lauantai 30. tammikuuta 2016

Kiitti on hyvä sana

-vaari kirijottaa ny –
Tässä yhtenä iltapäivänä tulin keskustan suunnasta kävelytietä kotiin päin. Aurinko pilkahteli vaaran rinteen lumikuorrutettuihin puihin. Valoa on jo reilusti enemmän kuin kuukausi sitten ja kuinka paljon sitä onkaan kunhan vielä kuukausi eletään.
Siinä missä kävelytien varressa kasvaa metrin, alun toista, mittaisia männyn turreja, oli pieni koululainen kahlannut reppu selässä mäntyjen keskelle. Lunta oli melkein kainaloita myöten. Punainen haalari ja pinkki reppu vihjasivat, että kintaat kädessä männyn oksia keskittyneesti puhdistava koulukas taisi olla tyttö.
Pysähdyin katsomaan ja hetki siinä menikin ennen kuin työn touhussa oleva tyttö huomasi minut.
-Vaan kylläpä tulee kaunista jälkeä, sanoin tytölle.
Tyttö kääntyi katsomaan, että kuka siellä häiritsee ja hymyili ujosti. Oksien puhdistaminen lumesta jatkui koko ajan.
      -Sinä saat ne pikkupuut siivottua lumesta tosi hyvin.
Tyttö nosti katseensa minuun ja sanoi silmät ilosta loistaen ”kiitti”.
Sanoin hei heit ja jatkoin matkaa. Tyttö jatkoi urakkaansa pienten mäntyjen keskellä.
Kotiin kävellessä mietin tätä pientä kohtaamisen hetkeä. Ajattelin toisen huomioimista ja hyviä sanoja, joita jokainen voi jakaa ympärilleen kunhan vain huomaa hetkeksi pysähtyä kohtaamista varten. Tytön ”kiitti” toi minulle hyvän mielen, joka on kantanut jo useamman päivän. Kiitti vaan sinulle pieni lumisten oksien puhdistaja.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Hernesoppaa ja pannaria

Tännään oli mun huki kokata työttömien ruokailusa. Ruokalilstalla oli hernesoppaa ja pannaria.
Mää en pannaria aatellu alunperin tehä, mut apukokki ehotti, että hän haluais tehä sitä jälkkäriksi. Hernesopan kans kuulemma kuuluu syyvä pannaria. Kai se on supisuomalainen perinne sekin, mikä tuon tietää.

Hernekeitto on yka niitä helepoimpia keittoja tehä. Eellis päivänä ku laittaa herneet likuammaan niin ne ehtii aamuun mennesä turvota jo melekosesti. Mievolla lämmöllä antaa sopan ässehtiä pari kolome tuntia niin kyllä tullee hyvvää. Sopan joukkoon reilusti savupalavikinkkua ja voisa kuullotettua sipulia.
Maustepippuria, laakerinlehtiä ja meiramia mausteeksi, sekä suolaa ja sinappia.
Hyvin teki soppa kauppansa, kaikki meni lähes 30 litraa.

Loppupäivä mulla onkin sitte vappaata. Työhommelit muuttu vuojen alusta sen verran, että joka toinen keskiviikko on vappaa. Maanantainakaan ei oo ku kaks tuntia töitä kahestatoista kahteen. Joten mulla on joutoaikaa huomattavasti enemmän mitä aikasemmin. Ohan sillä tietysti oma vaikutuksensa tilipussiin, mut ei niin suurta jotta alakasin joka päivä töitä tekkeen. :) :)

Uus lakimuutos vaikuttaa munki töihin siltä osin, että mun kahtotaan olevan yrittäjä, vaikken sitä ihan oikeesti ookkaan. Ossuuskunnan kautta teen hommat. Oon itsenäinen, omalla työllä työllistyvä henkilö. Ossuuskunta ei tee mittään sen etteen, että hankkis mulle töitä. En oo kyllä ihtekkään teheny. Kaikki keikkapaikat ovat tulleet siten, että minnuun on otettu yhteyttä ja kysytty voisinko tulla töihin. Puskaratio toimii tehokkaasti.

Oon tykänny  Ossuuskunta systeemistä. Ossuuskunta on mun työnantaja niiltä tunneilta mitä teen töitä. Ossuuskunta huolehtii ja hoitaa kaikki työnantajan velevotteet. Mun ei tarvi tehä mittään muuta, ku lähettää laskutustievot sinne ja ne hoitaa hommat mun puolesta. Ossuuskunta lähettää laskut asiakkailleni. Ku asiakas on maksanu laskun, maksaa ossuuskunta mulle palakan. Kätevä systeemi.

