maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuojet vierii

Nii, taas on se aika vuojesta ku sitä pikkasen mietiskellään ja tuumaillaan mite se viime vuosi oikeen menikään. Kyllähän siihen yhteen vuoteenki mahtuu aika palijo, saatikka sitte kolomeenkymmeneenkahteen. Meillä sattu hääpäivä aikoinaan just tähän saumaan. Ainakaan ei tarvi valittaa etteikö ois hääpäivänä ilotulitusta. :)

Kolomekymmentäkaks vuotta, miten se tuntuu että siitä on jo aika kauvan??
Mummelilla oli pikkkuapulainen auttelemasa kakun tevosa. Apulaisen hommana oli maistaa että täytteestä tuli sopivan makijaa ja rapata sitte lusikalla vaniljareemikippo puhtaaksi. Pikkusen hän kaulimella tasotteli marsipaaniaki jättäen siihen somat sormenjäläkensä. Pitihän sitä testata onko marsipaani riittävän pehemijää vai tarviisko sitä jotenki pehemittää. Marsipaanista pyörittelin 32 mini kynttilää kakkua koristammaan.

Hyvää Uutta Vuotta !

lauantai 29. joulukuuta 2012

Aamupäivää!
Hyvinhän se eilinen meni. Verotoimistosa ei tarvinnu ootella ku vaijaa puoli tuntia ja tarkkasilimänen virkailijahan ei kysyny muutaku millasia lukemia rouva haluaapi laitettavan ens vuojen tulojen kohille. Mää hokasin yhen asijan. Mää taijan olla varsinainen pilikunviilaaja tuollasisa virallisisa jutuisa ku olin varannu mukkaan monenmoista tietua joita ei sitte ees kysytty.
 Enhän mää sitä hoksannu ettei verotoimistoon tarvi niitä tietoja vaan jos tekkee netisä sen muutoksen, sielä niitä kysytään. Vaan eipä tuosa kuinkaan käyny, uuven verokortin sain eikä tarvinnu toista kertaa lähtiä saman asijan takia liikkeelle.

Verotoimistosta ku lähin niin löysin kokin kirijaston kulumilta, hän sano että yks tuttava pariskunta on tullu kaupunkiin ja haluaisivat tavata. Hetken päästä soittelivatki ja sovittiin että mennään syömään kiinalaiseen. Pariskunta tarijos meille ruuvat heijän seittemänvuotispäivänsä kunniaksi. Kyse ei ollu hääpäivästä vaan siitä päivästä ku olivat eka kertaa toisensa nähäneet.
Hyvät oli ruuvat ja mahanahka oli kirijällä ku ulos lähettiin.

Kiinalaisesa ollesa sinne tuli mies jolla oli mukanaan Pentikin alennuskassi. Kokki sano että katoppas ku Pentikillä on alennusmyynti, ny taijetaan käyvä kahtomasa mahtasko löytyä ne lautaset joita ollaan aikasemminki jo kahteltu. Sain nimittäin viiskytvuotis lahajaksi lahakakortin Pentikille eikä sitä oo vielä tullu käytettyä. Suunnitelmisa oli että käytäs vuojenvaihteen jäläkeen Posiolla Pentikin tehtaan myymäläsä. Sielä ku on tarijouksia ja tavaraa vähä enemmänki mitä täälä kaupungin liikkeesä.
No me kuiten mentiin kahtoon löytyskö mittään. Sielähän oli yks lautassarija  -50% alennuksella. Lautasten väri luonnonvalakonen, reunalla kiertää ruskee ruutukuvijo. Matala lautanen on kyllä julumetun kokonen 28 cm halakasijaltaan, eihän niitä mahu meijän pienelle keittijön pöyvälle ku kaks tai kolome. :)
 Ostimma lautasia kuuvelle hengelle, matalat ja syvät, asetteja tuli seittemän. Ai miksikö? No sen takija ku kyseisen sarijan tuotanto loppuu ja niitä ois jääny se yks sinne hyllylle nököttään. Minähän tietysti tinkasin sen kaupanpäällisenä toisten joukkoon.
Lisäksi ostettiin kaks vähä isompaa asettia jotka soppii mukeloille ruokalautasiksi ja yks tölökki.

Muuta ongelmaahan täs ei sitte ollukkaan ku saaha mahtumaaan lautaset kaappeihin.
Seki homma järijesty melekeen ihtestään. Pariskunta joitten kans käytiin syömäsä tulivat käymään meillä kotona iltapäiväkahaveilla ennen ku lähtivät ajelemmaan kotiansa.
Siinä istuskellesa ja kahavia hörppiesä puheltiin lautasten ostosta ja siitä miten sitä ihimisille kertyy kaikenmoista roinaa. Ennen vieraitten tulua, olin nostanu astijakaapista vanahoja lautasia pöyvälle. Kysäsin vain ohimennen että mahtaasko vierailla olla käyttöö lautasille.

Hehän kiinnostu että voipihan niille ollakki. Kahtelin sitte kaapeista muitaki astijoita jotka joutas pois. Kymmenen kupin kahavikalusto, jäläkiruokakulhoja, kermakko ym. ja niin meillä oli hetkesä kotikirppis pystysä. Vieraat ku lähti, heillä oli mukanaan kolome kassillista astijoita ja meillä mukavasti tillaa astijakaapeisa.

Tälle aamua on leivottu pullaa ja limppuja. Etelästä tulleepi poika viikonloopuksi mukelonsa kans niin ompahan äiteen tekemää pullaa kahavin kans mussuteltavaksi.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Välipäiviä

Mistähän se tuollanenki nimitys on tullu, välipäivät?

Mulla on menny pari päivää tuon veroilimotuksen kans ku pittää tehä se uusiksi. Olivat ens vuojeksi laittanneet niin pienet lukemat paperiin että joutusin maksammaan lisäverorosentilla turhan palijo veroja. Tälle päivää on käynti verotoimistosa kyselemäsä asijasta ja tillaamasa uus verokortti.

Netisä sitä kyllä yritin ite täyttää ja tehä mut ku pääsin viimeselle sivulle nii näytti lukemat sitä luokkaa että kahtoin viisaammaksi peruutta koko systeemin. Josaki kohtaa mulla tuli joku virhe enkä sitä sitte saanu seleville että mihin kohtaan pitäs muutosta tehä. Helepompi on ku vie kaikki tiejot verotoimiston tarkkasilimäselle virkailijalle, hän kyllä tietää miten homma pittää tehä.

