keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kesäilta

   
 

 


Se on kesä ja saatiin tännäänki nauttia hellepäivästä. Illaksi oli sovittuna että mennään ystävien kans laavulle makkaran paistoon. Töistä ku lähin puoli kuuven aikaan, koukkasin kojin kautta, nappasin uimavehkeet, kokin ja makkarat kyytiin ja ajettiin samantien laavulle.
Kyllä tuntu ihanalta pulahtaa jokkeen...aahh...
Hiipuvan hiilloksen äärellä oli kiva ihastella kesäistä maisemmaa. Ilima oli ku linnunmaito, lämmintä kaheksan aikaan vielä reilut kakskyt astetta.







sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Autuaita, ylionnellisia

 Autuaita ovat hengellisesti köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita ovat murheelliset,
sillä he saavat lohdutuksen.
Autuaita ovat hiljaiset,
sillä he saavat maan periä.
Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja
janoavat vanhurskautta,
sillä heidät ravitaan.
 Autuaita ovat laupiaat,
sillä he saavat laupeuden.
Autuaita ovat puhdassydämiset,
sillä he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita ovat rauhantekijät,
sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni 
teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen 
puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. 
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän 
palkkanne on suuri taivaassa. 
 Autuaat ne joiden tie on nuhteeton,
jotka Herran laissa vaeltavat.
Autuaat ne, jotka ottavat vaarin
hänen todistuksistaan,
jotka etsivät häntä kaikesta sydämestään,
jotka eivät vääryyttä tee,
vaan vaeltavat hänen teillään.
Autuas se mies, joka Herraa pelkää
ja suuresti halajaa hänen käskyjänsä.
Hänen jälkeläisensä tulevat voimallisiksi maassa,
oikeamielisten suku tulee siunatuksi.
Varallisuus ja rikkaus on hänen huoneessaan,
ja hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Mitä mieluisampi työ, sitä vähemmän kutsun sitä työksi. R. Bach

Viime viikko töitten osalta oli varsin mielenkiintonen. Pääsin verhoileen huonekaluja ja se toi mukavaa vaihtelua siihen tavalliseen työrutiniin mitä tähän saakka oon teheny. 

Hommahan lähtee siitä että vanahat kankaat revitään irti. Sohova, jonka ekana verhoilin, oli vanahanaikanen kuuskytluvulla valamistettu puusohova. Alakuperänen kangas oli ollu kivan viherijää. Siitä alkuperäisestä oli pienen pieni tilikku jääny yhteen kulumaan kiinni. Sohova oli myöhemmin verhoiltu uuvestaan kaheksankytluvun tyyliin riemunkirijavakuvijosiella kankaalla. Ny sohovan ilime muuttu perin hillityksi ja rauhalliseksi yksvärisen kankaan ansiosta.
    









Pyörijä, mustalla nahkalla päällystetty jalakarahi  muutti vähä muotuaan pullevareunasesta ihan suorareunaseen malliin. Alakuperäsesä sivulla oleva vaahtomuovi oli rahin yläossaan jätetytty kaksinkerroin. (vasemman puoleinen kuva, rahi ylöalasin). Irrotin rahin sivulla olevan vaahtomuovin tyroksisen sisäosan päältä. Leikkasin vaahtovuovin reunasta pois 10 cm levysen kaitalleen joka oli ollu käännettynä kaksinkerroin. Sen jäläkeen kiersin vaahtomuovin takasin tyroksin ympärille, liimasin kontaktiliimalla vaahtomuovin päät yhteen. Käänsin rahin oikíjaan asentoon ja laiton 6 cm vahavan vaahtomuovin ( istuintyynyn)  tyroksin päälle ja liimasin sivuosan vaahtomuovin istuinossaan kiinni. Varmasti pyssyy paikallaan eikä valu suuntaan eikä toiseen, vaikka rahia joku mukelo sattuski vähä pyörittelleen. Kankaasta leikkasin pyörijän palan jonka ompelin sivukankaaseen. Sivukankaan taiton rahin pohojan puolelle ja niittasin kiinni pohojalevvyyn.







Pari tavallista tuolia sai uuvet päälliset.














