Kolome päivää meren rannalla Herceg Novisa

Pikkusella, 27 paikasella linija-autolla matka Podgoricasta Herceg Noviin suju oikeen mukavasti. Ilimastointi oli tosi tehokas, melekeen rupes veto ottamaan kinttuihin ku lähemmäs nelijä tuntia saatiin auton penkkejä kuluttaa.
Maisemat matkan aikana oli huikeat. Montenegro ei ole mikään suuri maa, mutta maastoltaan ja ilimastoltaan tännekkin mahtuu monenlaista. Vuoristoahan täälä on joka puolella. Niitten tuomat korkeus- ja kasvilisuuserot ovat käsittämättömän erilaiset. Jossain vuorten rinteet on täysin kuivaa karua kalliota, kun taas toisaalla rinteitä peittää matalat pusikot ja risukot.

Mitä lähemmäs meren rantaa tultiin sitä enemmän muuttu kasvillisuus. Herceg Novi on pieni kaupunki Adrianmeren rannalla. Kaupunki on rakennettu kapijalle mereen laskeutuvalle rinteelle. Kaupungisa kasvo pihoilla ja katujen varsilla palamuja, kaktuksia, banaanipuita, pelargonioita, ihimepensaita, aloeita ja palijo muita puita ja pensaita joita ei osattu tunnistaa. Usiammasa pihasa oli auton paikkaa varjostammaan tehty katos, josa varijostajan virkaa hoiti kiivi-köynös. Köynöksisä roikku pulleita kohta syöntivalamiita kiivejä saavikaupalla.
Meijän majapaikka oli ihan lähellä linkkuriasemaa vanahan kaupungin keskustasa. Asemalta lähti pikkuruinen katu joka kääntyi jyrkästi alaspäin mutkitellen talojen välistä kohti rantaa. Kadun varteen oli pysäköity autoja mikä tietysti hankaloitti kävelijöitten liikkumista autojen sessa. Erilistä kävelykaistaa ei täsä kohtaa katua ollu olemassakaan. Kaikki liikenne näytti kulukevan yhtä ja sammaa katua.
Matkalaukkujen rattaat kolahtelivat kivikavun muhkuraiseen pintaan meijän tullesa pienelle aukiolle. Aukio oli pyöreähkö ja siihen yhtyi katuja monelta suunnalta. Osa kaduista muuttui portaikoiksi jotka lähtivät nousemaan ylös, niistä näytti pääsevän linnakkeelle, ja kellotorin taaksse. Kivikatu jatku vastakkaiseen suuntaan ja siltä poikkesi pieniä sivukujia molemmille puolille 50 - 100 metrin välein.
Aukijolta oikeelle, ohi supermarketin  ja ensimmäiset portaat jotka lähtee alas vasemmalle oli paikka johon meijän piti mennä. Siihen majapaikan emäntä tullee meitä vastaan.
Portaikko löytyki aika heleposti ja jäätin siihen seisoskelleen ja oottelleen. Viis minnuuttia meni eikä naista näy ei kuulu.
Ootusaika meni meillä oikeen mukavasti.  Kahtottiin ja seurattiin kavulla kulukevia naisia arvuutellen, että olisikohan se emäntä tuo nainen jolla on sininen paita ja kantaa jottain paperia käjessään. No eipä ollu, ohi meni No entäs tuo, varmaan on tuo ku näyttää tulevan meitä kohti, ei ollu sekkään sillä oli liijan kiire. Olimma ootelleet 10 -15 minnuuttia nii kokki soitti naiselle ja kerto meijän oottelevan portaikon yläpääsä. Ilonen naisen ääni kuuluu portaikon alapäästä. Hän olikin tullu meijän selijän takkaa,  me ei vaan oltu häntä huomattu ku ootettin hänen tulevan katua pitkin.

Tykästyin kaupungin rakentamistyyliin, se oli jotenkin niin hauska. Rannalta päin katottuna talot on rakennettu rinteeseen ja niitä nousee talo toisensä jäläkeen vieri vieresä ja päällytysten. Nyttäs aivan kuin ylemmät talot ois rakennettu alemman päälle. Meijänkin asunnon alapuolella oli talo jonka vierestä kuluki kapijat portaat alas kohti rantaa. Portaita meni joka puolella, ylös ja alas, eteen ja taa, sivulle ja toisaalle. Yhestä portaikosta ku lähti käveleen, hetken päästä tulikin toiselta suuntaa toiselle laitaa katua. Vaarana oli eksyä sokkeloihin.

Kaupunki on sokkeloinen, täynnä pieniä katuja ja käytäviä. Vanahat linnan muurit olivat osaltaan tuomasa kaupunkiin tietynlaista tunnelmaa.
Vuonna 1539 turkkilaisten rakentama linnake Kanli Kula on melkoinen järkäle meren rannalla. Linnotuksen alaosasa on aikoinaan ollu iso  vesitankki, mikä myöhemmin toimi linnotuksen vankilana. Sen seinisä on kuulemma vieläki piirroksia kaleerilaivoista, kaloista ja risteistä tojistamasa turkkilaisten ajasta ja siitä kuinka ristittyjä hetettiin heleposti vankilaan.
Nykysin linnotuksen keskiösä on näyttämö ja istumapaikat tuhennelle hengelle.
Linnakkeelta näkymät oli tosi hienot. Ilta-aurinko valasi kaupunkia vielä hetken, sittenpä se laskikin aika nopijaan ja tuli pimijä.
Rannalla käytiin joka päivä köllöttelemäsä ja nauttimasa ihanasta kesästä. Minähän tietysti pulahtelin vetteen vähän väliä, eikä ollu käärmeistä haittaa. Kokilla oli mukanaan hyvä kirija jota lueskeli sillä aikaa, hän ku ei oo uimisen ihanuuesta innostunu vielä ollenkaan.  Varsinaisia hiekkarantoja ei näkyny vaan kaikki rannat oli kivikkoista ja sorasta rantaa. Muutamien hotellien kohalle oli hieman yritetty tehä heikkarannan tyylistä rantaa. Kivikkoisen soran tilalle oli tuotu suuri määrä hienompaa sorraa mitä oli levitetty rannalle ja vetteen.
Useasa kohtaa oli petonisia laattoja joitten päälle ihimiset levittelivät pyyhkeensä tai makkuualustansa. Jollain laitaa petonilaattaa oli valetut portaat tai metalliset tikkaat joista pääsi menemään vetteen.
Vesi oli lämmintä ja suolasta. Selijllään pysty kellumaan pitkiäkin aikoja eikä tarvinnu muutaku olla vaan ja antaa aaltojen heilutella. 
Rannalla olevien kivien määrä on mieletön ja niitä on niin monen värisiä että ihan ihimetyttää mistä ne kaikki ovat sinne tulleet.
Ihimeellisinpiä olivat muuriin kiinnitetyt kivet, niitten kuviot. Miten lie ovat syntyneet. 

Kolomen päivän kiertely Herceg Novisa on mieleenpainuva. Tosi kiva ja mukava pikku kaupunki, tänne vois joskus tulla pitemmäksikin aikaa.
Jätettiin oma muistomerkki käynnistämme rannalle. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma tupa

Langanohjain neljälle langalle

Neuleharppu