tiistai 22. lokakuuta 2013

Elämästä ja kuolemasta

 Viime päivien ajatukset on pyöriny ihimiselämän yhen kipeimmän asijan ympärillä. Kuolema, miten erilainen se voikaan olla. Yhtäläsistä kaikesa kuitenki on suru, ikävä ja kaipaus jotka ovat tunnetiloja mitkä koetaan ja läpi käydään. Kuolema voi olla kaunis tai kauhea. Kaks konkreettista esimerkkiä eletystä elämästä jotka minua puhutteivat voimakkaasti.

 Mies makaa sairaalan sängyllä tuskaisena, ahdistuneena. Kuoleman koura on kiertänyt otteensa  hänen riutuneeseen kehoonsa sellaisella voimalla että miehen viimeiset hetket ovat käsillä.
 Mies on koko elämänsä ajan vältellyt hengellisyyttä, Jumalan  läheisyyttä. Kieltänyt hänet tietoisesti, pilkannut ja halveksinut.
-Polttaa, polttaa, huutaa tuskainen mies.

Hoitaja saapuu huoneeseen, näkee miehen silmissä pelonsekaisen kauhun. Yrittää rauhotella miestä jutellen lempeästi, hiljaa mielessään hän rukoilee miehen puolesta.
Samasa hetkesä kun hän aloittaa hiljaisen rukouksen mies kääntyy hoitajaa kohti ja huutaa;
- Liijan kirkasta, liijan kirkasta, mee pois, mee pois. Mies yrittää nostaa kättään peittääkseen sillä silmiään näkemästä kirkkautta.
 Hoitaja perääntyy ja lähtee huoneesta hyvin surullisena miehen puolesta. Valo ja pimeys kävivät taistelua miehen sielusta, mies oli valintansa tehnyt.

Kuoleman paulat piirittivät minut,
tuonelan ahdistukset kohtasivat minua;
minä jouduin hätään ja murheeseen. Psalmi 116 : 3

Nainen makaa sairaalan sängyllä sairauden runtelemana. Kuolemankoura kiertänyt otteensa hänenkin kehoonsa siirtääkseen hänet tästä ajasta rajan toiselle puolen. Naisen olemus on levollinen ja niin rauhallinen. Hetkeksi hän havahtuu vielä tähän aikaan, huulien välistä kuuluu heikko kuiskaus, kiitos Jeesus.
Naisen elämässä hengellisyys, usko Jeesukseen on ollut kantava voima koko elämän. Hänelle ei tapahtuisi mitään etteikö Jumala sitä tietäisi.
Yhdessä he ylittävät kuoleman virran ja siirtyvät iankaikkisuuteen taivaan majoihin.

Jeesus sanoi hänelle: " Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää vaikka olisi kuollut.
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" Joh. 11: 25-26

Jokkainen ollaan kerran siinä hetkesä että kuolemankoura tarttuu kiinni. Pimeys vai valo? Kuolema vai elämä?

3 kommenttia:

  1. miehen kamppailu tuntui pahalta, nainen ei kamppaillut lainkaan, näin sen pitää olla. Emme koskaan näe toisen ihmisen syvimpään sieluun, miehelläkin oli valo tietoisuudessa, jopa häikäisevä, jospa hänellä oli uskoa sinapinsiemenen verran, ja suuri rakkaus tuli ja armahti. Hoitajan rukouksella oli silta pimeydestä valoon.

    VastaaPoista
  2. Näinhän se on eikä ihminen omassa valheellisessa "ylivertaisuudessaan" vaivaudu näitä asioita miettimään ennenkuin tuon suuren hädän hetkellä, josko silloinkaan. Valitettavaa mutta totta.

    VastaaPoista
  3. Äkkikuolemassa ei ehdi mitään ajatellakaan. Siellä sitten herää mihin on päätynyt.

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Sunnuntai aamun mietteitä

Torstaina ajelin kotikylältä kotia, seuraavana aamuna oli lumi maasa. Siitä kummallista, että lumi mikä sato on pysyny. Eijoo yhtään ollu lo...