 Tää tuoli oli aika veikee verhoilla. Oli niin monta mutkaa ja kurvia jotka piti ommella, ku molemmisa osisa päätypalat tehtiin erillisistä palasista. Alaosan polovitukkeen tuli vielä oma palasensa kaarevaan reunaan. Se oli pikkusen hankala kiinnitettävä, mut kyllä se siihen asettu ku aikansa sen kans tappeli. Helepommalla olis pääsy jos ois niitannu vaan yhen kankaan ja teheny kulumat taitteella. Mut sillälailla tehtynä kangasta ei saa kurveista ja mutkista riittävän kirijälle. Lopputulos tulis olla semmonen tyköistuva ja napakka.


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Se tuli kesä

Sattu semmonen viikonloppu että tuli käytyä pohojanmaalla. Ei me muute oltas sinne lähetty ajeleen mut kokin täti kuoli pari viikkua sitte ja lauvantaina oli hautajaiset.
Perijantaina ajellesa etelää kohti kahteltiin kevvään merkkejä  miten palijo on erua matkan varrella.
Kotua lähtiesä maisema näytti jokirannasa tämmöseltä.
Oulun korkeuvella alako koivut olla hiirenkorvalla ja pikkusen tuntu epikeltä. Pari sattaa kilsaa pohojosempana ku koivut oli vielä täysin talaviteloillaan, tai saattohan josaki oikeen ekstra lämpimäsä paikasa jo pikkusen vihertävvää nähä jos käytti hyväkseen hyvvää mielikuvitustaan.
 Mitä etelämmäs ajettiin sitä enemmän oli luonto värijääntyny viherijän eri sävyistä.

Lauvantaina se tuli kesä. Sen huomas ja tunsi heti ku uluko-oven aukas että tännään tullee lämmin päivä. Ennen seittemää jo herättiin, keiteltiin aamukahavit, laitomma hautajaiskamppehet päälle ja hypättiin roomsteriin. Olimma sopinu eellis päivänä että hajemma mennesä kokin velipojan kyytiin puoli kaheksan aikoihin. Hyvästihän meillä oli aikaa ajella ku hautajaiset alako yheltätoista. Matkan aikana ehti tekkeen sukanvartta pitkän matkaa.:)
 Eteläpohojanmaalle ku päästiin niin sielähän oli jo täys kesä, koivuisaki melekeen täys lehti. Lämpömittari nousi yli hellerajan, tais näyttää parahimmillaan +26,5 joten eipä olis voinu komijampaa päivää olla hautajaispäiväksi. Lauloin hautajaisisa laulun Täällä Pojantähden alla, sanat ja sävel Lasse Heikkilä.

Täällä Pohjantähden alla kotimaamme on
ja elämämme usein onneton.
Mutta tähtein tuolla puolen
 koti toinen on,
me vaellamme päällä maan vain pienen tuokion.
Täällä Pohjantähden alla paljon kärsitään.
Niin monet itkut yksin itketään.
Mutta kerran kyyneleemme siellä pyyhitään
ja suru iloon vaihtuu 
kun me näämme määränpään.

Tuo maa, päällä pilvien
tuo maa, luona Jeesuksen.
Tuo maa, voi kuinka kaipaankaan
sen että nähdä saan
tuon ihmeellisen maan.

Silloin toivo siivet saa kun on mihin suunnistaa
ja sydän pieni lentää uskaltaa.
Täällä Pohjantähden alla kaikki katoaa
mutta siellä rauhan saan joka kestää ainiaan.

Tuo maa....
Helteinen päivä ja autosa istuminen sai aikaan sen että iltasella oli pakko hypätä lamppiin. Houkuttelin äiteenki mukkaan, sinne jäi talaventurkki.
 Eka kertaa elämäsäni laiton mahalanjuoksutusletkun koivun kylykeen. Vanahempien pihasa kasvo yks koivu joka oli huomattavasti jälesä toisista lehtiviherijän suhteen. Tuumattiin porukalla että mahtaaskohan tuosta vielä mahala juosta? Sitähän ei tiijä ennenku kokkeilee. Ulukovarastosa kävin penkomasa isän työkalupakkia jos sattus löytyyn sopivat työkaulut moiseen hommaan. Vähhiin oli isän työkalut meneet. Mitäpä mies suurella määrällä työkaluja tekis ku ei kuntonsa vuoksi ennään pysty niitä käyttään. Käsikairaa pakista kahtelin mut ei sielä semmosta ollu. Muutama taltta oli, jokunen meisseli ja mora. Taltallahan sen reijän vois saaha jos löytys jostaki vasara. Piti käyvä kysymäs mihin on vasara laitettu. Se löyty etteisen kaapista.
Vasaralla talttaa naputellen ja hakaten, talttaa kiertäen ja vääntäen sain ku sainki aikaseksi sopivan kokosen ja syvysen reijän mihin sain letkun pään sopimaan. Sitte vaan oottelleen että reijästä alakas jotaki valumaan.
Liekkö on liijan myöhänen ajankohta....


