tiistai 31. joulukuuta 2013

Aika mennee ku siivillä...

...kun sais sua lujasti rutistaa, pitää
sua kainalossani, olla vaan.
Minä rakastan sua, sanon
sen silmät kyynelistä kosteina,
minä rakastan sua.
Minä rakastan sua.
En tiedä mikä tuli, mutta
kyyneliä saan poskilta kuivata.
Nuo sanat paperilla ovat vain sanoja,
jotka eivät pysty välittämään
kuin pienen osan siitä 
mitä sydämessäni on.
Ei sitä pysty koskaan
sanoiksi pukemaan,
se on paljon enemmän-
se on rakkaus.
11.11.1980 -kokki-

Mistä kaikki alako?
Kaikki alako kevväällä 1979 ku satuin menemään yksille 60-vuotis synttäreille. Synttärisankari oli kokin isä, tuleva appiukkoni, vaikken sitä sillon vielä aavistanu. 
Kokki, tuo punasiniruutupaitanen nuori mies seiso oven pielesä, seuras ja vilikuili siihen suuntaan misä istun. Sanoinki mun tyttökaverille jonka kans olin juhuliin tullu; - nuo pojat tuola ovensuusa vahtaa meitä, elä kato etteivät huomaa, että me tiijetään.

Kokin vanahemmilla oli puutarha ja he tarvivat tuona kevväänä sinne työntekijää kesäkuun ajaksi jotta seleviäisivät myyntisesongista. Kokki oli sanonu isälleen, että pyytäkää sitä tummatukkasta tyttyä, joka oli sillon synttäreillä.
Minähän menin heille kesäksi töihin. Eihän mulla ollu minkäänmoista käsitystä, ei koulutusta eikä kokemusta kukkien kasvattamisesta, taimien istuttamsesta, myyntityöstä jne. Kokki oli hyvä opettaja. 
"Juhannuksen lähestyessä kiirekkin hellitti ja minäkin jäin eräänä päivänä töihin kotiin. Tänä päivänä jotakin liikahti sisimmässäni.
Päivän mittaan istutuimme kasvihuoneesa ja perkkasimme petunioista vanhoja kukkia pois. Siinä kun kahdestaan saime olla, niin huomasin pitäväni Marusta.
Ei sillon vielä uskallettu toisilekkaan tunteistamme puhua, vaikka varmasti se oli sillon molemmin puolista ihastumista ja tykkäämistä". / kokki

Kesä meni ja seuraava talavikin. Meijän hyvin alakaneeseen stoorin oli tullu epävarmuus, mun puolelta sellanen oottelun aika, että katotaanpa ihan rauhasa mikä tää kaveri oikeen on miehijään.
Oliko mies tosissaan uskoontulossaan ja mun suhteen, vai esittääkö jotaki teatteria.
Mulle noilla asijoilla oli tosi suuri merkitys koska olin ite tullu uskoon reilu vuosi sitte. En voinu ennää ajatellakkaan alakavani suhteeseen sillä mielellä, että ollaanpa täsä hetken ja heivataan sitte toinen pihalle.

"Uskoontulo toi elämääni paljon uutta. Minä olin varma, että jossain vaiheessa vielä olisimme Marun kanssa yhdessä. Sitä asiaa saatoin todistella hänelle kirjeden välityksellä. Hän kun ei oikein suostunut keskustelemaan". / kokki

Niihän siinä sitte kävi että kaikkien väärinkäsitysten ja eppäilysten jäläkeen syyskesällä -80 kaikki muuttu totaalisesti. Yhesä yösä. Näin unta meijän häistä ja ku siitä heräsin, olin niin rakastunu, niin rakastunu ku olla ja voi. Samantien olis pitäny päästä tunteista kertomaan.

"Muistelen eilistä päivää ja sen onnen hetkiä.
Muistan sinun läheisyytesi
  kätesi, silmäsi
  ja huulesi.
Muistan miten otit minut
pienen tytyön syleilyysi
ja rutistit minua.
Nyt miulla on ikävä
ja seuranani 
rakkaat muistot sinusta".
syystalavella -80 -maru-

Eikähän siinä sitte menny aikaakaan ku alomma seurustelleen, mitä kesti kaks viikkoo ja mentiin kihiloihin. 
 Heti kihilajaisten jäläkeen kokki lähti kolomeksi kuukaudeksi opiskeleen. Tuona aikana posti kululuki aika tihijään.
"Kirjoittamiani kirjeitä ja kortteja tuon kolmen opistokuukauden ajalta on 47 kappaletta. Paksuimmassa kirjeessä oli 14 arkkia molemmin puolin kirjotettuna - siis 28 sivua. Se ei ollut mahtunut yhteen kirjekuoreen, joten posti vei sinä päivänä kaksi kirjettä Marulle". / kokki
 Mää muistan ku isä tuli kylältä ja toi postin tullessaan. -On se mahotonta touhua ku kaks kirijettä samalle päivää, oli isän kommentti ku kirijeet mulle anto.

Kolome kuukautta tuntu mahottoman pitkältä ajalta vaikka kokki kävi sieltä muutaman kerran lomallakin. Kolome viikkua opiston päättymisen jäläkeen oli häät vuojen viimmesenä päivänä.
Siitäpä se alako yhteisen elämän taival....ja jatkuu...
Aika on menny ku siivillä, voi hyvänen aika sentään.  Mukava on muistella menneitä päiviä. 

Lainaukset ja runot ovat kirijasta "Sanoja rakkaudesta". Sen kokki teki 30-vuotishääpäivän kunniaksi kolome vuotta sitten.

 Hyvvää ja Onnellista Uutta Vuotta!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Pimijää ja valua

Kyllä on pimijää. Pimeyttä lissää entisestään lumen lähtö. Maa alakaa olla lähes musta, mitä ny mehtäsä vielä jonkuverran lumen ripppeitä. Herkemmille ihimisille tällänen kaamoskausi saattaa tuottaa ahistusta ja jopa pahempaakin masennusta.
Ovat keksineet mitä erilaisempia keinoja ennaltaehkästä ja välttää  masentumista. Yks konsti on valohoito. Siihen tarkotettuja valolamppuja saa ostaa kaupasta. Vissiin niihin lamppuihin on laittettu jotakin "ylimäärästä" plusenergiaa mikä sitte säteilyllään johtaa ihimiseen mielialankohennusta.
Lampun teho ja vaikutus on kai sitä suurempi mitä enemmän istuu ja oleskellee valon vaikutuspiirisä.

Viime aikoina on sähkökatkokset häirinneet ihimisten elämää. Kaiken sen pimeyden lisäksi, mikä on luonnostaan ulukona, moiset katkoset ovat tosi epämukavia.
Kynttilöille ja paristokäyttösille valloille ollu käyttyä melekosesti.

Muistan miten jännää se oli kakarana ku tuli sähkökatkos, koko talo oli ykskaks pimijä. Kaikki lähti hakkeen kynttilöitä. Kynttilät oli aina vähä hukasa, ei niitä koskaan oltu laitettu sillaitte että olisivat heti olleet saatavilla. Kynttilän valosa liikuttiin huoneesta toiseen. Ei passannu juosta ettei liekki sammunu. Jännää oli ku valo heitti epämääräsiä varijoja seinille...hu ..huuu...mielikuvitus lähti laukkaan.
 
Raamatusaki puhutaan pimijästä. Ihan jo luomiskertomuksen yhteyvesä mainitaan miten pimeys oli syvyyden päällä. Jumala loi auringon ja kuun erottamaan päivää yöstä. Hän pani ne hallitsemaan päivää ja yötä, erottammaan valon pimijästä.
Pimijä liitetään monesa kohtaan asijoihin, jotka vaikuttaa synkille ja kielteisille. Vanahan testamentin puolelta löytyy mitä erilaisempia mainintoja pimijästä: pimijän ja synkeyven maa, syvyydet pimijän peitosta, pimijän kauhut ovat heille tutut. Ei kovin mieluista eikä mukavaa luettavaa. Sanotaanpa vielä olevan heitäkin jotka tekevät pimijän valakeuveksi ja valakeuven pimijäksi.
Ei siis oo ollenkaan huono juttu eikä turhaa  Luukkaan  kehotus:
" Katso siis, ettei valo, joka sinussa on ole pimeyttä." Luuk.11:35
 
Luvusa yheksän, jae kaks Jesaja sannoo; " Kansa, joka pimeydessä vaeltaa näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.
Muutamia päiviä sitte me juhlittiin Jeesuksen syntymää, sitä juhulaa mistä Jesaja tuosa eellä olevasa jakkeesa ennustaa. Raamatusa on useitakin jakkeita joisa puhutaan samasta asijasta.

"Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus". Joh. 1:4
"Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan". Joh. 1:9

Myöhemmin ku Jeesus oli alottanut oman työnsä, vaeltaen kansan keskellä puhuen Jumalan valtakunnasta ja parantaen sairaita, hän puhui heille sanoen: " Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus". Joh.8:12

Valolampun vaikutukset saattaa olla aika hyvät ja siitä ainaki hetkellisesti saa apua ja mielen piristystä pimijän keskelle. Mutta huomattavasti paremman ja pitkäaikasen vaikutuksen antaa taivaallinen valohoito. Siihen valohoitoon ei tarvi tilata vastaanottoaikaa eikä ostaa lamppuja, päivystys on auki ympäri vuorokauven.
Valohoito on kaikille ilimasta ja mahollista.  Riippuu täysin siitä onko ite valamis elämään taivaallisesa valohoijosa vai haluaako sitä jatkaa pimijän tien kulukijana.
Taivaalliseen valohoitoon ei vaikuta sähkökatkokset eikä kaamosajan synkkyys. Se on aina yhtä tehokasta, lohduttavaa ja parantavaa. Kannattaa kokkeilla.