Toimistosa käyntihän on heleppo homma. Meet vaan sisälle, otat vuoronumeron ja alat oottelleen vuoruas. Vilikuilet numerotaulua mikä numero siinä menosa, ossaat vähä päätellä kauvako joutuupi istuskelleen. Jos hyvin sattuu, saattaa päästä varttitunnin istunnolla, jos huonosti , menee toista tuntia.
Sitte ku pääsee sen tarkkasilimäsen virkailijan juttusille, selevittääpi asijansa mitä varten on tullu ja antaa paperin mihin oon valamiiksi ottanu kaikki tarvittavat tiejot ylös.Tokihan mukana on kaikki vuojen aikana saajut palakkatojistukset, ihan vaan kaiken varalta jos virkaiija sattuupi syystä tai toisesta kysäseen jotaki sellasta tietua minkä niistä tojistukista on heleppo kahtua.
Toivottavasti ei taas tuu etteen se tilanne että joku pikkunen yksityiskohta on saattanu unohtua ja koko homma mennee uusiksi.

Ainaki mää verokortin alakulumasta lujin että ku tarvii uutta verokorttia, sitä hakiesa pittää olla tiejot koko vuojen palakasta, ennakonpijätykset, alakuvuojen palakka, työeläkemaksut ja työttömyysvakkuutusmaksut eriteltyinä. Kaippa se verotoimistosa seleviää jos jotaki muuta vielä tarvii. Kokki oottaa , joten menoksi.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joululoma

Eka päivä lomasta alakaa olla lusittuna, mut onpa noita onneksi muutamia vielä jälijellä. Ei tarvi mennä töihin vasta ku ens vuonna..
Tälle päivää oli vähä jotaki leipomisjuttuja, etten oo ihan jouten ollu vaikka siihen ois hyvä mahollisuus, joulusiivot ku on tehty. Kotiorija oli perijantaina ollu ahkerana ja siivonnu huushollin joulu kuntoon. Voiko sen paremaa joululahajaa vaimoihiminen ennää toivua? ?

Saunasa käyvesä tuumattiin, että laitammako kuusta tälle joulua ollenkaan vai ollaanko iliman. Eihän se iso homma oo laittaa ku ei tarvi lähtiä tuonne pakkaseen sitä mehtästä hakkeen, eikä ees mistään kuusen myyntipisteestäkkään. Ei tarvi ku kävellä alakertaan ja aukasta varaston ovi. Raivata hetken aikaa itelleen tillaa jotta näkkee mihin se kuusiloota on viime joulun jäliltä piilotettu.
Joulukoristeloota on tavallisesti ylähyllyllä josta se on ollu aika heleppo löytää. Kaitpa se nytki on sielä?

Se on merkillinen paikka tuo varasto. Miksi ihimeesä sinne pittää sitä roinaa ovesta syytää niin palijo ettei sekkaan sovi ku jotaki sieltä tarvii hakia. Ei sillä etteikö sitä ois joskus siivottu ja raahattu käyttämätöntä roinaa kiertoon, onhan ny toki. Kerran jäi jopa tillaa lattialle ku niin nuukaan raivattiin.  Joka siivouksen jäläkeen on sovittu ja päätetty että nyt tää pijetään järijestyksesä. Niinpä niin..jaapajaa trallalalla laa...kukahan sen sitte sotkii ja sekottaa?

Oikijaa kuusta meillä ei oo ollu vuosikausiin, on vaan väärä.
Silikkikuusi on siitä hyvä ku se ei kuivu, ei varise eikä siitä lähe tuoksua. Heleppo koota ja purkaa.
Kyllä täsä ny tuli semmonen fiilis että taitaa mennä huominen päivä kuusta laittaisa. :)
Hyvvää Joulua!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pienet asijat vaikuttaa

Onnistumisen ilo on ihimiselle melekosen tärkiä asija. Iliman sitä ei varmaan kykene suoriutummaan elämän haasteista ja hommista. Jotenki tuntuu että me suomalaiset ollaan enemmän semmosta mollivoittosta kansaa. Pelijätään kai sitä että toisella nousee hattuun jos häntä kannustettaan tai kehutaan. Mieluummin kaiketi vähä mollattaan ja sanotaan että no joo, olisithan tuon voinu paremminki tehä.

Miksi se on niin vaikijaa antaa tunnustusta ja kannustaa??

Sehän alakaa jo ihan pienestä. Mukelo ku istuupi potalle ja saa sen elämänsä ensimmäisen pökäleen äherrettyä sinne pottaan, jopas siinä koetaan onnistumisen iloa. Niin äitee ku isäki ovat aivan ihastuksissan heijän pienokaisen aikaansaannoksestaan. Mukelo saa halauksia ja kuulla kehuja siitä miten reipas ja iso hän on ku onnistu noin hienosti suorituksessaan.

Pienillä sanoilla ja teoilla on äärettömän suuri merkitys.

Mitä haasteellisemmasta asijasta kyse ja sen onnistumisesta, sitä enemmän se vaikuttaa ihimisen itsetuntoon. Muistan ikäni yhen tilanteen jollon musta tuntu että haluan painua maan alle ettei kukkaan ikipäivänä mua nää.
Elettiin sitä aikaa ku asumma vielä Oulaisisa. Olin opetellu soittammaan pianoo ja osasin jotenkuten joitaki tuttuja lauluja soitella, joita sitte säestelin srk:n tillaisuuksisa.
En muista oliko pääsiäisajan juhulapyhiä vai mikä tillaisuus, sinne oli kutsuttu puhujavieras ja hän vaimonsa kans esitti muutamia lauluja.
 Minä tietysti soittelin tillaisuuven alusa yhteislaulut, pimputellen pianoo parilla kolomella sormella ku en vielä siinä vaiheesa osannu kaikkia kymmentä käytää. Sitte kun tää puhujavieras istahti pianon ääreen ja alotti soittelemisen ja vaimonsa lauloi, kuuntelin ja toivon että voisin kavota maan alle, kertakaikkiaan ku mua hävetti.
 Aattelin että en ikinä, en ikinä soita ku nolasin itteni omalla pimputtelullani tuollasen taitajan eesä. Olihan se semmonen itsetunnon kriisi ettei oo tosikaan. Koin totaalisen epäonnistumisen, vaikka todellisuuvesahan se ei sitä ollu.
Enhän mää soittamisesani ollu epäonnistunu vaan mun taitoni eivät olleet yhtä hyvät kuin tällä vierailijalla oli.
Tuollon oli tilanne jollon kaipas rohkasua ja kannustusta.
Onhan sitä toki myöhemmin vuosien varrella tullukki, vissiin on soittotaitoni vähä parantunu. :)

Joskus kehujen antaminen on vaikijaa mut vielä vaikijampaa tuntuu olevan niitten vastaanottaminen. Sitä kuulee niin monen monta kertaa ihimisten sanovan ;
Noh, eihän tuo ny oon niin erikoinen.
Enpä mää tiijä, meni kai se aika hyvin, mut olisin voinu siinä kohtaa tehä paremmin.
En mää oo mittään, en mää ossaaa..jne..

