torstai 11. helmikuuta 2016

Jouten olemisen siunaus

Joko sitä taas ollaan viikonlopusa?
Menipä äkkiä viikko, ku huommena on jo perijantai. Joka aamu ku ei tarvi lähtiä töihin, niin se tuntuu että viikko ois lyhyempi. Vappaa päivät keskellä viikkoo tuo kivasti uutta vaihtelua arkirytmiin.

Semmosta asijaa tuosa mietin, ku jouten olemista. Eikä ny oteta lukkuun ollenkaan ihimisen aivoja, nehän ei pijä taukua, eivätkä oo jouten koskaan. Ajatusmaailmahan laukkaa sillonki, ku keho tahtos olla levosa ja rauhasa.  Vaan jos niinku muuten ajatellaan ihimistä, niin jouten oleminen on terveyen ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Kukkaan ei oo robotti.

No ylleensähän jouten oleminen käsitettään ja ymmärrettään niin, että ihiminen vaan on tekemättä mittään. On niinku pakollisesta työnteosta vappaa, eikä minkään harrastuksenkaan tekeminen just sillä hetkellä oo ajankohtanen.
 Ehkä  perin perinteinen tapa totteuttaa jouten oloa, on makkoileminen joko sohovalla tai sängyllä. Toiset tykkää mieluummin istuskella nojatuolisa tai keinutella kiikkustuolisa.
Jouten oleminen on tietyn ajan kestävä tuokio. Se voi olla muutaman minnuutin lyhykäinen hetki, vaikkapa ny siinä kiikkustuolisa keinahellen. Tai se voi olla pitempikestonen, jollon ihiminen ylleensä on makkuullaan, pää tyynyllä ja on päättäny ottaa pienet tirsat. :)

Ellei tämmösiä hetkiä ois, ei joka päiväsestä ahertamisesta ja puurtamisesta tulis mittään.

Jouten olemista ei pijä sekottaa laiskuuteen, se on ihan eri asija.



1 kommentti:

  1. miten se hauska vanha laulu menikään " jos mie saisin jouten olla..."
    Oikein mukavaa joutilaisuutta siulle

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...