 



perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulun jäläkeistä elämää

Hyvvää joulun jäläkeistä elämää.
Mikä murhe ja suru liene taivahassa ku on parin päivän ajan tipottanu vettä siihen malliin että alakaa pihanurmikko kohtapuolin näkkyyn.
Lähes kolomenkymmenen sentin kinoksista oo jälijellä ku rippeet. Pihamaa on mahottoman loskan peitosa, tiet märkiä ja tietysti osaltaan luikkaitakin. Enpä muista tällästä joulunaikaa olleen ....

Pimijääki on vielä ja mahoton tuuli. Mahtaako se pukata jonkusortin myrskyä tänne pohojolan perille ku tuollalailla nuita männyn oksia riuhtoo. Mene ja tiijä mitä aikoo mut kovasti on sääkirijat menny sekasin.
Tai onkohan sittenkään. Jospa kaikki onkin tarkkaan harkittua ja tiedostettua, että justilleen se näin pittääki mennä.

Joulun jälkeinen elämä tuntuu kohtuullisen mukavalle. Ei juurikaan tullu liikoja ahamittua jouluherkkuja että olis joutunu ähkystä kärsimmään. Maha ei kovin kauheesti tykänny siitä että samalla kertaa söi monenlaista sekasin. Kuten ny jokkainen tietää että jouluruokapöyväsä on senki seittemmää eri sorttia joita lattoo lautaselleen, siinä määrin ku luulee pystyvänsä syömään. Lautasen ku sai tyhyjäksi nii seuraavan puolen tunnin aikana saikin kahtella " hotelli helepotusta".
Karkkien ja suklaan kans oon ollu tosi maltillinen, eikäpä oo juurikaan tarvinnu pääsärystä sen takia kärsiä.  Liijallinen suklaan syöminen herättää mun pääkopasa ne " pikkuriiviöt" jotka alakaa takomaan pienillä nuijillaan ottalohkoon siihen tahtiin että sillo tietää, tää päivä tullaan viettämmään petisä. Jonkusortin migreeniä kai se on. Ei oo koskaan tarkemmin tutkittu asijaa, oon vaan teheny oman diaknoosin laskemalla asijoita yks yhteen.

Mutta tuonki asijan ku tietää nii oppiihan sitä ihiminen laittaan ihtelleen rajotuksia. Ei se aina heleppua oo, en sitä sano, mut antaahan se mukavan olon ja tunteen ku huomaa että minähän selevisin tuosta kiusasta. Ihimisen ihtetuntoonhan se kai vaikuttaa. Asettamalla itelleen tiettyjä rajotteita, niistä ku seleviää ja pääsee tilanteesa niinsanotusti voitolle, sehän jos mikä vahavistaa ja kasvattaa ihimistä sisäisesti. Yhen kerran ku selevijää voi selevitä toisenki kerran. Riittävän monesti ku toistuu nii siitähän tullee ajankans elämäntapa. Jos sitte käykin niin että repsahtaa ja suklaata mennee likaa, sitte vaan kärsitään pääkivusta ja alotettaan homma alusta.

Elämäsähän on muutenki kaiken aikaa mitä erilaisempia kiusauksia ja houkutuksia joittenka ympäröiminä jouvutaan elämään. Ihimisen pakottava tarve saaha ottaa ja tehä semmosta mistä tietää että sen ottamisesta tai tekemisestä on tietynlaiset seuraukset ihtelle. Siitä huolimatta sitä joskus vaan ottaa ja tekkee vaikka tietää miten käy, sitte saa kärsiä ommaa tyhymyyttään.

Se on elämää, just sitä semmosennaan ku se on. Kukkaan ei välty kiusoilta, kukkaan ei kykene täysin olemaan ja elämään niin etteikö jollaki elämänalueellaan repsaha. Me ku ei olla täyvellisiä.
 Kysehän ei ookkaan siitä misä asijasa sitä repsahtaa vaan siitä että aina voi alottaa alusta.


Kommentointi lootaan viestis jätä, kiva tietää sun lukevan tätä. :)


tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulurauhaa

Joulussa tärkeintä ei ole se mitä silmin nähhään, korvin kuullaan, suulla maistettaan
vaan se että saa tuntea Joulun Herran.

Siunattua Joulua sinulle!

torstai 19. joulukuuta 2013

Meinas alakaa pipo kiristämmään

Täsä päivän tuumaillu ja miettiny ommaa ihteeni, hieman piilosalla olevaa luonteenpiirrettäni mikä joskus putkahtaa esille. Sillo tartun ja takerrun asijoihin jotka mun mielestä mennee pikkusen niinku väärin.
Tilanne yhtäaikaa harmittaa, tekee surulliseksi ja ärsyttää. Se herättää sisikunnasa semmosen operaation mikä purkaantuu ulos tavalla tai toisella.
Tarttumista pikkuseikkohin voijaan kutsua kaiketi myös nipottamiseksi, niuhottamiseksi, pipon kiristymiseksi jne, mut joskus sekin kai on paikallaan.

No kaikki alako siitä ku ilimottauvun siihen piparitalokilipailuun. Mikä pettymys. Ei mun menestymiseni osalta, sillä todennäkösesti oon kymmenen parhaan joukosa. Vaan pettymyksen tuotti se miten kisa on järijestetty, kisan järjestäjien toiminta.
 Kilipailutalot piti olla SantaPark Shopisa viimmeistään 8.12. jolloin päätty ilimottautuminen. Talot tais ilimestyä feispuukkiin 10.12., SantaPark ilmoitti että taloja on kaikkiaan 29.  Kuvat oli aika huonolaatusia ja kuvattu osasta niin ettei taloista juurikaan saanu selevää miltä ne näyttää. Päivän päästä taloja oli ilmestyny kaks lissää vaikka ilmottautumisaika oli päättyny kaheksas päivä.

Viikon aikana seurailin tilannetta miten kisa kehittyy. Yks kaks iski tajuntaani semmonen tosiseikka että tää kisa on ihan ....sanonko mistä.
Feispuukin äänestyshän perustuu vallan siihen että leipuri ite on feispuukisa. Mitä enemmän kavereita sitä paremmat mahollisuuvet saaha iso määrä tykkäämisiä.
Täsä vaiheesa mua alako harmittaan että olin lähteny mukkaan kilipailuun, vaan eipä voinu peruakkaan.

Muutama talo joita ei oltu tykätty kertaakaan, ku toisella talolla saatto olla jo toista sattaa tykkääjää. Miten tällänen olis tasavertasta osallistujien kesken.

Lähetin viestiä SantaParkille, kysyin miten tällä tavoin järjestettyä kisaa voi pittää tasavertasena osallistujien kesken, en saanu vastausta. Sen sijaan ilmottivat vaan että halusivat järijestää hyväntekeväisyystempauksen, eikä tulis pohtia tuommosia kysymyksiä. Toisin sanoen kilipailun luonnetta ja järijestlyä ei saanu kyseenalaistaa. Kummallista perin kummallista.
 Kilipailuun tuodut talot myydään ja niistä saatu tuotto mennee hyväntekeväisyyteen. Leipuri sai itse valita haluaako antaa talonsa myytäväksi, mut se ei ollu ehtona kilipailuun osallistumisseen. 
Mua alako pännimään  tuollanen toimintatapa että kisaajat ovat eriarvosesa asemasa eikä kilipailun järijestäjä siihen korvaansa lotkauta.

Toinenki asija mikä alako ihimetyttään ja kummastuttaan järijestäjän touhuisa. Kilipailusa on mukana talo joka oli kulijetuksesa menny rikki. Leipuri oli yrittäny korijata sitä mut ei ollu saanu talua korijattua alkuperäsen näköseksi. SantaPark on kuvannut kisaan korjaillun talon.
Feispuukisa talosta on leipurin ittensä ottama ja laittama kuva alakuperäsestä talosta.
 Feispuukisa ihimiset äänestää ehyttä, alakuperästä talua kun taas liikkeesä äänestäjät äänestää korjailtua versiota. Järijestäjä kiitteli lisäkuvasta josta näkkee hyvin yksityiskohtia. Yksityiskohtia joita ei liikkeesä olevasa talosa oo lainkaan. Vaikuttaako reilulta?

Kyllä tuollanen toiminta sai mun sisuskalut kiehummaan ja pipon pikkasen kiristymmään. Mut onneksi mulla on kokki joka löysäs mun höyryventtiiliä ja katkas piposta kuminauhan.
Sano että eihän tuollanen kisajärijestely ihan oikeen oo vaan asijalle ku ei voi mittään niin parempi ku antaa asijan olla.


