keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Himmeli

 Pitkästä aikaa rupesin värkkäämään himmeliä. Laatikosta löyty sopiva määrä olokiaki ettei tarvinnu lähtiä ostammaan.

Himmelin tekeminen vaatii vähä kärsivällisyyttä, sitä hommaa ku ei voi tehä kiireen kans. Olijet saattaa rapsahtaa halaki jos kiireen kans liijan tiukkaan solomii.

Olokitöitä tehesä on tärkiä muistaa kostuttaa olijet ennen katkomista, sillo ne ei halakeile leikatesa.


Mukavaa joulun odotusta.

torstai 26. marraskuuta 2020

Isonvelijen sukat

 Niinpä ne tuli isonvelijen sukatki valamiiksi. Ruskijalla ja tummansinisellä tein hieman kohokuvijoista kuvijoraitaa. Siniset silimukat kuotaan aina oikeen, osa ruskijoista nurin, synty kivan röpöläistä neulepintaa. Tuommonen kuvijo vois sopia villapaitaanki ku tekis yksvärisenä.....

Pojanpoika on  kasvanu vuojesa pittuutta reippaasti, taitaa tulla pitkä mies kuten on isänsäkki. Toivottavasti sukat on passelin kokoset, ku ei ollu tietua minkä kokoset kengät pojalla on. Tein summanmutikasa suunnilleen 37-38 kokoset.




torstai 19. marraskuuta 2020

Pienille jaloille

Kaksoset täytti lokakuun lopulla kaks vuotta, he ovat oikein vallottavia pikkuneitejä. Heitä on niin hupasa seurata, jos toinen alottaa jonku leikin kohta on sisko tekemäsä sammaa asijaa. Tiskaaminen on yks lempipuuhista, tai ehkä sitä vois paremminki kutsua nimellä veen lotraaminen ja läträäminen. 

Joulua kohti mennään ja tietysti siihen pittää jotenki mummun varrautua.

Jotaki pientä ja lämmintä värkkäsin heille pukinkonttiin.

Pienille tyttöille punasia raitoja.

Isovelijen sukat on vielä tekovaiheesa,vaan eiköhän neki valamistune hyvisä ajon ennen joulua.

Tännään alako maisema näyttämmääm jouluselta ku lunta sattaa pyrryyttäny lähes viistoista senttiä. Ois mukava ku lumi pysys mutta pahhaa pelekään että se alakuviikosta sullaa, ku on maanantaille on luvattu vesisajetta ja mittari lukemat olis lussan puolella. Vaan sempä näkkee sitte.

Mukavaa viikonloppua.

lauantai 7. marraskuuta 2020

Isän muisto

Isästä jäi monia mukavia ja hyviä muistoja. Kai niitä joitaki ikäviäki muistoja on matkan varrella ollu, mutta nehän painuu ihimisen mielesä pohojimmaisiin mielensopukoihin, sitä kauemmas mitä enemmän aikaa kulluu.

Isä oli maanvilijelijä ja kirvesmies. Hän opetti työnlomasa eri työkalujen käyttyä. Kesäsin heinäpellolla ollesa sain oppia heinäseipään pystyttämisestä, heinien hankuamisesta seipäälle ja heinien haravoimisesta. Morapuukon käyttyä harijottelin ussein istuen rankaläjän päällä ja kuorin rangoista kuorta. Se oli kakarana yks mun mielipuuha. Isä oli neuvonu, pijä sormes pois terän eestä ja vuole ihtestäs pois päin.

Aina ku tartun käsisahhaan ja alan sahhaamaan kuulen isän äänen; " Merkkaa puuhun kohta mistä pittää alakaa sahhaamaan. Ota puusta kiinni niin, että vasemman käjen peulako on merkin kohalla, laita sahan terä merkin kohalle ja vastaa peukalollas terrään niin se ei lipsaha merkiltä. Pijä terä 45 asteen kulumasa ja tee varovasti alakuviillot puun reunaan, ku merkki on sahattu niin siirrä peukalos poijes ja sahhaa puu poikki. Hyvin on ohoje toiminu ja peukaloki on tallella.

