keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kuvankäsittely harjotusta

Tein mukelolle synttärikortin ja innostuin  kokkeilemmaan kuvan käsittelyä.
Mulla on jääny aika vähälle opettelemiselle kuvien muokkaaminen. Kuvankäsittelyohojelmisahan on vaikka minkämoisia juttuja, joilla saa kuvvaa muutettua. Näisä kuvisa kokkeilin opetella käyttään vinjettiä ja häivytystä.
Yläkuvasa taustasa on ruskehtavvaa sävyä, alakuvasa taas vaalijanpunaseen vivahtavvaa väriä. Jännä miten vaalijanpunertava tausta nostaa tytön mekosa olevat  kukat enemmän esille mitä yläkuvasa. Tai kuvittelenko vain?

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Tarkoitustako vailla?

Pari viikkua on ollu jotenki hilijasia, vaikka ympärillä on tapahtunu kaiken aikaa jotaki. Oon ehtiny miettiin syntyjä syviä, todellaki syntyjä syviä.
Oon miettiny ihimisen elämää, elämän tarkotusta. Mikä idea täsä kaikesa oikeen onkaan?
Syntyä tänne, ellää elämänäsä kuollakseen pois, eikä mukkaansa saa mittään siitä mitä täsä ajasa on ehtiny tekkeen.

Elämän tarkotus?
Näin sannoo wikipedia:
Elämän tarkoitus on yleensä nimitys filosofiselle kysymykselle, miksi ihmiset elävät, mikä on heidän elämänsä tavoite tai miksi koko maailma on olemassa. Yksi yleinen vastaus nykyään on se, että elämällä ei ole ulkoa päin annettua tarkoitusta. Toisaalta elämän tarkoituksen etsiminen kiehtoo ihmisiä.

Tuosa sanottiin, ettei oo ulukua päin annettua tarkotusta, mutta onko se totta?
Onko sekään totta, että vain ja ainoastaan tutkimalla ittiään löytää tarkotuksen elämälleen, kuten monet kehottaa tekkeen. Voiso kuitenki olla, että meille on annettu ulukoa päin se elämän tarkotus?

Voiko elämän tarkotuksesta tehä listaa mitä se on? Muodostaako ihiminen ite elämän tarkotuksensa vai onko elämän tarkotus jokin suurempi ja syvällisempi juttu, joka olemasa olollaan vaikuttaa ihimisen elämään. Tuohon asijaan jokkainen jollaki tavalla törmää elämänsä aikana. Ainaki sitä sillo luulis miettivän, ku rakkaan ihimisen elämä päättyy. 

Onko pelottavaa ajatella; elän kuollakseni jotta eläsin ?

Saattaahan se pelottaa, jos ei koskaan oo aatellu sitä, että joskus elämä päättyy, mitä sen jäläkeen?  On uskallettava kahtua tottuutta silimiin. On uskallettava kysyä iteltään mihin oon matkalla? Misä vietän iäisyyteni, ku tämä ajallinen elämä loppuu?
 Elämän tarkotuksen jano sisimmäsä on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Sitä ei voi karsia pois elämästä vaikka haluaiski.
Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä, mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. Saarn. 3:11
Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää -  hänet, joka ei kuitenkaan ole kaukana yhdestäkään meistä..
Apt. 17: 26-27




keskiviikko 24. elokuuta 2016

Metsän siimeksessä

Sattupa sopivasti ihana, aurinkoinen keli, ku mulla oli vappaapäivä. Aamupäivä meni kokatesa työttömien ruokailusa, iltapäivällä lähin ulukoilemmaan mehtään. Aattelin käyvä vielä hakemasa yhen ämpärillisen mustikoita , niitä ku jäi eellis kerralta mehtään melekosesti.
 Polun varrella oli sieniä jos minkämoisia , muutamasta nappasin kuvan.
Tämä kaiketi on kärpässieni vaikkei ihan punanen ookkaan?
 Tämän luulisin olevan punahapero?
 Tatilla tuuletus toimii ku on reijitetty lakki.
 Nää sienet on jotenki hullunkurisen näkösiä. Lakki on pieni n. kahen euron kokonen ja jalaka suhteellisen pitkä lakkiin nähen. Jalan korkeus suunnilleen 12-15 senttiä ja juuresta sormen vahavunen. Nätteja, siroja pikku sieniä.
Tunteroinenhan siinä meni, että sain ämpärin mustikoita täyteen. Ajelin poijan luo ja perkkasin marijat sielä. Onneksi oli heijän pakastimesa tillaa, että sain jätettyä marijat sinne. Meijän pakastimet ku ovat täynnä. Kyllä luonnosa liikkuminen on yks elämän parahimpia juttuja.