Turhanpäivästä oman ittensä aliarvioimista ja vääränlaista nöyryyttä se semmonen on.
Jos kerran omasta mielestään tietää onnistuneensa ja siitä saa kehuja, mitäpä siihe muuta voi ku sannoo että kiitos vaan kauhijan palijo.

Rohkastaan ja kannustettaan toisiamme. Pienet sanat ei oo keltään meiltä pois, mut ne voi sille joka ne kuulee olla tojella merkittävät. Koskaan ku ei voi tietää mitä mietteitä ja aatoksia toisen aivonystyrät just sillä hetkellä jauhaa.




lauantai 15. joulukuuta 2012

Mummun mukelo täyttää nelijä vuotta

Kakut tein kääretorttupohojasta kiertämällä levyä rullalle.Välliin laiton kermarahkavaniljakreemimössöö ja marijahillua. Päällys marsipaania, koristeet pikeeristä.
 

perjantai 7. joulukuuta 2012

tiistai 4. joulukuuta 2012

Mitähän tään kans tekis?

Kävi nimittäin sillaitte ku nuita kuvia laittelin niin yks kaks tuli ilimotus että Picasan kuvavarasto nettialpuumi on täysi. Taas kerran tuli semmonen ropleema mummelin etteen että alako pikkuhilijaa veri kiertää ja hermot kiristymmään. On tää konneen käyttö välillä niin ärsyttävvää ja turhauttavvaa ku ei kertakaikkijaan tiijä mitä pitäs tehä.

No ensin mää tietysti alon sellaamaan Picasa 3 kuvavarastua, sitä kuvan käsittelyohojelmaa, ku ei aivot heti sanonu että nettialpuumista on kyse. Tallensin kaikki kuvatiedostot Buffalohopsulle ( itekeksimä nimitys ulkoiselle muistirasijalle ) ja sitte poistin niitä konneelta. Sen jäläkeen kävin plokisa yrittämäsä ladata kuvvaa vaan eihän se onnistunu.

Siinäpä sitä sitte ihimettelin ja tuumailin että mistähän homma kiikastaa. Kunnes silimät osu siihen tekstiin, kuvavarasto nettialpuumisa, mikäs, mikäs ??
 Jotaki tapahtu mummelin aivokopasa. Alako mahoton liikehintä aivosolujen valtakunnasa ja tietua alako pukkaamaan siihen malliin että hoksottimet tuntu pellaavan perin mutkattomasti. Samasa ku se tietomäärä saavutti tajuntani, tempasin auki uuven sivun ja kaveri Kuuklelta kysymään ossaiskohan se neuvua mut nettialpuumin saloihin. Löyty.

Voi hyvänen aika taas. Tilanne oli aika avuton ku etteen aukes sivu josta tosijaan löyty kaikki kuvat mitä vuosien aikana oon plokiini ladannu. Semmosiaki kuvia monia joita ei oo koskaan laitettu plokisa näkyville, tillaahan ne vaan vievät. Ei muuta ku poistammaan kuvia toinen toisensa perrään.
Jaa..eipä niitä niin vaan poistetakkaan. Mikäli poistat kuvan alpuumista samalla se poistuu myös plokistasi. Mitäs tää tämmönen oikeen on?

En mää asijaa muuten tajunnu enkä ymmärtäny ku kokkeilemalla. Ja niihän siinä kävi. Ku menin plokiin kahtommaan, niin kuvan tilalla olla möllöttää musta ikkuna varustettuna kielletty ajosuunta merkillä. :( :(
  Voi rähämäkäpälä minkä teki. 
Nettialpuumista pystyn poistaan vain ne kuvat mitä en oo julukassu, loput pittää jättä jotta juttujen lukeminen on mielekästä. Mennee koko idea ihan päin mäntyä jos kuvat napsii pois. Kyllä mua pikkasen niinku harmitti ja otti aivolohkoon tää systeemi. Mut tää on tällästä.

Lissää kuvavarastua nettialpuumiin on kyllä mahollista saaha ku maksaa vuokraa siitä varastosta. Siihen juttuun ei vielä ehtiny perehtyä enkä ottaa selevää miten se homma niinku käytännösä sitte toimii. Mut tulipaha ainaki pikkusen nettialpuumi tutuksi ja tiijän mistä sen löyvän.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Adventtiaika

Adventtiaika, joulun odotuksen aika,
 valamistautumista viettämään vuojen tärkeintä juhulaa Vapahtajamme synttäreitä.
Ai miksikö tärkeintä? No ajatteleppa, ellei Jeesus ois syntyny ei meillä polosilla olis mittään mahollisuutta  saaha anteeksi syntejämme eikä saavutta iankaikkista elämää. Että ei oo ihan mitättömästä juhulasta kyse.
Itekukanenki sitä jouluksi vähä jotaki puuhastellee? Ellei muuta nii ainaki pipareita paistellaan? Tai jos ei pipareita, nii sitte hommataan se kinkku?
No joulukortteja vissiin aika moni lähettellee?

Innostuin värkkäämään kortteja. Kävin ostaan huovutusneuloja ja hahtuvvaa...

lauantai 1. joulukuuta 2012

Pikkujoulu

Tuola jokirannasa on vanha hirsitalo joka on säilyny sotavuosien pommituksista hyväkuntosena. Talon tuvan muhkeat hirsiseinät ja valtava vaaleaksi maalattu nurkkatakka kertoo omalla tavallaan talon historijaa. Ruokailuhuonoitten seinisä kauniit, niin vaahanaikaset tapetit, osasta mukavasti kruusattuja kuvijoita. Huonekalut ja irtaimisto mikä silimiin osu sitä tyyliä että siinä kalapenis paraskin antiikkikauppis ku sais sellaset haltuunsa.

Tuonne talolle me kokkoonnuttiin perijantai-illalla työporukan kans pikkujoulua viettämmään. Syötiin oikeen hyvät joulupöperöt ja päälle makosat kahavit jäätelöannosten kera.
Illan ohojelmasa oli laulua, tietokilipailu ja tietysti mahotonta naurua ja puhheen sorinaa, oltiihan sitä akkaporukalla koolla.

Meitä oli kaks naista jotka hoiteli laulupuolta, Niina soitteli pianolla ja mää komppasin kitaralla sen mitä kerkesin. :) Aika mukavasti meni yksiin vaikkei ehitty harijottelleen ku kolome laulua etukätteen. Tai ei sitä voi ees harijottelemiseksi sanua ku käytiin vaan laulut läpi että miltä korkeuvelta ne ois hyvä soitella.

Porukka tykkäs laulaa ja lopulta meni toivelaulujen puolelle, jotka laulettiin niinsanotusti " lonkalta", eli nuotit etteen ja siitä vaan laulammaan.
Innostupa osa porukasta laululeikkiäkin leikkimmään...tip tap..tip tap...tipetipe tip tap...tip..tip..tap..:)

Lepposaa adventtiaikaa!

