennää katella, eikä kuunnella Raimon ainaista vinoilua ja vääntöö siitä miten ja kuinka hommat tulis tehä.
Verneri meni isänsä luo vakavien keskustelun merkeisä, hän oli päättäny että lähtee ulukomaille. Jos sais isän vielä suostummaan siihen, että jaettas tään hetkinen omaisuus, sehän jos mikä olis melekonen lottovoitto päästä uuven elämän alakuun.

- Ihanko sinä poika oot tosissas?

- Niin oon, ei tää homma ennää nappaa, jotaki muuta täsä elämäsä pittää löytyä. Jos vaan pystysit järijestään asijat niin, että saisin oman ossuuteni tästä kaikesta. Pääsisin sillä hyvin elämän alakuun sitte muualla.

- Voi hyvänen aika sua mies millaseen tilanteeseen sinä tämän asijan ny viet. Ei se oo niin vaan yksinkertanen juttu selevitellä kaikki paperiasijat. Raimonki kans pittää asijasta neuvotella, eikä varmasti oo heleppo homma, tunnethan sinä Raimon.

- No tunnen, siksipä juuri tähän ratkasuun oon päätynytkin.

Niinpä siinä sitte kävi että isä teki selevityksen ommaisuutensa jakamisesta. Verneri sai ossuutensa ja matkas rapakon taakse tilillään aika hyvä summa euroja. Raimon ossuus jäi firmaan, olihan hän sielä töisä eikä nähäny tarpeelliseksi irrottaa ossuuttaan. Olihan hän myös tietonen siitä että jossain vaiheesa firma siirtyy sitte hänen johtoonsa. Kalervon kunto ku oli alkaut heikentyä vuosi vuojelta eikä ennään jaksa ottaa vastuuta siinä määrin mitä ennen.

Vuosi, pari meni ja Verneri matkas maailmalla siihen saakka kunnes tili alako häämöttää tyhyjyyttään. Ei ollut mies parka ottanu huomioon sitä tosi seikkaa, että iliman työn tekemistä ei tuu tiliäkään. Elämän meno oli heikentäny miehen kunnon, joka aamuinen "jauhoannos" kun oli saatava keinolla millä tahansa, oli euroja tai ei. Kyllähän mies jossain tilanteesa sen ymmärsikin ettei elämä voi näin jatkua, joku muutos tähän pitäs tulla, mutta mikä? Sisäisesti hän oli täysin kypsä nykyiseen elämäänsä. Iltasin joskus patjallaan maatessaan, hän muisteli sitä aikaa ku oli firmasa töisä. Miten hyvin kaikki oli sillo, vaikkakin isovelijen kans tahto tulla kränää vähän väliä. Oliskohan mahollista palata??

Kalervon säköpostiin tunki maileja eri mainosyrityksitä ja alan firmoilta. Millon esiteltiin uutta systeemiä mikä parantas edellisen jo keksityn toimintaa tai jotakin muuta. Kuitenkin aina avatessaan sähköpostinsa, Kalervo ootti näkevänsä viestin josta hän voisi päätellä sen olevan Verneriltä. Sellasta viestiä ei vielä tähän mennesä ollut tullut, mut silti isä ootti.

Eräänä päivänä ei tullu sähköpostia vaan tekstiviesti Kalervon kännykkään.
'Oon Suomesa, voikko tulla hakkeen lentokentältä puoli nelijän aikaan. t. Verneri'

Isän sydämesä heilahti ja tunnemaailmasa pyörähti, poika on hengisä ja on tulosa kotija. Vaistomaisesti isä vilikasi kellua nähäkseen miten palijo siihen on aikaa ku hän näkee oman poikansa pitkästä, pitkästä aikaa. Aikaa oli reilu tunti. Piti järijestellä muutamia asijoita, jotta sais iltapäivän täysin vappaaksi.

Lentokentän melu ja hälinä oli Kalervolle tuttua, olihan hän joitakin kertoja joutunu firman asijoitten takia reissaamaan. Ihimisjoukon keskeltä hän etti tuttuja kasvoja löytääkseen Vernerin. Pieni jännitys kihelmöi Kalervon mielesä ja se sai sydämen tykyttään ja poskipäät vähä kuumottaan. Niin kauvan hän oli oottanu tätä, niin kauvan ja nyt se on totta.

Nähtyään poikansa, isä lähti kiireisin askelin pujotellen ihmisten välistä kohti poikaansa. Voi miten tämä olikaan muuttunut. Se iloinen poikamainen virne oli kavonnut kasvoilta, tilanne oli tullut poissaoleva tuijotus, joka katsoi jonnekkin, näkemättä kuitenkaan mitään.