Pitänee kai sitä kuiten lauvantaina mennä kauppakeskukseen kuulemaan kenen talo voitti kisan, samalla näkkee joulupukinkin. Hän ku toimii virallisena kilipailutulosten ilimottajana.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Synttärilahaja

Pikkuneitin viisvuotis synttäreitä juhulittiin lauvantaina. Lahajaksi jotakin mikä säilyy pikkasen pitempään.
 Tunikan virkkasin aika ohkasesta langasta samalla mallilla millä tein lila-punasen tunikani.
 ( http://mummelinmutinoita.blogspot.fi/2013/04/haarukkapitsia.html )



Kommentointi lootaan viestis jätä, kiva tietää sun lukevan tätä. :)

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pari ajatusta

Usko on samanlaista kuin rakkaus,
se ei riipu perusteluista, vaan kohteesta. 
Wilhelm Busch

Ilon löytäminen toisen ihmisen ilosta,
on onnen salaisuus.
Georgers Bemanos





Kommentointi lootaan viestis jätä, kiva tietää sun lukevan tätä. :)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Marsipaanin alle piilotettu charlotte russe

 Mummun mukelon 5-vuotis synttärikakku.
Tein gluteenittoman kääretortun vadelma-mustaherukkahillo täytteellä. Vuorasin kulhon tuorekelmulla ja ladoin kääretorttupalat kulhoon.
Täyteeseen vatkasin 2 dl kermaa, purkki rahkaa, vähä tuorejuustoo, iso tölökki persikoita ja liemi, 5 liivatetta, vaniljasokeria . Täyte kaajetaan kääretorttupalojen päälle ja annetaan hyytyä yön yli jääkaapisa.
Hyytyny charlotte kipataan lautaselle ja koristellaan.



Kommentointi lootaan viestis jätä, kiva tietää sun lukevan tätä. :)

torstai 12. joulukuuta 2013

Joulu tulla jollottaa

Montakos aamua vielä aattoon?
Jos oikeen laskin niitä taitaa olla ykstoista.
Ootahan muistanu että tää aika on just se jollon tontut kulukee ja kiertää.
Meille jos tulevat joutuvat ottaan tikapuut mukkaan mikäli aikovat ikkunoista päästä kurkkimmaan.
Toinen vaihtoehto on tietysti että kiipiävät katolle ja sieltä kiipeilyköyven avulla sitte laskeentuvat kerros kerrokselta alas päin.

Kakarana ne nuo tonttujutut oli jänniä ja tärkeitä. Joulupukille kirijotettiin usijampiaki kirijeitä. Paperin palaset joihin olin toivelistani räntänny rullasin rullalle ja sijon kiinni potkukelekan käsinoijaan villalangalla.
Olihan se aamullä jännää mennä kahtommaan oliko paperirullat vielä paikallaan vai oliko ne hävinneet.
Toivelistat eivät täyttyneet kokonaisuuessaan koskaan ne ku tais olla ylimitotettuja. Joka joulu kuitenki muutaman lahajan sai. Tavallisesti ne oli ihan käyttötavaraa, vaatetta ja harrastusjuttuja.

Palapelit oli sellanen joita saatiin lähes joka joulu. Niitten kokuamisesa meni aika mukavasti. Yks joulu saatiin kolomen tuhannen palan palapeli jota tais koota koko porukka.
Värityskirijat oli mulle mieluisia ja ompelukuvahahamot. Kaikkihan tietää ompelukuvahahamot?
Pahaville piirretty kuva joihin oli merkattu pisteillä reikien paikat.
Ekana tökittiin toppaneulalla reijät, sitte villalankaa neulaan ja ommeltiin hahamon reunat.
Jos kuvasa oli esimerkiksi tyttö jolla mekko ja kukkia. Mekko piti ommella eri värillä kuin tukka. Samoten kukat piti olla eriväriset.

Nykysin ompelukuvisa on valamiiksi tehyt reijät jotka ovat aika isot verrattuna kuvan kokkoon. Toki isosta reijästä lapsen on heleppo pujottaa neula, mut lopputulos ei oo niin kivan näkönen mitä vanahanaikasisa.
Reikien tökkiminenhän oli kehittävää, se vaati tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.

Tehhäänkö lelut nykyään liijan valamiksi ettei niitten kans sitte jaksakkaan leikkiä. Ei jää tillaa lapsen mielikuvitukselle ku aikuset ovat jo teheneet sen lapsen puolesta.
Tästä hyvä esimerkki jonka setä kerto. Olivat ostaneet pojalleen lahajaksi hienon paloauton.
Pikkupoika oli tietysti innoissaan repiny paketin auki ja löytäny laatikosta punasen vinkuvan ja  valoja väläkkyvän paloauton. Poika oli hetken aikaa ajellu autolla mut jättäny sen sitte laattialle. Hakenu sen laatikon ja alakanu leikkimään laatikolla, vinkunut ja vonkunut ite, päästellen suustaan moottorin kiihytysääniä sitä mukkaa miten luijaa paloauton piti kulukia.

Olipa niin tai näin, joulu on kerran vuojesa vaan, ja se on kohta.

Ollaan kilttejä, rakastetaan ja muistetaan toisijamme, eikä unoheta sitä mikä joulusa on tärkeintä.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Äläkää hullua yllyttäkö se ottaa asijan tojesta

Nuita piparitaloja ku oon värkänny usijampia niin moni on yllyttäny mua osallistummaan piparkakkutalokilipailuun.  No, mitäs yllytittä, ny oon sitte osallistunu.
 Santa Park järijestää kisan. Talo piti viijä Santa Park Shopin myymälään. Sielä voi käyvä taloja äänestämäsä 8.12. - 19.12. välisenä aikana.
Äänestää voi myös Santa Park facebookki sivulla.

Jotta eiku äänestämmään ihimiset.

p.s. voipihan se olla niinki että kyseesä on ihan tavallinen syntymähulluus :) :)

lauantai 7. joulukuuta 2013

Aika hämäs

Hyvvää aamupäivää. Pikkuhilijaa alakaa päivä valakenemmaan vaikka kello on kohta yheksän. Melekeen pimijää mut ei ihan. Taivasta vasten erottuu mäntyjen rungot kohtalaisen hyvin ja puitten takkaa naapuri talojen ikkunoita, niitä joisa ollaan herätty tähän päivään ja keitellään kaiketi parasta aikaa aamukahaveja.

Aamulla meni aikataulu sekasin. Heräsin ja yritin tiirata dikikellosta lukemaa mitä se näyttää, vaan enhän mää iliman silimälaseja mittään selevää saanu. Numerot oli yhtä samanlaista koukerua kaikki.
Kokki heräs kans; - se on kohta kuus, ja jatko unijaan.
Minäki nukahin ja ku heräsin aattelin nukkuneeni tunnin tai jopa enemmän.

Yritin hilijaa pukia vaatteet päälle ettei kokki herrää, hän ku oli hieman kipiä illalla, viluinen ja kuumeisen olonen. Nukkukoon niin kauvan ku unta piisaa.
Laittelin kahaviveen kuumenemmaan ja vilikasin keittiön seinäkellua...viittä vaille kuus, kuis se ny silleen??
Meinasin jo että meen takasi sänkyyn mut en kuitekaan. Keitin kahvit ja alon leipoon tillauspipareita, taikina oli valamiina jääkaapisa.

Siinpä tää aamu on menny pipareita paistellesa, tuli yhen piparitalon osatki paistettua..:) Taatelikakkuja pittää tehä pari kipaletta. Alotin jo tekemisen mut jätin puolivalamiiksi ku riisijauhot oli loppunu. En vihtiny alakaa jauhamaan niitä vielä tähän aikaan aamusta, mylly ku pittää senverran kouvvaa ääntä että herättää puoli talua. :) Jatkan kakkujen tekua päivemmällä.
Toinen taatelikakuista on tilauskakku jonka pittää olla täysin gluteeniton, jauhoisa ei saa olla vehenätärkkelystä. Glut.jauhoseoksisa sitä  on lähes kaikisa, joten käytän riisi-, tattari-,hirssijauhoja ja maizenaa.
Tekasin nopijan juustokakun uuniin. Sen paistamisseen mennee tunti, joskohan sitä jo sitte vois myllyn laittaa rämisemmään...

tiistai 3. joulukuuta 2013

Tämmöstä tännään

Ilosta tiistaipäivää vaan kaikille teille mutinoitten seuraajat täältä joulupukin naapurista. Heräsikkös sää tälle aamua hyvällä tuulella vai olikos herätessäs känkkäränkkä ?
Mää heräsin kutakuinki hyvän tuulisena. Kukko kieku kymmentä vaille seittemän, tosin olin jo ehtiny saaha silimäni auki varttituntia aikasemmin. En vaan viittiny nousta vaan lököttelin siihen saakka kunnes alako kuullummaan kukon plimputus pyvän kulumalla.

Kahavi vesi kuumenemmaan, pöönät pressoon ja vesi päälle, oottella hetkonen ja painaa pöönät pannun pohojalle ja niinpä on hyvän tuoksunen aamukahavi valamista juotavaksi.
 Yllätti tämäki aamu. Mittariin kahtoin niin plussan puolella.
Kyllä siinä saa naapurin ukkoki sääennusteita tiiviisti seurata ku ei varmaksi tiijä joutuuko laittammaan pyörät reen alle jotta Petterin olis kevymepi sitä kiskua. Vaan aikapa sen näyttää.

