Mitä se sinulle merkitsee?

Elämä on mielenkiintonen seikkailu, eikö vaan?
Etenkin, ku sen saa ellää Jumalan yhteyvesä, kokia ja nähä hänen tekojaan. Eikä ne asijat ja tilanteet ylleensä oo suuria tai erikoisia, ihan tavallisesa arkipäivän hetkesä voi tulla etteen tilanne mikä on voimaannuttava, antaen iloa sisimpään niin, että vielä monta päivää jäläkeenpäinki hykerryttää.

Mulla on joskus tapana töihin mennesä matkalla rukkoilla ja pyytää siunausta päivään. Pyytää sitä, että voisin olla välittämäsä Jumalan rakkautta ja hänen suurta sanomaansa niille ihimisille joita päivän aikana kohtaan.

Tuona aamuna rukkoilin Väinön puolesta, kävellesä hänen luokseen. Pyysin, että Väinön kans vois syntyä juttua hengellisistä asijoista, sillaitte luontevasti ja hänen alotteestaan.
Olin ehtiny olla hetkisen Väinön luona, ku hän sano nähäneensä unta.

Näin unta, että olin pitämäsä aamuhartautta. Minut oli pyyvetty soittammaan ja laulammaan sinne ja mikäs se laulu ny olikaan. Väinö alako hyrräileen laulun melodiaa ja muisteli sanoja miten laulu mennee. Taivas...hmmm..taivas on uskoni määrä. On mulla lauluun sanat ja nuotitki tuola pianon päällä.

Sain kiinni laulusta ja alon laulammaan laulun eka säkkeistyä. Väinö kahto mua ja sano, että sinähän ossaat laulun ulukua.

Niin ossaan, oon laulanu monet vuojet hengellisiä lauluja.

Siinä me yhesä laulettiin laulun eka säkkeistö ja kertosäkkeistö.
Auta oi Herrani kallis, niin että oisin mä valmis,
kun saavut pilvissä kerran, kansaasi pois noutamaan.

Laulusa on aika puhuttelevat sanat sannoin, niin on tuumas Väinö.

Mää jatkoin; oon joskus aatellu nuita laulun sanoja, että mahtaa se olla melekonen hetki, ku Herra pilivisä saapuu. Ei mun järki kyllä sitä käsitä eikä ymmärrä miten mahtannee olla mahollista.

No sehän on vain laulu, tuumas Väinö.

Joo, niihän se on laulu, mutta onhan raamatussa sanottu ja kerrottu se, että Kristus tullee takaisi pilvisä. Kristuksesa kuolleet nousee ensin ja site me jotka ollaan elosa, temmataan yhesä heijän kanssaan kirkkautaan. Jos raamattuun on uskominen, niin sillohan pitänee uskoua tuokin asija, että piliviin väki nousee.

Nii se saattaa olla, sano Väinö ja jatko, kävin joskus kahtomasa elokuvan; Näin hänen kuolevan. Oli semmonen 3 D elokuva, puhutteleva ja äänet tuli niin liki. Se, ku ne iski niitä nauoja, kuin ois ollu siinä läsnä.

Ku kahtelit sitä elokuvvaa Jeesuksen elämästä, hänen kuolemastaan ristillä meijän syntien takia, mitä se sinulle merkitsee?

Oon miettiny asijaa, niin se varmaan on. Pieni hilijanen hetki ja juttu siirty päivän politiikkaan ja muihin asijoihin.

Jonku ajan päästä Väinö siirty pianonsa ääreen ja alako soittelleen laulua. Siinä siivouksen lomasa laulettiin yhesä koko laulu.

Sanompa vaan, että olihan mahtava alotus päivään. Sitä sain mitä tilasin.
Ihiminen on välikappale Jumalan valtakunnan työsä. Jumala tekkee työn.





 

Vitamiinit talteen

Kevväällä näytti, että marijapensaisiin ei tuu tänä vuonna kovin palijo marijoja. Vaan mitä ihmettä...

Marijoja tuli ihan älyttömästi. Keittelin mehuksi kolome ämpärillistä ja muutamam rasijallisen laiton pakkaseen.
Karviaisia tuli kans mukavasti. Nelisen litraa laiton hilloksi. Kokkeilimpa tehä viinihappomehuaki niistä. Siitä tuli ihan juotavvaa vaikka on hieman sakijampaa, vähä niinku nektaria. Vettä ku laittaa reilusti sekkaan nii ei oo väkevää.