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Viimmestä päivää

Syksyllä alotettu työrupiama päiväkojilla alakaa olla lusittuna. Huomisen aamun jäläkeen saa herätyskellon  kääntää off tillaan.Tekasin työkavereille kakun että saahaan päiväkahaveilla vähä herkutella.


lauantai 11. toukokuuta 2013

Pientä rättäämistä

Töisä kahtelin viikolla kahavipaussilla Kinuskikissan kakkukirijaa. Siinä oli monenlaisia ohojeita ja konsteja tehä eri makusia ja näkösiä kakkuja. Joten, päätin kokkeilla jotaki vallan uutta.

Vaahtokarkkitaikina:
Reilu 100g vaahtokarkkeja johon lisätty tilikka vettä sulatettaan mikrosa velliksi. Vellin joukkoon lisäsin tomusokeria 4-5 dl jotta sain suhtkoht kiinteen massapallon. Pallon käärin kelemuun ja laiton jääkaappiin kovettummaan.( http://www.kinuskikissa.fi/vaahtokarkkitaikina )






 
Torstai oli vappaapäivä, sillo oli aikaa rätätä koristeita. Ostin mansikan makusta tomusokeria josta sai heleposti vaalijanpunasta pikeeriä, ku sekotti siihen vähä valakuaista. Ruskijan tein tomusokerista + valakuaisesta, johon lisäsin tummaa kaakaujauhetta.
                                             



                                                
Kakut kasasin kääretorttupohojista jotka leikkasin 5-6 cm levysiin soiroihin. Keskelle kakkua kiersin yhen soiron rullalle, jonka ympärille kiersin kaikki muut. Täytteenä kakusa on mustikkatahanaa ja kermarahkaa.
( www.kinuskikissa.fi/blueberry-curd-mustikkatahna ) Toiseen kakkuun laiton vadelmahillua tahanan asemasta.

...jotaki tästä vielä puuttuu....

Vaahtokarkkitaikina oli pikkasen jänkkiä ku otin sen jääkaapista. Sen kauliminen alusa tuntu hankalalle, aattelin jo että mahtaako tästä sitkeestä pallerosta saaha parin millin vahavusta levyä aikaseksi millonkaan. Pikkuhilijaa se siitä pehemeni ja lopulta oliki tosi heleppo kaulita. Ei tarttunu alustaan eikä kaulimmeen. Kuorrute oli heleppo nostaa kakun päälle, pysy kasasa hyvin. Kuorrutteesta leikkelin torttupyörällä nauhoja joilla koristelin kakun reunan. Kukkaset kiinnitin pikeerillä mitä oli jääny kukkien pursottelusta pussin pohojalle.
Tähän kakkuun tein valakosuklaakuorrutteen.
Valakosta suklaata 200g joka sulatettaan.
Vaalijaa siirappia 2 dl joka lämmitettään notkeeksi.
Tomusokeria 4 dl joka sekotettaan edellisten kans sekasin. 
Jääkaappiin kovettummaan, kaulittaan sopivan vahavuseksi ja nostettaan kakun päälle.
Ruskijat kukkaset tein samasta kuorrutteesta, värijäsin sen tummalla kaakaujauheella.