Isä kaappaa poikansa syliin, halaa ja rutistaa tätä pitkään aivan kuin pelijäten, että poika siitä katoaisi jälleen näkymättömiin. Pojan olemus kertoo että kaikki on menetetty, mitään ei oo jälellä.

Isä ei siihen kiinnitä huomiota, että poikaraasulla on tyhyjät taskut, vaan hänelle on tärkijää se, että poika on tullu takasin. Hänen oma rakas poikansa.

Kotimatkalla Verneri kertoo isälleen miten hänen hyvät, mainiot suunnitelmansa olivat menneet täysin pieleen. Rahojen avulla hän oli päässyt tiettyihin piireihin, mut samalla sekaantunu myös sellasiin juttuhin joista alako suoranainen alamäki. Ensin hän oli ajatellut olla kertomatta isälleen ihan kaikkea, mut näki viisaammaksi kertua asijat niinku ne on. Huumeriippuvuus oli hänen tämän hetkisistä ongelmista suurin ja siihen hän toivoi löytävänsä apua jollakin keinolla.

Isä kuunteli poikansa tarinaa hiljaisena ja vaiteijaana. Syvällä sydämessään hän rakasti poikaa äärettömästi ja oli valmis omalta osaltaan auttamaan siinä että poika pääsee kuntoutumaan ja toipumaan. Lupasipa vielä järijestää töitäkin firmasta minkä avulla Verneri pääsisi takaisin työelämään ja saisi taloutensa ajanoloon kuntoon.

- Mitä? ? Sen pikku niliviäisenkö sinä oot palakannu takasi firmaan??

Raimo ku oli saanu tietää sen, että pikkuveli oli tullu Suomeen ja miten isä oli hakenu tämän kentältä, maksanu pojan kuntoutuksen ja ottanu töihin. Kaiken kukkkuraksi järijestää jonkusortin kemut poijan ketaleen kotija tulon kunniaksi, se kaikki oli liikaa.

Raimo oli suorinta tietä menny isänsä puheille, antanu tulla ulos kaiken sen mitä hän miehestä aatteli ja koko touhusta. Miten isä voi unohtaa ja olla kuin mitään ei oliskaan tapahtunu? Osottaa vielä tuollaselle tuhularille sen että oot tervetullu kotia. Raimolla oli tosi työ hillitä ihtensä ettei olis huitassu isäänsä nyrkillä, niin vihoissaan ja kiivastuksissaan hän oli isän anteeksi antavasta käytöksestä Verneriä kohtaan.
Hänen ymmärrykseensä ei kertakaikkiaan mahtunu se, että tuollaselle raukalle, joka kaiken saamasa tuhulannnu ja hävittäny pitäs antaa anteeksi. Kehtaaki vielä tulla takasin.

Isä taas rauhotellen Raimoa puheli tälle että eihän täsä sun osaltas oo kuinkaan käyny. Sulla on edelleen kaikki se mitä tähänki saakka on ollu, eikä tilanne siitä tuu muuksi muuttumaan. Firma siirtyy sun nimiis kun mun on aika siirtyä syrijään. Ja toivon, että silloin niin sulla kuin Vernerilläkin olis elämä siinä mallisa että voitte tehä töitä yhesä.

-Sitähän jo välillä luultiin Vernerin kuolleen ku ei vuosiin oo mittään kuultu. Eikös se ny oo kuitenki tärkeintä  että velipoikas on hengisä, kotona ja pääsee kuntoutuun takasi työelämään ? Siinä on aihetta kylliksi juhulimiseen. Saahaan työporukkaa koolle ja voijaan samalla puhella tulevaisuuven suunnitelmista.



lauantai 2. maaliskuuta 2013

Talavihuolto

Mikähän aamu se oli ku pyörähytin roomsterin käyntiin, käänsin pirssin oikijaan ajosuuntaan ja lähin ajella hyrryyttelemään kohti työpaikkaa. Heti jo alaku metreillä kuulu mahoton kahina ja rotina jostaki pirssin takaosasta. Eka ajatus mun pääsä oli että kertakaikkiaan, rengasko tästä pirssistä irtuaa, tohtiiko tällä aijaa?
No heti kohta ku pihasta kääntyy kavulle tullee eka risteys etteen, misä on pakko vähä niinku hilijentää ja jarrutellakki jottei menis Vatasen lailla kurviin. Onnistuin siinä vallan mainiosti eikä ees luiraillu yhtään, mut se ääni mikä kuulu jarruttaisa takkaa, oli karmivaa.
Mahoton krahina, semmone ku karhijaa metalllia väkipakolla hinkattaan vastakkain niin että säkeeet pöllyää ja metallin käry haisee.
Mun arvio oli että jarrupalat taitaa vanhuuttaan parkua.