sunnuntai 21. elokuuta 2016

Sunnuntaiaamun kurpitsakahvi

- vaari kirijottaa ny -

 Kukapa ei olisi haaveillut saavansa joskus kurpitsakahvia? Sen tekeminen on vain hivenen työläs juttu ja siksi se helposti jää tekemättä. Tässä lauantaina ajattelin, että keitänpä vaimolle sunnuntaina aamukahviksi kurpitsakahvia - ja ei muuta kuin toimeen!


Hain lauantaina kaupasta yhden Hokkaido-kurpitsan, se kun on niin mukavan näköinenkin. Tässä työvaiheet kurpitsakahviin saakka ja vähän ylikin:
 1) Halkaisin kurpitsan ja kuorin sen. Kuori on tosi kova, mutta terävällä veitsellä siitä selviää.
2) Otin siemenet kurpitsasta talteen. Irrottelin niistä ylimääräisen töhnän pois ja yritin kuivata ne. Niin, tai vaimo näiden siemenien kanssa värkkäsi.
3) Pienin kurpitsan ja laitoin palaset kattilaan kiehumaan kunnes pehmenivät.
4) Laitoimme siemenet uuniin mukavaan lämpöön paahtumaan.
5) Soseutin keitetyt kurpitsat ja lisäsin joukkoon neilikkaa, kanelia, inkivääriä, muskottia, kookoskermaa ja vähän siirappia. Maistelin. Kurpitsan siemenetkin olivat jo paahtuneet sopivasti.
6) Otin puolet soseesta ja lisäsin siihen pari kananmunaa. Tein pikaisesti piirakkapohjan, jota esipaistoin vähän ja sitten lisäsin tämän soseen piirakan pinnalle. Uunissa noin 40 minuuttia. Makeat tuoksut!
6½) Paahdetut siemenet pääsivät myllyyn ja niistä tuli kurpitsansiemenjauhetta. Sopinee puuron päälle, leipätaikinaan ja moneen muuhunkin.
7) Otin jäljelle jääneestä soseesta desin verran ja lisäsin siihen vielä kookoskermaa, suolaa, kananmunan ja jauhoja. Laitoin tämän jääkaappiin yöksi ja paistan siitä aamulla lättyjä.
8) Vielä oli sosetta jäljellä ja laitoin sen jääkaappiin odottamaan aamukahvin keittoa.
9) Tuli sunnuntaiaamu. Jo illalla käskin vaimoa nukkumaan sikeästi ja pitkään tänä aamuna. Keitin extraväkevän kahvin. Kuumensin mikrossa kahviin tulevan kurpitsasoseen (olisiko ollut pari desiä) ja kuumensin sekä vaahdotin maitoa pari desiä.
10) Paistoin illalla tekemästäni lättytaikinasta muutaman lätyn. Samalla yhdistelin suoraan mukeihin väkevän kahvin ja kurpitsasoseen sekä lisäsin kuuman maidon ja vaahdon. Koko komeuden päälle ripaus kanelia.
 11) Vein kahvin, lätyt ja piirakanpalan vaimolle sänkyyn. Hän mitä ilmeisemmin heräsi sikeästä unesta lauluuni. Joimme kurpitsakahvit ja söimme tarjoilut sängyssä sunnuntain kunniaksi. Ei hassumpaa tämä kurpitsakahvi!
12) Viimein vaimokin nousi ylös ja kun kurpitsasosetta vielä oli, niin hän lisäsi siihen jauhoja ja muita aineita mielensä mukaan. Siitä syntyi taikina, josta uunissa paistettiin kurpitsarenkaita vierasvaran pikkuleiviksi.
 13) Sen pituinen oli Hokkaido-kurpitsan tarina.   

