lauantai 30. huhtikuuta 2011

Ihanaa kevättä

 Ihana lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä. Voiko sitä paremmin viettää kuin ulukoillen? Siispä pakkasimme pienet vyötäröreppumme ja suuntasimme luontoon.


Keväisten koskien kuohuntaa on ilo seurata.


Reitin varrella on pieniä opastetauluja joisa kerrotaan mehtän kasveista ja linnuista.
 

Ei pitäs eksyä kun on hyvät viitat. " Siihen suuntaan mennään mihin kinttaat viittaa. "


Suopolun ku kiertää niin autolle tullesa on kävelly seittemän kilometriä. Aikaahan siihen mennee sen  mukkaan miten pitkään sitä istuskellee laavulla tai laavuilla, niitä kun on usijampia reitin varrella.
 
Säynäjänojan laavu suunnilleen puolesa välisä suopolun lenkkiä. Meijän tullesa laavulle sielä oli yks pariskunta kolomen muksunsa kans pasitelemasa makkaroitaan, joten tulet oli valamiina ei tarvinnu meijän alakaa alusta saakka niitä vässäämään. Olin kotona lähtiesä laittanu possunfilleenpalaset marinaadiin, nehän oli sopivasti maustunneet ku laavulle päästiin. Niitä paistellesa meni aika rattosasti. Aurinko lämmitti selekää, linnut piti kevätkonserttia puisa, olihan mukavaa..


                                                         








                                                       
Talaven jäläkeen luonto on yllättävän värikäs. Karpaloitakin löyty niin palijo että vuojen kiintiö tuli täyteen päivän aikana, kolome kourallista niitä popsin kävelyn lomasa.




      Kummalla kestää pitemmän aikaa varpaitaan uittaa?

 

















Pitkospuita pitkin heleppo kävellä. Luonnosa on monenmoista mikä tarttuu silimään.



Kitumäntyjen räme jokapaikan suotyyppi. Se on yleinen niin eteläsä kuin pohojosesakin. Kitukasvusen männyn lisäksi rämeiltä löytyy vaivaiskoivua, suopursua, juolukkaa, hillaa ja tupasvillaa. Rämeet ovat karuudessaan verrattavisa mehtämaitten puolukkakankaisiin.



Könkäänsaaren laavua ovat suurentanneet, rakentanneet toisen laavun vanhemman vierelle. Tosi mukava kun ovat teheneet " lankkulattiaa" vähä laajemmasti se helepottaa lasten kans liikkumista ja heitä jotka liikkuvat pyörätuolilla.
 


Ihanaa kevättä!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Pilikkireissu jatkuu...

Puoli kuuven jäläkeen ajo pihhaan valakonen auto ja autosta nousi keski-ikänen mies päässään vähä hullunkurisen näkönen pipo. Pipo muistutti enemmän tonttulakkia kuin pipoa. Mutta mikäpä se siinä jos mies ite piposta tykkää; hyvähän sitä sillo on päässään kantaa. Se hyvä puoli piposa näytti olevan että korvat pyssyy taatusti kylymältä suojasa. Piposa kun on pituutta vettää se ihan silimiä myöten niin syvälle päähän kuin haluaa.

Mies aukassee auton takaoven, ottaa takapenkiltä mustan kassin ja repun, joka kai on joskus ollu tummanviheriä. Repusta näkkee että se on monta reissua nähäny. Suuaukon kiristysnyöri hapristunu niin että sitä oli vaikea ennään saaha solomituksi. Nahkaset kantohihinat olivat hiertynneet olokapäitten kohilta, repun kangas monilta osin saanut uutta ruskehtavaa värisävyä, ajanpatinaa kuten sitä sanotaan. Repun suuaukosta näytti törröttävän kirveen varsi, oli kai mies ottanu sen mukkaansa kaiken varalta, ettei käy sitten nii että ku puita pitäs pilikkoa niin ei kirvestä oo kellään.

