Pyörällä pääsee ku polokia jaksaa

Tälle päivää suunniteltiin, että lähemmä pyöräretkelle johonki. Ihan tarkkaa suunnitelmaa ei tehty ku aateltiin, että mennään sen mukkaan miten tuntuu voimia riittävän.
Ekaksi meijän piti löytää liike mikä vuokraa pyöriä. Sen löytymisesä respa autto tosi palijo, antovat meille monisteen misä oli osote ja jopa kuva kyseisestä rakennuksesta että varmasti löyvettään.

Kahen hintasia pyöriä oli tarijolla. Kolomivaihteinen, jalakajarrulla olis maksanu tonnin päivältä, käsijarruilla ja usijamilla vaihteella varustetusta sai pulittaa kaks tonnia. Viime kesän kokemuksesta otimma ne joisa enemmän vaihteita. Jos sattuu reitille pitkän pitkiä ylämäkien nousuja niin totta vieköön kevyellä pikkuvaihteella on mukavee polokia ku niskalimasa raskaalla kolommivaihteisella.

Pyörät ku olimma saaneet niin käytiin hotellihuoneesta hakemasa vähä evästä ja juomista reissulle. Sitte vaan nokka kohti ensimmästä etappia Várvölgyä; matkaa sinne suunnilleen viistoista kilsaa.
Pikkunen kyläpahanen jonka läpi ajo meleko nopijaa, hyvä ku ehti huomata että kylä oli.
Várvolgystä käänty tie alahapäin, suuntaviitasa luki Vállus. Aateltiin että käyväämpä kahtomasa mitä sen tien pääsä on ku matkaa ei ollu ku muutama kilsa.
 Maisemat olivat aivan mahtavia ja ilima ku linnunmaito, lähes kiehumapisteesä. Hiki virtas ja vettä kulu, mutta mukavaa oli ajella ku tuulenvire puhalteli kaiken aikaa naamalle.
Válluksen kirkolle, keskustaa me ei siitä kyläkulumasta löyvetty, tie nousi kaiken aikaa ylöspäin.
Pikkasen tuntu pohelihaksisa, että täsähän joutuu tekkeen töitä jotta pääsee polokemalla mäjen päälle. Tien laijalla oli kirkko ja puhelinkoppi ja niien eesä pari penkkiä; oli aika istahtaa hörpätä vettä ja syyvä muutama aprikoosi.
Kokki otti kameransa ja lähti kiertelleen ja kahtelleen josko jotaki kuvauskohetta löytys.
Kaalimaan vartija.
Válluksesta ei näyttäny lähtevän kunnon tietä muualle ku takasin sinne mistä olimma tulleet. Pienempi hiekkatie lähti pellonreunasta, mut se vaikutti vähä sellaselle että mahtaakohan tuo viijä mihinkään. Me taas ei haluttu aijaa sammaa reittiä takasi joten käänsimmä pyörät hiekkatielle ja tuumattiin, että ajellaan hetken aikaa ja katotaan miksi tie muuttuu.
Jonku matkaa ku olimma ajaneet oli yhen puun kylijesä merkki joka ilimotti meille että ollaan jollaki pyöräreitillä. Joten eipä ollu ennää huolta etteikö tie lopulta vie jonnekki.

Pyöräreitti kuluki läpi luonnonpuiston. Luonnonpuístoalue ku alako, oli tien laijasa merkkikyltti, joka ilimotti että ei saa tehä avotulta, ei aijaa pyörällä, autolla, hevosella eikä traktorilla. Tekstiäki oli, mutta se oli unkariksi.
Meni hetkeksi aikaa sormi suuhun että eikös tästä pääsekkään läpi. Kuitenki se pyöräreitinmerkki oli ollu jo aikasemmin, että pakkohan tätä tietä on lupa pyörällä aijaa. Pääteltiin että kieltomerkki tarkottannee, että tieltä luontoon ei saa mennä muuten ku jalan. Mistäpä tuosta ymmärtää enenpää ku ei ossaa kieltä.
Luonnonpuistosa oli aivan valtavasti perhosia. Kokki innostu niitä kuvvaamaan niin tosissaan, että mun piti jo huutaa, että sulta unohtu pyörä sinne tien varteen, ku hän kävellen tuli mun peräsä. 
 




 Hiekkatie jatku ja jatku. Oltaskohan polijettu viis, kuus kilsaa ku tie tuli pienelle mehtäaukiolle, Aukijolla oli infopiste ja selekeet kartat joista näki heleposti misä oikeen ollaan, paikan nimi oli Büdöskùt. Ei oltu hukasa.
 Infopisteeltä päätettiin polokasta reilut kuus kilsaa kohti Balatonin rantaa Balatongyörökiin. Katottiin että tämähän on heleppo homma ku käytännösä alamäkiä melekeen koko matkan. Voi hyvä päivää mitä menua. Vauhtia tuli mummelinki pyörään niin, että välillä jo tuntu että saapa nähä seleviääkö täsä ehejin nahoin tasaselle maalle. Tie oli aika huonokuntonen, kolonen ja soranen. Välillä ei juuri etteensä nähäny ku puitten varijot osu tiehen ja peittivät näkymät, summisa sai ajella oli koloja tai ei. Onneksi toimi jarrut.
Balatongyrörökistä oli ennää matkaa hotellille reilu kymmenen kilsaa. Kokki vaan sattu näkkeen yhen toisen suuntaviitan ja sano että käytäskö kahtomasa tuota? No mikäpä se siinä. Iltapäiväaurinko oli tosi lämmin ja matkaa tonne kokin osottammaan paikkaan oli jotaki viijentoistakilsan paikkella. Joten kotimatkaa kerty sitte kaikenkaikkiaan yli kakskytviiskilsaa.

Reissu kokin osottammaan suuntaan tehtiin, mutta kyllä alako loppukilometreillä pohkeisa ja takalistosa tuntummaan, että on päivän ajanu pyörällä. Mut väsymyksestä huolimatta oli hieno päivä. Jos huommenna uusiksi joku toinen reitti.



Kommentit

  1. siellä on kaunista, jää ihanat muistot lomasta tosi hyviä kuvia perhosetki melkeen lentää kuvissa

    VastaaPoista
  2. Jessus sentään mutta tehän lenkin heititte! Monta kymmentä kilometriä kuumassa ilmanalassa on saavutus jolle täytyy nostaa hattua ja korkealle.
    Mahtavia kuvia kokki on napsinut ja se perhosten paljous siellä luonnonpuistossa on varmaan ollut huikaisevan hieno näky.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma tupa

Langanohjain neljälle langalle

Neuleharppu