Aamutöisä ku olin nii siinä hommia tehesä taas jälleen kerran tulitte mieleeni ja ajatuksiini te lukijani. Työni yks hyvä puoli on se että sitä tehesä voi kaiken aikaa ajatella ja miettiä ihan muita asijoita ku ite työn tekemistä. Niin mää tännäänki tein. Rukoilin ja siunasin kaikkia lukijoitani. Juttelin Taivaan Isälle että hän kohtais ja koskettais joka ikistä siinä elämäntilanteesa misä itekukanenki just tällä hetkellä on ja ellää.
Et oo yksin. Sua muistetaan. Sua rakastetaan iankaikkisella rakkaudella.
Isän syli on avoin vastaanottamaan jokkaisen joka tahtoo tulla ja heittäytyä hänen käsivarsilleen.

Tämmösin ajatuksin tännään, huomisesta en tiijä mitä sillo mahtannee pääsä pyöriä. :)





tiistai 26. marraskuuta 2013

Kämppä alakaa muistuttaa kotileipomua

Nelijä uutta aikaansaannosta hajettiin hetki sitte. Toivottavasti tillaaja on tyytyväinen.
Toinen tillaus, gluteenittomia pikkuleipiä synttärijuhulille.
Ischelin pikkuleipä ohojetta hieman muuttelin.

250 g voita / margariinia
3-3,5 dl jauhoja ( glut.jauho+riisijauho+maizena)
1,5 dl sokeria
vähä vajaa desi manteli+pähkinäjauhoo * jauhoin ite sekotuksen*
1 tl vaniljasokeria
ripaus kanelia

Sekotettaan tiivis taikina. * taikina oli yön jääkaapisa mut ei oo välttämätöntä )
-kaulitaan 3mm paksuseksi
-otetaan muotilla pikkuleipiä, joka toiseen tehhään reikä * omenapora kätevä täs hommas*
-paistetaan 180 asteesa n. 15 min, ei saa ruskistaa
- jäähtyneisiin pikkuleipiin vadelmahilloa välliin 
Edellisten pikkuleipien sivutuotteena tuli " omenaporanreikiä" joista kasasin pieniä kukkasia. Koristelin pienet pikkuleivät pikeerillä.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Epävarmuutta ja merkkejä

Tämän sunnuntain sanankohta löytyy Tuomarien Kirjan luvusta 6 jakkeesta 11 luvun loppuun.
Luku kertoo miehestä nimeltään Gideon joka oli puintihommisa korijaamasa vilijaa talteen vilollisten käsistä. Hänelle ilimestyy Herran enkeli joka ilimottaa Gideonin olevan sotaurho joka pelastaapi Israelin kansan midianilaisten kynsistä. Uutinen oli Gideonille järkytys, sillä hän tiesi oman sukunsa olevan kaikista heikoin ja hän itse vähäisin isänsä perheessä.

Vaikka enkeli tekkee suoranaisen ihimeen Gideonin tuomalle uhrilahjalle. Koskettaen kalliota sauvallaan josta lähtee tuli mikä polttaa ja kuluttaa kaiken lihan ja leivän, siitä huolimatta myöhemmäsä vaiheesa Gideon vieläkin on epävarma ja eppäilee. Hän laittaa Herran koetukselle; " Jos sinä aiot vapauttaa Israelin minun kädelläni, niin kuin olet puhunut, niin katso ( jae 36 ). Sitte hän puhhuu Herralle suunnitelmansa kerityistä villoista miten ne tulis olla aamulla kasteesta märijät ja muu maa kuivaa. Se olis merkki mikä vahvistas ja  poistas eppäilyksen.

Ja tapahtuu niin. Gideon sai kaipaamansa merkin. Kovin oli Gideonin sydän epävarma ja eppäilevä ku toistamisseen laitto merkin, mutta nyt kosteus tulis olla toisinpäin. Herra näki Gideonin epävarmuuden ja antoi tapahtua niin kuten Gideon pyysi.

Miten usein sitä löytää ittensä vastaavanlaisesta tilanteesta laittelemasta jonkulaisia merkkejä Jumalalle saahakseen varmistusta ja vahavistusta omaan epäuskoonsa ja eppäilyynsä. Jos ja kun sisimmässään kokkee että mun tulis tehä näin, eikä oikein tiijä onko se vain mun oma ajatus. Jonkulaisen merkin laittaminen saattaa tuuva merkityksellisen ratkasun asijaan. Voi olla niinki ettei merkkiin tuu vastausta, sillo se ajatus on ollut vain mun ommaa, ei Jumalalta saatua joten sen voi unohtaa.
Jumalan sana itsessään on vahavistavvaa. Senpä takia sitä tulis lukia mahollisimman palijo. Jumalan sana on elävä ja voimallinen, se ruokkii hengellistä elämää kun Pyhä Henki luetun sanan kautta synnyttää uskoa.

Jotku taas oottavat merkkiä Jumalalta siinä mielesä että kyllä minä sitte uskon ku nään. Kuten eräskin sanoi;
" jos Jumala kerran on niin kai hän sitte joskus tullee elämääni jos on tullakseen".  Aivain kuin ihmisellä itellään ei olis sen asijan kans mittään tekemistä.
 Kuitenkin sana opettaa; "Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä". Jaak.4:8

Valtavimman ja suurimman merkin asettaminen Jumalalle vaatii uskallusta ja rohkeutta. Sitä merkkiä laittaessa ihimisen omat yritykset ja ylypeys ovat karisseet pois, jälijelle jää vain sanat; tässä oon, tule ja tee elämälleni mitä tahot. Rohkeutta se vaatii sen takia, koska laitettuasi tälläsen merkin annat Jumalalle luvan tarttua elämääsi. Eikä sen jälkeen voi tietää mitä hän tekee, mihin hän johtaa.
Tietää vain sen että elämä on annettu turvallisiin käsiin , Jumala pitää hulluistaan huolen. :)

Siunausta päivääsi !

Tään aamun aikaansaannos talo numero viitonen.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Taikinaa..taikinaa..trallallaaa...

Ollu vähä kiirusta rakennustyömaalla. Kolome annosta piparitaikinaa tuli taas väännettyä ja käännettyä hieman erilailla mitä aikasemmin. Riittää kai tuosta syyvä joksiki aikaa.. :)



perjantai 15. marraskuuta 2013

Ujostuttaako?

Mäkelän Martti ja Reeta oli kutsuttu naapurriin iltakahaville. Siinä kahavia ootellessaan  miehet puhelivat niitä näitä tavallisia asijoita. Talon tyttö, nuorimmasta päästä oleva kohta esikoululainen rupatteli ja puhua päläpätti naapurin emännälle omia juttujaan. Naapurin Martti huomasi tytön puhelijaisuuven ja kysäsi tältä:
- Ossaako se tämä tyttö ujostella?

Tyttö ei kommentoinut asijaan mittään vaan juoksi keittiöön.
Keittiösä hän kysy äiteeltään: - Äiti miten ujostellaan?
Äiti oli hieman ihimeissään tytön kysymyksestä miksi tämä sellasta miettii.
- No ku Marttisetä kysy että ossaanko ujostella, enkä tiijä mitä se tarkottaa.

Ujous
Ujoutta ei kaiketi ole pystytty tutkimmaan että mistä se johtuu. Sitä voi olla monenlaista ja se voi ilimetä monisa erilaisisa tilanteisa. Vaikeintahan se on sillon jos se häirittee ja hankaloittaa joka päivästä elämää.
Saattaa olla että ihimisten kans joutuessaan juttusille alakaaki niin jännittään ettei saa sannaa suustaan.
Vaikuttaako ujous itsetuntoon tai itsetunto ujouteen, tai onko vaikutusta ensinkään.
Koetaanko ujous ylleensä kielteisenä vai löytyykö siitä myös myönteisiä näkemyksiä.

" Maija Kuokkanen artikkelissaan; http://www.terve.fi/elamanhallinta/ujous-osa-temperamenttia
 Ujous on osa synnynnäistä temperamenttia, jonka kanssa voi oppia elämään. Tärkeintä on, että ujo ihminen hyväksyy oman temperamenttinsa ja arvostaa itseään.
Kuokkanen korostaa , ettei ujous itsessään ole negatiivinen ominaisuus, vaan siihen sisältyy paljon hyvää. "Ujo on usein empaattinen ja herkkä, hän osaa antaa toisille tilaa ja aistii herkästi ympäristöään ja toisten ihmisten tunteita. Jos oma ujous tuottaa itselle kärsimystä, ymmärtää tällainen ihminen paremmin inhimillistä kärsimystä yleensäkin. Ujouteen sisältyy myös kärsivällisyyttä, vaatimattomuutta, hienotunteisuutta ja vastuuntuntoisuutta, Kuokkanen luettelee. Sinänsä hienoissa luonteenpiirteissä, vastuunottamisessa ja hienotunteisuudessa on kuitenkin löydettävä sopivat rajat; liian kiltti ja vastuullinen ei tarvitse olla vaan ujonkin kannattaa opetella pitämään puolensa, olla terveesti itsekäs."

Sosiaalisten tilanteitten peleko
Meleko monelle on jääny kouluajoilta pienonen trauma siitä ku joutu menemään luokan etteen lukkeen ite kirijottamansa aineen tai laulutunnin pakkolaulamisesta että sais jonkukaanmoisen numeron tojistukseensa. Hyvin heleposti saatettiin sanua että  toinen on ujo ku ei halua laulaa tai sitte se ei vaan kehtaa.