-No mitähh? Lumikengätkin raahaa Seppo mukanaan, naurahti Masa kun katteli ikkunasta miehen touhuja.
-Vaikka mistäpä tuon tietää vaikka noille ois käyttööki, ohan tuota lunta vielä melekosesti"

Seppo sai tavaransa autosta pihamaalle ja kahteli että mihinkähän nämä nostais kyytiä ootellessa. Otti lumikengät kainaloonsa, repun oikijaan kätteen, mustan kassin vasempaan ja lähti tallustelemaan tuppaa kohti. Sillä aikaa Sepon rouva oli jo ehtiny kaasutella pihamaalta ja menny menojaan.

Masa oli tullu uluko-ovelle vastaan ja huuteli tulijalle, - no terve, terve, tulehan tuppaan sieltä äläkä jää sinne ihimettelleen. Täsä etteisesä on hyvvää tillaa kamppeilles, tuosa ne mahtuu sen aikaa olemaan ku Rauno tullee."

-No terve vaan, sai Seppo sanotuksi kun oli päässyt nousemaan portaitten yläpäähän.
-Meinas ihan henkeen ottaa tuo pienonen ylämäki mitä tänne teijän tuvalle on nousta. Hän kopsutteli kengänpohojansa puhtaaksi porrasharijaan, astu peremmälle ja laski kantamuksensa etteisen lattialle.

-Otin varalta kirveen ja lumikengätki mukkaan jos sattuu vaikka tarvimaan, Seppo puheli vetästen pipon päästään samalla haroen sormillaan tuuhijaa tukkaansa vähä järijestykseen.

-No niihän tuota näytät ottaneen.

Seppo puhisti kengistään viimeset lumet etteisen karkeeseen mattoon ja meni tuppaan Masan jäläkeen, tervehti emäntää ja kahteli mihin sitä istahtas.

-Iltaa, iltaa, äläkä ny niitä kenkiäs ala riisumaan, kohtahan tuota saat mennä takasin pihalle, Kaarina ehti sanomaan huomatessaan Sepon alakavan aukomaan kengännauhojaan.

-No jooo, eihän täsä kovin montaa minnuuttia taija ehtiä istuskelleen.
Seppo istahti jakkaralle alakaen silimäillä ympärilleen tuvan sisustusta.


jatkuu.....

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Käväsin kotikylällä




Siinä se on kotikylän taajaman merkki


Lahenlampisa oli vielä niin jäitä että jäi talaventurkki tiputtamatta.
 Täsä lammesa sitä tuli kakarana uitua monet kerrat. Tosin siihen aikaan uimaranta oli lammen vastakkaisella puolella. Muutama vuosi sitten lamppi ruopattiin ja kunnostettiin, uimarannasta tuli tosi kiva .

                                               
Isän rakentama hirsimökki

Vanha sauna piti siirtää ulkoranennuksen tieltä keskemmäs pihaa, toimii nykysin liiterinä.
Pumppu vanhus säiden armoilla menettäny kiiltonsa mutta toimii vielä.
Tuulimylly siivillään tuulen suuntaa viestittää.
Lankalauantain perinnettä, Pääsiäiskokko.
Ihan komijasti se roihus.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Räntäsaje

Aamukahavia hörppiesä lueskelin Johanneksen eka kirijettä. Siinä lukies alko sisimmäs " kutittaan" ja tuli valtava ilontunne. Tuollasia hetkiä aina sillon tällön tullee eikä niitä voi ennakoija eikä ossaa  oottaa.
Vaikka ulukona sattaa räntää, keli on mitä surkein, sydämes kupluttaa ilo. Jämerä tunne!
Aamusella kun kävin likan viemäs kouluun toppasin auton tien syrijään ja nappasin kuvan. Harmaa on taivas kun just alako sateleen räntää. Mut, jäät sulaa siitä huolimatta.


Iloa päivääsi !



tiistai 19. huhtikuuta 2011

Pilikkireissu jatkuu...

Villapusero oli jo usiamman vuojen palavellut kylymän karkottajana. Kaarina oli sen kutonu Masalle heijän seurusteluaikana. Kaarina oli siihen aikaan opiskellut sairaanhoitajaksi. Vaikka vapaa-aikaa olikin ollut niukasti, oli hän sen käyttäny tehokkaasti hyödyksi. Ellei hänellä ollut kudinta käsissään, oli hänellä kirja. Ne olivat hänen lempiharrastuksensa. Hyvät langat hän oli valinnut puseroon, ne eivät oo menneet miksikään vaikka puserua on joutunu usijaman kerran pesukonneesa pyörittään. Harmittaa kyllä jos sitä ei löyvy.

