Pilikkireissu jatkuu...

Villapusero oli jo usiamman vuojen palavellut kylymän karkottajana. Kaarina oli sen kutonu Masalle heijän seurusteluaikana. Kaarina oli siihen aikaan opiskellut sairaanhoitajaksi. Vaikka vapaa-aikaa olikin ollut niukasti, oli hän sen käyttäny tehokkaasti hyödyksi. Ellei hänellä ollut kudinta käsissään, oli hänellä kirja. Ne olivat hänen lempiharrastuksensa. Hyvät langat hän oli valinnut puseroon, ne eivät oo menneet miksikään vaikka puserua on joutunu usijaman kerran pesukonneesa pyörittään. Harmittaa kyllä jos sitä ei löyvy.

Pyykkikorien sisältö tuli tutkittua eikä sieltä villapuserua vastaan tullu. Sillä aikaa Masa oli tutkinu eteisen kaikki kaapit ja oli penkomasa lattialla olevaa vanhaa arkkua ku Kaarina tuli etteiseen.
- Ei löytyny puserua pykkikoreista eikä vaatteitten hoitohuoneestakkaan, Kaarina oli jo hieman huolestunut puseron olinpaikasta.
- Minä oon penkonu etteisen kauttaaltaan läpi, ennään tää arkku kahtomatta. Masa oli kumartuneena arkun ylle. Ähinää ja turhautumisen tuhinaa kuuli miehen huulilta kun hän alako tutkaileen arkun sisältöä. Kaarina oli lähes varma, että pusero on joutunu hukkaan. Tai jos se olikin unohtunu pirtille heijän sielä käyvessään edellis viikonloppuna? Kuka tuota nyt niin tarkkaan muistaa millo se viimeksi päällä ollu?
Pirtti on heijän oma pikkunen lomamökki jonne he joskus talavisinkin ajelevat viettään yhteistä viikonloppua. Kesäsin he pyrkivät olemaan sielä niin palijon ku mahollista. Onneksi olivat sillon rakennusvaiheesa teheneet mökistä talaviasuttavan, muutehan sen käyttö rajottus vain kesäaikaan.

- No joo! Taas kävi totteen sanat etsivä löytää, huusi Masa vetäessään villapuseronsa hihhaa arkun reunan ylitte. Tuosahan tuo oli melekeen päällimmäisenä pienemmän pakin päälle nätisti lintattuna.
- Mitehän se tuonne oli eksyny? Kaarina kysäs vähä hölömistyneen näkösenä. Arkusa kun ei hänen tietääksen pitänyt olla vaatteita. Tuntu hieman omituiselta, että pusero nyt kuitekin sieltä löytyi.

Masa oli saanu arkun perintönä isältään. Sammaa peritökalun virkaa arkku heilläkin hoiti, mitä se oli hoitanut vuosikymmenniä ennen heitä. Kalastajanarkku, sehän se oli. Masan isoisä oli ollut ammattikalastaja ja arkusa hän oli säilyttänyt osan kalastusvehkeistään. Nyt arkku oli Masan käytösä ja hoiti perin hyvin virkaansa. Viheriä, pienenpi pakki jonka sisälle oli tarkkaan laitettu tietyntyyppiset vieheet ja uistimet, oli arkun vasemmalla puolella erilaisten vapojen vieresä.

Toinen, huomattavasti suurempi pakki oli arkun oikialla puolen. Se vei lähes kaks kertaa sen tilan mitä pienempi. Isompi pakki oli niin sanottu korijauspakki, jonka sisältä saatto löytää pari pientä meisseliä, pihtejä, tonget, siimoja, koukkuja, puukon, sakset, ja muuta sellasta. Pakissa oli siis kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetontakin mitä ny vois ajatella tarvihtevansa kun väsää ja värkkäää vapojen ja koukkujen kans. Lojuhan sielä arkun pohjalla ihan turhanpäivästäkin rojua. Ois sille "joku"-tyypille hommia arkun siivouksesakin.

Arkun kannen sisäpuolella oli pienonen taskunomainen kannellinen lokero. Sen alla Masa säilytti höyhenet, karvat ym. hörsylät joista hän aina sillon tällön innostuu sitomaan jonkulaisen uuden perhon. Sen verran kalamiehen verta Masan suonisa virtaa ja into vuosien varrella on kasvanut, että kajojen narraaminen tuntuu aina vaan yhtä mukavalta, harrasti sitä sitte misä muodossa tahansa.

Lopulta pusero löyty ja Masa pääsi jatkammaan tavaroitten pakkaamista, että ehtis saaha ihtensä valamiiksi siihen mennesä ku toiset tulevat hakkeen. Heijän olis tarkotus lähtiä ajeleen vielä iltasella joskus kuuven jäläkeen kohti Inaria, kunhan Rauno pääsee töistä ja saa kamppeensa autoon.
Aikasemmin viikolla oli puhelimesa ajasta sovittu, eikä tuota ollu uutta tekstariakaan keneltäkkään tullu että lähtösuunnitelmat ois muuttunneet.

Raunosta on vuosien varrella tullu heijän vakituinen autokuski kun reissuille lähettiin. Hänellä kun on Toyota Land Cruiser, siinä on takana hyvin tillaa tavaroille, eikä penkilläkkään istuessaan kenekään tarvi kärsiä ahtaanpaikan kammosta.
Matkakuluja on sitte katottu aina porukalla ja jaettu sillaitte pekkaa päälle systeemillä, että jokkaisella ois hyvä mieli ja mukava reissata. Kurijahan se ois jos yks joutus kaikki kulut pulittaan, kun kerran porukalla ollaan liikkeellä. Ei silti, että Rauno ois aina ollu vaatimasa saaha rahoja, hän kun on niitä miehiä joka luottaa siihen että ei sitä ihiminen köyhy jos hyvvää hyvyyttään toisia auttaa silllo ku siihen on mahollisuus.

Kommentit

  1. Yhä enemmi alan varmistuu siit, et kirjailija sust on tulos. Vai oleks 'salaa' jo muutaman kirjottannu etkä vaa oo kertonnu!!
    Mukavaa luettavaa, iha miel rauhottuu.

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Tuolta Partapapan luota hyppäsin tänne ja näin aamuyön tunteina luin kaiken, kiitos.
    Jätän tassuni jäljen, jotten salaa olisi hiippaillut...
    Ihanaa alkanutta kevättä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma tupa

Langanohjain neljälle langalle

Neuleharppu