Ulukona satelee hieman lunta. Takapihan puisa on makee lumikuorrute. Ei se oo ihime, että ulukomaalaiset ihastellee suomen talavista luontoa, on se vaan niin hieno.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Sinistä ja valakosta, virkattu mekko

Minähän tein semmosen uuven vuojen luppauksen, että jatkan neuloosin harrastamista. Sitä vaan rupesin täsä miettimmään, että kuuluuhan virkkaaminenki neuloosin piiriin, vaikkei siinä puikkoja käytetäkkään.
No, kuulu tai ei, lankojen kans oon kuitenki viime viikot näpertäny. Oon virkannu puuvillalankoja vähemmäksi.
Sinistä ja valakosta lankaa ku on varastosa ollu usijampi kerä.
Novitan käsityölehestä löysin kivan kaksvärisen virkkausmallin jolla virkkasin mekon 5 vuotiaalle tytölle.
Lehen kuvvaa kahtoisa malli näytti hieman hankalalle ja monimutkaselle, vaan eipä sitte ollukkaan hankala ku alakuun pääsi.
Samalla mallilla virkkasin valakosista langoista pitkähihasen poleron.
Tulipa aika mukava asukokonaisuus.




keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Paluu "normaaliin" arkeen

Kaikella on oma aikansa, myös vieraitten tulolla ja lähöllä.
Maanantaina vierailla oli suunnitelmisa mennä Ranualle. Se oli heijän viimmenen " turistikohe" jonka ehtisivät käyvä kahtomasa, sillä tiistaina heillä oli eessään matka Helsinkiin.
Maanantainaki oli pakkasta reilusti yli -20 astetta, tais olla lähempänä kolomiakymmentä jos oikeen muistan.
Tyttö puki lämpöset vaatteet ylleen, isällä näytti olevan vain samettifarkut jalassaan ja ehti lähtiä ulos enneku huomasin, että eipä ottanu toppahousuja mukkaansa.
Vaarille sanoin, että ottaa toppahousut ja antaa ne miehelle jotta pukkee ne ylleen ku pääsevät Ranualle.
Mies kerto illalla, että kyllä oli toppahousut olleet tarpeeseen, kylymä ois ollu kävellä iliman niitä.
Kovasti he olivat tykänneet eläintarhalla käynnistä vaikka olikin pakkanen poskipäitä nipistelly.
Revontulet jäi heiltä näkemättä. Ei sattunu sellasta iltaa, että oltas niitä nähty. Vaan varmasti palijon muuta oli sellasta mikä jäi heille mieleen ja voivat jäläkeen päin muistella.

Tiistaina kuuven aikoihin lähti heijän juna Helsinkiin.
Sielä he aikovat viettää yhen päivän ja torstaina heillä on lento Montenegroon.
Mukava oli pittää heitä vieraana, toivotaan että joskus vielä tavataan.

- vaari kirijotaa  -
 Kakstoista päivää he täsä olivat, monet kahavit saatiin keittää ja suomalaista ruokakulttuuria heille esittelin keitoksillani.
Aamupuurot oli heille uutta siinä muovosa ku ne meillä täällä Suomen niemellä keitetään. Vielä ku keittelin joka aamu puuron vähä eri ainehista ja esittelin ne omalla tyylillääni niin olihan siinä Montenegron mies välillä ihimeissään. Siinä oli pereinteinen maanantaiaamun puuro, perinteinen onnellisen päivän puuro, perinteinen hyvän aamun puuro, kylmän aamun puuro ja ties mitä. Perinteinen kalansilmäpuuro mietytytti vierasta eniten, mutta lopulta tykkäsi siitäki. Se oli niistä helemisuurimoita maitoon keitetty puuro. Keitetyiltä kalansilimiltähä ne helemet siinä näytti.
Yhtenä aamuna puurua jäi kattilaan ja  väänsin siitä tietysti perinteisen sämpylätaikinan. Vieras siihen, että tätä hän ihhailee kun täällä tuo kierrätys on näin huippuunsa vietyä. Virne sen naamalla kyllä loppu siihen, ku panin hänet pyörittelemmään sämpylätaikinan perinteisen suomalaisen pyöreiksi palleroiksi pellille. Reilu parikymmentä sämpyä siitä tuli ja tarkastuksestani meni viimeiset kolome yritystä jotensakki läpi vieraan pyöritteleminä. Ei ollu iha heleppua enskertalaisen saaha muotoa kohilleen, ku taikina oli aina kiinni joko kämmenesä tai pöyväsä vaikka kuinka neuvon pyörittelijää.   