Pyykkikorien sisältö tuli tutkittua eikä sieltä villapuserua vastaan tullu. Sillä aikaa Masa oli tutkinu eteisen kaikki kaapit ja oli penkomasa lattialla olevaa vanhaa arkkua ku Kaarina tuli etteiseen.
- Ei löytyny puserua pykkikoreista eikä vaatteitten hoitohuoneestakkaan, Kaarina oli jo hieman huolestunut puseron olinpaikasta.
- Minä oon penkonu etteisen kauttaaltaan läpi, ennään tää arkku kahtomatta. Masa oli kumartuneena arkun ylle. Ähinää ja turhautumisen tuhinaa kuuli miehen huulilta kun hän alako tutkaileen arkun sisältöä. Kaarina oli lähes varma, että pusero on joutunu hukkaan. Tai jos se olikin unohtunu pirtille heijän sielä käyvessään edellis viikonloppuna? Kuka tuota nyt niin tarkkaan muistaa millo se viimeksi päällä ollu?
Pirtti on heijän oma pikkunen lomamökki jonne he joskus talavisinkin ajelevat viettään yhteistä viikonloppua. Kesäsin he pyrkivät olemaan sielä niin palijon ku mahollista. Onneksi olivat sillon rakennusvaiheesa teheneet mökistä talaviasuttavan, muutehan sen käyttö rajottus vain kesäaikaan.

- No joo! Taas kävi totteen sanat etsivä löytää, huusi Masa vetäessään villapuseronsa hihhaa arkun reunan ylitte. Tuosahan tuo oli melekeen päällimmäisenä pienemmän pakin päälle nätisti lintattuna.
- Mitehän se tuonne oli eksyny? Kaarina kysäs vähä hölömistyneen näkösenä. Arkusa kun ei hänen tietääksen pitänyt olla vaatteita. Tuntu hieman omituiselta, että pusero nyt kuitekin sieltä löytyi.

Masa oli saanu arkun perintönä isältään. Sammaa peritökalun virkaa arkku heilläkin hoiti, mitä se oli hoitanut vuosikymmenniä ennen heitä. Kalastajanarkku, sehän se oli. Masan isoisä oli ollut ammattikalastaja ja arkusa hän oli säilyttänyt osan kalastusvehkeistään. Nyt arkku oli Masan käytösä ja hoiti perin hyvin virkaansa. Viheriä, pienenpi pakki jonka sisälle oli tarkkaan laitettu tietyntyyppiset vieheet ja uistimet, oli arkun vasemmalla puolella erilaisten vapojen vieresä.

Toinen, huomattavasti suurempi pakki oli arkun oikialla puolen. Se vei lähes kaks kertaa sen tilan mitä pienempi. Isompi pakki oli niin sanottu korijauspakki, jonka sisältä saatto löytää pari pientä meisseliä, pihtejä, tonget, siimoja, koukkuja, puukon, sakset, ja muuta sellasta. Pakissa oli siis kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetontakin mitä ny vois ajatella tarvihtevansa kun väsää ja värkkäää vapojen ja koukkujen kans. Lojuhan sielä arkun pohjalla ihan turhanpäivästäkin rojua. Ois sille "joku"-tyypille hommia arkun siivouksesakin.

Arkun kannen sisäpuolella oli pienonen taskunomainen kannellinen lokero. Sen alla Masa säilytti höyhenet, karvat ym. hörsylät joista hän aina sillon tällön innostuu sitomaan jonkulaisen uuden perhon. Sen verran kalamiehen verta Masan suonisa virtaa ja into vuosien varrella on kasvanut, että kajojen narraaminen tuntuu aina vaan yhtä mukavalta, harrasti sitä sitte misä muodossa tahansa.

Lopulta pusero löyty ja Masa pääsi jatkammaan tavaroitten pakkaamista, että ehtis saaha ihtensä valamiiksi siihen mennesä ku toiset tulevat hakkeen. Heijän olis tarkotus lähtiä ajeleen vielä iltasella joskus kuuven jäläkeen kohti Inaria, kunhan Rauno pääsee töistä ja saa kamppeensa autoon.
Aikasemmin viikolla oli puhelimesa ajasta sovittu, eikä tuota ollu uutta tekstariakaan keneltäkkään tullu että lähtösuunnitelmat ois muuttunneet.

