tiistai 28. kesäkuuta 2011

Noitatunturille

Aamulla oli herätys 7.20, kokki oli keittäny kahavit ja teheny minnuutin mikrosämpylän valamiiksi, että rouvan ei tarvinnu muuta ku saaha luunsa ylös petistä ja pistellä aamupala poskeensa.
Ollimma illalla suunniteltu täälle päivää retkee Noitatunturille. Aateltiin  heti aamusta lähtiä liikkeelle niin on viliposempaa kävellä. Mittari näytti kaheksan aikoihin +16 että aika lämmin päivä tulosa.

Päätettiin ottaa kummallekki vyötärölaukut niitä on mukavempi kantaa kui reppua. Termarit täyteen kahavia, pari vesipulloo kummallekkin. Itelle  tein voileivät, kokki sano pärijäävänsä välipalakeksillä. Makkarapaketti ja pekonipaketti meni kokin laukkuun, samoten sinappi. Mun laukkuun vähä rusinoita ja sipsejä. :)

Autolla ajettiin luontokeskuksen pihhaan mistä lähtee poloku nousemmaan kohti tunturia. Opastetaulusta piti kahtua oikia suunta ettei jouvuta hunningolle. Matkaa tunturin huipulle reilu viis kilsaa mikä ihan soppeli matka talsia aamutuimaan. Ilima oli hyvä, lämmenny aamusta jo kovasti, tais lämpöasteet lähennellä kohta kahtakymmentä.

Oravalampi tuli vastaan kun olitiin kävelty lähes kolome kilsaa. Mulla oli jo nii hiki ja kuuma että päätin pulahtaa lampeen. Vesi näytti puhtaalta ka kirkkaalta. Mut yllätys olikin melekonen kun sain jalakani vetteen, sehän oli kylymää. Samasa jalaka luiskati kiveltä ja lumpsahin vetteen melekeen huppeluksiin. Aattelin että uisin jonku matkaa mut ajatus katos samantien kun vesi oli niin jäistä. Mitä nopeemmin pääsen ylös sen parempi. Onneksi rannasa oli isoja kiviä joitten päälle oli hyvä astua ja selevisin sieltä aika nopeesti pois.
Kuivattelin hetken aikaa itteeni auringosa, t-paitaa käytin pyyhkeenä kun ei sattunu olla muutakaan mukana.
Perin virkistävä pulahus oli.

Nousua...nousua...nousua.. oiskohan sitä reilu nelijä kilsaa kävelty kun alako takajalasa tuntummaan jatkuva nouseminen. Kivikkoista, louhikkoista ja puittenjuurista oli poloku lähestulkoon koko matkan. Mut meillähän ei ollu mihinkään kiirettä joten hilijoskellen noustiin kohti huippua. Eikä siinä kyllä juoksemaan ois pystynykkään, pakko oli kahtua koko ajan etteensä mihin jalaknsa laitto ettei nilikkaansa nulijahuttanu.


 Siinä sitä sitte oltiin vihon viimmen Noitatunturin huipulla. Huipulla tuulee, aivan ihana virkistävä, viliponen tuuli ja aurinko paisto lähes pilivettömältä taivaalta. Mahtavat oli näkymät kun ympärilleen kahteli. Niin kauas ku silimä siintää näky vaaroja, mehtää, sielä täälä pieniä lampia, aiii että mää nautin.

Huipulle ku päästiin niin kahteltiin sopivaa kraakkumättäikköä misä pystys istahtaan ja hörppimään kupposet kahavia. Kahavit ku olitiin juotu nii alako mukavasti ramaseen että päätettiin ottaa pienet tirsat. Mikäs sen ihanempaa, aurinko paistaa eikä itikoista tietookaan. Tosi hyvä hetki lekotella ja ottaa aurinkoo. Siihen lekottelluun meni reilu tunti. :)

Huipulta lähettiin laskeentummaan alas kohti Annikin lampea joka näky alapuolella olevasa kurusa. Ajateltiin että sielä voitas paistella makkarat jos sattuu olla tulipaikka, mut eipä sielä ollukkaan. Puuhun oli kiinnitettynä kyltti; Annikin lammella ei ole laavua eikä tulipaikkaa, sellasen löytää Karhunjuomalammelta.
Eipä meijän auttanu muu ku jatkaa matkaa etteenpäin niin pitkästi että tullaan Karhunjuomalammelle.

Polokuhan oli alas tullesa palijo helepompi kulukusta mitä noustesa. Välillä oli jo ihan tasastakin maastoo mitä heleppo astella joten matka taittui aika sukkelaan kohti Karhunjuomalampee. Sinne ku päästiin oli laavulta just yks aviopari lähösä savuavan nuotion vierestä. Sanovat että he meinas hetki sitte sammuttaa nuotion varmuuden vuoksi ettei se jää kytemään.
Mitäpä sitä sammuttelemaan kun hyvä hiillos oli meille valamiina, siihen vaan  makkarat ja pekonit hiillokselle paistummaan.


Kyllä oli hyvvää, namss. Pekoni, kun sen oikeen saa käristettyä sillaitte sopivasti että enin rasva kirisee pois ja siitä tullee semmonen krapsahvata, sillo se on parasta. Ihan ehti nousta vesi kielelle ootellesa.

Karhulammelta luontokeskukselle reilu kolomen kilsan kävely kun päätettiin mennä Isonkurun kautta. Sitä kautta saa kävellä pitkospuita pitkin aika pitkästi, laskeentua portaikkoo 375 askelmaa. Huomattavasti helepompaa reitti näin päin kuljettuna kuin että nousta nuo askelmat.

 Niinpä se tuli Noitatunturikin nähtyä.

Kyllä teki mieli suihkuun reissun jäläkeen, onneksi se toimi.

Hyvä päivä tänään!  Millanen lie huommenna?

2 kommenttia:

  1. Huh sait kylmän kylvyn, mutta varmasti oli taas lämmin kunnes olit noitatunturin päällä. Minä kurkotin kolmesta peräkkäin, ensimäisestä lammesta pyhänkasteen putoukselle mennessä vissypullon etikettiä pois, ja hirveä kun oli kylmää melkein meni pisut niin kylmäs haaruksissa.
    Annikinlammella olen kahvilla ollut mutta sitä en muista että oliko ryhmän johtajalla srangia vai ei, vesi kesti pitkään kiehua niin oli kylmää.

    VastaaPoista
  2. Olipa siel maisemat. Onneks ei pahemmi käynny. :)

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Ohi on

Nyt on enin kiire hellittäny, ku myyjäiset on ohi. Viikonlopun myyjäisisä kävi reilu nelijä tuhatta ihimistä mikä tietää sitä, että heijän m...