tiistai 11. lokakuuta 2016

Kuka surmasi Matti Harmaalan?



- vaari kirijottaa ny -

Kysyn vaan, että kuka surmasi Matti Harmaalan?

Tuossa pari vuotta sitten joulunajan joutenolon hyötykäyttämiseksi aloin kirjoittaa tarinaa Matti Harmaalan kuolemantapaukseen liittyen. Tarina vei kirjoittajaa mukanaan aika pitkään kunnes se (siis se tarina) hautautui tietokoneelle moneksi kuukaudeksi.

Sieltä se nousi eräänä päivänä haudastaan ja minä näytin ylösnoussutta eräälle kirjallisen alan erikoistuntijalle, ystävälleni Kirsille siis. Hän potki minut liikkeelle ja sain siitä potkusta sen verran uskoa, että rakensin tekstiin alun ja lopun, lisäilin pisteitä ja pilkkuja. Kaikkia puolipisteitä en ottanut pois, vaikka Kirsi siihenkin kehotti. Minusta puolipiste on niin kaunis, että jätin niitä muutaman, mutta yritin piilottaa ne mahdollisimman hyvin. 

Kuka tämä Matti Harmaala oli?  Mies oli asianajaja ja seurakunnan luottamushenkilö. Hänen ruumiinsa löytyi poroerotteluaidan räkkäsuojasta. Oli elokuu 2012, Lontoon olympialaisten ja mustikanpoiminnan aika. Harmaala oli mies, jonka asiat näyttivät päällisin puolin olevan kunnossa. Kuitenkin hänen elämänsä palapelistä tuntui olevan turhan paljon palasia piilossa ja niinpä kysymykseksi nousi se, että kuka hänet tappoi ja miksi.

'Tuulinen maa. Kuka surmasi Matti Harmaalan?' tuli kirjalle nimeksi. Tarina vie lukijansa keskelle Lapin maisemia: vaarojen rinteille, metsiin ja jänkille, mutta myös kaupungin kaduille ja ihmisten arkeen. Sieltä, keskeltä ihmisten elämää, sen vastauksenkin oli löydyttävä.

Vaikka olen tässä omassa työssäni nähnyt ja kuullut monia tositarinoita ihmiselon ihanuudesta jos kurjuudestakin, niin tämän kirjan tarina ei ole mikään niistä. Matti Harmaalan tarinan taustalla isoina kehyksinä on eräs todellinen median julkituoma uutisjuttu. Vaarin korvienvälin huminassa tuo ajankohtainen uutinen jalostui tapauskertomukseksi, jonka lyhennelmän tarkkaavainen lukija olisi jonkun aamun mediasta voinut lukea. Koko tarinasta tuli hivenen yli 300 sivuinen kirja.

Kustantajaksi kirjalle löytyi lappilainen Väyläkirjat. Keskiviikkona 12.10. klo 18 on kirjan julkistamistilaisuus Rovaniemen kirjastossa. Sen jälkeen monelle selviää kuka sen Matin oikein surmasi.


4 kommenttia:

  1. Tänään on siis juhlallisuudet. On varmasti hieno tunne, saada oma kirja näppeihin:)

    VastaaPoista
  2. Tänään on siis kirjan julkistamistilaisuus. Paljon onnea!

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Sunnuntai aamun mietteitä

Torstaina ajelin kotikylältä kotia, seuraavana aamuna oli lumi maasa. Siitä kummallista, että lumi mikä sato on pysyny. Eijoo yhtään ollu lo...