Kyllä ny talaven pärijää ku on mehuja ja hilloja.

Pöytäliina

Monta, monta vuotta sitte sain ystävältä monenlaisia kirijontatöitä, joista osa oli jääny kesken ja osa oli täysin alottamattomia. Tämä liina oli alottamaton, mallikuvijot vain piirrettynä kankaalle. Kangas on vahavaa valakasematonta puuvillaa.

Kirijonta,toiselta nimeltään merkkaus taitaa olla kohta katuavvaa käsityöperinnettä. Sitä ei kai kouluisakkaan käsityötunneilla opeteta liene missään. Tai, kirijotaanhan sielä jottain pieniä liinoja vohovelikankaalle. Mutta tälläsiä puuvilla- tai pellavakankaalle kirijottuja käsitöitä ei tehä.
Mää oon kakarasta asti tykänny tehä kirijontatöitä. Ne on omalla tavallaan haasteellisia ja mielenkiintosia, ku voi suunnitella ja sommitella värit sekä tekotavat.

Kokkeilin uusia, erilaisia kirijontatapoja joita löysin netistä. Alaku aina hankalaa, mutta kylläpä ne siitä alako lehtien mallit ja muovot syntymmään sitä mukkaa ku niitä teki. Työtä tehesä ei taho huomata, että lanka saattaa jäähä liijan tiukalle mikä näkkyy ikäväkyllä sitte valamiisa työsä.
Toki pistojen kirreyvet hieman muuttuu siinä vaiheesa ku liinan pessee ja kankaasa oleva tärkki lähtee pois.

Ekana kirijoin lilalla kaikkien kukkien ääriviivat, oli ajatuksena tehä liinasta lilakukkanen. Kas kummaa, josaki välisä värimaailma alakoki muuttummaan ja liinaan ilimesty keltasta ja punasta sävyä. Ny jäläkeen päin ku kahton kokonaisuutta, niin parempi oli ku laiton usijampaa väriä.
Lilakukkasena liinasta ois tainnu tulla liijan tylsä.

Liinan reunat kaipas ehottomasti pitsin. Ostonen,valamis pitsi ei tullu kysymykseenkään, vaikka se ois ollu heleppo ja nopija ratkasu asijaan. Virkkasin pitsin suoraan liinan reunaan. Netistä löyty siihenki mukava, heleppo ohoje. Pitsisakara tehtiin yks kerrallaan ja siirryttiin sitte etteenpäin.

Liinaa tehesä mietin, että mihinkähän se tämäki liina sitte joutunnee ku minusta aika jättää.
Toivotaan, että se päätyy jonku lapsenlapsen pöyvälle, muistona mummusta joka värkkäs lankojen ja neulojen kans kaikenmoista.

Kiikkutuoli

Pohojanmaalta tullesa otin kyytiin siskon miehen kiikkutuolin. Tehtiin hänen kans semmonen tutunkauppa, että mää kunnostan kikkutuolin niin saan vastineeksi sivustavejettävän sohovan.
Kiikktuoli oli yllättävän hyväsä kunnosa jousien ja pehemusteitten suhteen. Rungon puuosat näyttää olevan tehty osasta höyläämättömästä lauvasta ja epämääräsen näkösista " jämäpalasista ", sillähän tosin ei oo mittään merkitystä mistä ne on tehty, piiloohan ne jää. Pääasija, että ovat ehejät ja kunnosa jotta tuoli kestää keinutella. Laiton mää runkoon vähä pikkumäkiläisittäin lissäyksiä.
Käsinojat ja jalakset ovat erilaista puuta mitä runko. Palijo selevemmin näkkyy puunsyyt ja puusa olevat raijat. Ne oli  petsattu tosi tummalla värillä jonka päällä oli jottain paksua kovvaa lakkaa.
Siklille ja hiomakonneelle oli käyttyä.

Käsinojat ja jalakset saivat uuven värisävyn, kirsikka. Ruusukangas on siskon valihtema ja soppii oikeen mukavasti tuommoseen pikkuseen, vanahaan kiikkuun. Kovasti mietin, että laitanko selekänoijaan nappeja vaan jättäskö pois, alakuperäsesä ne ku on ollu. Päätin sitte, että laitettaan, antaahan ne pikkusen ilimettä tuolille, vaikka eivät kauhijasti erotukkaan kirijavasta kankaasta.

Kelepaa siinä ny kiikutella.