Podgorica

Tämä kaupunki ei kauheesti sytyttäny eikä vallottanu mieltä.  Sojan jäläkeen 50 - 80 -luvuilla rakennetut harmajat "kerrostalopunkkerit" eivät todellakaan oo mitään komistuksia.

Rakennusten julukisivut on aika karmeita, etenkin etelän puolen parvekeseinät, joihin on laitettu auringonsuojaksi jos minkä näköstä systeemiä. On raijallisia, kukkasia ja muuten vaan kuviollisia verhoja. Tavallisesti näyttäsivät olevan markiisikangasta. Ikkunoitten suojaksi on aika yhteneväisesti laitettu puiset ritilät mikä on hyvä asija. Kuvan talo oli meijän majapaikan takapihalla.

Monin paikon kaupunkia nurmikot oli auringon paahteesta ja satteen vähhyyestä johtuen kuivettunneet ja paahtunneet ruskeiksi. Puut ja pensaat kärsivät veen puutteesta. Joki oli kuivunu aika kapijaksi, yks sivuhaara on täysin vedetön.

Tämänkin kivisen kaarisillan ympäristöstä sais aika vähällä vaivalla tosi viihtysän ku alue siivottas kunnolla. Roskaaminen näytti olevan aika yleistä paikoisa, joisa ihimiset liikkuu.

Mukavan kävelymatkan päästä meijän majapaikasta oli pieni kukkula Ljubovic. Sinne päätettiin nousta kahtomaan miltä kaupunki näyttää vähä korkijammalta katottuna.

                                     
Ylhäältä näky kauvas. Kaupungin uuvempia rakennuksia levittäyty aika laajalle. Hieno asija että uuttakin rakennettaan. Siitä huolimatta ei tulis vanahan kaupungin rakennuksia päästää menemään ihan rapakuntoon. Niissä kuiten on tämänkin kaupungin historiaa.

Liikenne Podgornicasa on ihan sekavaa. Autolijat pysähtyy mihin vaan, milloin vaan. Keskelle katua saatetaan pysähtyä ja jättää joku pois kyytistä. Autoja näki parkkeerattuina mitä kummallisimpiin paikkohin. Risteysalueelle, suojatielle, kävelytielle, ihan mihin vaan sattui saamaan autonsa ahettua.
Katujen reunoilla oli mieletön määrä mitä erilaisempia ajoesteitä estämäsä vääriin paikkoihin pysäköimistä. Oli matalia n. 40 cm korkeita petonista valettuja pikkutoloppia. Ne oli suunnilleen puolen toista metri välein. Muutamia toloppia oli sielä täälä kaatuneina, tainneet jotku yrttää saaha autolleen parkkitilaa jalakakäytävän puolelta. Kaatuneista tolopista näki miten ne oli kiinnitetty kavun reunaa. Tolopan alla oli kolo johon toloppa oli valumassalla laitettu pystyyn. Enpä tullu tarkemmin kahtoneeksi oliko siihen laitttu mittään rautatankua mikä tukis ja vahavistas toloppia.
Puistojen ja aukoitten alueilla tolopat olivat suurempia ja korkijampia. Yhesä kohtaa oli niin isoja että niitäpä saatto käyttää istuimena.

Toloppien palijous oli silimiinpistävvää. Kertoo vain sen, että parkkitillaa on liijan vähän eivätkä autoilijat aina jaksa välittää mihin autonsa laittavat.
Mutta joskus voi käyvä niinkin, että joku on sitä mieltä että autos on vääräsä paikkaa.