Vanaha pois, uus tilalle

Porstua, eli kuisti on niin huonokuntonen ettei sitä kannata alakaa korijaamaan. Sille annettiin purkutuomio ja tännään miehet alottivat sen homman.

Eipä siinä kovin kauvaa nokka tuhise ku katto on purettu ja alakaa seinien purku.







Ikivanahat vintinrappuset pittää kyllä säästää vaikkei niitä takasin laitetakkaan Ne ku ei täytä nykypäivän eeuu direktiivejä. Ovat liijan kapijat, liijan pystyt ja liijan pienillä askelman syvvyyellä varustetut. Saiskohan nuista jonkulaisen kukkatelineen tai hyllykön?
Pitänee suunnitella.

Vähhiin se mennee enneku kokonaan loppuu.
Pariovet on ollu joskus aika hienot. Pintarimotuksen alta löyty toisenlaisia kuvijoita.

Uuvet ovet vois teettää puusepällä. Nuista saa hyvän mallin millaset tehä





Siinä ne on porstuanjämät jälijellä. Ovien yläpuolella olevista aukoista pääsee vintille.

Nämä kirkkaan keltaset sävyt näyttää olevan jotenki suosiosa tämän talon korijauksen yhteyvesä.
Nuihin vintin aukkoihin pitänee kans laittaa joku suoja ettei linnut lentele sisälle.

Siitäpä se homma etenee....

Lipasto, mummulan vanahat tapetit talteen

Jos oikeen muistan, niin tais olla Tori piste fiisä joku vuosi sitte myynti-ilimotus pienestä puisesta lipastosta. Kävimmä vaarin kans sen hakemasa sillä ajatuksella, että joskus tuunaisin siihen uutta ilimettä.
Sillon synty jo ajatus, että mitähän jos päällystäs lipaston hirsitalon seinistä otetuilla tapeteilla.
Saattas olla kivanki näkönen tai sitte ei.
Lipastosa tapetin palaset saahaan näkösälle, muistuttammaa millaset seinät talosa on vuosien varrella ollu.

Lipastosta piti ensin hijua lakkapinta pois jotta siihen pysty tapetit liimaamaan.
Raahasin lipaston parvekkeelle ja annoin hiomakonneen " laulaa".

Puiset nupit aattelin maalata mutta vaari ehotti, että miltähän ne näyttäs jos laittas tapettia.
Yhteen nuppiin testasin tapetin laittua ja ku se tuntu onnistuvan niin päällystin kaikki nupit ruusutapetista leikatuilla palasilla. Lakkaa pari kerrosta päälle niin hyvä tuli.

Lipaston ja loojien reunukset maalasin vaalijalla kalustemaalilla.

Kaheksan erilaista tapettia pääty lipaston pinnalle. Kaikki ne kertoo ommaa tarinaansa mummulan historijasta. Ku oliski talletettuna kaikki se mitä tapetit ovat "nähäneet ja kuulleet" niin meillä saattas olla jännittävän hauska dekkari käsissämme. Ny vaan voi kuvitella millasta se elämä on mahtanu olla joskus tuhatyheksänsattaa luvun alusa.

 

Kanteen laiton ruusukuvijoisen tapetin jota oli eniten. Parahimmat kohat otin ja liimailin palaset vähä lomittain paikolleen. Liimana käytin erikeeperi-liisterisekotusta. 

 Päätyihin laiton kukkatapetteia.
Kaikki pinnat lakkasin kahteen kertaan, kannen kolomesti.

Kovin palijo ei pinta varmaan kestä kosteutta, mutta eipä lipastua kylppäriin aijotakkaan laittaa. Taitaa päätyä..hmmm, eipä vielä tiijä mihin huoneeseen se hirsitalolla tullenee.
 Se selevijää ajan kans.

Tuvan ja kamarin laattiat

Parin viimesen viikon aikana on hirsitalolla ollu touhua. Laattioitten teko edistyy mukavaa vauhtia.

Torstaina tämän näköstä.

Retronukke

Vanahan nuken ystävältä sain

sen raajat kaikki irronnet vain.

Kuminauha hauras ja rikkonainen

ei pitäny sitä koossa lain.

Pieni metallinivel käjestä katkennu

ja mekon helemaki leikeisä ratkennu.

Mutta muuten nukke niin ehejä on

ei jälkiä  sen pinnassa lasten hammaskaluston.

