torstai 24. marraskuuta 2011

Mitä jää...?

Nuita kaappeja siivotes ja käyvesä läpi löyty vanaha taulu joka taas kerran alako puhumaan omalla salatulla tavallaan. Se herätti kysymyksen, mitä jää jälelle??


Jostaki syvämmen sopukoista nousi laulun kertosäe mieleen, siinäkö vastaus?

Sama vahaa ristin puu
 kaiken ylle kaareutuu
risti vain ei kestä mikään muu.
Ei ole muuta pysyvää
jälkemmekin häviää
risti vain jäljelle jää.

5 kommenttia:

  1. hukkuvan viimeinen toivo. sen verran on vieläkin uskovaisuutta, että vakavan sairauden ja kuoleman edessä viimeistään käännytään ristin puoleen .
    uskonnonfilosofi Paul Bruntonkin toteaa, -joskus ihmisen äärímmäinen hätä, on ainut mahdollisuus ihmisen elämään. ja minä uskon että näin on.. kaikkein paatuneimmat lähtevät omaan pimeyteensä.

    VastaaPoista
  2. Mitäkö jää. Me ja meidän edeltäjät jää elämään meidän lapsissamme. Siksi on hyvä kertoa lapsille vanhoja tarinoita. Ilman lapsia, sitten sivujuonteena jossakin.

    VastaaPoista
  3. Joo toki heille jää jotain jää tuolta kantilta katottuna. Mut mitä ihimiselle itellee elämästä jää kun kaikki otetaan pois? Ellei omista uskoa ristintyön täyttäjään,ihimisellä ei oo mitään jäljelle jäävää eikä toivoa iankaikkisesta eläästä kun tästä ajasta erkanee. Sitäpä sitä ihiminen tuumii elonsa aikana.

    VastaaPoista
  4. Mä en kyl oo olleskaa varma et haluunko sen iänkaikkisen elämän. Jos se jatkuu tällassena kipuineen ja muine risteinee, ni kiitos, mutta ei kiitos.
    Mä oon mielissäni ku voin sanoo eläneeni mukavan elämän enkä enää pelkää tuonelan vierailua kohallani.
    Mukavaa päivää sulle sinne ja varo sitä sormeas...

    VastaaPoista
  5. Iankaikkisuutta et voi välttää se tulee jokaiselle vastaan, sen joko viettää sitte taivaas tai kadotukses.
    Taivaasa ei oo kipua eikä muitakaan rasitteita mitkä täs ajas ihimistä kiusaa, ne kaikki on taakse jäänyttä. Mut se toinen osasto jota ite perkele isnnöi, siitä sanotaan että sielä on itku ja hammastenkiristys kaiken aikaa.
    Itku osastolle päästäkseen ei tarvi tehä mittää ku elää, olla ja nauttia elämästä. Taivaaseen taas jos haluaa niin pitää vastaanottaa se mitä Jeeus on puolestamme teheny, samalla elää, olla ja nauttia elämästä.

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...