- mummeli kirijottaa - 
Tämä päivävähän onkin sitte ollu ihan normaali päivä.Vaari kävi heittään mut yheksäksi töihin ja meni ihte kokkaileen työttömien ruokailuun sapuskaa. Pakkasista johtuen auto jäi vaarille, hän ku sai sen laitettua lämmitykseen jotta Roomsteri pysys sulana.
Viime viikolla kävi  nimittääin niin, että Roomsteri ei suostunu lähtemmään käyntiin, ku joutu seisommaan pakkasesa sen aikaa ku olin töisä. Tympiää on soitella sitte jostaki käynnistysapua vaan minkäpä siinä teet?
Mun työt loppu tännään kahelta, justiin sopivast, ku työttömien ruokailukin oli ehtiny loppua siihen mennesä.
Kotija ku tultiin niin keitettiin iltapäiväkahavit ja sen päälle pienet tirsat.
Nytpä sitä jaksaa illan valavua.


Oiken mukavaa iltaa sullekki!






sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Paljettiolkainmekkokin valamistui

Joku aika sitte kirijottelin palijettiolokainten tekemisestä. Nyt ne on valamiit. Meninähän siihen aikaa jotta kaikki nelijä olokainta sain ommeltua. Alakuun hieman jännitti, että onnistunko luomaan olokaimista semmoset, että ne sointuu ja ovat yhtenevät mekon koristuksen kans. Turhaa taisin jännitää.

Tyttö ite piirsi ja suunnitteli olokaimet miten hän haluaa ne mekkoon kiinnitettävän.

Täytyy myöntää, että  suunnitelma laittaa olokaimet takkaa ristikkäin osottautu todella hienoksi ideaksi. Mekosta tuli näyttävän näkönen kokonaisuus.
Rannekoriste synty hieman ykskaks yllättäin ylimääräsenä tuotteena. Tein koristeen alunperin kiinnitettäväksi kaula-aukkoon, pienentämään aukon avaruutta. Tytöstä ku hieman tuntu siltä, että mekko ois liijan avara. Vaan olokaimet korjasi sen asijan, mekko pysy hyvin riittävän ylhäällä, joten tekemääni kiilapalaa ei sitten tarvittukkaan.
Jossain vaiheesa laitoin puolivalamiin koristeen tytön ranteelle ja kysäsin, että tyttäisitkö jos tästä tehtäs tällänen rannekoriste. Tyttöhän ihastui kovasti ajatuksesta.
Siinä vaiheesa, ku olin saanu reunat ommeltua tuli mieleen ajatus, että miltähän näyttäs jos lissäis heleminauhan joka kiinnittyy keskisormeen. Sehän selevis tekemällä heleminauha ja kiinnittämällä se paikalleen.
Pujottelin helemet ohkaseen siimaan, jotta se kestää paremmin, mikäli nauha sattuu tarttummaan johonki kii.
Heleminauhan laittaminen oli yllätys tytölle. Ku näytin ranneketta hänelle, sanoin heti, että heleminauha on tosi heleppo poistaa mikäli et halua sen jäävän rannekkeeseen. Tytön mielestä heleminauha anto rannekkeelle hienon loppusilauksen, joten se sai jäähä siihen.




sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Lakunutsi ja yömaitua

Montenegron vieraat ovat  olleet ny nelijättä päivää meillä. On mielenkiintosta tutustua uusiin ihimisiin joitten kulttuuri ja elämäntyyli on erilainen. Hyvin ollaan juttuun tultu ja saatu asijat selevitettyä sujuvalla lontoon murteella. Noh, ei ny voi sanua, että oma lontoon murre mitenkään sujuvaa ois, mutta ainaki senverran ossaan, että pystyy tavallisista arkipäivän asijoista raataileen.

Yhen serbialaisen sanan oon jo oppinu, lakunutsi, mikä tarkottaa hyvvää yötä. Se oli heleppo muistaa lakupötköstä, liittää vain lakun perrään sanan nutsi. :)
 Mies on tavattoman kiinostunu kaikista asijoista, kyselee kyselemisestään päästyään ja oottaa, että hälle vastataan mahollisimman monipuolisesti. Yks aamu meillä oli hauska hetki, ku mies otti kätteensä maitopurkin ja yritti lukia sen kylijestä mitä maito sisältää ja misä maito on tehty.
- Teillä on onnellisten lehemien maitua.
- Saako ne kuunnella mussiikkia?
Vaari, jonka huumorintaju on ihan huippu, alako selittään, että tottahan toki suomalaiset lehemät saa kuunnella mussiikkia. Kaupoista löytyy maitopurkkeja joitten kylijesä lukkee; Beethouwen maito, Tsaikolvski maito, Sibelius maito jne. Vierasta nauratti.