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tulihan se

On sitä pikkusen saanu kyllä ootella ja melekeen ehin jo tuskastummaanki tuon märkyyven ja kosteuven kans. Mut tälle aamua ei tarvinnu tuskailla. Pakkasukko oli saanu jäähyttimensä toimintaan ja kuurannu pihamaan mukavan kohomeiseksi. Pahasti ei ollu tietkään luikkaat ku ehtivät kuivua ennen pakkasen tulua.
Oikeen mukava oli ajella ja ihastella kuulakasta talavimaisemmaa.

Tähän aikaa vuojesta aika outo ilimiö tuola taivaanrannasa. Mitenhän tuota kuvvailis jotta sais maalattua tojellisen tuntusen kuvan siitä miltä se näyttää.
Taivaan ranta helottaa punasenkeltasena. Ilimiö on juuri ja juuri jaksanu nousta lähes puoleksi näkyville. Erikoista siinä on se, että vaikka se paistaa kaiketi yhtä kirkkaasti ja saman suurusella lämpömäärällä ku kesälläki, nii se ei ota silimiin.
 Liekkö se tuo pakkasilima tehenee sen että suodattaapi jotenki sätteet? Joku mua viisaampi ja asijaa tutkinu tieteisinsinööri saattas osata antaa oikeen hyvän laajakatseisen selityksen siitä, miten auringon lämpöenergia on kehittyny, miten se vaikuttaa ja mikä siihen vaikuttaa.
Pittää jäähä oottelleen jospa jostaki joskus osus jonkulainen artikkeli silimiin kyseisestä aiheesta.

En sillä sano että asija mua kauhijasti kiinnostas. Ettimällä ettimään en jaksa alakaa tietua ja vastausta, oon liijan laiska semmoseen, tai en laiska, mut puuttu vissiin se intohimo tuota aihetta kohtaan. Oon kuullu että jos johoki asijaan on intohimo nii sitähän ettii ja tekkee kaikkensa sen etteen jotta sen saavuttaa ja siitä asijasta voipi sitte iloita ja nauttia.
No yks hyvä esimerkki on kahavi. Aivan mahottoman ihania makukahaveja löytyy yhestä kahavikaupasta. Jo se, että kahavikaupasta ostetut pienet kahavipussukat ku lattoo kaapin hyllylle, aiiihhh..ihanaa sitä tuoksua mikä niistä tulleepi.
Joka pussi tuoksuu tietysti sille mitä maustetta kahavin sekkaan on laitettu.  Carmen purlee on ehoton suosikki, toinen makuelämys mihin oon tykästyny on Blueberry Cream, nams...nams.. Itekki voi tehä makukahavia esim. ku pirahuttaa pikkusen kaartemummaa kahavinsakkojen sekkaan, tuoksuu ja maistuu joululle. :)

Intohimoahan saattaa tuntia tekemäänsä työhön tai johonki harrastukseen. Mukavaa se myös parisuhteesa ku ykskaks iskee se hallaamisenhinku ja pusuttelun tarve.
Intohimoa saattaa syntyä sillonki ku vanaha autonromu alakaa yskimmään ja sanomaan irti työsopimustaan. Lähet autokauppaan kiertelleen ja kahtelleen, auta armias jos et oo varautunu ja valamiiksi puhunu kotona asijaa, (suinpäin ei autua osteta.)
 Kaupasa ku iskee se intohimo saaha just se tietyn värinen ja mallinen auto nii kaikkensahan siinä saa tehä ettei sitä siltäseisomalta osta.
Ainaki pittää yhen yön yli miettiä.

No ny se ilimiö nousi näkösälle kokonaan kellon ollesa 10:50, tästähän tuli aurinkoinen päivä.

Mitäpä sitä muuta?? Ei varmaan tällä kertaa tään kummempia.

Mukavaa päivää!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Sattaa..sattaa...

Perin vetistä on ollu tuo ulukoelämä viikon ajan. Lumet on sulannu tyystin, kostijaa, märkää ja pimijää. Se on kaamos. Mut ei hätiä mitiä, ohan meillä kynttilöitä, pientä valoa pimeyven keskelle.

Tännään oli kirpparipäivä. Lähettiin kokin kans ennen puolta päivää käväsemmään kierroksella. Ei meillä mittään ostettavvaa ollu, mut kiva oli yhesä lähtiä ku sattu olemaan molemmilla aikaa.
Harvoin sitä semmosta kirpparikierrosta taitaa tehä ettei mittään mukkaan tarttus?
Kokki löysi kuus kappaletta lasisia asetteja jotka oli vielä alakuperäsesä kaupan paketisa. Hyvän kokosia, lautasen halakasija on 18 cm, mahtuu suurempiki kakkupalanen.

Perin rauhallinen ja mukava päivä säästä huolimatta. Iltasella käväsi vieraitakin.

Mukavaa viikonvaihetta!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Päivän herkkuhetki

 
Satteisen ja sumusen päivän piristys
mini rinsessakakku.
(työkaverilla oli ollu synttärit )

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kirkosa

Kirkon penkki tuntuu aika kovalta, puinen ku on iliman minkäänmoista pehemustetta. Istun kirkkosalin etuosasa ootellen tillaisuuven alakamista.
Kahtelen vähä ympärilleni ja silimäilen kirkkoon saapuvia ihimisiä että mahtaako näkyä tuttuja naamoja. Ohan heitä sielä muutamia.
Yks kaks silimäni ossuu yhteen ihimiseen. Hän istuu toisella puolen käytävvää misä ite oon. Hän istuu yksin. Hänen olemuksessaan on jotakin surullista. Siinä kahtellessani häntä, mieleeni nousee tietty kuva mikä kertoo jotakin kyseisestä ihimisestä, kuulen hiljaisen äänen sanovan:
- Mene tuon ihimisen luo ja sano hänelle: Jumala tuntee ja tietää tarkalleen sun elämäs ja hän rakastaa sua valtavasti.

Sydämeni ottaa muutamia ylimääräsiä kierroksia, tuumin ja mietin että mitähän tämä taas on. Kurkkaan vielä sinne päin misä tää ihiminen istuu, sielä hän on edelleen. Kuva ja kuullut sanat pyörii mielesä.

Tillaisuus alakaa.
Alusa laulettaan muutamia yhteislauluja joitten sanat heijastettaan valakokankaalle että kaikkien on heleppo osallistua. Alakusanat ja rukkous ku on pijetty laulettaan jälleen.
Tillaisuuvesa on usijampi pappi jotka käyttävät puhheenvuoron, välillä aina laulellaan.

Puhheitten aikana ehin miettiä monen monta kertaa että misähän välisä minä tuon ihimisen luo menisin tai menisinkö ollenkaan. Jospa se kaikki mitä mieleen tuli onkin vain mun omia aatoksia.
Näitä miettiessäni mennee papin puhheesta osa vähä " sivusuun" mut pysyn kuitenki kii aiheesa mistä hän puhelee.