No, eipä siinä kummempia. Ilimotin tarkoista pirssin valitustoiminnoista hovikuskille jotta hän hommais ajan pirssilekurille. Ihme kylläki, oli saanu ajan jo samalle päivää ja soitteliki sitte mulle töihin että mihin aikaan meen päiväkojille jotta voipi käyvä sieltä hakemasa pirssin ja viijä sen lekkurille. Ennen iltapäivää oli saanu jo pirssin ajokuntosena takasin ja kävi hakemasa mut kolomen  aikoihin töistä.

Roomsteri saikin täyvellisen talavihuollon. Siinä ku oli selevinny pikkusen muitaki vikoja pirssislekurin tutkimuksisa. Jarrupalat ja jarrulevyt ainaki oli laitettu, nehän sitä karmivaa krahinaa oli pitäneet. Oli siihen vaihettu sitte ölijyjä ja suojattimia monenlaisia, että ny pitäs pirssillä pystyä ajelemmaan seuraavat kymmenen-viistoistatuhatta kilsaa ihan huolettomasti. Vai kuis palijohan sitä yksillä ölijyillä saikaan ajella, pitäs tarkistaa, eiku jätän tarkistamisen hovikuskin huoleksi.

Koko talavihuolto nyhti viis satasen pieniksi, sinne meni mun tanttueurot. :)
Mut mieluummin mää ajelen toimivalla pirssillä ku tepastelen uuvesa tantusa. Tantun voi ostaa kesälomalla sitte Unkarista ku sielä ne ei maksakkaan juuri mittään.

Alako hiihtoloma. Oliki viime viikko melekosta säheltämistä ku työtunteja ehti kertymmään reippasesti yli viiskymmentä. Oliki jo vähä haaveisa että työaikataulu pikkasen muuttus, ettei tarvis lähtee joka aamu kuuveksi töihin. Mut se homma kuivu kassaan ku kuivaliha kevättalaven auringosa.
Oli nimittäin päiväkojin työhommista kyse. Pomo kyseli, olisko mulla kiinnostusta jatkaa sammaa puolipäivävirkaa ens syksynä. Sanoin heti että en jatka, ellei työaikoja voija muuttaa. Siinäpä meille kehkeytyi sitte mukava jutustelu työaikojen uusiksi sovittelemisesta.

Pomon kans neuvoteltiin ja puhuttiin että voisin tulla töihin vasta kymmeneksi, ehtisin tekkeen samat hommat mitä nytki teen. Eikä mun tarvis välillä aijaa kotia vaan pääsisin päiväkojilta suoraan menemään perhekojille töihin. Perhekoti kun on kilsan pääsä päiväkojista.
Pienillä järistelyillä saatas uus aikasysteemi varmasti toimimmaan ihan hyvin jos siihen muut työntekijätki sitte omalta osaltaan pikkasen panostas. Noh, koko asiaja oli pomon ja mun välinen epävirallinen suunnitelma vasta. Varsinainen virallisempi keskustelu asijan tiimoilta heillä oli  perijantaina aamupäivällä misä päättivät että miten hommat syksyllä jatkuu.

Minähän tein mielesä jo hyvän suunnitelman ja aikataulutin miten järijstelen työt päiväkojilla. Mihin osastoon meen ensimmäisenä ku hommat alotan, misä välisä käväsen yläkerran leikkitilat siivoomas, misä välisä taas lepotilat jne. Suunnitelmisa oli loman aikana tehä kalenteriin tarkempi aikataulu, mihin on sitte heleppo lisätä ja liittää kaikki keikkahommat. Saapi keralla sellasen kokonaiskuvan miten saa helepoiten ja mukavemmin työt järistettyä.

Tais olla perijantaina puolen päivän jäläkee ku pomo soitteli että mun osalta työt päiväkojilla loppuu toukokuun lopusa. Puolipäivävirka kyllä jatkuu, mut sitä alakaapi tekkeen ihiminen joka on jo töisä kaupungin palakkalistoilla vakituisena työntekijänä. Siirtävät kuulemma jostaki toisesta yksiköstä toiseen, sillä keinon ei tarvi palakata mua " ylimääräsenä" talloon vaan voivat hoitaa asijan niinsanotusti sisäisenä siirtona.
Että se siitä työhomman jatkumisesta, mut eipä tarvi lomalla miettiä työaikataulun tekemisiä. :)

Pikkulikat tulosa hoitoon. Soitteli poika tuosa hetki sitte että millanen ohojelma mummelilla, voisko likat tulla joksiki aikaa mummolaan. Tottahan toki voi, ohan tuosta joku viikko aikaa ku ovat viimeksi olleet. Taijamma likkojen kans väsätä hannatäjinkakkuja.
Tästä se loma lähtee...

Siinäpä niitä iltapäivän aikaan saannoksia, namss....
Mukavia kevätpäiviä vaan sinnekki!



Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...