Joulun jäläkeistä elämää

Hyvvää joulun jäläkeistä elämää.
Mikä murhe ja suru liene taivahassa ku on parin päivän ajan tipottanu vettä siihen malliin että alakaa pihanurmikko kohtapuolin näkkyyn.
Lähes kolomenkymmenen sentin kinoksista oo jälijellä ku rippeet. Pihamaa on mahottoman loskan peitosa, tiet märkiä ja tietysti osaltaan luikkaitakin. Enpä muista tällästä joulunaikaa olleen ....

Pimijääki on vielä ja mahoton tuuli. Mahtaako se pukata jonkusortin myrskyä tänne pohojolan perille ku tuollalailla nuita männyn oksia riuhtoo. Mene ja tiijä mitä aikoo mut kovasti on sääkirijat menny sekasin.
Tai onkohan sittenkään. Jospa kaikki onkin tarkkaan harkittua ja tiedostettua, että justilleen se näin pittääki mennä.

Joulun jälkeinen elämä tuntuu kohtuullisen mukavalle. Ei juurikaan tullu liikoja ahamittua jouluherkkuja että olis joutunu ähkystä kärsimmään. Maha ei kovin kauheesti tykänny siitä että samalla kertaa söi monenlaista sekasin. Kuten ny jokkainen tietää että jouluruokapöyväsä on senki seittemmää eri sorttia joita lattoo lautaselleen, siinä määrin ku luulee pystyvänsä syömään. Lautasen ku sai tyhyjäksi nii seuraavan puolen tunnin aikana saikin kahtella " hotelli helepotusta".
Karkkien ja suklaan kans oon ollu tosi maltillinen, eikäpä oo juurikaan tarvinnu pääsärystä sen takia kärsiä.  Liijallinen suklaan syöminen herättää mun pääkopasa ne " pikkuriiviöt" jotka alakaa takomaan pienillä nuijillaan ottalohkoon siihen tahtiin että sillo tietää, tää päivä tullaan viettämmään petisä. Jonkusortin migreeniä kai se on. Ei oo koskaan tarkemmin tutkittu asijaa, oon vaan teheny oman diaknoosin laskemalla asijoita yks yhteen.

Mutta tuonki asijan ku tietää nii oppiihan sitä ihiminen laittaan ihtelleen rajotuksia. Ei se aina heleppua oo, en sitä sano, mut antaahan se mukavan olon ja tunteen ku huomaa että minähän selevisin tuosta kiusasta. Ihimisen ihtetuntoonhan se kai vaikuttaa. Asettamalla itelleen tiettyjä rajotteita, niistä ku seleviää ja pääsee tilanteesa niinsanotusti voitolle, sehän jos mikä vahavistaa ja kasvattaa ihimistä sisäisesti. Yhen kerran ku selevijää voi selevitä toisenki kerran. Riittävän monesti ku toistuu nii siitähän tullee ajankans elämäntapa. Jos sitte käykin niin että repsahtaa ja suklaata mennee likaa, sitte vaan kärsitään pääkivusta ja alotettaan homma alusta.

Elämäsähän on muutenki kaiken aikaa mitä erilaisempia kiusauksia ja houkutuksia joittenka ympäröiminä jouvutaan elämään. Ihimisen pakottava tarve saaha ottaa ja tehä semmosta mistä tietää että sen ottamisesta tai tekemisestä on tietynlaiset seuraukset ihtelle. Siitä huolimatta sitä joskus vaan ottaa ja tekkee vaikka tietää miten käy, sitte saa kärsiä ommaa tyhymyyttään.

Se on elämää, just sitä semmosennaan ku se on. Kukkaan ei välty kiusoilta, kukkaan ei kykene täysin olemaan ja elämään niin etteikö jollaki elämänalueellaan repsaha. Me ku ei olla täyvellisiä.
 Kysehän ei ookkaan siitä misä asijasa sitä repsahtaa vaan siitä että aina voi alottaa alusta.


Kommentointi lootaan viestis jätä, kiva tietää sun lukevan tätä. :)


Kommentit

  1. Totta joka sana. Aina välillä repsahdetaan ja sitten aloitetaan alusta. Kompuroidaan elämää eteenpäin. :)

    VastaaPoista
  2. Komppaan Rantista sanomalla että noinhan se on kuten olet tuumaillutkin mutta sääoloista sen verran, että jotakin isompaa on tulossa kun meidän koiran lisäksi muutamien muiden koirat ovat osoittaneet poikkeuksellista levottomuutta. Koirathan vaistoaa nämä jutut - niin kuin kaikki elikot - paljon herkemmin kuin ihmiset.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma tupa

Langanohjain neljälle langalle

Neuleharppu