Lopulta havahdun siihen ku pappi sanoo että rukousavustajat voivat tulla ja jos joku on saanut jotakin sydämelleen voipi sen kertoa. Nousen ja meen toisten rukousavustajien kans etteen korokkeelle.
Vuorollaan jokkainen avustaja kertoi jos oli saanu jotain sydämmelleen tillaisuuven aikana.
Kerroin toisen asijan minkä näin, mut tätä ihimistä koskevaa asijaa en kertonu. Jäin oottammaan että miten se etenee vai unohanko koko jutun.

Rukouspalavelu alako. Pian kirkon käytävälle oli syntyny pienonen jono ku ihimiset oottivat vuoroaan päästäkseen avustajien luokse. Rukouvavustajia oli onneksi senverta palijon ettei mahottoman pitkää aikaa tarvinnu kenenkään ootella.

Olimma juuri lopettanu rukoushetken, kahtelin että vieläkö se ihiminen istuu penkillä. Vielä istu, mut samasa hän nousee ja lähtee. Mulle tuli ajatus että nyt jos koskaan on mentävä hänen luokseen tai sitte jätät koko asian.
Tein sen valinnan että jätin. Aattelin että koko juttu oli mun ommaa ajattelua eikä se ollut Jumalalta saatua.

Ihiminen ei kuitenkaan poistunu kirkosta vaan hän vaihtoi paikkaa, meni juttelleen jollekkin tuttavalleen. Hetken päästä hän seisoo käytävällä lähestulukoon mua vastapäätä, nousee korokkeelle ja tullee meijän etteen.
Hän sanoo hei, johon vastaan, että siinähän sinä olet.
 Kerroin hänelle sen mitä koin tillaisuuven alusa, millasen kuvan näin ja ne sanat mitä kuulin.
Hän purskahti itkuun ja kertoi että se on juuri näin; - istuin tuola penkisä ja aattelin että Jumala on hylännyt minut, ettei minusta ole mihinkään. Hetkisen siinä juttelimme jonka jäläkeen rukkoiltiin ja siunasin häntä. Sain sanua hänelle ne sanat: Jumala tuntee ja tietää tarkalleen sun elämäs ja hän rakastaa sua valtavasti.

Tuona iltana kirkosta lähti ainakin kaks ilosta ja onnellista ihimistä.
Ehkäpä seuraavalla kerralla uskaltaisin olla rohkeempi ja tehä sen mitä koen, enkä jättäs ihan viime tinkaan.





sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Neuleharppu


Päivän kunniaksi, Onnittelut isälle ja lasteni isälle. :)

Kokki sai mut innostummaan neuleharpusta. Ensin kahtoin netistä millanen härveli se mahtaa olla. Vaikutti perin mielenkiintoselta joten tilasin itelleni ihan ikioman harpun.
Mun neuleharppu on puinen, 60cm x 6 cm kooltaan. Pienet puiset tikut jotka on pystysä ovat n. 3 cm korkeita. Harpulla voi tehä joko niin, että käyttää molempia reunoja samalla kertaa jolloin syntyy yhtenäinen " levy". Soppii hyvin esim. kaulahuivin tekemisseen.
Jos haluaa tehä pyöröneuletta, sillon käytettään vain yhtä reunaa ja kierretään harppua ympäri. Valamistuva työ valuu alas harpun keskellä olevata aukosta.
Varsinainen " neulomien" tapahtuu siten, että lanka pujotellaan tikkujen ympäri vuorotellen ylä- ja alarivistä. Aina ku kierros vaihtuu, langan tullee mennä ristikkäin edellisen kierroksen langan päällä
Kun kierros on kierretty, nostettaan tikun ympärillä olevista lankalenkeistä alempi lenkki ylimmän yli. Langan nostamisseen voi käyttää virkkuukoukkua tai jotaki muuta välinettä millä saa heleposti langan nostettua.

Jokkaiseen tikkuun jää yks lankalenkki. Sen jäläkeen taas pujotellaan lanka toiseen päähän työtä ja nostellaan koukulla alempi lankalenkki ylimmän yli. Näitä kahta työvaihetta toistettaan niin kauvan kunnes huivi , tai mitä ny sitte tekkeekään on riittävän pitkä. Heleppua ku heinän teko. :)

Pikkusen on vielä harijottelemista neuleharpun käytösä mutta kyllähän tuo eka harijotuskappale ihan huivia muistuttaa. :) Lanka oli tuollasta että siinä väri vaihtuu ihan ihtestään. Lanka loppu kesken joten huivista ei tullu kovin pitkä mut eiköhän tolle käyttäjänsä löytyne.
Neuleharpulla tullee tosi pehemonen ja joustava neulos. Palijo vaikuttaa ulukonäkköön se millasesta langasta tekkee. Pörrölangoista tullee karvasen näkönen, kiiltävistä helemiäslangoista saa neuleeseen juhulan tuntua. Langoisa löytyy valinnan varraa jokkaisen makkuun. Mielikuvitus ja luovuus ovat  hyvät apuvälineet neuleharpun ja koukun lisäksi.


perjantai 9. marraskuuta 2012

Tokaluokkalaiset Santeri ja Jussi olivat lekkinneet Santerin kojin takapihan lähellä olevasa mehtäsä monen monet kerrat. Yks mieluisimmista leikiestä oli sotaleikki misä juostaan mehtäsä ja yritettään ampua toisiaan leikkipyssyillä. Oli pojilla mehtäsä majakin jota he aina sillon tällön rakentelivat, haaveena saaha se joskus valamiiksi. Taas kerran pojat olivat menneet mehtään.

Jonku ajan päästä pojat juoksee mehtästä ihan häjissään ja ennenku Sanateri ehtii kunnolla ovesta sisälle nii jo huutaa:

- Isä, soita palokunta heti!

Santerin isä ihimettellee että mikäs homma tää ny on, miksi palokunta pitäs soittaa. ?

- Me oltiin tuola mehtäsä ja kokkeiltiin saahaanko yhtä vanahaa kuivunutta kantua palamaan. Ja ny sielä pallaa koko mehtä. Soita se palokunta, jos et soita niin soitan ite, Santeri sellitti hättääntynneenä.
Naapurin Jussi seiso vieresä naama kalapiana, tärisi ja vapisi niin peloissaan ettei saanu sannaa suustaan.

Siinä vaiheesa Santerin isä meni kahtommaan ikkunasta että mahtaakohan poika puhua totta ja tottahan se oli. Mehtä oli harmajana savusta ja sitä nousta tuprusi aina vaan lissää. Isä soitti palokuntaan ja lähti  samantien mehtään kahtommaan millanen palo sielä on ehtiny jo tulla.