Raunosta on vuosien varrella tullu heijän vakituinen autokuski kun reissuille lähettiin. Hänellä kun on Toyota Land Cruiser, siinä on takana hyvin tillaa tavaroille, eikä penkilläkkään istuessaan kenekään tarvi kärsiä ahtaanpaikan kammosta.
Matkakuluja on sitte katottu aina porukalla ja jaettu sillaitte pekkaa päälle systeemillä, että jokkaisella ois hyvä mieli ja mukava reissata. Kurijahan se ois jos yks joutus kaikki kulut pulittaan, kun kerran porukalla ollaan liikkeellä. Ei silti, että Rauno ois aina ollu vaatimasa saaha rahoja, hän kun on niitä miehiä joka luottaa siihen että ei sitä ihiminen köyhy jos hyvvää hyvyyttään toisia auttaa silllo ku siihen on mahollisuus.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Pilikkireissu

- Villapusero! Misä se sun kutoma kirijava villapusero on? Masa huuteli vaimolleen ja penkoi vimmatusti vaatekaappiaan.
Vaimo oli siistimäsä tuvan pöytiä syömisen jäliltä eikä sattunut kuulemaan kysymystä. Masa penkoi ja sekotti vaatekkaappinsa perinpohojasesti, mutta ei löytäny ettimäänsä.

- Kaarina, misä se mun pusero on? Masa huusi jo hieman ärtyneenä kun puserua ei löytyny eikä hän saanu mitään vastausta vaimoltaan.

- Mitä sää mölyät? Kaarina kysyi, joka oli tullut kamarin ovelle ku oletti kuulleensa, että häntä huuvettiin. Laiton astioita tiskikonneeseen, enkä kuullu mitä huusit.

Masa penkoi vaatekaappiaan kyllästyneenä. - No sitä kirijavaa villapuserua oon hakenu kohta puoli tuntia. Misä ihimeesä se mahtaa olla?

-Mihin sää sitä ny tarvit?

-Mihinkö? No otan sen mukkaan ku lähetään äijäporukalla sinne pilikkireissulle. Se on niin mahottoman lämmin ja mukava pittää päällä. Kun ei tiijä millasia kelejä sattuu tulemaan, ompahan ainaki varalta mukana.

Kaarina oli vallan unohtunu tulevan viikonlopun, vaikka oihan hän sen merkinny kalenterriin aikapäiviä sitte. Huhtikuun kolomannen viikonlopun kohalla luki punasella tussilla kirijotettuna
pilikkireissu Könkerön majalle. Edellisenä kesänä oltiin porukalla yhteisesti suunniteltu reissuja.
Tarkotus oli että naisväkikin tekkee oman reissunsa. Haaveiltiin että naiset menis vaikka Kuusammoon kylypyllään saunomaan, uimaan, ottamaan kasvohoitoja ja hierontoja. Illat vois olla vähä viihtellä ja tanssittaa joitakin kommeita hurmureita. Sen he olivat sanoneet ihan leikkimielellä ja naurunpyrskähyksin ku jokkainen tiesi omat tanssitaitonsa perin heikoiksi.

Naisilla oli ollut hupasaa seurata ukkojen ilimeitä kun rouvat moisia suunnitelmia julki toivat, niille jutuille naurettiin monta kertaa jäläkeenpäinkin. Kylypyläsuunnitelmat menivät kuitekin mönkään. Teija ei ollut saanut siirrettyä työvuorojaan, Saija ja Tapani olivat kesän jäläkeen eronnneet, eikä Saija ollut pitänyt yhteyttä sen jälkeen juuri ollenkaan. Niinpä kyseinen pilikkireissuviikonloppu oli Kaarinan mielestä häipyny eikä hän sitä ollu muistanu vasta kuin nyt.

- Oot sää ainaki vaatekaappis saanu sekasin, Kaarina naurahti ja vilikas Masan kasvoja.

