maanantai 6. lokakuuta 2014

Kantelegospelia

Gospel Rock konsertti oli kokonaisuuessan tosi hieno ilta. Yks illan esiintyjistä oli Ida Elina, Suomen kanteleensoittajien kärkinimiä. Ida Elina säveltää ite laulunsa, jotka ovat meneviä, jatsahtavia, vallan erilaisia mitä perinteisesti ollaan totuttu kantelemusiikkina kuulemaan. Rohkeesti hän on uskaltanu ottaa oman linjansa musiikin tekemisesä, kantelegospelia parhaimmllaan.
Videon ottaminen ei oikeen onnistunu, oli hiukan hankalaa pimijäsä salisa ja harmiksi vielä akkukin loppu ennenku piisi ehti loppuun saakka. Onneksi on juutuuppi, sieltä pöllin ton toisen videon. :)
video

Ida Elinan lisäksi, konsertisa musisoivat Ilon Lähde nuorisokuoro, Herrasväki ja Katamaraani bändit.
Herrasväen mustisointi oli kans vähä erilaista. Bändi koostuu kolomesta siskoksesta, joista yksi on mun miniä, hän soittaa pianoo. Toinen siskoista hallittee viulun soiton ja kolomas puolestaan hoitaa laulamisen. Miehenpuolia mukana oli tällä kertaa kaks. Toinen heistä soitti bassoa ja miniän mies, eli poikani, soitti suutaan. Suullakin ku voi saaha aikaan musiikillista ääntä. Pojan työvälineenä oli mikki, mihin hän puksutti, poksutti, tsiktsik tirskutti, naksutti erilaisia äänteitä, joista muodostu sointuvainen ja rytmikäs piitti. Onkohan se piitti, oliko se oikija sana? Piitpoksausta, sitä se tais olla. :) Mukavaa menevää musiikkia oli heijänkin esitykset.



https://www.youtube.com/watch?v=UPVaRT1W1QU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Kastelusysteemi

Niin on käytynä pohojanmaalla työmaatarkastus tekemäsä ja hyvältähän sielä näytti. Juhannus meni siivotesa puojia, aittaa ja pihamaata. Piha...