sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Olis taas pitäny


Voi miten ihana aamu. Aurinko paisto ja pakkasta -5, iski mahoton hinku päästä käymään suolla.  Meillä ku ei oo vielä yhtään karpalon, karpalua pakkasesa. Kokki kyllä sano ettei kannata lähtiä. Suolla on vettä niin palijo ettei saappaanvarret riitä. On ollu pakkasta, satanu lunta, marijat joutuu yksitellen kaivammaan jäisestä sammalikosta.

Vaan enhän mää puupää uskonu. Kahtelin parit villasukat, fliisekerraston ja villapaijan, pujin lämpimästi päälle ettei tuu vilu.Kässiin laiton fliisehanskat joista on sormenpäät leikattu irti, sellaset pittää käjet aika hyvin lämpösinä, jää sormet palijaiksi nii on heleppo poimia.
Kahavin keitin mukkaan ja tekasin eväsleivät. Sitte vaan menoksi.

Ajellesa ihastelin luonnon kauneutta. Huurteisia, valakosia puita, joitten oksien läpi ihanasti siivilöityy auringon hohtavat sätteet. Kaukana vaarojen rinteet, joilla vielä paikkapaikoin pieniä väriläiskiä muistuttamasa ohi menneestä ruskasta. Sisimmästä nousi syvä kiitos ylös, on meillä kaunis maa.

Ajomatka kesti reilun varttitunnin. Jätin auton suon lähellä olevalle parkkipaikalle. Otin ämpärin takapenkiltä ja lähin reippain askelin käveleskelleen kohti suota. Pitkä ei ollu matka suon laitaan. Pakkanen oli teheny poulusta pikkusen luikkaan joten sai kahtua etteensä mihin astu ettei kaatunu.
Pitkospuut oli ihan jääsä. Suon pinta oli jääsä ja suurelta osin lumen peitosa. Suon keskellä olevan mehtäsaarekkeen reunalta aattelin käyvä karpaloita kahtelleen. Pitkospuilta matkaa saarekkeelle lähes pari sattaa metriä.
 Siitä vaan porskuttaan pitkin upottavvaa suota, kohti saareketta. Eipä tarvinnu kovin montaa askelta ottaa ku jo huomasin että taitaa olla yhtä tyhyjän kans yrittää päästä saarekkeelle. Vaan minähän tyttö yritin.
Olisonkohan ollu kymmenen metrin pääsä saarekkeesta ku etteen tuli niin märkä kohta että ihan mahotonta päästä siitä yli. Yks mahollisuus ois ollu kiertää suon toiselta laitaa saarekkeelle, mut siinä vaiheesa tulin järkiini ja totesin että kyllä saa karpalot jäähä suolle. Luovutin, ei auttanu muu ku palata takasi sammaa reittiä mitä olin tullu. Niin jäi karpalot saamatta.


Kotia ajellesa poikkesin Olkkojärven laavulle. Niin komija päivä olla ulukona, ei passaa kiireellä pilata. Kiertelin aluetta ja otin muutaman kuvan. Sitte istahin auringon paisteeseen laavun penkille ja kaivon termarin esille, oli aika hörpätä kupponen kahavia.
Olin just ehtiny kaataa kahavin kuppiin  ku kokki soitti. " Noh, löytyykö niitä?"
Olihan mun vähä nolo tunnustaa ja kertua misä olin, olis taas pitäny uskua...

Mut sitä ku on itepäinen puupää ja hinku iskee niin minkäs teet. :)



4 kommenttia:

  1. On siellä hienot maisemat. Ihana kulkea vaikkei marjoja oliskaan.

    VastaaPoista
  2. Kauniista päivästä sait kuitenkin nauttia vaikka ämpäri jäikin tyhjäksi.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Sie se oot semmonen kaunosielu,joka huomaat noita kauniita yksityiskohtia siellä,missä liikut. Minustakin ne on niin riemastuttavia ja joskus herkän alakuloisia tai voimaannuttavia ja millon mitäkin.Niissä simä ja sielu lepää ja niitä haluaa nähdä aina enemmän ja useammin...että ehtis nähhä mahollisimman paljon. Elisa

      Poista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Kastelusysteemi

Niin on käytynä pohojanmaalla työmaatarkastus tekemäsä ja hyvältähän sielä näytti. Juhannus meni siivotesa puojia, aittaa ja pihamaata. Piha...