torstai 9. toukokuuta 2013

Kätköistä löyvettyjä

Alon kahtelleen vanahoja kuvia aikani kuluksi. Ihan siis tuollaisa kuva-alpuumeja joihin kuvat on laitettu kii joko liimalla tai sitte pujotettu semmosiin muovisiin taskuihin.
 Tää otettu joskus eteläpohojanmaalla ku kävin kyläsä ystävän luona. En muista mistä hän oli saanu vanoja vaatteita ja asuja. Niitä siinä ihastellesa ja kahtellesa mun sivupersoona pääs irti ja sanon; - tää tanttu on kyllä niin makee että tätä on ihan pakko saaha kokkeilla. Kato minkälainen hattu, se tänne kans ja tuo peruukki. Lähekkö mun kans käymään kaupasa ku oon saanu nää päälle?
No kaupasa ei käyty mut pihalla käytiin ku oli hieno ilima, sai mukavia kuvia otettua muistoksi.
Kiitos Sirkka.
Entäs tää sitte? Täsä taitaa olla kans sivupersoona hommissaan. Vuosia, vuosia sitte oli joku nuorten juttu srk:ssa. Mun osakseni tuli esittää räppiä, imitoija poikaani joka siihen aikaan harrasti moista touhua aikalailla. Pojalta pöllin hupparin, pipon ja nuot kamalat lökäpöksyt. Aikalailla täyvestä meni. Joku tuli jäkäleenpäin sanomaan ettei ihan heti ollu hoksannu että räppäri oliki äitee eikä poika.
 Kyllä sitä on elämänsä aikana monenmoiseen touhuun mukkaan lähteny, ei voi ku nauraa.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kevvään juhula

Taas on se aika vuojesta ku kouluisa, päiväkojeisa, pyhäkouluisa ja iltapäiväkerhoisa lapsoset värkkää äitienpäiväkortteja, kuka minkäkin laista. On kukkaa, kimalletta, tarroja, nauhoja, helemiä, hilettä ym..ym. Ihte tehyt kortit on niitä parhaita.
Eesä oleva verenpisarakortti on ihan tehastekonen, kolomiulotteinen aukeneva juttu. Sen oon säästäny ihan sen takia ku on niin erikoinen. Muut kortit on poikien tekemiä.
Äidille ruusun kannan, sitten vielä suukon annan.
Onnea toivotan sulle, rakastetulle. 
* teksti alla olevasa kortisa *
Yks muistikuva nousee mieleen lapsuuvesta, ihte tehyistä äitienpäivälahajoista. Virkkasin molemmille mummuille patalaput. Olisinkohan ollu 6-7 vuotias, en tarkkaan muista, mut virkkuukoukku pysy jo hyvin hyppysisä. Äidin äitee sai pyörijän patalapun, joka oli ikävä kyllä pikkasen kutristunu kupille. Äitee oli kyllä joskus neuvonu miten pääsee alakuun, ja että silimukoita pittää muistaa lisätä. Pienellä virkkaajalla oli hoppu saaha työt valamiiksi mahollisimman äkkiä eikä siinä tekemisen innosa muistanu lisätä silimukoita riittävän tihijään jotta patalappu olis pysyny suorana.
Isän äiteelle virkkasin neliskanttisen, raijallisen patalapun. Tai siis ei se ihan täysin neliskanttinen ollu. Välille tuli kierros jos toinenki mitkä jäi vähä liika lyhkäsiksi, jollon reunasta tuli perin epätasanen ja sillohan se teki sen että nelijöstä tuli vinoneliö :) Mut yritystä ainaki oli.

Onnellista ja ihanaa ku saa olla äiti ja mummu. 






lauantai 4. toukokuuta 2013

Ikääntyminen

Jos vanhuuden tullen
vierastan kasvojasi
enkä muista nimeäsi,
kerro, rakas, saunailloista,
kun istuimme tuvan portailla
ja katselimme auringonlaskuja.

-Jorma Laitinen-
 
Runo on Jorma Laitisen kirjasta Pajunkissaretkellä.
Suosittelen, hyvä lahajaidea.

torstai 2. toukokuuta 2013

Arvaukseni meni päin honkia

Aamusella töihin ajellesa hämmästyin melekosesti ku joki oli eilisen aikana sulannu auki ja merkkipaalu menny menojaan. Joten virallinen aika merkkipaalun irtuamiselle on 1.5. 2013. Kellonaika jollon paalu on uiskennellu jätkänkynttilän alitte ollu suunnilleen 20.30. Näin kerrottiin paikalllisratiosa päivällä.
Että se siitä arvaukseseta, ei tullu jäätelyä tällä kertaa.
Ens vuonna paremmalla onnella.

Nautitaan ihanista kevätpäivistä!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Naavamehtän Koppelot

 Oon ensimmäisenä paikalla aukasemasa ovet että toiset pääsevät sisälle. Pikkuhilijaa yks toisensa jäläkeen tullee naiset paikalle. Sitä mukkaa ku väki lissääntyy, puhheensorina ja nauru alakaa raikummaan salisa.

