torstai 5. kesäkuuta 2014

Miettimisen aihetta

Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen

1. Käsky: Minä olen vasta lapsi, sinun kauttasi olemassa, älä hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia.

2. Käsky: Älä turhaan moiti minua, sillä mitä enemmän moitit minua, sitä vähemmän sanasi merkitsevät minulle.

3. Käsky: Muista pyhittää aikaa myös minuun, sillä miten käytät aikasi niin jaat sydämesi ja jollet sinä minua rakasta, ei minusta koskaan tule ihmistä.

4. Käsky: Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi, jotta myös hän oppisi kunnioittamaan elämää, sekä itsessään että myös muissa olennoissa.

5. Käsky: Älä tapa tunteitani, ajatuksiani tai yrityksiäni, vähättelemällä, välinpitämättömyydellä, uhkailemalla tai pilkkaamalla, sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria, etkä sinäkään osannut pienenä kaikkea.

6. Käsky: Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä eniten.

7. Käsky: Älä varasta elämääni laittamalla kannettavakseni sinun täyttämättömiä toiveitasi tai kaunojasi tai harhojasi, sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

8. Käsky: Älä anna väärää todistusta todellisuudesta tyrkyttämällä omaa katsomustasi, sillä minun tulee saada uskoa, vaikket sinä uskoisi, toivoa, vaikket sinä toivoisi, sillä varsin pian minä tulen huomaamaan, ettet sinä ole kaikkitietävä eikä se sinun arvoasi vähennä, jos olet antanut minulle mahdollisuuden.

9.Käsky: Älä himoitse asioita, jotka eivät ole sen arvoisia, sillä sinun halusi eivät voi olla vaikuttamatta minun elämääni.

10. Käsky: Älä anna minulle kaikkea, mitä minä haluan, sillä vapaamielisyytesi on niin usein vain välinptämättömyyttä, antelliaisuutesi huonoa omaatuntoa, suvaitsevaisuutesi ihanteitten sortumisesta syntynyttä voimattomuutta, taipuvaisuutesi tyhmää mielipiteettömyyttä, joustavuutesi periaatteettomuutta ja mukavuudenhaua.
                                    -Tapio Ahokallio-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...