lauantai 30. huhtikuuta 2011

Ihanaa kevättä

 Ihana lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä. Voiko sitä paremmin viettää kuin ulukoillen? Siispä pakkasimme pienet vyötäröreppumme ja suuntasimme luontoon.


Keväisten koskien kuohuntaa on ilo seurata.


Reitin varrella on pieniä opastetauluja joisa kerrotaan mehtän kasveista ja linnuista.
 

Ei pitäs eksyä kun on hyvät viitat. " Siihen suuntaan mennään mihin kinttaat viittaa. "


Suopolun ku kiertää niin autolle tullesa on kävelly seittemän kilometriä. Aikaahan siihen mennee sen  mukkaan miten pitkään sitä istuskellee laavulla tai laavuilla, niitä kun on usijampia reitin varrella.
 
Säynäjänojan laavu suunnilleen puolesa välisä suopolun lenkkiä. Meijän tullesa laavulle sielä oli yks pariskunta kolomen muksunsa kans pasitelemasa makkaroitaan, joten tulet oli valamiina ei tarvinnu meijän alakaa alusta saakka niitä vässäämään. Olin kotona lähtiesä laittanu possunfilleenpalaset marinaadiin, nehän oli sopivasti maustunneet ku laavulle päästiin. Niitä paistellesa meni aika rattosasti. Aurinko lämmitti selekää, linnut piti kevätkonserttia puisa, olihan mukavaa..


                                                         








                                                       
Talaven jäläkeen luonto on yllättävän värikäs. Karpaloitakin löyty niin palijo että vuojen kiintiö tuli täyteen päivän aikana, kolome kourallista niitä popsin kävelyn lomasa.




      Kummalla kestää pitemmän aikaa varpaitaan uittaa?

 

















Pitkospuita pitkin heleppo kävellä. Luonnosa on monenmoista mikä tarttuu silimään.



Kitumäntyjen räme jokapaikan suotyyppi. Se on yleinen niin eteläsä kuin pohojosesakin. Kitukasvusen männyn lisäksi rämeiltä löytyy vaivaiskoivua, suopursua, juolukkaa, hillaa ja tupasvillaa. Rämeet ovat karuudessaan verrattavisa mehtämaitten puolukkakankaisiin.



Könkäänsaaren laavua ovat suurentanneet, rakentanneet toisen laavun vanhemman vierelle. Tosi mukava kun ovat teheneet " lankkulattiaa" vähä laajemmasti se helepottaa lasten kans liikkumista ja heitä jotka liikkuvat pyörätuolilla.
 


Ihanaa kevättä!

2 kommenttia:

  1. Kyl o hienot ollu maisemat!
    Ja kinttuski uskalsit kastella :D

    VastaaPoista
  2. Mukavan näköset maisemat. Taisi olla lämpöstä, ku tarkenit varpasillaan. 8)

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...