- Taitaapa olla kaikki paikalla, alotellaan vähä venytellen, sannoopi johtaja.
 Vasen käsi ylös ja taivutellaan sivulle, kylijesä pitäs tuntua? Ja sitte sama oikijalle puolelle.
-  Pikkasen venytystä kaulaan ja niskaan. Vasen käsi oikeelle olalle ja taivuta päätä vasemmalle puolelle. Kiristääkö? Tehhäänpä sama vaihtaen puolta.
- Hetki hengitysharijotusta. Ottakaa pieni haara-asento ja muistakaa hyvä tuki alahalle. Nenän kautta ilimaa sissään, suun kautta ulos hitaasti pienellä sihinällä.

-Aukastaanpa sitte vähä ääntäki.
-Otetaanpa ensin vaikka se ärrä- harijotus. Voitte tehä ihan ommaa tahtia. Kulijettakkaa ärrää alhaalta ylös ja muistakkaa välillä rentoutus.
- Ähh, ei kulije ärrä mihinkään.
- Ei saa naurattaa, ei tää muuten onnistu.

- Muistakaa tuki, iliman sitä ette saa ärrää lähtemmään.
- Sittepä otetaan mim mam mom mam mim mam moo. Mitä korkeemmalle sävel nousee, sitä rennommaksi leuka, missään nimesä ei saa kiristää eikä kurkottaa kaulaa. Kuvitelkaa mielessänne laulavanne alas, se helepottaa korkeitten sävelten laulamista.
Tämmöseen tyyliin alakovat Naavamehtän Koppeloitten kuoroharijotukset ennen varsinaisten laulujen harijottelua.

Vaan mistäs kaikki alako.
Kaikki alako siitä ku menin viime syksynä töihin Naavamehtän päiväkojille. Syksyn aikana tutustuin uusiin, mukaviin ihimisiin. Eräs heistä opiskellee musiikkia työnsä ohella. Hänen valinnaisaiheena oli kuoron johtaminen. Vuojen alusa hän teki kyselyn että löytyskö työkavereista halukkaita laulajia jotta sais pienen kuoron pystyyn. Ilimottautuneita oli alunperin viistoista. Osa jäi pois kun harijotteluaika ei sopinu.
Osa meistä oli  laulanut aikasemminkin kuorosa, osalle taas kaikki oli täysin uutta ja ihimeellistä.

Huhtikuun puoleen välliin saakka harijoteltiin lähes joka sunnuntai- ilta. Hekin, joille hengitystekniikka ja eri stemman laulaminen oli alusa tuntunut vaikijalle, alako nyt tulla tutuksi ja pysyvät omasa äänessään.
Johtajan hyvä ote ja innostaminen vaikutti suuresti siihen että laulajt jaksovat ponnistella ja harijotella sitkeesti omia ossuuksiaan. Välillä oli ilimeet perin vakavia ja keskittyneitä. Hetken päästä taas nauru raiku ja huumorinkukat rehotti. Mukavaa oli.

 Etukätteen oli puhuttu että ku ollaan saatu harijotella Helluntaisrk:n tiloisa, joku sunnuntai sitte essiinnytään ja laulettaan mitä ollaan kevvään aikana opittu. Essiintyminen ku oli tievosa nii pitihän kuorolle keksiä nimi.
Siinäpä meillä olikin miettimistä, naurua piisas ku nimiehotukset lenteli ilimaan.
Naavamehtän Peipot, Päiväkojin Tipuset, Naavamehtän Koppelot, oli niitä muitaki ehotuksia mut en muista kaikkia.

Eka essiintyminen oli viime sunnuntaina. Harmi ku osa laulajista oli kippeinä eivätkä päässeet mukkaan. Ilimasa oli semmonen kutkuttava tuntu ku istuttiin ja ootettiin millo on meijän vuoro astua lavalle. Se on jännä juttu miten joka kerta pikkusen jännittää vaikka ois kuinka monesti aikasemmin lavalle noussu. Mut ihan hyvin se meni. Varmasti oli sellanen hetki että moni tiesi voittaneensa ittensä. Tuli ylitettyä yks kynnys mikä oli saattanu tuntua ylipääsemättömälle.
Hieno homma naiset, me tehtiin se !



Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...