perjantai 3. heinäkuuta 2015

Olihan junamatka!

Torstai aamu valakeni Belgradisa aurinkoisena. Kello oli laitettu herättämmään 6:45 jotta ehitään juua aamukahavit, pakata laukut ja vähä siistiä kämppää, ennenku autokuski tullee meitä hakkeen. Hänen oli puhe tulla kaheksaksi. Herättiin ennen kellon soittua, hyvä niin, sillä autokuski tuli etujasasa paikalle, ja ootteli meitä kavulla. Meillähän oli kaikki valamista, viimenen tarkistus kämppään, että kaikki omat roinat on tullu mukkaan sitte vaan menoksi.

Autokuski oli asunnon omistajan isä, hän lupautui viemään meijät asemalle. Mukavan puhelijas mies, kyseli misä ollaan reissattu ja mihin ollaan menosa. Jotain tuntu Suomestakin tietävän, mut ei kauheen palijon.
Parin kilsan matka asemalle tuntu autosa istuisa pitemälle mitä se oli kävellen. Ehkäpä syy on siinä, että autolla joutu kiertelleen katuja ja kujia eri puolilta, kävellen pääsi suorempaan kävelyreittejä pitkin.

Juna lähti asemalta 9:10 ja sen tuli olla meijän pääteasemalla Montenegron Kolasinissa 18:06, eli eesä oli muutaman tunnin istunto junahytisä. Keli oli mitä ihanin, aurinko paistaa helotti koko komeudeltaan; päivästä tulis helteinen.
Junahytti oli ihanan tilava ja ilimastoitu, ei tarvinnu kylypiä hiestä ku tuuletus puhalti täysillä. Päinvastoin, joutu suojaamaan niskaa ettei veto ota, muuten ois seuraavana päivänä niska ja pää kipijänä.
Sammaan hyttiin tuli nelijän hengen perhe. Oliskohan äitee ollu jotain 52-55 ikänen, mukanaan kaks tytärtä ja poika jotka olivat iältään kaiketi 16 - 24 ikäsiä. Kovasti heillä puhetta riitti. Kohtalaisen hyvvää englantia puhu vanhempi tyttö, ja siinäpä meillä oli mukavaa jutustelua matkan aikana. Mulla oli sukkakudin tietysti mukana jota siinä värkkäsin. Äiti oli kovasti kiinnostunu mallista mitä tein, näytin ja neuvoin miten sellanen tehdään. Äiti selitti tyttärelleen mallia ja tyttö tutki sukkaa ja tuntu tajuavan miten se on tehty. Sattupa vielä niinkin mukavasti, että ehin saaha sukat valamiiksi. (Olin alottanu eka sukan tekemisen jo lentomatkalla Budaan) Ku he olivat jäämäsä pois junasta, annoin sukat äitille.

Oltiin tehty matkaa reilu tunti ku junan vauhti hiipuu ja se pysähtyä töksähtää keskelle "ei mitään" pusikon ja lehtipuitten keskelle. Siinäpä sitä oltiin ja ihimeteltiin että mitäs ny tapahtu. Hetken päästä kuultiin että veturi oli hajonnu, ootellaan uuven veturin saapumista mihin mennee reilu tunti.
Tulihan se uus veturi , kaks ja puoli tuntia meni aikaa siihen että veturi tuli ja se saatiin vaihettua paikalleen, jonka jäläkeen matka pääsi jatkummaan.
Matka jatku yli vuorien ja kukkuloitten. Tunneleita oli  tihijään, ei ehtiny junan häntäpää päästä ulos tunnelista ku etupää oli jo menosa seuraavaan.
Joka tunnelin suuaukolla ku oli laatta mihin merkattu monekso tunneli on kyseesä Belgradista laskien. Viimene numero, joka nähtiin enne pimiän tulua, oli 172.

Alettiin olla jo kohtalaisen lähellä pääteasemaamme. Juna nousee ylös vuoren rinnettä ja ollaan tunnelisa ku ykskaks alakaakin mahoton jarruttaminen. Juna jarruttaa , jarruttaa ja pysähtyy ku seinään. Oltiin jumisa tunnelisa.
Jonku ajan päästä juna alakaa liikkua, mut se mennee takasin päin. Juna perruuttaa lähimmälle pikku asemalle Trebaljevoon. Ollaan aikataulusta myösäsä muutama tunti. Kello on 20.55, ulukona alakaa olla pimijää. Ensin luultiin että syynä pysähtymisseen ois se, että vastaan tullee toinen juna, jota piti väistää palaten asemalle. Mut syynäpä olikin hajonnu veturi.
Sanovat paikalliset ihimiset että turistille tää tuntuu ouvolta mutta heille tää on joka päivästä. Junat ja raiteet ovat tosi huonokuntosia, niihin ei oo sojan jälkeen juurikaan satsattu varoja.
Jotaki tapahtuu klo 21:30, viereiselle raiteelle ilimestyy veturi. Alakavat laittaan sitä paikalleen. Ekana pittää siirtää hajonnu veturi pois eestä ja sitte ajaa uus tilalle. Mennehän siihen touhuun aikaa, mää ehin ottaa pienet tirsatkin sillä aikaa ku ootellan veturin vaihtoa.
Vaan aikansa ku ootellaan niin päästään matkaa jatkammaan 22:15 juna taas liikkuu. Valamistauvuttaan jäämään pois seuraavalla asemalla jonne juna saapuu 22:29, kolome ja puoli tuntia myöhäsä.
Asemalla meitä oottaa musta auto ja kulijettaja joka viepi meijät mökille johon ollaan tehty varaus muutamaksi päivää.
Täytyy myöntää että tää oli elämäni mielenkiintoisin, joskin rasittavinkin junamatka. Ihana oli päästä nukkumaan pitkän istumisen jäläkeen.

1 kommentti:

  1. Uhhuh mikä reissu, jälkikäteen sitten voi jo nauraa! Mahtavaa reissua :)

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Piparitaikinasta hevostalli

 Likat ovat syksyn aikana olleet kovasti innostuneita hevosista joten mikäpä muu piparijuttu se ois voinu tälle joulua olla kuin piparitalli...