Hirsitalon remppaa: Ranta-Eilola olikin luultua rikkaampi talo


-vaari kirijottaan ny -

Tarkempi tapettiarkeologinen tutkimus on paljastamassa kirkonpuolen kamarin tutkimuksissa, että Ranta-Eilola on ilmeisesti ollut paljon luultua varakkaampi talo.  Tapettien yhdestoista kerros laskettuna hirsipinnasta nimittäin antaa ymmärtää, että osa talon varallisuudesta on mitä ilmeisemmin kätketty tuon tapettikerroksen boordinauhaan.

Boordin päävärit ovat vihreä, punainen ja kulta. Näyttää siltä, että kulllan väri boordissa on syntynyt siten, että boordiin on vedetty tapettiliisterillä kaksi ohutta viivaa ja liisterin vielä ollessa märkä, on viivojen päälle ripoteltu kultahippusia.
  Tätä boordia on jäljellä kymmenisen senttiä pitkä pätkä, muut osat poltimme vahingossa kun revimme vanhoja tapetteja seiniltä.

Nyt on tarkoitus sukututkimuksen menetelmin selvittää, onko talon miehistä joku ollut esimerkiksi Alaskan kultakentillä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä tai ehkä 20-luvulla Ivalon Kultalassa. Hippukulta kyllä viittaisi Suomen Lapin kultalöytöihin. Se, että kultahiput on liisteröity tapetin boordeihin, taas kertoo siitä, että talon vauraus jo noihin aikoihin on ollut sen verran hyvällä tolalla, että kulta on voitu tallettaa piiloon boordeihin odottamaan mahdollisen pahan päivän tuloa.

Onko sitten ”kultamaalaus” ehkä hyvien aikojen, metsäkauppojen ja meijeritoiminnan viriämisen seurauksena unohtunut niin, että tieto kultaboordeista ei siirtynyt isännältä toiselle vanhan isännän kuoltua? Näin kultaboordit sitten saattoivat jäädä uusien tapettikerrosten alle, kunnes nyt lähes sadan vuoden kuluttua kultaus taas tuli esille.

Hain kirjastosta teoksen ”Suomalainen tapettikirja” ja nytpä tarkistan sieltä, onko kullan piilottaminen boordeihin muualla tunnettua. Tämä on mielenkiintoista!

No voi sun… kissankulta. Kirjan mukaan tapettien arvokkuuden aistintaa on joskus lisätty käyttämällä rikkaan värimaailman synnyttämiseen kissankultaa!

Mutta… kyllä kai kymmenen sentin mittainen pala vanhaa boordia kissankultaviivojen kanssa on jonkun arvoinen? Tuohon keskustaan on tulossa taas lähiaikoina kultaostaja, joka ostaa vanhat sormukset ym. kultatavarat. Sinne on ainakin ennen voinut viedä kultansa arvioitavaksi ja täytyy nyt ensi kerralla mennä kysymään arviohintaa tuosta boordinauhasta.

Tänään tuli meille ensimmäiset kiinteistöverolaputkin Ranta-Eilolan tilasta. Olisi mukava saada tuolla kullalla maksetuksi elämämme ensimmäinen kiinteistövero!

Kommentit

  1. Olipas ainutlaatuinen löytö . Moisesta en ole aiemmin kuullut, hienoa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma tupa

Langanohjain neljälle langalle

Neuleharppu