Sitte kerrottiin, että semmostaki maitua myyään kuin yömaito.
- Ihanko totta, onko tämä tosi?
- Miksi sellasta maitua, miten se tehhään ?
 Siinä vaiheesa alako vaarin ja mummelin selostus mitä on yömaito. Kestihän se hetken aikaa jotta saatiin suhteellisen tarkka ja monipuolinen selostus kerrotuksi. Ei ollu ihan heleppo selevittää ymmärrettävästi, mikä ero on päivällä tai yöllä lypsetysä maijosa. Ensin piti miettiä  asija suomeksi ja sitte kääntää se lontooksi. :) Onnistuttiin kai aika hyvin, ku lopetettiin, mies kiitteli hyvästä informaatiosta.

Tulijaisena Montenegrosta sain kirijokuvijoiset tossut.
Tossuisa ei oo kuottu ollenkaan varsinaista kantapäälappua, vaan kanta on tehty samanlaiseen tyylilin mitä kärki. Oon käännelly ja tutkinu tossuja jotta pääsisin selevyyten miten ne on tehty. Tojennäkösesti kutominen on alotettu kärijestä, lisätty silimukoita senverran jotta tossusta tullee riittävän levijä. Kuvijoo on kuottu kantapäähän saakka ja sen jäläkeen on jalakapöyvän puoleiset sililimukat kahelta puikolta päätelty. Seuraavalla kierroksella päätettyjen silimukoitten tilalle on luotu uuvet silimukat, näin on saatu aikaan suuaukko. Kantapää on sitte kuottu pyöröneuleena, kaventaen joka puikon alusa yks silimukka kunnes jälijelle on jääny muutama silimukka. Silimukat on päätelty ja ommeltu yhteen. Tossuisa ei oo laisinkaan vartta, mutta pysyvät ihan hyvin jalasa siitä huolimatta.
Kuvijo on kaiketi perinteinen Montenegrolainen malli, meleko yksinkertanen ja helepon näkönen tehä.

Yks asija mitä vieraat toivovat kovasti on, että näkisivät revontulet. Toivotaan, toivotaan iliman kirkastuuvan niin palijo, että taivas näkys pilivien takkaa ja osattas oikijana iltana lähtiä kiertoajelulle siinä toivosa, että toive totteutuu.
Onhan täsä reilu viikko aikaa toiveen totteutua, lähtöpäivä ku selevis eilen illalla.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Elämä on kohtaamisia




-vaari kirijottaa ny-
Olimme mummelin kanssa ruokakaupan kassalla, kun jonossa takanamme oleva mies kysyy minulta englanniksi, että oletteko Suomesta? Tuo kauppa oli Montenegrossa keskellä pientä maalaiskaupunkia ja mies osoittautui paikkakuntalaiseksi. Hän oli tunnistanut meidät suomalaisiksi kuunnellessaan puhetamme.
Siirryimme kaupan pihalle ja siinä mies kertoi olevansa suuri Suomi-fani ja haaveilevansa päästä joskus käymään Suomessa tyttärensä kanssa. Hän innostui kertomaan tietämiään asioita Suomesta ja epäili, että minäkin voisin tietää ainakin kuka on Siiimo Hauhava. Olin hetken öönä aapisen laidalla ja vasta muutaman toistokerran jälkeen nimi kuulosti jotenkin tutulta ja arvelin sen olevan Simo Häyhä. Kyllähän minä Simo Häyhän ihan hyvin tiesin.
Kun mies tuntui niin innokkaalta tulemaan Suomeen käymään, niin annoin hänelle yhteystietoni ja sanoin, että jos meillä päin sattuu käymään niin kahville toki voi tulla ja yötäkin voi olla.
Nyt sama mies istuu tuossa olohuoneemme keinussa ja tyttö on päivälevolla. Hän taisi väsähtää kun päivällä kolmisen tuntia kiertelin heidän kanssaan Napapiirillä ihmettelemässä joulun maata ja Joulupukkia.
Olikohan se marraskuun loppua kun hän eka kertaa otti yhteyttä ja sanoi olevansa tulossa tammikuun alussa Suomeen.  Tulo sattui tämän vuoden kylmimpään aamuun. 29 astetta oli pakkasta kun ajoin aamujunalle heitä vastaan ja siellähän he hytisivät aseman portailla tähyillen, että eikö se luvattu kyyti tulekkaan.
Ensimmäisen illan yhteenveto mieheltä oli, että kyllä tämä on melkoinen ihme: viisi minuuttia Montenegron pikkukylässä kaupan edessä ja sen seurauksena he ovat nyt täällä pohjoisessa paikallisten ihmisten kodissa iltapalapöydässä istumassa. Se oli kyllä mielenkiintoinen kohtaaminen, hän sanoi ja hymyili leveästi.
-Kauanko he aikovat teillä olla vieraana, kuulen sinun kysyvän. Oikeastaan en ihan varmaa tiedä. Mies on Montenegrossa opettajana ja heillä on kuulemma koulusta talviloma. Tuolla Napapiirillä Joulupukin Pääpostikonttorissa kuulin hänen jollekin tontulle sanovan, että he ovat kymmenen päivää täällä, mutta se jäi epäselväksi, että ovatko sen ajan meillä, vain tarkoittiko hän Suomessa olon koko aikaa. En ole raaskinut kysyä tarkemmin. Tottapahan kertovat sitten kun ovat lähdössä.
Nyt taidan mennä ja keittää miehelle iltakahvia ja tarjoan jotakin sopivaa tyttärellekin.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Elämä on joskus pienestä kiinni