Jääkaapisa on vielä meleken litra kurpitsojen keitinlientä. Teekkö sää vaari siitä kurpitsaliemikeittua? - mummeli -
                                                                       

torstai 18. elokuuta 2016

Villasukat ja puolikynsikkäät

Ei sille mittään voi. Keskikesän kauneus ja lämpö alakaa olla ohitettu ja luonto kääntyny syyskesän puolelle. Ainaki täälä on tämä elokuun alaku ollu vilipoista ja kostijaa.
Tällä  viikolla on ollu satamatta mikä on hyvä asija, pääsevät ihimiset marijamehtään. Monella on vielä mustikat poimimatta ku ovat ootelleet poutasäätä.

Vaan ainahan sitä on semmostaki aikaa jollon sukkapuikot kilajaa. Tein toiset Metsäretki sukat.
Kokkeilin miltä näyttää, ku kuvijot onki tehty harmajalla ruskijalle pohojalle, ku aikasemmisa värit oli toisin päin.

Hämmästyttävää millasen vaikutelman tekkee tuo, ku kuvijot on tummalla pohojalla ja varsiosa  katkijaa nilikan kohalta. Jos oisin teheny sukat kokonaan ruskijalla vaikutelma ois samanolonen mitä vaalijoisa sukisa.        

Lankoja jäi sen verran, että niistä sai tehtyä puolikynsikkäät.
Alunperin olin tekemäsä lapasia. En tiijä mistä mulle tuli idea jättää peukalot ja etusormet aukinaisiksi, joten näistä tuli puolikynsikkäät.  Ehkäpä hän kelle nämä lähtee tarvii just tämmösiä.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Aika syntyä, aika kuolla



                
Isä sai muuttaa taivaan kottiin viime yönä. Kesän aikana ehin hoijella issää muutaman viikon ajan. Tievosa oli, että kovin pitkästi maallista matkaa ei jälijellä ennään oo.
Olin viime viikonlopulla käymäsä kotikylällä. Maanantaina kävin poimimasa vielä mustaherukoita mummolan pensaista. Siinä pensailla ollesani näin näyn, aivan ku oisin kattonu pientä videon pätkää.
Näysä isä käveli ees taas tumman virran rannalla, kurkotteli ja kahteli vastakkaiselle rannalle nähäkseen onko sieltä kettään tulosa. Isä heilutti kättään ja huuteli, huhuu, täälä ollaan saa tulla hakkeen.

Samasa mulle annettiin sanat;
Ei viikatemies isääni vie,
ei se tule noutamaan häntä.
Vaan ootajan luo saapuu nuo,
valkojoukot taivahan mailta.

Sillon tiesin, että isä on valamis lähtemmään eikä siihen lähtöön mee kovin kauvaa.
 
Sairaalassa ku oltiin isän sängyn vierellä sydämen täytti kiitos ja riemu. Oli ihimeellinen se hetki, ku isän rinta nousi viimesen kerran. Valkojoukkojen läsnäolo oli lähes käsin kosketeltevvaa.
 Niin rauhallisesti ja kauniisti sai nukahtaa.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Ostinpa Novuksen

Ny pääsin jatkaan keittiön tuolien verhoilua, ku sain uuven nitojan.
Tori piste fiisä oli myynnisä akkunitoja. Aattelin kokkeilla miten semmonen toimis mun hommisa.
Nitoja on Novus J 214 E A , kahella akulla, mikä oli hyvä juttu. Lisäksi paketisa tuli seittemän pakettia niittejä, yhteensä 7000 kappaletta, joten on mulla ny mitä niitata. Nitojasa on mahollisuus säätää niittaustehua.  Hyvin uppuaa kymmenmilliset niitit vaneriin.  Taisin tehä hyvät kaupat.


maanantai 8. elokuuta 2016

Ku vaaramista väri lähti

Marijastusaika on parahimmillaan. Kävin viime viikolla yhen ämpärillisen mustikoita hakemasa. Olivat jo kohtalaisen kypsiä aurinkoisella rinteellä, mut yhtään ei haittaa vaikka kypsyvät vähä lissää. Niitä ehtii poimia niin kauvan ku pakkaset tullee.
Torstaina ajelin kotikylälle, ku sieltä tuli viestiä, että alakaapi marijat pensaisa olla poimintakuntosia. Kolome ämpärillistä punaherukoita keräsin ja keittelin ne samantien mehuksi.  Siinä samalla tuli keitettyä mehut äitillekki.
Ihan kaikista pensaista en saanu marijoja pomituksi, ku eivät olleet vielä kypsiä. Soitinki velijen pojalle ja sanon, että jos haluavat ja tarvivat mehumarijoja, niin saavat käyvä tyhyjentämäsä pensaat marijoista kuhan ne on kypsyneet.