- Pusero saattaa muutes olla etteisen kaapisa. Sehän oli sulla päällä uuven vuoden aattoiltana ku olimma kahtelemasa raketteja. Sisälle tullessas taisit laittaa sen kaappiin toppahaalarin kans. Kahtoppa sieltä.

Masa käveli etteisen kaapille ja nykäs oven auki.Vähällä hän oli saaha sylinsä täyteen rojua kun kaapin hyllyjen sisältö oli valahtaa lattialle.

- Samperi ku on rojua joka paikka täynnä. Sais tämänki kaapin joku ottaa ja siivota. Kukahan sekin joku mahtais olla, mietti Masa mielessään.

Nostettuaan pudonneet tavarat taksin hyllyilleen, hän alako siirtelleen hengareita josko sen villapuseronsa löytäs. Sininen toppatakki, Kaarinan haalari, oma haalari; olihan siinä takkeja ja puseroita vaikka muille jakkaa, mutta ei sitä mitä hän oli hakemasa.

- Tääläkö kaapisa sen piti olla misä on haalaritki?

- No sielä, sinne kai sää sen oot laittanu, Kaarina vastasi.

- No ei sitä kyllä tääläkään oo, kaikkia muuta kyllä.

- Jaa, no mihinkähän se sitte on joutunu jos ei sielä oo? Oiskohan se heitetty pyykkikorriin? Kaarina puheli mennessään tarkistammaan pyykkikorien sisältöä.


jatkuu.. .. ..

torstai 14. huhtikuuta 2011

Lenkkipolun varrelta


Tulipahan tehtyä melekeen tunnin lenkki. Aivan ihana ilima, aurinko paistoo ja linnut lauloo. Tietysti mulla oli kännykkä taskusa ja oon tosi tyytyväinen kun siinä hyvä kamera. Sille oli nytkin käyttöö. Sattu nimittäin silimiin kevään ensimmäinen sieni.
Koitin kahtua tarkkaan mikä sieni tuo mahtaa olla mutta on mulle ihan uus ja outo laji. Kasvupaikka oli nurmikentällä lehtipuitten alla. Todella aikasten ilimestyvä sieni kun maa vielä osaltaan roudasa.

Sienen muoto ja kasvu tapa muistuttaa jotenkin vähä korvasientä. Muistuttaa  aika palijo vahveroakin ja toisaalta kääpää. Vois olla vaikka keltakääpävahavero ?  :)


Kevät päivää mukavaa!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kevät

Tälläseltä se kevät täälä meillä näyttää joen rannalta katottuna. Sillan alla jo kovasti sullaa mutta vielä se vie muutman viikon ennenku joki valtoimennaan virtailee. Ootellaan...




maanantai 11. huhtikuuta 2011

Ny meni ihan nypläämiseksi ....


 Siitä se alako. Nypläysmalli ja nypylät esille. Nypylät on puisia puupulikoita joiden toises pääs on tila langalle ja alaosas on sitte pyöreähkö tai soikeahko mulikka jonka avulla nypylät pyssyy paremmin sormien välisä työtä tehesä.

Nypläys perustuu parityöskentellyyn. Pari muodostuu kahesta nypylästä jotka ovat kiinni samasa langasa. Pieniä töitä tehtäissä lankaa kierretään nypylöihin sen verran kuin olettaa tarvihtevansa. Jos taas tekkee isompaa työtä lankaa kierretään niin palijo kuin nypylään mahtuu. Langan loppuesa keritään nypylään uus lanka joka liitettään edellisseen lankaan pienellä sidossolmulla.