"Tavallista ujoutta ei pidä sekoittaa sosiaalisten tilanteiden pelkoon, joka tarkoittaa elämää vähemmän tai enemmän rajoittavaa jännitystä ja pelkoa sosiaalisissa tilanteissa. Sosiaalisten tilanteiden pelko voi kehittyä esimerkiksi traumaattisten kokemusten seurauksena ilman että ihminen on temperamentiltaan ujo.

Ujous on osa synnynnäistä temperamenttia, jonka kanssa voi oppia elämään. Tärkeintä on, että ujo ihminen hyväksyy oman temperamenttinsa ja arvostaa itseään.
 Ujous on siis temperamenttipiirre muiden joukossa ja siitä seuraa omanlaisiaan tapoja toimia ja tuntea. Ihminen kuitenkin muuttuu ja harjaantuu esimerkiksi ujonakin menemään mukaan eri tilanteisiin. Sosiaalisten tilanteiden pelko sen sijaan vaatii monesti hoitoa. Maija Korhonen "

Täältä lissää aiheesta  http://www.city.fi/yhteiskunta/kun+ei+kehtaa/1663


torstai 14. marraskuuta 2013

Maijan tarina

" Elin pussissa, mistä ei näyttänyt olevan ulospääsyä. Minun ulospääsytieni olisi ollut se, että olisin jälleen painanut totuuden syvälle sisinpääni ja pyytännyt anteeksi sitä, että olin ottanut asiat puheeksi.
En kuitenkaan voinut tehdä niin."
Vanhoillislestadiolaisen Maijan lapsuus särkyi jo varhain kun hän joutui seksuaalisen  hyväksikäytön uhriksi. Siitä alkanutta traumaattista tapahtumasarjaa pahensi perheessä ja lähiympäristössä vaikuttanut vaikenemisen kulttuuri, joka mahdollisti hyväksikäytön jatkumisen.
Tässä kirjassa Maija kertoo lapsena koetusta seksuaalisesta väkivallasta sekä sen torjumisesta, unohtamisesta ja palautumisesta mieleen aikuisena. Yritykset purkaa lapsuuden tapahtumia oman lähipiirin ja uskonyhteisön kenssa johtivat uudenlaisiin vaikeuksiin.
Maijan lisäksi teoksessa kirjoittavat eri alojen asiantuntijat. Heidän teksteissään tarkastellaan traumatisoitumisen ja toipumisen prosessia, uskonnollisen yhteisön ja väkivallan kytköksiä, uskon ja moraalin välistä yhteyttä sekä hyväksikäytöstä puhimista ja siitä vaikenemisesta.
Kokonaisuutena teos on vahva yhteiskunnallinen puheenvuoro mutta myös kertomus uskosta, rohkeudesta ja selviytymisestä.

Toim. Johanna Hurting & Mari Leppänen

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

iiikk...marraskuu ei vielä puolesa välisäkkään...mulle iski hinku tehä piparitaloja....kuis tästä taas selevijää....

 Osat paistettu...siitä se lähtee...
 ..pikeeriä pintaan...
 ..eka ...sukulaku palasia katosa...
 toka..pikeeristä pursotettuja koristeita lumihuitalilla ja helemillä..
 kolomas...korkeempi tönö sai katolleen sydänkoristeet...
nelijäs..vähä toisenlaista mallia...katon tein kaulimalla hegelmätoffeeta ( Lidlistä appelsiinin makusta) josta leikkasin paloja ja ladoin ne katolle....

Talot lähtee srk;aan myyntiin, ei meillä näin palijo piparia syyvä. :)
Mukavaa sunnuntaita !

lauantai 9. marraskuuta 2013

Runon aika

Loppuuko syksy

Ei näy syksylle vielä loppua,
mutta onko talvellakaan vielä hoppua.
Tulee tänne aikanaan,
tuo lumen tullessaan.
Saisi halla maata panna,
ettei väki rapakkoa sisään kanna.
Yläkerran herra säät säätää,
lumet viskoo ,maat jäätää.
Turha luontoa vastaan taistella,
aamulla vain ilmaa haistella.
Pihaa laasta , lunta luoda
roikkaa auton kylkeen tuoda.
Sillä lailla selviää,
vaikka olis mikä sää.
Suomen säässä selviää,
kunhan jaksaa yrittää.

Kohtakankaan Runoratsu

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Lumihuntu valkoinen peitti tienoon, metsän puut..

 Jokohan se sateli pysyvän lumen....
 Täälä ne jossain on...tuosa...yks...kaks..ähh..kivi...kolomas...
 Kai se on vaan kaivettava ei täs muuten  saa kupuansa täyteen.
Täh? Mikäs ääni tuo oli?

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Juustokakkua ja vähä muutaki pikkumakijaa

Iltapäivällä on tulosa vieraita joten eilinen ilta meni osaltaan leipomistouhujen merkeisä.
Kauramyslikeksejä, pieniä sydänleivoksia ja juustokakkua. Eiköhän näillä kahavittelusta selevitä. :)
Juustokakku on tosi heleppo tehä ja onnistuu aina. Tähän kakkuun kokki halus vielä lisätä omenaviipaleita juustokerroksen alle antammaan extra makuelämyksen. Paistinpannulle voita ja siirappia, omenaviipalleet siihen hetkeksi aikaa ässehtimmään. Ku ovat pikkasen pehemenneet nostellaan viipalleet vuokaan kakkutaikinan päälle ja juustomaitomassa kaajetaan omenoitten päälle.
Nopia juustokakku

pohoja:
  2munnaa, 1 dl sokeria,
2,5 dl jauhoja, 1 tl leivinjauhetta
100 g sulatettua voita 
Kaikki aineet sekotettaan sekasin
ja kaajetaan irtopohojakakkuvuokaan

täyte:
2 munnaa, 2 dl sokeria,
3 rkl jauhoja, 2 tl vaniljasokeria,
2 prk. tuorejuustua, 2-3 dl maitua
Aineet sekotettaan sekasin ja
kaajetaan pohojan päälle.
Kakku paistettaan 150 asteesa tunti.

Pohojaan voi käyttää myös rahkaa, jukurttia, kermaviiliä tuorejuuston asemasta, kunhan mittasuhteet suunnilleen säilyy.  Sitruunan raastettu kuori ja mehu antaa tosi piristävän makuelämyksen jota kantsii kokkeilla. Jokkainen voi kehitellä ja keksiä omat lisukkeensa täytteen joukkoon ja saaha aikaan mitä ihanempia makuelämyksiä.

Makosaa sunnuntaita. :)


torstai 31. lokakuuta 2013

Tästä puhutaan, se puhututtaa, hämmentää, ärsyttää, muuttaa..

 Yks aamu katoin telekusta aamu tv;n lähetystä. Teologiaa opiskeleva muusikko Kari Peitsamo ja Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo puhuvat uskosta ja uskooontulosta. Areenasta voipi kattua koko haastattelun jos kiinnostaa. http://yle.fi/uutiset/uskoon_tulemiseen_liittyy_myos_hapean_tunteita/6904096

Eletään mielenkiintosta aikaa.
Eipä viistoista  vuotta sitte telekkarista tullu juurikaan ohojelmia misä kerrotaan ja puhutaan uskosta, uskoon tulemisesta. Nyt, tänä päivänä se on aihe joska puhutaan kaiken aikaa. Sen huomaa tuola sättijuttelusakin. Lähes joka kerta ku sielä käyn niin juttua on uskosta tai uskonnoista, tavalla tai toisella.
Toiset kritisoi, haukkuu ja pittää suurta meteliä siitä ettei Jumalaa oo olemassakaan. Pitävät uskovaisia täysin idiootteina, kaiken pahan ja sodan alulle laittajina.

Toiset sanovat uskovansa Jumalaan olematta kuitenkaan uskovaisia. Heidän kaltaisiaan on valtava määrä, ehkä enimmistö sättäilijöittenki joukosta. Saatetaan käyvä kirkosa kerran tai kaks vuojesa, ainaki jouluna.
Sen lisäksi pakollisia käymisiä ovat häät ja hautajaiset. Siihenpä se monen " uskovaisuus" sitte jääkin.

Tuosa haastattelusa kirkkoherra Teemu Laajasalon mielestä luterilaiseen teologiaan ei kuulu sellanen ajattelu että ihimisen tarvis tulla jotenkin uskoon vaan kasteessa uudestisynnytään, toisin sanoen tullaan uskoon.
Tällänen ajattelu on todellakin luterilaista teologiaa, ihimisen mietiskelyn ja tuumailun aikaan saamaa. Ei pidä ottaa sitä raamatun sanana. Vaan ottaa ite raamattu kätteen, lukia ja tutkia mitä raamattu siitä sannoo, mitä kaste on, kenelle se kuuluu, mitä siinä tapahtuu.

Se mitä Laajasalo sanoo että  uskon kriteeriksi ei tulis asettaa varmuutta tai tietämistä vaan enemmänkin luottamusta ja toivomista. Sitähän usko ensisijaisesti on: " Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy". Heb. 11:1
Kuitenki uskoon tulosa, uudestisyntymisen kokoemisesa Pyhä Henki tullee asumaan ihimisen sydämeen ja tojistaa yhesä ihimisen hengen kans että olet Jumalan lapsi.