Pensasmarijat ku sain poimittua, niin innostuin lähteen kahtelemmaan vaaramia, siis vadelmia joita kotikylällä kuuleman mukkaan on ollu tosi hyvin.
Löytyhän niitä. Vaaramat on aromikkaita marijoja. Ei tarvi isua määrää olla ku ne antaa makua mehhuun tai soppaan. Kerrääminen on vaan aika hijasta ja työlästä. Pikkusen olin ehkä myöhäsä poiminta ajasta, ku tosi heleposti marijat varisivat oksista maahan. Vaan ku maltto olla hosumatta, niin ainahan sitä joku marija jäi kouraanki.
Olin saanu poimittua muutaman rasijallisen, ku etteeni aukes sellanen näkymä millasta en oo ennen nähäny.
Kyllä piti silimiä räpytellä, että nääkö mää ihan oikeen. Vaaramista on lähteny väri, keltasia ne on. Niin makijoita ja suuria vaikka villinä kasvavat rytteikön keskellä.
Ku näytin äitille marijoja, hän  luuli, että olin käyny hilloja poimimasa. Ku sanoin, että ei nää oo ku vaaramia, ei meinannu uskua. Hänkään ku ei ollu koskaan ennen nähäny keltasia vaaramia. Sen oon tienny, että jalostettuja keltasia lajikkeita on myynnisä , mutta että niitä kasvaa villinä luonnosa, se oli yllätys.
Semmosen havainnon tein keltasten vaaraminen kohalla, että ovat satosempia mitä punaset. Monesa oksasa oli yhesä ja samasa ryppääsä kymmenkunta marijaa. Keltaset ei varisseet juuri lainkaan, niitä oli helepompi poimia. Ainuat mitkä haittas poimintaa oli nokkoset ja ohdakkeet jotka tökki ja pistelivät käsiä. Kyllä illalla tiesi olleensa vaaramarytteikösä. Kämmenselekiä ja ranteita kuumotti ja pisteli, vaan sehän ny oli pikku harmi, ku pakkasesa on monen monta rasijaa keltasia vaaramia. Nami, nami.





tiistai 2. elokuuta 2016

Terveyslättyjä

On se vaan niin mukavaa, ku tuo vaari on niin kokkeilunhalunen kaikkeen uuteen. Saan minäki sitte niitä hänen kokkeilujaan maistella tai ihastella, riippuen aina vähä siitä mistä millonki on kyse.
Ny on kyse ruuvasta.
 Toissa päivänä hän tuli ja sano, että alako tekkeen mieli lättyjä. Määpä teen taikinan niin paistele sinä ne sitte ku taikina on kunnolla turvonnu.

No, minähän menin jonku ajan päästä lätyn paistoon. Kyllä mulla suu vähä loksahti auki, ku näin lättytaikinan. Niin kauniin vaalijanviherijää oli taikina, että sitä ois syöny lusikalla semmosennaan.
Aattelin kuitenki paistaa koelätyn ja testata miltä moiset värilätyt maistuu.
Kertakaikkisen hyviä, mitähän lie oli vaari taikinnaan sotkinu.
 Vaarilta asijaa kysyttyäni sain kuulla, että hän halus kokkeilla tehä terveyslättyjä. Jääkaapista oli löytyny mustakaalta ja avokaadoja joita hän oli heittäny tehosekottimmmeen. Joukkoon lisänny pari kananmunnaa, kookosmaitua, suolaa ja ölijyä. Taikina oli aika paksua ja kuohkijaa, kuitenki se levitty hyvin pannulle.
Ei ollenkaan hullumpi kokkeilu, tuommosia lättyjä saa vaari tehä toisenki kerran.

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...