Mallipohoja mikä tulee nypläystyynyä vasten on valmiiksi reijitetty. Toinen malli ( mustavalkonen) on malli mistä näkkee mihin kohtaan tullee kierteet, koko lyönnit, liinalyönnit ja puolilyönnit. Näillä erilaisilla lyönneillä syntyy erilaisest kuviot joilla saahaan haluttu ilime ja kuvio koko nypläystyölle.
Mulle sattu alusa pieni virhearviointi kun mallin alareusasa luki että tarvitaan 46 paria, aattelin että no eihän noita niin palio oo, hyvin mahtuu tyynyllä työn tekkeen.
 Mutta, parihan muodostu aina kahesta nypylästä joten kun 46 kertoo kahella lopputuloksena olikin 92 nypylää. :)
Käytän tuollasia kangaspalasia nypylöitten välisä joilla erottelen aina tietyt nypylät erilleen. Sitä mukaa kuin työ etenee siirrän toiset nypylät sivuun ja voin ottaa toiselta laitaa nypylöitä käyttöön. Nyplätesä joutuu seuraamaan mallia koko ajan, sillä työ ei etene ellet tee sitä just oikeesa järijestyksesä.
Esimerkiksi tuosa työsä, keskellä olevaa kuvioo ei voiut aloittaa ennen kuin olin teheny yläreunan valamiiksi ja oikean kuluman lehtikuvion. Ylhäältä tulevat langat yhistyy keskikuvioon ja erkanevat kohti sivuja kun keskikuvio on valamis. Mielenkiintosta !



Tähän saakka on päästy . Keskellä olevan ristin ympärille piti tehä monta pientä "mantelia", ähh ku ne on työläitä tehä. Manteli tehhään kahella parilla. Yhtä lanka kirretään ja pujotellan muiden kolmen välistä. Molemmilla käsillä pidetään reunimmaiset kaks lankaa kireellä, keskellä  kulkee yks lanka. Yhtä nypylää " kudelankaa" kuljetetaan eestaas oikeelta vasemalle pujotellen vorotellen lankojen alta ja päältä. Kiristämällä sivulakoja saa matelin leveyden sellaseksi kuin haluaa. Mantelin pituus kun on riittävä lopetaan sen tekminen pujottamalla kudelanka kaikkien toisten alta jolloin muodostuu silimukka. Nypylä silimukasta läpi ja kiristys, se on siinä  Johan oli yksinkertanen ja varsin seleväsanasesti selitetty tekotapa. heh.. Mut sinne päin.
Kato netistä Mr. Googlesta tarkemmat ohojeet niin voti arvioija menikö mun selostus miten palijo huti. :)

Tämmöstä puuhastelua täälä !

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Päivän sana

Rukous ei ole keino Jumalan vastahakoisuuden voittamiseksi,
vaan pikemminkin keino, jolla tartumme hänen
suureen antamisen auliuteensa.
Hän on valmiimpi kuulemaan kuin me rukoilemaan,
halukkaampi antamaan kuin me ottamaan vastaan.
Hugh Martin

Siunausta viikonloppuusi!

torstai 7. huhtikuuta 2011

Vastaus haasteeseen

 Sain haasteen ja poikkeuksellisesti jopa innostun vastaamaan siihen :)


1. Avaa neljäs kansiosi, jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva ja julkaise se blogissasi
3. Selitä kuva
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama

No ohan noita albuumeja meilläkin usiampia, ja kun sen nelijännen otin  ja katoin siitä sitä nelijättä kuvaa nii eihän se olllu sellanen että ois voinu julukasta. Joten pikkasen mää tosta annetusta ohojeesta lipesin ja etin toisen kuvan. Pääasia kai että jonku kuvan heittää. :)

Kuva on otettu joskus kaheksankymmentä luvun alakupuolella josaki tuola Lapin perukoilla jonku vesistön äärellä. Ollaan kokin kans eka kertaa menosa Norijaan lomareissulle. Auto aivan ihana Opel Rekord Olympia, sisustuksessa käytetty mustaa keinoturkista.  Auto väriltään kirkkaan punanen mut katto valakonen. Kesä oli parahimmillaan vaikka lumenrippeitä vielä näkyykin kallioitten keskellä.


Jaaa...ketähän sitä sitte haastas ??

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Oli jo aika

Semmosen havainnon tein eilen että nythän on jo huhtikuu  ja meillä keittiön ikkunasa jouluverhot. Sitä se vanhuus teettää, ei ennää hoksaa tuommostakkaan asijaa joka ollu joitaki vuosia sitte ihan ehoton juttu, että jouluverhot lähtee ikkunasta jo tammikuulla. Noh, eihän nuo pahat sinänsä oo olleet ku sydämiä ja tähtösiä. Rakkaudestahan ne sydämet kertoo ja tähtiä näkkee kun rakkauden huumasa kulukee. :) 

       






                                                        Aamukahavit ku sain hörpittyä niin nappasin sydän verhot irti. Pyyhkääsin ikkunasta enimmät pölyt, kahtelin kaapista että mitähän sitä ikkunaan ny laittelis. Vaihteeksi ois kiva laittaa kappa kun on ollut noita paneeliverhoja jo pitemmän aikaa ikkunasa.
Sitte vaan verhohyllyä penkomaan. 