Pojat olivat tosijaanki tuikanneet kuivan kannonkäppyrän tulleen. Ehkä sen kannon sammuttaminen oiski vielä pojilta onnistunu, mutta ku kantua ympäröi joka puolelta lähes metriä korkija vanaha heinikko. Siihen heinikkoon oli tuli tarttunu ja ny se levis ja roihus pienellä peltoaukiolla aika vauhikkaasti muutaman vuojen vanahojen männyntaimien keskellä.

Kovin suuri ei peltoaukio onneksi ollu joten palokunnan tultua paikalle tuli saatiin aika nopijasti sammutettua. Mittään suurempaa vahinkua siinä ei päässy tapahtuun, paremminkin tais olla hyväksi kasvavalle mehtälle että aluskasvillisuus " kulotettiin"

Palopäälliköltä ku kysyttiin että mitähän tästä ollaan velekaa, hän kahteli sitä mehtäpaikkaa ja tuumas että taitaapi olla omistaja tyytyväinen ku ei oo roskaheinät kasvamasa. Laitettaan pojat illaksi vahtimmaan aluetta nii eiköhän siinä oo heille riittävästi maksua. Ei he toista kertaa taija kokkeilla kannon sytyttämistä, taisivat pojat senverran eka yrityksestä säikähtää.

*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*xx*

Mietitäänpä hetki noita poikia.
Ku he juoksivat sisälle, molemmilla oli hätä, miten he reakoivat isän eesä?
Toinen uskalsi luottavaisin mielin kertua asijan ku tiesi että se on mun isä jolle kerron.
Naapurin poika taas pelekäs ja vapisi, ootti kai rangaistusta?

Millanen mahtaa olla tilanteesi Jumalaa aatellen? Onko hän sinulle isä, jolle voit kertua kaiken hätäsi ja tuskasi? Vai ootko kuten naapurin poika, pelekäät ja täriset hänen eessään, mitähän tästä kaikesta seuraa?



lauantai 3. marraskuuta 2012

Pyhäinpäivä...muistelun päivä...

Hyvisä ajoin monet ovat ostanneet hautakynttilöitä ihan tätä päivää varten ja ovat vieneet niitä palamaan läheistensä hauvoille. Onhan tännään vainajien muistopäivä. Tottahan on se, että läheiset ja rakkaat pois menneet ihimiset käyvät mielesä palijo enemmän kuin yhen kerran vuojesa vainajien muistopäivänä. Ku nyt tällänen päivä sattuu olemaan niin muistelempa minäkin kahta ihimistä jotka olleet elämässäni tärkeitä ja rakkaita, anoppi ja appiukko.
Appivanahemmilla ehti kertyä yli 60 vuotta yhteistä elämäntaivalta.
Appiukon käsisä puupalaset muutti muotuaan. Hänellä oli taito löytää puupalasten sisältä koriste- ja käyttöesineitä. Appiukko oli varustettu hyvällä huumorilla, hänen kanssaan oli heleppo tehä hommia. Puutarhayrityksen aikoihin hän oli usein auttelemasa meitä. Yks tilanne mulla jääny mieleen. Olimma apen kans kasvihuoneella siirtelemäsä kukkalavoja  huoneesta toiseen. Kukkalavat oli suhteellisen painavia ku ne oli tehty puusta. Appi tuumas  kerran siinä lavoja kannellesa, että sitä mää vaan ihimettelen, että millä lihaksilla sää tyttöraukka näitä kannat ku käsivartes on ohkaaset ku heinäseipähät?
Appiukko oli syntyjään Kauhavalta ja hänen puhheensa oli niin levijää ja hyvällä huumorilla höystettyä, että sitä oli tosi mukava kuunnella.
Kerran oltiin juna-asemalla oottelemasa junnaa. Poika oli sillo muutaman vuojen ikänen. Juna ku tuli nii poika huuti; Nysse tuloo! Siihen appiukko sano tyytyväisenä, on se komijaa ku poika ossaa puhua oikijaa puhetta.
Anoppi tykkäs tehä käsitöitä niin pitkään kun terveyttä riitti. Häneltä syntyi sukat ja virkatut sängynpeitteet. Nuorena ollessaan hän teki ristipisto- ja merkkaustöitäkin.
Ensimmäinen yhteinen matka anopin kans oli rasvareissu Ruotsiin. Ei me kahestaan sinne menty vaan linia-autolla isommalla porukalla. Se oli sitä aikaa ku Ruotsista sai halavalla voita.

Anopille olivat hengelliset laulut rakkaita ja sydäntä lähellä.  Vielä sillonkin ku hän ei ite pystyny ennään laulammaan hän pyysi joskus että laulasin hänelle.
Tein pyyheliinatelineeseen suojaliinan anopilta saamastani mallista.
Ennen kuolemaansa appiukko anto mulle santpaulian lehtiä. Laiton ne sillon purkkiin, nyt niitä on kahesa purkisa ja kukkivat parasta aikaa. Appiukko juotti omille kukilleen kahavia, sammaa konstia minäki oon käyttäny. :)
Siinä ne on perintö kiikkustuolit. Puinen tuoli ( vihierijä kiikkustuolinmatto ) on kulukenu meijän matkasa yli 30 vuotta. Se jäi meille siinä vaiheesa kun appivanahemmat muuttivat puutarhalta ommaan asuntoon. Kiikkustuolin he olivat saaneet kyläläisiltä tuppaantulijaislahajaksi 1962. Rottinkituoli tuli viime kesänä perintönä sen jäläkeen ku anoppi sai kutsun taivaan kotia. Ny meillä ei tuu tappelua siitä kumpi saa istua kiikkustuolisa ku niitä on kaks. :)
Jätitte hyvät ja kauniit muistot siitä että rakkaus kestää. Kiitos teille.






maanantai 29. lokakuuta 2012

Sininen hetki

Iltapäivällä kahtelin työpaikalla ulos ikkunasta että voi ihime millanen ilima. Ihan sinertävältä näytti kaikki. Taivas oli erikoisen sininen. Jäin ihimettelleen että mikähän sen saanee aikaan? Mitä sähkövirtoja sielä kulukenee tai enkelitkö liikkeellä? Perin satumainen tunnelma, todella kaunis.
Reilu puoli tuntia niin.....
..sininen hetki haihtui ..

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Savenvalaja

Kahtoin kerran telekusta ohojelmaa savenvalajasta joka teki saviastioita. Jotta astijasta tulis hyvä ja kestävä täyty savi käsitellä ennen dreijalle laittamista. Savenvalaja muokkas ja puristeli savea pöyvällä jotta siitä sai kaiken iliman pois. Mitä tiiviimpi savi, sitä parempi lopputulos.
Se jäläkeen alotettiin astijan valamistus dreijalla. Ku astija saatiin valamiiksi se leikattiin ohkasella langalla irti dreijasta ja laitettiin kuivummaan.