Isä jätti arvokkaan hengellisen perinnön, hän oli mies joka usko Jumalaan ja rukkoili lastensa ja lähheistensä puolesta. Kuukausi ennen isän kuolemaa, olin ollu kesän hoitelemasa häntä ja olin lähösä kotia ku seuraavalla viikolla alako työt.

Isä oli tuolloin jo sairasvuoteella ja tiijettiin ettei hällä ollu elonpäiviä kovin mahottomasti jälijellä. Hyvästelin isän, halasin ja sannoin, että jos ei ennää tavata täälä maan päällä, niin taivaasa tavataan. Isä nosti kätensä mun hartijalle ja silitteli mua, ei jaksanu puhua, ei tarvinnukkaan, hetki oli ikimuistonen. Siitä meni nelisen viikkua niin isä sai muuttaa taivaan kotijia.

Kaikilla meillä on isä. Ja vaikka ei maallinen, biologinen isä olisikaan koskaan läsnä elämäsä, taivaan Isä on. Ystäväni tekemä laulu kertoo siitä.

Isä oot minulle korvaamaton,

sinun rakkaudessa mun niin hyvä olla on.

Tuki, turva, lempeys ja läheisyys,

ne kuuluvat isä sun syleilyys.

 

 Niin hyvä on olla sylissäni.

Kätesi ovat minun kallioni.

Niinpaljon rakkautta sinulta saan.

Siitä laulullain tahdon kiittää mä vain.

 

Isän luokse helppo mun kääntyä on,

lähde viisauden on, hän loputon.

Isä tarttuu käteeni lohduttaen,

myrskynkin halki minut kantaen.

 

Niin hyvä on olla...

 

Niin paljon sanomatta meillä jää,

ääneen lausuttu  on, niin tärkeää.

Aika kaikilla rajallista täällä on,

pidä arvossa elämää,  se lahjasi on.

 

Niin hyvä on olla... 

Teresa Anttila

 

Hyvvää Isäinpäivää!

 

 

Vaarin isäinpäiväkakku.

Kinuski kuorrutteisen pinnan alta löytyy kaks mustikka- mustaherukkamousse kerrosta ja niitten välisä on suklaamoussekerros.

Kokkeilin värkätä vähä suklaa koristeitaki. Netistä löytää mukavia vinkkejä semmosten tekemisseen. 

Huommena saahaan maistella miltä kakku maistuu. 

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Pimijää

 Lokakuu on loppu suoralla ja vettä satelee melekosesti. Vähäset lumet mitä ehti sattaa on sulanu ja maa on mustana. Ja niin pimijää...

Ollaanko pimijäpiilua?

Tuon kysymyksen varmaan moni kakara kyssyy sillo ku tullee puhheeksi, että mitä tehtäs. Pimijäpiilosilla oleminen on kyllä ihan hauska leikki, ainaki siihen asti ku joku alakaa pelottelleen ja säikyttelleen toisia. Sittepä se ei ennään niin kivvaa ookkaan.

Pimijäsä tututki paikat alakaa näyttämmään ouvoilta ja pienetki äänet tuntuu kuuluvan isosti. Pimijästä voi tulla semmonen peikko, että se rupijaa häirihtemmään elämää ihan oikijasti.

Joskus kuulee sanottavan, että on se kyllä niin pimijää touhua. Mikä antaa syytä ajatella, että joku on tekemäsä jotaki semmosta mikä ei kestä päivän valua. Pimijän turvin tehhään palijo ikäviä asijoita. Pimmeys johattaa harhaan koska ei nää mihin on menosa.

Jotta näkkee kulukia tarvii valua. 

Jeesuski puhu pimijästä ja valosta, siitä miten tärkijä asia valo on. Monesti oon miettyny yhtä sanan kohtaa joka löytyy Luukkaan evankelijumista yhestoista luku jae kolokytäviis.