 Marimekon kirijava hedelmä-marijakangaskappa, siinä se on. Kankaan nimee en muista mikä mahtaa olla, mut retroo se kaiketi on. Kirpparilta oon kankaan joskus ostanu, maksanu siitä muutaman euron. Liikkeestä jos menis ostaan sais pulittaa lähes 10€ metriltä.
Ostettuani kankaan halakasin sen , ompelin palat yhteen, hieman muotoilin alareunaa ja tein siitä kapan.  Lopusta kankaasta mitä jäi yli tein nelijön muotosen pöytäliinan. Pienellä vaivalla uus ilime keittiöön. :)

Siunausta päivääsi !

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Se on kevät !

Se on taas sitä aikaa ettei oikeen tiijä mitä päälleen laittas ku ulukoileen lähtee. Ikkunasta ku kahteleepi millasta keliä pitelee voipi saaha ihan väärän käsityksen. Varsinkin jos sattuu aurinko pikkasenkaan pilikistämmään, sillon ei palio auta vaikka lämpömittarin lukemät käyt tarkistamasa. Se kun on niin että vasta sitte ku astut uluko-ovesta ulos, oot kävelly sata tai kaks sattaa metriä voit päätellä laitokko päälles kampetta liikaa vaiko liijan vähäsen.
Tuuli, se jos mikä on juonikas. Vaikka näät ikkunasta kahtoissas että tuuleskellee, et voi tietää onko se kylymän puhaltavvaa vaiko sellasta lepposta tuulta. Lepposella tuulella ihan mukava ulukoilla mut jäätävän tuulen kaveriksi en lähe.
 Joskus mennee sään arviointi niin täysin pieleen että joutuu vaähentään vaatetta. Sitte joutuu kantaan paitaa tai puserua käsivarrella koko loppu matkan. :(  Mää ku en oo oppinu, en tosin oo ees opetellukkaan sitä tyyliä että reppu selijäs liikkusin. Se vois olla iha hyvä systeemi, repusa kulukis juomapulloki kätevästi mukana.

 Jos on liijan vähäsen päällä sillo pittää tehostaa tahtia siihen määrään että kroppa tuottaa lämpöö ja alakaa hikiä pukkaamaan sillaitte sopivasti. Jos taas tulle hiki kun ei oo vielä ees kunnolla päässy vauhtiinkaan, sillo harmittaa heti että nyt on yks paita liikaa. Jos ei viitti alakaa riisummaaan ja vähentämmään vaatetta ei sitä jaksa kyllä kävelläkkäänn kunnolla, se mennee vähä semmoseen tallustelemisseen.
Ne on erikseen sellaset " sunnuntai kävelyt", lenkillä ku ollaan niin sillon tahti on reipasta eikä nyhyjäämistä.
Smile, se on kevät !

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Lahja Siperiasta


Yks viikonloppu oli seurakunnassa vieraita Jamalin niemimaalta Siperiasta. Sain heiltä lahjaksi hiuskoristeen jolla voi kiinnittää hiukset  tosi kätevästi. Hiuskoriste pysy tosi hyvin kiinni, vaikka mun tukasta ei kunnon nutturaa ees saanu, just ja just ylettyy banaaninutturalle pyörähyttään.
Koriste on tehty pienistä helemistä jotka on pujotettu kuminauhalankaan. Välisä  on isommista helemistä tehty kukkasia, langat menee lomittain jolloin syntyy kiva ristikkokuvio. Kampaosat on tehty metallilangasta ja helmilangat niihin kiinitetty siimalla. 

      Kuminauhojen ansiosta koristeen saa tosi hyvin kiinnitettyä.

            

Hirsitalo remppaa, aitan kunnostusta

Aitta on vuosien varrella päässy ränsistymmään ja painunu vinnoon, vaan eiköhän tuosta vielä käyttökeleponen saaha ku vähä  viksataan. ...