maanantai 11. huhtikuuta 2016

Tunika ja paitoja samalla kaavalla

Mitä sitä turhaan tekemään asijoita hankalasti ja monimutkasesti, ku ne voi tehä heleposti ja yksinkertasestikki. Yks ja sama kaava, kolome eri paitaa ja yks tunika.

Perijantaina ompelin sinikukkasen paijan. Kangas on ohutta trikoota, hieman liukas pintasta. Tosi mukavan tuntonen iholla.
Kangaskaupasa ollesa silimiin osu ruskijankirijava kangas, jonka toisesa reunasa oli raitakuosi. Aattelin heti, että tuostahan vois tulla kiva tunika, ku laittaa raijat helemaan. Piti ostaa koko palanen, reilusti yli tarpeen. Ai minkä takia piti? No sen takia, ku kaupan säännöt sannoo, että jos palakankaasta leikataan pala jälijelle jäävän palan pittää olla metriä pitkä. Täsä tapauksesa ei ois jääny metriä, joten piti ostaa koko palanen.
Tunikaa leikatesa hoksasin, että kankaastahan saan toisenki paijan jos hieman sovittelen kaavoja kuivijoitten mukkaan. Kangasta oli kuitenki niin nippanappa ettei se riittäny täyspitkiin hihoihin.
Pitääneeköhän lähtiä kangaskauppaan kahtelleen uusia kankaita. :)


4 kommenttia:

  1. Voi miten ihania paitoja ja tunika ja kankaatkin ovat ihanat.

    VastaaPoista
  2. Ei muuta ku lisää kankaita ja tunikat myyntiin.

    VastaaPoista
  3. Ihania ompeluksia, oot löytäny hyvän kaavan jonka avulla saat uusia paitoja ja tunikoita.

    VastaaPoista
  4. On muuten hyvänmallinen paita! Tykkään erityisesti tuosta ekasta:)

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...