Kahto siis, ettei valo, joka sinusa on, oo pimmeyttä.

Siinäpä sitä miettimistä.


lauantai 17. lokakuuta 2020

Karpalosa

Ei tullu vielä lunta, joten aamupäivä meni suolla.

Pieni vesisaje ei haitannu poimimista, eikä kylymettyny sormetkaan ku laiton kertsikäsineet kätteen. Ainuastaan takin hiha kastu märijästä heinikosta mikä välillä tuntu inhottavalta jos hiha joutu vasten ihua, ku käsineen varsi oli valahtanu liijan alas. Nostamalla sen ylös ei märijästä hihasta tienny mittään.
Sajetakin virkaa hoiti iso muovisäkki johon tein kolome reikää, päälle ja käsille. Eihän se mitenkään muodikas ollu mutta empähän kastunu. 

Märijät marijat levitin pöyvälle. Saavat jonku aikaa kuivahtaa niin on mukavempi putsata.  Hyvä päivä tännään.

torstai 15. lokakuuta 2020

Kiitosmieli parempi ku nurina

Kraps, kraps, tänä aamuna sai raaputella auton tuulilasia puhtaaksi. Yöllä ollu sen verran pakasen puolella, että oli jäävyttäny lasin pinnan. Eihän se vielä kauhijan tiukkaa jäätä ollu, mutta krapsuttelemaan joutu siitä huolimatta. Empä muistanu kahtua oliko lämmitysroikka autosa vai onko viety varastoon. Sille nimittäin on kohta käyttyä.

Huomiselle ne on luvannu lumisajetta, vaan voihan se olla, että vielä lumen tulo ootattaa. Ei oo väliksi vaikkei sajakkaan, jäi nimittäin suolle niin hyvä karpalo paikka, että ne pitäs ehtiä käyvä poimimasa ennen lumen tulua. Lauvantaille oon suunnitellu karpaloreissua, mut senki näkkee vasta sitte lauvantani aamuna, tulleeko reissua vai ei.

Mulle on tullu semmonen tapa, että tykkään lukia raamatusta muutaman jakkeen tai kokonaisen luvun  aamukahavia juuesa. Viime viikolla luin apostolien tekoja, kulijin Paavalin matkasa hänen reissuillaan. Jotenki rohkastuu ja voimaantuu ku lukkee miehestä, joka ei hävenny eikä pelijänny julistaa evankeliumia. Vaikka monta kertaa hän joutu kokkeen voimakasta vastarintaa, häntä syytettiin kansan villihtijäksi.. Eihän kaikki tykänny Paavalin suorasta puhheesta, vaan oli niitä, jokka suuttu ja halus laittaa Paavalin hilijaseksi ja toimittaa hänet vankillaan.

Mites kävikään?

Vankilasaki ollessaan Paavali laulellee kiitoslauluja Jumalalle. Hänen kahaleensa irtuaa ja mies on vappaa. Miten semmosta ihimettä vois kukkaan käsittää, mut niin vaan kävi.Vanginvartija meinas tappaa ihteesä, ku huomas mitä oli tapahtunu. Onneksi Paavali ehti välliin ja huusi vartijalle, että elä hyvä mies ihtiäs tapa, täälä me kaikki ollaan tallella. 

Jeesus Kristus on sama eilen, tännään ja ijankaikkisesti, joten hänen voimaki on sama. Vaikijasa ja hankalasa tilanteesa on kiitosmielellä palijo suurempi teho ja vaikutus kuin nurkumielellä ja narinatuulella. Eikä se kiitosmieli synny siitä, että yrittämällä yrittää olla kiitollinen, vaan se syntyy siitä, että syvämmesä assuu rauha ja ilo.

Himmeli

 Pitkästä aikaa rupesin värkkäämään himmeliä. Laatikosta löyty sopiva määrä olokiaki ettei tarvinnu lähtiä ostammaan. Himmelin tekeminen vaa...