Aina ei dreijaaminenkaan onnistunu ja piti alottaa homma alusta.
 Kuivuimisen jäläkeen astiat poltettiin jotta niistä saatiin kestäviä. Polttamisen aikana savi kuivuu, mikä saatto joskus aiheuttaa sen että astijat halakeilevat. Rikki menneitä astijoitakaan ei heitetä roskiin vaan niitä voijaan vielä käyttää.

Kuivunneet savipalaset murskataan, hienonnettaan ja liotettaan että savi saahaan uuvestaan muotoiltavvaan muotoon. Tälläsestä kertaalleen poltetusta, uuvelleen muokkausvaiheen läpi käyneestä savesta syntyy tojella kauniita saviastioita.

Tuota ohojelmaa kahtoessani nousi ajatuksiin
 Jeremian kirijan kohta 18: 2-10.
Jeremian tuli mennää savenvalajan luokse,
 nähä ja kuulla mitä Jumala halusi hänelle ilimottaa.

" Ja jos astia jota hän valamisti, meni pilalle, niinkuin savi voi mennä savenvalajan käsisä, niin hän teki siitä taas toisen astijan, miten vain savenvalaja näki parhaaksi tehä". Jer. 10:4

Siinäpäs se onkin, hyväksyä se
että savenvalaja tekkee kuten parhaaksi näkkee.
Savea mä vain olen Herra pöydälläsi,
käsissäsi rikkinäinen astiani.
Kova kuori kolhiintunut aivan,
luulin kaiken kestäväni.

kerto:
Hellät kädet kun saivat minut murtaa,
silloin huomasin tuskassani.
Hyvä näin on sittenkin vain luottaa,
onhan kädessäsi elämäin.

Oma tahtoni vaikk´ taistelikin vastaan,
kädet Mestarin sen saivat murtumaan.
Siinä itkien vain edessänsä,
rakkaus sai minut muuttumaan.

Viimeinenkin pala murtui astiasta,
silloin Herra kaiken uudeksi loi.
Uuden astian täytti öljyllänsä,
hengen tulta palaa se voi.

torstai 25. lokakuuta 2012

Tajuttoman hyvvää

Tosi heleppo tekonen hedelmäleipä. On niin hyvvää että tullee syötyä kerralla liijan palijo.
Aineet mitä tarvitaan on seuraavat:
7 dl jauhoja, voipi tehä sekotuksen eri jauhoista
voi laittaa siemeniä, tai lesettäki joukkoon
kymmenkunta aprsikoosia
taatelia desin verran
rusinoita desin verran
pähkinärouhetta desin verran jos tykkää niistä
2 tl soodaa ja 1 tl suolaa
5 dl piimää
1 dl siirappia
Kaikki aineet vaan sekasin ja kaajettaan leipävuokaan.
Paistettaan puolitoista tuntia, satakuuskyt asteisesa uunisa.
 
 
 



keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Vaihteeksi tuunausta


Vaatekaapisa lojunu äiteeltä saatu hame. Materiaali tosi kiva, mut malli ei oo oikeen mun makkuun. Piti keksiä jotaki että tulis enemmän käyttöö.
Leikkasin hammeen yläreunasta vyötärökaitalleen irti. Sen jäläkeen leikkasin käjentiet ja pääntien. Huolittelin reunat siksakilla ja virkkasin niihin pitsit ohkasesta puuvillalangasta. Ny mulla on sitte neuletunika. :)

 

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Olis taas pitäny


Voi miten ihana aamu. Aurinko paisto ja pakkasta -5, iski mahoton hinku päästä käymään suolla.  Meillä ku ei oo vielä yhtään karpalon, karpalua pakkasesa. Kokki kyllä sano ettei kannata lähtiä. Suolla on vettä niin palijo ettei saappaanvarret riitä. On ollu pakkasta, satanu lunta, marijat joutuu yksitellen kaivammaan jäisestä sammalikosta.

Vaan enhän mää puupää uskonu. Kahtelin parit villasukat, fliisekerraston ja villapaijan, pujin lämpimästi päälle ettei tuu vilu.Kässiin laiton fliisehanskat joista on sormenpäät leikattu irti, sellaset pittää käjet aika hyvin lämpösinä, jää sormet palijaiksi nii on heleppo poimia.
Kahavin keitin mukkaan ja tekasin eväsleivät. Sitte vaan menoksi.

Ajellesa ihastelin luonnon kauneutta. Huurteisia, valakosia puita, joitten oksien läpi ihanasti siivilöityy auringon hohtavat sätteet. Kaukana vaarojen rinteet, joilla vielä paikkapaikoin pieniä väriläiskiä muistuttamasa ohi menneestä ruskasta. Sisimmästä nousi syvä kiitos ylös, on meillä kaunis maa.

Ajomatka kesti reilun varttitunnin. Jätin auton suon lähellä olevalle parkkipaikalle. Otin ämpärin takapenkiltä ja lähin reippain askelin käveleskelleen kohti suota. Pitkä ei ollu matka suon laitaan. Pakkanen oli teheny poulusta pikkusen luikkaan joten sai kahtua etteensä mihin astu ettei kaatunu.
Pitkospuut oli ihan jääsä. Suon pinta oli jääsä ja suurelta osin lumen peitosa. Suon keskellä olevan mehtäsaarekkeen reunalta aattelin käyvä karpaloita kahtelleen. Pitkospuilta matkaa saarekkeelle lähes pari sattaa metriä.
 Siitä vaan porskuttaan pitkin upottavvaa suota, kohti saareketta. Eipä tarvinnu kovin montaa askelta ottaa ku jo huomasin että taitaa olla yhtä tyhyjän kans yrittää päästä saarekkeelle. Vaan minähän tyttö yritin.
Olisonkohan ollu kymmenen metrin pääsä saarekkeesta ku etteen tuli niin märkä kohta että ihan mahotonta päästä siitä yli. Yks mahollisuus ois ollu kiertää suon toiselta laitaa saarekkeelle, mut siinä vaiheesa tulin järkiini ja totesin että kyllä saa karpalot jäähä suolle. Luovutin, ei auttanu muu ku palata takasi sammaa reittiä mitä olin tullu. Niin jäi karpalot saamatta.


Kotia ajellesa poikkesin Olkkojärven laavulle. Niin komija päivä olla ulukona, ei passaa kiireellä pilata. Kiertelin aluetta ja otin muutaman kuvan. Sitte istahin auringon paisteeseen laavun penkille ja kaivon termarin esille, oli aika hörpätä kupponen kahavia.
Olin just ehtiny kaataa kahavin kuppiin  ku kokki soitti. " Noh, löytyykö niitä?"
Olihan mun vähä nolo tunnustaa ja kertua misä olin, olis taas pitäny uskua...