"Hänessä on teihinkin, sittenkuin ollitte kuuleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi -- hänen kirkkautensa kiitokseksi. Ef. 1: 13-14

"
Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia." Room. 8:16

Enemmän tulis ihimisten lukia ite raamattua, tutkia mitä sielä sanotaan ja uskoa lukemansa. Kuin luottaa siihen mitä piispat ja papit puhhuu teologiansa kautta.

"
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.Matt. 22:29

 Aurinkoisen mukavaa syystalvipäivää!

maanantai 28. lokakuuta 2013

Muutama sukkapari








Pitkästä aikaa innostuin tekkeen kirijokuviollisia sukkia. Poika toivo värikkäitä sukkia.
Samalla kuviolla tein siniset sukat poijanpojalle.


Konttikuvion neulominen poikkeaa tavallisesta neulomisesta aikalailla tekotapansa takia. Jokkainen pieni nelijö kudotaan erikseen eestaas neuleella. Neulominen on hieman hittampaa kuin esim. resorin neulomien. Kuviosta syntyy tosi eläväinen mitä usijampaa väriä käyttää.
Pitsikuvioisten sukkien  ( valoko-lilaraitaset) malli on heleppo. Perusneulosta kaks nurin kaks oikeen. Kuvijo syntyy kavennuksista ja langankierroista.
1-3 kerrokset 2 o, 2 n
4 kerros; langankierto 2 yhteen, 2 n , langankierto 2yhteen, 2n.... kierros loppuun.
5-7 kerroket 2o, 2 n
8 kerros; 2 yhteen langankierto, 2n, 2 yhteen langankierto, 2n... kierros loppuun.
Toistetaan 1-3  jne..jne..

Sulla tarvetta sukista? Jos on nii laitappa viestiä maruella@netti.fi

lauantai 26. lokakuuta 2013

Lauvantaita

Taisi tehä talaven.
Lunta on sattaa tuprutellu siihen malliin että maa on kutakuinki valakonen. Välillä on satanu räntää, välillä vettä, pakastanu ja sulannu, perin luikkaaksi on saanu kelit.
Yks aamu oli autokin kuorrutettu läpinäkyvällä kovalla kuorrutteella. Alijäähtynyttä vettä sato nii sehän jäi auton ikkunoihin ja pelteihin kii ku täi tervaan.
 Oli muutes lujasa saaha ikkunat puhtaaksi.
Seuraavaksi aamuksi laiton sisätilalämmittäjän päälle niin johan lähti jäät ikkunasta heleposti.

Päivä on menny lorvailun merkeisä. Aamulla meinas olla pää niinpalijo kipiä että piti pari ibumaxia heittää nassuun. Hyvät päivätirsat siihen päälle nii kyllä helepotti.

Pikkuneitit ovat tulosa yökyllään joten siinäpä se tämäkin ilta mennä hujahtaa mukavasti.

Mukavaa viikonloppua!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Elämästä ja kuolemasta

 Viime päivien ajatukset on pyöriny ihimiselämän yhen kipeimmän asijan ympärillä. Kuolema, miten erilainen se voikaan olla. Yhtäläsistä kaikesa kuitenki on suru, ikävä ja kaipaus jotka ovat tunnetiloja mitkä koetaan ja läpi käydään. Kuolema voi olla kaunis tai kauhea. Kaks konkreettista esimerkkiä eletystä elämästä jotka minua puhutteivat voimakkaasti.

 Mies makaa sairaalan sängyllä tuskaisena, ahdistuneena. Kuoleman koura on kiertänyt otteensa  hänen riutuneeseen kehoonsa sellaisella voimalla että miehen viimeiset hetket ovat käsillä.
 Mies on koko elämänsä ajan vältellyt hengellisyyttä, Jumalan  läheisyyttä. Kieltänyt hänet tietoisesti, pilkannut ja halveksinut.
-Polttaa, polttaa, huutaa tuskainen mies.

Hoitaja saapuu huoneeseen, näkee miehen silmissä pelonsekaisen kauhun. Yrittää rauhotella miestä jutellen lempeästi, hiljaa mielessään hän rukoilee miehen puolesta.
Samasa hetkesä kun hän aloittaa hiljaisen rukouksen mies kääntyy hoitajaa kohti ja huutaa;
- Liijan kirkasta, liijan kirkasta, mee pois, mee pois. Mies yrittää nostaa kättään peittääkseen sillä silmiään näkemästä kirkkautta.
 Hoitaja perääntyy ja lähtee huoneesta hyvin surullisena miehen puolesta. Valo ja pimeys kävivät taistelua miehen sielusta, mies oli valintansa tehnyt.

Kuoleman paulat piirittivät minut,
tuonelan ahdistukset kohtasivat minua;
minä jouduin hätään ja murheeseen. Psalmi 116 : 3

Nainen makaa sairaalan sängyllä sairauden runtelemana. Kuolemankoura kiertänyt otteensa hänenkin kehoonsa siirtääkseen hänet tästä ajasta rajan toiselle puolen. Naisen olemus on levollinen ja niin rauhallinen. Hetkeksi hän havahtuu vielä tähän aikaan, huulien välistä kuuluu heikko kuiskaus, kiitos Jeesus.
Naisen elämässä hengellisyys, usko Jeesukseen on ollut kantava voima koko elämän. Hänelle ei tapahtuisi mitään etteikö Jumala sitä tietäisi.
Yhdessä he ylittävät kuoleman virran ja siirtyvät iankaikkisuuteen taivaan majoihin.

Jeesus sanoi hänelle: " Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää vaikka olisi kuollut.
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" Joh. 11: 25-26

Jokkainen ollaan kerran siinä hetkesä että kuolemankoura tarttuu kiinni. Pimeys vai valo? Kuolema vai elämä?

lauantai 19. lokakuuta 2013

Ystäväni muistolle


Makaan sänkysi vieresä olevalla sohovalla
kuunnellen happiviiksien suhinaa,
happilaitteen tasasesti toistuvaa jympsähtelyä
yön hiljaisina tunteina.
Kerroit eka kertaa kuullessas jympsähtelyn ihimetelleesi;
- Kuka hakkaa halakoja keskellä yötä?

Muisteltiin ensitapaamistamme.
Misä se olikaan?
Samoisa seuroisahan me toisemme nähtiin.
Mieleen nousee naurusi, riemullinen heleä äänesi;
- Kiitos Herralle, kyllä kaikki järijestyypi.

Katselen käsiäsi.
Nyt ne niin pieneksi, hoikiksi käyneet,
jotka ennen olivat voimakkaat ja lujat
hieroessasi kipeytyneitä selekälihaksiani.
Pehmittelit harteiltani kovia muhkuroita,
joita oli päässyt nahkani alle syntymmään.
 
Ovat hieman viileät, laitetaan hanskat käsiisi
että hieman lämpenisivät nuo
työnsä tehneet ahkerat kädet.
-Tuo vinkura sormi, ei se taho ennään
totella eikä mennä omalle paikalleen.
Autan pikkurillin löytämään oman paikkansa
se kun niin tahtosi samaan sormeen
nimettömän kanssa.

Työsi lomasa soljui puhe kuin
keväisten purojen lorina.
Kerrottiin elämämme tarinaa
puolin ja toisin.
Naurettiin samoille asijoille.
Elämästä, siitä me juteltiin.

Havahdun unestani ääneesi;
- Oih, kiitos, kiitos Jeesus.
Niin levollinen ja rauhallinen on hetki.
Aivan kuin käsin voisi koskettaa
sitä, mitä sinä jo hengessäsi näät.
Minulle tuli ikävä, taivasikävä.
Nukahdat, niin minäkin,
meijän yhteinen yö.

Kävin luonasi viimeisenä iltanasi,
tiesitkö sen?
Hetkeksi, niin häilyvän pieneksi hetkeksi
silmäsi avautuivat kuin sanoen,
kiva kun kävit, minä menen.
Olit monta, monta askelta
lähempänä kotia mitä silloin
ku luonasi yötä olin.

Sain siunata sinua
ja toivottaa sulle
hyvää kotimatkaa.
Seuraavana päivänä
olit jo kotona.

Kiitos ystävyydestäsi!




torstai 17. lokakuuta 2013

Lukutoukaksikos oon muuttumasa....

Perin harvinaista mulle että innostun lukkeen kirijoja niin että kahesa kuukauvesa on kaks kirijaa luettuna ihan loppuun asti. Liekkö vaihevuosien tuomaa oireilua, tai ihan oikeesti sisäinen olemukseni on muuttamasa muotuaan, muuttuen lukutoukaksi. Lukeminen on yks niitä juttuja,( ei voi ees harrastukseksi saunua) jota perin huonosti oon toteuttanu. Kirija per vuosi on ollu mun lukemistahti, jos sitäkään.
Kokki lukkee tosi palijo. Tuo mullekki  toisinnaan kirijan että katoppa, saattas olla semmonen että tulis luettua. Hänen tuomansa oli tämäki kirija jonka viimeksi sain luettua.
Aika erikoinen kirija nykymaailman keskellä. Rakkaustarina vallan erilaisesta ympyröistä katottuna. Omaperäsellä tavalla kirijotettu aika kipeestä ja vaikijata aiheesta. Herätti kyllä monenlaisia ajatuksia.
Taivaslaulu kertoo nuoren lastadiolaisparin, Viljan ja Aleksin tarinan. Heti kun käsi löytää käden, he näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat seitsemänkymmentä varvasta.
9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa,
mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi.
Seuroissa naiset katsovat ensin vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti.
Pauliina Rauhalan esikoisteos on rakkausromaani, jonka tarina ja kuvat poikkeavat nykykirjallisuuden valtavirrasta.
Taivaslaululla on vahva eettinen sanoma. Se on viimeiseen asti elämän puolella.


maanantai 14. lokakuuta 2013

Aalla alakavaa

 Viime viikoalla naamakirijasa sivulleni ilimesty niin hauska ilimiömäinen riimittely että päätinpä laittaa sen tänne.
Ideana oli kaverille annettu kirijain , minä sain kirijaimen A. Kaverini saivat keksiä aalla alakavia sanoja jotka liittyvät minnuun. Tää versio keksityistä sanoista oli aivan huippu.