Uuven nivelen taivutin rautalangasta

sen pujotin paikalleen pienestä reijästä.

Kuminauhan joustavan paikallen laiton

nivelten kärjet hyvin sisälle taiton.

Pyssyy pystyssä nukke jaloillaan

eikä pääkään ennää oo kallellaan.

Käjet heiluu jos niitä heilutta

ja jalatkin liikkuu nivelissään.

Kävi mekko ja pöksyt pyykissä

ne on nyt päällä puhtaana.

Niin nättinä Leenanukke istuu tässä

kiva muisto on mulle ystävästä.

Lasten leikkeihin Leena ei anneta

ikkää sen verran jotta saapi jo levätä.

Lipaston päälle pääsee se istuskelemaan

sieltä meitä ohimennen muistuttamaan

ystävät ovat tärkeitä.

Lusikkakoruja

Ei niin kiire saa olla, etteikö välillä ehi lusikoita vääntelemmään.
Ystävä anto lusikoitaan jotta tekisin hälle niistä koruja.

Kyllä jotku lusikan varret ossaa sitte olla kauniita, kuten nuo rypälelusikat joista väänsin rannekkeen ja sormuksen. Yhestä varresta tein riipuksen.

Ihan simppeleistä, yksinkertasista lusikan varsista löyty tälläset kuvijot.

 Nelijän lusikkapesän kaulakoru, välisä musta/ruskijat helemet.

Pikkusen kullan hohtua ja viherijöitä helemiä. Riipus ja korvikset.

Niin muutes, koruja voi tilata.

Mukavaa viikon jatkua.

Loma alako

Se on taas se aika vuojesta ku vaari pakkas kassinsa ja lähti lomalle. Meni hirsitalua laittelemmaan. Siihe ois tarkotus saaha tälle kessää laattiat ja uus porstua.

Mää oon kesäleskenä siihe asti ku ihtellä alakaa loma, elikkä kuun loppuun asti.
Sitte suuntaan pohojanmaalle maalaamaan puojin ja aitan seiniä.
Kartanollaki ois kiva ehtiä vähä touhuammaan. Vaari osti semmosen pitkävartisen sahan, raivaussahan.
Sillä on kätevä putsata rytteikkyä joka on vallottanu lähes koko tontin. Vattupensaita ja pieniä marijapensaitten alakuja on joka paikasa. 
Aikaahan siinä mennee että tontin saa kuntoon mut tehhään pikkuhilijaa.

Ny lähettävä töihi.

Anteeksiantamisen vappaus

Toissa iltana nukkumaan mennesä nousi jälleen mieleen anteeksiantamisen merkitys. Sitä en muista, oliko tuona kyseisenä päivänä ollu joku semmonen tilanne mikä herätti moiset aatokset.

Luulempa, että kukkaan ei elä elämäänsä läpi niin etteikö anteeksiantamisseen oo tarvetta. Eikä kukkaan elä elämäänsä niin, että välttys loukkauksilta, väärinymmärryksiltä, epäoikeuvenmukkaisuuelta, jotka on asijoita mitkä sisikunnasa nostattaa kaunaa, katkeruutta ja vihhaa.

Niin, ihimisiähän me ollaan.
Miten heleposti ihimismieli tahtos jäähä siihen olotillaan, mua koheltiin väärin, ikinä  en anna anteeksi.
Niitä ajatuksia miettiesä ei kuule näkymättömien kaltereitten kalinaa jokka sulukee mielen anteeksiantamattomuuen vankilaan.

Aina on olemasa vaihtoehto, on vain kyse siitä mitä valihtee.
Entäpä jos antaaki anteeksi, kaikesta huolimatta, vaikkei yhtään tuntus siltä, että vois antaa.
Syämmessään ku päättää, että annan anteeksi niin tunteet seuraa myöhemmin peräsä.

Vaikeinta se on sillo, jos käy loukkaajaa jututtamasa ja tämä toteaa kylymän viilijästi ettei oo mittään anteeksipyyettävvää. Kyllä ottaa luonnolle.

Siitä huolimatta kannattaa päättää antaa anteeksi, koska se on ainut tie vappauteen.
Anteeksiantamisen vappauteen, jollon oma sisin pääsee irti eikä jää kiinni pyörimmään katkeruuven keskelle.

Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne. Matt. 6: 14 - 15