Elämä on joskus pienten asijoitten kans näpertämistä.
Joulun jäläkeen ollu luppopäiviä, en oo ollu töisä, joten on ehtiny tekkeen jotaki vallan toisenlaista hommaa.
Pienten helemien kans oon väkertäny tuntitolokulla. Työn alla on olkaimet mekkoon.
Nelijä kapijaa nauhaa päällystän helemillä ja palijeteilla....huh..
Olokainten reunoja kiertää yhtenäinen palijetti + helemi kierros.
Keskelle tulleepi vähä suurempia jos pienempiäkin helemiä, muutama... :)

Pienet helemet herätti syvällistäkin ajattelua.
Pienet asijat voivat olla joskus perin rasittaviakin. Etenkin sillon, jos ne kiusaa ommaatuntua eivätkä jätä rauhaan. Omantunnon äänihän on siksi meille annettu, jotta se alakas pittään meteliä ja ääntä sillo ku elämään tullee asijoita jotka ei oo oikeen. Äänen tulis varottaa jo ennakkoon, vaan hyvin usijasti se ääni hilijennettään ja tukahutettaan, ku oma mieli ja tahto on niin voimakas.
Joskus kuulee ihimisten puhuvan rikkomuksista, väärin tekemisistä siihen tyyliin kuin ne voitas asettaa jonkulaiseen mittariin koon mukkaan. Sanotaan olevan suuria syntisiä tai pieniä. Mitäs merkitystä sillä on onko suuri tai pieni, molemmat johtaa sammaan lopputulokseen, ellei niistä tee parannusta.
Paavali kehottaa kirijeissään laittamaan pois kaiken mikä mieltä painaa, jotta voisi elää puhtaalla omallatunnolla.
Pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Kristuksen ilmestymisessä, kehottaa Pietari.
Olokoompa asijat sitte suuria tai pieniä, anteeksiantamus on todellista. Sen takkaa se, että Jeesus on sovittanut syntimme kuolemansa kautta.  Siinä on meille vappaus kaikesta tarjolla!






lauantai 2. tammikuuta 2016

Rakkaus

Sana sunnuntaille

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä,
mutta minulla ei olisi rakkautta,
olisin minä vain helisevä vaski
tai kilisevä kulkunen.
Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja
ja minä tietäisin kaikki salaisuudet
ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi
kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää,
mutta ellei minulla olisi rakkautta,
en minä mitään olisi.
Ja vaikka minä jakelisin kaiken 
omaisuuteni köyhäin ravinnoksi,
ja vaikka antaisin ruumiini poltetttavaksi,
mutta minulla ei olisi rakkautta,
ei se minua mitään hyödyttäisi.

Rakkaus on pitkämielinen,
rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi,
ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy
sopimattomasti, ei etsi omaansa,
ei katkeroidu, ei muistele
kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee
yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo,
kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä.

Jumala on rakkaus.

Koruhulluus jatkuu

Vaari välillä vähä virnuilee mun hommille ku istun lähes aamusta iltaan työpöyvän ääresä lusikoita vääntelemäsä. Kysäsin eilen, että mitäs v...