 Ahaa, aan antoivat. Ahkeran, aurinkoisen, arvokkaan askaroivat avuliaat aloittajat. Antaa avaus aivan aidon ailahduksen armaastani, arveluttaa ainoastaan alkeellinen asioiden asettelu. Antakaas aikaa, annanhan ammalleni, Aulikille aalla alkavaa asiaa ajatusteni arkistoista...

Alkaen ammoisista ajoistani aina auliisti apetta amma annosteli, avusti ansiokkaasti alkuun. Ammeeseeni antoi aallot, askarteluihini ainekset. Arjen askareet ahkerasti ahersi, antaen aina apua ala-asteella aapiskukkoa avatessani. Alkoiko aivastuttaa, amma antoi aspiriinia, asfaltti-ihottumaan asiaankuuluvaa apua.

Allekirjoittaneen alkaessa ajattelemattomaksi, asettui auktoriteetikseni Aulikki Anteron aisaparina. Antoivat aatteillaan asiallisen asetelman aikuisuuteen, ajattelemisen aihetta ajoittain ajattelemattomasti ajalehtiessani. Abiturientiksi aikoessani, aivotyötä askaroidessani, aina ammensivat apuaan. Ainevalintoja arvuutellessani amma asiantuntevasti avusti aktiiviseen asennoitumiseen, ajanmukaiseen ajatteluun.

Alkaessa ajanjaksoni armeijassa, amma antoi alaikäisensä aikuistua. Alokkaana aloitin, aivan! Aulikin ja Anteron antamien asenteiden avulla aliupseerikouluun astelin. Aina amman ajatuksissa arvatenkin: "Ai ai ai, aaluvani armeijan ankeassa arjessa!" Ahahah, ankeassako? Ammaltani adoptoimalla ahkeralla asenteella, aatelisen auktoriteetilla, ankarana alikessuna alokkaita ahdistelin.

Aulikki antoi ajatustensa asettua, aaluvansa aikuistui. Armeijasta ansiomerkit ansainneena astelin avioliiton alkuun.

Avioituessani amma alkoi aviopuolisoni anopiksi, arvokkaasti asennoitui asemaansa. Avioliittoni aamun avartuessa aamupäiväksi, alkoi asunnossamme armoton akkavalta. Aulikki antoi apua alaikäistemme alkaessa ahdistaa, asuntomme aikuisten altistuessa ajoittaiselle apaattisuudelle.

Aikamoista...

Ammani, aivan anpeliivöpöl, armeliaisuuden ammattilainen. Aivoituksiltaan ainutlaatuinen. (Auton ajajana ajoittain arvaamaton.)

Äitini mun

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Iäksi mieleen jääny pontso

Mahonkohan olla kahentoista ku kulijin äiteen mukana  kutomapiirisä. Kutomapiiri kokkoontu siihen aikaan Kauppilan isosa tuvasa. Tuvasa oli usijammat kangaspuut. Oliha se melekosta pulinaa ja pauketta ku samalle iltaa sattu joka puitten ääreen kutoja ilimestymmään. Se oli semmosta sosijaalista kanssakäymistä, yhenlaista " terapiaa" ku arkisista askareista emännät keskenänsä raatasivat.
 Äitee kuto shaaleja ja pontsoja. Mää sain puolata lankoja puolille ja se oliki tosi mukavaa hommaa.
 
Jokkainenhan kai tietääki mut sanonpa kuitennii. Kangaspuilla  ku kujotaan, kutopa sitte mattoja, poppanoita tai pontsoja, aina ku alottaa uuven tekemisen samalle loimelle, niin eellisen ja uuven välliin jätetään 15- 25 cm matka lointa vappaaksi. Loimen välliin voi pujotella vaikkapa sanomalehen sivuista taitellun paperin tai voihan se olla vaikka pahavilaatikosta leikattu pahavinen soiro.
Valamiit työt irrotettaan toisistaan katkasemalla loimi välipaperien keskeltä, jolloin jokkaiseen työhön jää loimenpäät senverta pitkiksi jotta ne voijaan solomia

 Äitee oli nostanu kolome pontsoo pöyvälle jotta ne leikataan irti toisistansa. Minä sain sakset kätteen ja siitäpä vaan leikkomaan. Välipaperien välistä oli heleppo leikata suhteellisen suoraan, paperin reuna ku toimitti viivottimen virkaa.
Ensimmäinen pontso irtos ihan hyvin. Toisen ja kolomannenki sain leikattua ihan hyvin irti toisistaan, mutta sitte...voi voi ..kertakaikkiaan voiiihhh.

Ku alon nostammaan viimmestä pontsoo ylös, huomasin kauhukseni että talon emännän pöytäliinan kulumasta oli irronnu meleko hyvän kokonen palanen. Olin polonen loimilankoja leikatessani leikannu samalla liinankin. Äkkiä laskin pontson takasi pöyvälle, en tohtinu nostaa sitä, sydän hakkas ihan sairaasti. Kyllä kävi pienen tytön mielesä monenmoista ajatusta että mitenkähän tästä seleviää. Eipä siinä muu auttanu ku mennä äiteelle kertommaan millanen vahinko oli päässy tapahtummaan.  Mittään muistikuvvaa ei oo siitä miten se asija loppujen lopulta selevis. Pitäs joskus kysyä äiteeltä mahtaisko hän muistaa.Tekevälle sattuu.
Pontsoon piti alunperin tulla lettikoriste pääntien ympärille mut sitä ei siihen oo koskaan tullu. Kotua ku muutin pois pontso jäi tielle tietämättömille, ei lähteny mun mukkaan. Oliskohan siitä nelijä-viis vuotta ku äitee kyseli että onko ruskija pontso mun, toimitti sen mulle. Pontso on lojunu tuola kaapisa pitämättömänä, ruskija sävy tuntuu ykstoikkoselle...värittömälle...tähän pittää saaha väriä.
 
 Neulahuovutuksella toteutin värijäyksen. Eipä sitä tiijä jos pontsolle löytys vielä käyttäjänsä kunhan pikkulikat muutaman vuojen kasvavat.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Laulu

Reilu kuukausi sitten sain laulun.
Laulun syntymiseen vaikutti perin lyhyt pieni hetki joka sattui yhellä automatkalla.
Meitä oli autosa usijampi henkilö. Matkalla rupateltiin niitä näitä ku yks kaks yks henkilö tokasee; mulla tojettiin syöpä. Autoon laskeentu käsinkosketeltava hilijasuus. Kukkaan ei osannu sanua mittään pitkään aikaan.

Aattelin, että eiköhän tuollakin ihimisellä ollut elämässään jo tarpeeksi taakkaa, vieläkö tämäkin piti hänen osakseen tulla. Purnasin Jumalalle, oikeestaan olin kiukkunen ja ärsyyntyny. Miksi hän sallii joittenki kannettavaksi kuormaa huomattavasti enemmän kuin toisille.

Sen kuitenki tiijän, että Jumala tuntee ja tietää joka ikisen meistä millasta tekoa me ollaan. Jokaisen kipuihin ja vaivoihin hän on valamis tulemaan armahtajaksi, auttajaksi, jos ihiminen hänen puoleensa kääntyy.

Kotona joitaki päiviä myöhemmin alako syntymään laulu. Ensin tuli yks lause, sitte toinen, kunnes niitä oli kertyny melekonen lista. Aikani niitä järijestelemällä alako riimittely näyttämmään kutakuinki ymmärrettävältä.
Sävel tuli jostain,omia aikojaan. Ihime kyllä se jäi päähäm saman tien ei tuottanu ongelmaa muistaa ku laulua jäläkeen päin oon harijotellu. Tännään aattelin laulaa laulun srk;n tillaisuuvesa, vähä jännittää...

Näyttää että moni kuormaa joutuu kantamaan
enemmän kuin jaksaisikaan.
Eikä meistä kukaan heijän
sisinpäänsä nää.
He yksin hiljaisuudessa itkee tuskaa
mikä sydämen valtaa.
Vieläkö jaksan jatkaa elämää.

Monen uuvuttaa sairaus rankka
mikä rusikoi sielun ja ruumiin.
Eikä lohtua he lääkäreiltäkään saa.
Toisen kipuna taas taakse jätetty
rikki revitty nuoruus.
Jonka muistoja kantaa saa sisällään.

kerto:
Armahda Jeesus mua näkemään
rinnalla heidän kulkemaan.
Armahda Jeesus mua välittämään
lähellesi heitä rakastamaan.