Mut sitä ku on itepäinen puupää ja hinku iskee niin minkäs teet. :)



lauantai 20. lokakuuta 2012

Lauvantaita

Kirkas aamu, mittari näyttää -3 ja aurinkoki näyttää pikkkusen pilikistelevän puitten takkaa. Eilen saatiin vaihettua talavirenkaat joten pikkusen turvallisempaa on lähtiä ajelemmaan.
Eilen oli melekeen vappaapäivä ku aamusta kävin kolome tuntia töis. Puolelta päivin lähettiin siskonlikan kans kauppakeskukseen vähä shoppaileen ja sen päälle käytiin sitte syömäs.
Kierrettiin Kaphallisa ekana. Likka sano että täälähän on kummallisen näkösiä vaatteita, ei tämmösiä voi ostaa. Mentiin Seppälään, sielä ny oli jotaki mikä vähä kiinnosti mut tyhyjin käsin me sieltäki ulos tultiin. Seuraavaksi suunnattiin Hooämmään, sama juttu. Ei tarttunu sieltäkkään mittään mukkaan.
Sitte Anttilaan. Sieltähän me jotaki löyvettiin ja niin oli shoppailukierros tuottanu tulosta. Oishan se ny ollu aivan kamalaa jos ei mittään oltas löyvetty, ku vartavasten shoppaileen lähettiin. :)

Aurinko paistaa, tullee hieno päivä!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Lunta

Niihä siinä kävi että sato ensilumen kuukauven puolesa välisä. Meleko liukkaaksi teki kelin, kesärenkaat on vielä autos joten aamulla saaki olla kieli keskellä suuta ku kuuveksi töihin ajelen. Pittää varmaan huomispäivän aikana saaha talavirenkaat alle, ei passaa jättää viikonlopulle ku ei yhtään tiijä miten nopijasti saattaa keli pakastua. Sitte se vasta luikasta onkin.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kelttiläinen siunaus

Lyhentykköön tie askeltesi alla.
Olokoon tuuli myötäinen
 matkallasi.
Paistakkoon aurinko läpimästi
kasvoillesi,
lagetkoon saje pehemiästi
pelloillesi.
Ja siihen asti kun jälleen
tapaamme,
kantakkoon Jumala sinua
kämmenellään.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Niisk...

Meinaa lunnssa yrittää saaha yliotettaan mut toistaseksi se vielä pysyny hallinnasa en oo petille kaatunu. Viikon kulijin töiski vaikkei sitä ehkä sais puolikuntosena töitä tehä, mut ku ei oo kuumetta ollu nii ei ossaa poiskaan olla. Alaku viikosta oli pää kipijänä parina päivänä . Ny ollu kurkku kipijä, ääni kadoksis ja nokka tukosa.
Aamulla teksin suolavettä jonka ruutasin lääkeruiskulla nenuhun, aukespahan röörit. :)
Valakosipulia on menny usijampi kynsi, alakaa maistummaan jo öklölle ku syö isompia määriä.
Eiköhän lunssa hellitä ku käypi illan päälle saunas ja tekkee inkiväärivalakosipulihunajamusteherukkatotin.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Ägri Pöötsi


Yks työpäivä.
Synttärisankari tuli koulusta ja sano että haluan semmosen täytekaakun misä on ägri pöötsi. Netistä kahtottiin pöötsin kuvia malliksi, että ossais suunnilleen tehä oikijan näkösen. No ite kakun tekeminen ei oo kummonen juttu. Kolome kääretorttulevyä päällekkäin, sopivat täytteet välliin ja se on siinä. Mut  saahappa marsipaanipötköt näyttämmään ägri pöötsiltä.....

Sankari tuumas että sehän taitaa onnistua ku olin saanu pöötsin lähestukukoon valamiiksi. :)
Sankari halus pöötsin valakosen piliven päälle, taakse keltaset valokiilat.
 
Pienellä reenaamisellahan minusta vois tulla vaikka kondiittori. :)

maanantai 8. lokakuuta 2012

Töppöset

 Lahajaksi saatua hahtuvalankaa....
 ..siitäpä aattelin kokkeilla tehä töppöset.
 Mahtokohan tulla riittävän suuret, koko ehkä 44-45 ?? No en mää sentäs ihan niin isokenkänen oo, mut pittää olla kutistumisvarraa ku aattelin huovuttaa töppöset.
Huovutin töppöset Marseile saippualla ja nehän kutistuki aika mukavasti. Kosteina venyttelin muotoonsa ja sopivan kokosiksi. Jotaki piristystä kaipas ruskehtavanharmaa väri, tekasin pienet kukkaset koristeeksi nilikkaan.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Paradokseja

                                 Rakkaus ja tottuus eivät tunnu sopivan
                                 toistensa pariksi. Ne kuitenki kuuluu yhteen
                                 koska ne tasapainottaa toisijaan.
                                 Meijän on suhtauvuttava ihimisiin
                                 yhtäaikaa sekä rakastavasti
                                 että tarkkanäkösesti,
                                 tietosina sekä heijän vahavuuksistaan
                                 että heikkouksistaan.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Pihilajanmarijoja

Keräsin kassillisen pihilajanmarijoja ku iski päähän ajatus että jos kokkeilis kuivattaa marijoja ja osata tehä hillua. Kuivat marijat soppii mausteeksi hirvi- tai porokäristykseen. Pihilajanmarijoisahan on karoteenia ja c-vitamiinia, tojellinen terveyspommi. Hillon sekkaan laiton omenaa joka pehemntää marijojen happamuutta. Ihan kiva makustahan siitä tuli ku laitto tarpeeksi sokeria.
 
Kuivatin marijat sähköuunisa 70 asteesa. Ne oli sielä koko yön, välillä kävin sekottamasa että kuivusivat tasasesti. 
 
 Kahavimyllyllä jauhon marijat jauhoksi. Ku nosti myllyn kannen, marijat tuoksu ihan hapankorpulle. :) Jauhoista aattelin kokkeilla tehä hapanleipää. Jos laittas tattarin sekkaan vähä pihilajanmarijajauhoja ja antas ässehtiä muutaman päivän, saattaspa saaha aika hyvän hapanjuuren aikaseksi. Litran taikinnaan ei varmaan tarvi laittaa ku pari ruokalusikallista jauhoja jos sitäkään.  Maku on sen verran voimakas että pienempiki määrä riittää. Sitäpä ei tiijä muuten ku kokkeilemalla.
 
Pihilajanmarijajauho muistuttaa värinsä puolesta erehyttävän palijo paprikajauhetta mut kyllä mausta erottaa. ) Aika tujua ainetta, sanon minä. Jukurtin sekkaanki saattas sopia, kunhan muistaa laittaa vaan rippauksen, eikä lusikkatolokulla.

Pirtsakkaa syyspäivää!

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...