lauantai 28. toukokuuta 2011

Pilikkireissu jatkuu

Sunnuntai aamukin oli tavattoman kaunis. Yöllä oli ollut pikkupakkanen ja miinuksen puolella näytti mittari vielä seittemän aikaankin olevan. Muut olivat jo heränneet koluten keittiösä aamupallaa laitellen Tapanin jatkaessa uniaan.

- Annetaan häen nukkua jos kerran unta riittää, eika tuo haitaksikaan taija olla?

- No mitäpä haittaa siitä vois olla?

- Ei kai muuta kuin se ettei ehi meijän toisten mukkaan pilikille, Seppo puheli tunkiessaan sämpylää suuhunsa.

- Liekkö hänellä kovin suuria halujakaan siihen, oli se eilinen päivä sen verran rankka juttu, Rauno totes puhuen kuin olis omisa ajatuksisssaan.

- No niihän se tais olla, mut mahtava juttu että mies siitä hengisä selevis. Oishan se ollu kamala paikka meijän kotia ajella kun yks porukasta olis tullu vainajana takasin. Sitä kun ei koskaan tiijä etukätteen elämänsä päiviä, niin se vaan on.

Ennen puolta päivää miehet pakkas pilikkivehkeensä ja lähtivät aurinkoiseen kevätsäähän kokkeileen miten mahtaa kala napata tähän aikaan päivästä. Pari tuntia jäällä istua nököttäen, sitte mökille laitteleen jottain sapuskaa ja keitellä lähtökahavit. Suunnitelmisa kun olis päästä lähtemään 16 aikoihin ajeleen kotia kohti niin ei menis kovin myöhäselle kotia tulon kans.

Miehet olivat ehtineet pilikkiä vajaan tunnin kun huomasivat Tapanin tulevan mökiltä heitä kohti. Mies kuluki rauhallisin askelin, hieman kuin varoen ja tunnustellen jään kestävyyttä.

- Noh, miltäs olo tuntuu ?

- Eipä tuo yhtään hassummalta tunnu, kait täsä ihan entiselläni alan olla. Tuola sisällä kun istuin tuvan penkillä kahtelin ikkunasta teijän pilikkimistä, silimiini osu tuo sula kohta järven keskellä. Nousi valtava pelonsekanen ajatus päähän, että ei ikinä ennään jäälle. Ihan pakko oli pistää kengät jalakaan, takki päälle ja pikkusen niinku pakottaa ihtensä ulos.
- Minä kun en halua jäähä semmosen pelon vangiksi vaan haluan tulevina vuosina vielä monet kerrat istua teijän kans pilikillä sinttejä narraamasa ja nauttimasa ihanista kevät päivistä.

- Taatustihan täsä rannasa jää kestää että oo ihan huoleti. Et sää toista kertaa tällä reissulla jäihin tipaha, Rauno puheli rauhottavalla äänellä huomatessaan Tapanin äänen värisevän vaikka tämä yrittikin sitä peitellä.

- Joo, eiköhän tuo kestäne, Tapani puheli silimäillen järven jäälle siristellen silimiään kirkkaan auringonpaisteen osuesa silimiin. Hän hengitti syvään vetäen keuhkoihinsa raikasta kevätilimaa; tunsi nenässään sen tuoksun. Se tuoksui elämälle.

Ei ollut Ahti anteliaalla tuulella sinä sunnuntaina. Vaikka miehet toinen toisensa perään kairasivat uutta reikää, kiinnittivät makosempia syöttejä koukkuihinsa, niin siitä huolimatta vain muutaman pienen ahavenen saivat narratuksi. Siihen oli tyytyminen.

-Näistä rääpäleistä ny ei oo ku kissin ruuaksi, sano Seppo roikottaen paria ahaventa pyrstöstä. Ahavenet tosijaanki olivat pieniä keskenkasvusia, mutta kun ei mittään muutakaan saalista saanut niin olipahan ees ne jotta voi pikkusen kehua että kallaa tuli.


Hyvillä mielin miehet kuitenkin palasivat mökille ruuanlaittoon, olihan aamupäivä ollut ihanan aurinkoinen ja rauhallinen. Jokkainen oli saanu leppuuttaa hermojaan ja tuntia sen fiiliksen josta sanotaan: aahhh täsä mun silelu leppää.
Selekiää työjärijestystä tarvittiin siihen että ruuanlaitto ja siivoushommat tulivat tehtyä. Kello mennä tikitti ja näytti aikaa jollon pitäs kohta olla auto pakattuna ja nokka kohti kotia.

- Kukas ottaa kokkausvuoron tällä kertaa vai pittääkö määrätä, Rauno kyseli.

- Mää voin ottaa jos passaa että laittelen sitä sun tätä mitä kaapeista löytyy. Eli syyvään pois mitä jääny, lämmitellään eiliset jämät, Masa sano ja oli jo menosa kahtelleen jääkaapille että mitäs sieltä löytynee.

- No ainaki mulle passaa.
- Joo mulle passaa kans Seppo tuumas.- Kuhan ny jotakin purtavaa löytyy ettei tarvi tyhyjällä mahalla kotia asti istua ja kahavit jos sais vielä nii johan sitä sitte pärijää.

Masan laittaisa sapuskaa toiset keräilivät kamppeet kassaan ja kantoivat ne jo autoon. Kun oli syöty ja juotu olikin loppusiivouksen aika. Siihen siivoukseen miehet ei kovin kauheesti panostanneet. Enimmät roskat ja pölyt lakasivat, tyhyjäsivät roskiksen ja laittovat matot suoraan. Kellään ei käyny mielen vieresäkkään että ois alakanu lattiamoppia heiluttaan, vaikka sellanekin siivouskaapin nurkasa näytti olevan. Heijän mielestään mökki oli ihan riittävän siisti jättää silleen vaan.

- Minäpä käyn vielä saunalla kahtomasa että sielä on kaikki ok, Masa sanoi ja juosta hilipasi saunalle sillä aikaa kun Seppo vei roskapussin roskikseen.

Kotimatkalla miehet puhelivat ja suunnittelivat tulevaa kessää miten saatas järijestymmään ees yks yhteinen viikonloppu samaselle mökille. Paikka kun oli tosi rauhallinen ja mukava. Kesällä he sais venneeki käyttöön ja ois mahollista souvella kauemmas syvemmille vesille. Tai jos ei ihan kesällä päästäis niin voishan sitä loppukessää harkita, mustikoitten ja hillojen poiminta aika vois olla hyvä, sillon ehkä emännätkin lähtis mukkaan. Mutta senhän näkkee vasta sitte miten sattuu kesälomat itekullekkin sopimaan ja millasia suunnitelmia "hallitukset" ovat kenties teheneet kesän varalle.


Sen pituinen se.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Lusikkakoruja

Sisko anto muutaman vanahan lusikan ja sano, että tekaseppa nuista joskus jotaki. Lusikat piti ensin puhistaa. Kokkeilin putsata ne Univ...