Ollaan viettämäsä viikonloppua Helsingisä. Syy minkä takia juuri ny ollaan reissussa, on kaksosten synttärit. He täyttää kokonaiset kolome vuotta. Eilen juhulittiin heijän päiväänsä.
Joskus kesällä, näin miniän insta päivityksen, josa he olivat tyttöjen kans ulukona. Tytöt oli löytänneet jostaki koivun oksat, joita he käytti keppihevosinaan. Siitäpä sain ajatuksen, että teen heille kepparit synttärilahjaksi.
Ulukona sattaa ja tuuli puhaltaa paiskien vettä semmosella vimmalla, että osa akkunoista saa suihkun. Lapisa satelee jo lunta, eikä taija kauvaa viijä ku sitä sattaa tääläki.
Talaven tulloon pittää varrautua joten oli korkia tiivistää viimeset akkunat. Me ei alettu vaihtammaan akkunoita, ku vanahat on kutakuinki hyvät. Toki niissä on vuosien aikana tullu elämisen jäläkiä, on koloja ja rakoja, isompia jos pienempiäki. Mut ketkä ne haittaa? Kävin velijen keheräämöltä hakemasa karstattua villaa jolla tilkihtin ravot.
Istun junasa matkalla pohojosta kohti, on hyvvää aikaa naputella jokunen rivi tekstiä. Ajatukset alako kiertään viime viikkoina lukemasani tekstisä, oon lukenu tarinaa Joosuan elämästä.
Monesa joutu seki mies olleen mukana ja pyrki tekkeen asiat niin miten hän sai ohojeet. Hän kävi juttutuokijoita Jumalansa kans ja sai selekeitä ohjeita kuhunki tilanteeseen. Sotatoimet onnistu voitokkaasti ja he saivat vallotettua uusia kaupunkeja. Kunnes, yks mies kansan keskellä teki jotaki mitä ei ois pitäny tehä.
Ain kaupungisa heille koitti tappio. Joosua murehti ja valitti Jumalalle, että miksi näin kävi, miksi toit kansan tänne misä se tuhotaan. Jumala kerto syyn, kansan keskuuvesa on jotaki tuhon omaksi vihittyä, et voi kestää vihollisen eesä, ennenku ootta poistanu keskeltänne tuhon omaksi vihityn.
Oli nimittäin niin, että Ain kaupunki oli pitäny tuhota ja polttaa kaikki, mittään ei saanu ottaa vaan kaikki piti jättää. Mutta yks, yks mies Aakan oli joutunu ahaneuven himon ansaan ja oli ottanu hopijaa, kultaa ja vaipan, piilottanu ne telttaasa.
Joosua kuhtu kansan koolle sukukunnittain ja alako arvan heitto. Arpaa heitettiin niin kuavan kunnes jälijellä oli ennään yks mies, Aakan. Hän tunnusti mitä oli teheny ja sai siitä ikävän, karmivan rangaistuksen. Koko perhekunta ommaisuuksineen hävitettiin kansan keskeltä. Ahaneella on ikävä loppu.
Yhen ihimisen teolla on tojella suuri merkitys, niin hyväsä kuin pahasa.
Sattaa, sattaa ropisee. Vettä on tullu tihhuuttamalla ja välillä lähes kaatamalla. Siihen ku liitettään hyvänlainen tuuli joka puhaltaa niin, että meinaa tukka päästä lähtiä, niin johan on varsinainen syys keli. No, tämmöstä keliä on täälä pohojosesa ku tulin muutaman päivän työ keikalle.
Onhan tuo mukava elämänsä aikana tulla tietään miltä keikka työelämä maistuu. Tosin, varsinainen työ on tuttua, sitähän tein sillo ku asun tällä paikkakunnalla. Mutta, se tämä elämä on niin merkillistä, se vaihtellee ja muuttuu, eikä aina voi aavistaa mitä tuo tullessaan.
Kommein ruska alakaa olla ohi, vielä on joisaki paikoin kirkkaan keltaisia koivuja lehti puvussaan, aivan kuin ne haluais kertua, että ihan vielä ei oo talaven aika. Mutta vääjäämättähän se sieltä hissun kissun hiipii tulemaan. Aattelin, että ens viikolla vois ehtiä käymään suolla kahtelemasa karpaloita, sikäli mikäli sää sallii. Ei sais sattaa vettä eikä luntakaan, joten toivotaan aurinkoisia kelejä.