Meille annoit sanasi pyhän 
missä lupauksistasi kerrot.
Lisää uskoamme niihin luottamaan.
Sanot ; annan rauhan, ilon,
terveydekin vaivatulle.
Niihin uskoa ja luottaa sinä saat.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Lauvantai lorvipäiväkös se tänään onkin

No ei ny kuiteskaan ihan lorvipäivä, pikkusen piti villakoirakenneliä koota kassaan ku illalla kokkoontuupi soluporukka meille. Aamulla otin sullaan pieniä karijalanpiirakoita ja eilen tein marijapiirakan joten niiltä osin on selevät senssit. Kuuven aikoihin pitäs porukan tulla...

Jotaki touhua sentäs, sahapukkien pinta uusiksi ku remontin tevosa pääsi entinen hiukan kärsimmään...
Mitäpä mää täsä muuta sitte tehenykkään...kahavia juua killittäny, reenannu huomisen päivän lauluja...siinäpä sitä ylelle päivää.

Kokin ja poijat kuskasin eilen illalla suon laitaan, menivät mehtään yöksi. Toivottavasti heillä ollu hyvä yö ja ovat tämän päivän aikana saaneet viettää mukavaa isäpoika laatuaikaa.
Kohta varmaan soittavat että suoreissu tältä päivää ohi ,saa tulla hakkeen.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Matto

Kasseja virkatesa hain kirpparilta säkillisen poistoon meneviä t-paitoja. Paitoja jäi aika palijo ylimääräsiä ku kassit oli tehty joten jotaki piti keksiä mitä niistä tekis.
Aattelin kokkeilla virkata kutteista maton ku löyty riittävän suuri virkkuukoukku laatikosta. Kutteen leikkasin samallalailla ku kasseja tehesä, eli pystysuuntaan jollon se kääntyy ihtestään rullalle ja on heleppo virkata.
 Matto on halakasijaltaan 150 cm, ulukoreunan virkkaamisseen sain tuhottua melekeen kolome paitaa.
Mattua virkatesa suunnittelin jo uutta työtä, vanahan pontson uujistamista. Siihen jos pikkasen huovuttelis kukkasia..ym.....aika näyttää...

Mukavaa syyspäivää ,+7 asteista täälä tähän aikaan aamusta.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Mistä on hyvä sunnuntai tehty..

 No tottakai ihanasta iltapäiväretkestä luonnon helemaan.
Pitkospuita pitkin matkaa teimme...
 .....syksyiselle suolle, karpaloitten luo
 ..auringon hehkua iltapäivään ihanaan
 ... aurinko ku laskee aika on lähteä
....makkarat nuotiolla sitä ennen paistella

tiistai 24. syyskuuta 2013

Syksy

Syystuuli leikkii  puitten oksilla
taivauttaen hentojen lehtipuitten 
latvoja mielinmäärin, 
sinne tänne saaden aikaan
syksyisen ihmeen,
lehtien sateen.

Keltaset, punaset,
kirijavankukertavat lehet
pyörivät tuulen mukana vinhasti,
lentäen joskus  epämääräsen
kauvas emopuustaan,
kunnes ne lopulta alottavat
laskeentumisensa ja päätyvät
määränpäähänsä.
 
 Matkalla minäkin,
alttiina monille maailman tuulien 
pyörteille jotka pyrkivät 
tarttumaan elämääni .
Pitäänee yrittää varoa niitä
etten kadota tuulien keskellä
suuntaa määränpäästäni.


Yks syksyn mukvaista jutuista karpalojahti tais eilen saaha semmosen annokksen kyykkymistä että eiköhän suolla rämpiminen tälle syksyä riittäne. Aamupäivällä mentiin poimimmaan ja saatiinki aika hyvin, melekeen 10 l yhteensä. Ajeltiin Olkkajärven laavulle paistelleen makkarat ja syömään evväät. Sanon kokille , että heitä mut takasi suolle niin poimin vielä jonku aikaa, tuu sitte illemmalla hakkeen ku ehit.
Puoli viijen aikoihin kokki soitti että on tulosa hakkeen. Just olin sellasesa paikasa misä oli palijo suuria karpaloita, ei olis millään malttanu lähtiä ja jättää niitä sinne. 
Ellei karpalohinku  mee täysin ohi käyvään hakemasa ne sitte myöhemmin. :)

lauantai 21. syyskuuta 2013

Leipää ja suolaa kirijasesta evästä elämäntielle ja vähä mussiikkia viikonvaihteeseen

Herätetty

Mikä on tämä pistävä tunto, joka nakertaa sisässäni?
Se hiertää kuin hiekan jyvä kengän ja jalan välissä.

Miten olen voinut liata itseni sisältäpäin?
Olen kuin nurinkäännetty käärmeennahka,
joka on ryvetty mutaisessa maantienojassa.
Minun ikäänkuin pitäisi lakkaamatta pestä
käsiäni, saamatta niitä puhtaaksi.

Minä on tämä nykivä levottomuus jäsenissäni?
Mikä tämä noidanmylly aivoissani-- se jauhaa
lakkaamatta samoja muistikuvia.

Kuulen himokasta huokumista, juopuneiden remua,
jytämusiikkia, onttoa naurua, kirouksia, nyyhkettä.
Miksi ne ahdistavat minua, miksi lanteeni ovat
polttoa täynnä ja hartioillani kuin tuhannen
kiloa romurautaa, niinkuin raskas kuorma,
liian raskas kannettavaksi.

Jostain kuuluu ääni sanovan: "Autuaita ovat
puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan."
Oletko sinä Kristus olemassa?
Jos olet olemassa, pese minut puhtaaksi.

Joe olet olemassa Jumalan Poika, anna minulle
leposi ja rauhasi ja puhtautesi.
Anna minun tuntea se vuosien takainen tunne, kun
äiti pesi minut puhtaaksi kesäisessä rantasaunassa.
Muistan, kuinka pehmeästä lapsenihostani huokui
saunanlöylyn ja uuden koivuvastan tuoksu,
puhtauden tuoksu.

Jumalan Poika, ymmärrä minua, minä tarvitsen
se puhtauden, sen tuoksun sisääni, sydämeeni.
Tarvitsen lapsenihon sisääni, sinun puhtautesi
ja rauhasi, anna se minulle.
-Tapio Nousiainen-

tiistai 17. syyskuuta 2013

Eipä tarvi kirijan sivuja käännella lukiakseen ja samalla voi ryystää kahavia

Maailman elläinkuvastosta puheen ollen, sitä ku selattiin ja kahteltiin päävyttiin semmoseen hommaan jotta taijammapa  tehä siitä keittiöön seinän. No joo täysin pölijä idea ja perin erikoinen mut väliäkö sillä .
 Siihenpä se on kirija tallettuna tuleviksi vuosiksi vieraitten ja mukeloitten ihimeteltäväksi. :) Olihan siinä oma hommansa liimata 225 sivua paikalleen.  Vatupassilla yks vaakaviiva jotta pyssyy rivit kohillaan vaakatasoa. Jokkaisen pystyrivin merkkasin kans vatupassilla jottei tulis kovain kauheita mutkia matkalle. Melko hyvin onnistun saamaan rivit kohilleen. Pieni hankaluus oli siinä ku leikkas veittellä sivua irti se hyvin heleposti murtu reunasta tai meni ruttuun. Niitä ku sitte leikkeli ja suoristeli niistähän tuli vähä eri kokosia. Liiman läträsin suoraan seinään ja siihen kuvan päälle. Osa sivuista onnistu tosi hyvin niistä tuli suoria ja silijöitä, joihinki jäi pieniä ruttuja ja epätasatuutta. Paperi ku kostu nii se hiukan veny ja kuivuessaan veti rutulle. Olis kuulemma pitäny joka ikinen kuva ensin kostuttaa liimalla, antaa vettyä ja sitte vasta laittaa seinään, ( ammattilaiselta saatu neuvo ). Mut meijän seinäsä ei pienet rututkaan haittaa, ne tuo vaan kivaa ilimettä, kolomiulotteisuutta pintaan. *wirn*
 Vielä ku saahaan pintaan ohut lakkakerros nii sittepä sitä kestää vähä pyyhkästä jos sattuu jotaki seinälle räiskähtään.
Pöyvän ääreen ku istahtaa joko syömään tai kahaville voipi lueskella mitä tietua ne ovat -36 vuonna kirijaan kirijanneet. Sellanen tieto löyty siilien levinnäisyyvestä että sisämaasa niitä ei juurikaan Hämmeenlinaa pohojosempana oo. Vaan onpa ne vuosien aikana pohojoseenki tiensä löytäny. Nii se aika muttuu...

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Lauvantaiehtoo

 Sinettäjärven rannalla iltahämysä auringon sätteitten vaipuesa hilijalleen taivaanrannan taa..
..saunottiin, uitiin, paisteltiin makkaraa...nautittiin ihanasta syyskesästä . Kiitos!

Nii, päivällä oli lapsenlapsen nimiäisjuhula, maustesarija sai täyvennystä nimellä Vanilla.
Kaneli, Neilikka ja Vanilla, kolome makosta mukelua. 

Olkitähtiä ja piparitaloja

Loojan pohojalta löyty pussillinen olokia. Niistäpä väätelin tähtejä. Tähti on aika iso, sakarasta sakaraan 60 cm. Viime vuonna tein yhen ja...