torstai 25. huhtikuuta 2013

Pari juttua rukkouksen ihimeellisetä maailmasta edellisen postauksen jatkoksi

Jumalan hengen vaikuttamasa rukkouksen ilimapiirisä voi tapahtua mitä vaan.
Täsäpä pari ihan omakohtasta kokemusta siitä.

Joku aika sitte oli seurakunnasa viikonloppu jollon oli usijampia tillaisuuksia. Olin luppautunu olemaan mukana tillaisuuksisa ja auttelleen rukkouspalvelusa. Viimesen tillaisuuven loppu puolella annettiin ihimisille mahollisuus tulla rukkousavustajien luo omien asijoittensa puolesta rukkoiltavaksi. Seisoin salin etuosasa lavalla toisen avustajan parina. Meijän luona kävi siinä muutamia ihimisiä. Sitte tuli heken tauko, seisoimme siinä ootellen että mahtakohan vielä joku tulla.
Siinä seisoessani ja kahtellessani ylleisöön, silimäni osuvat naiseen joka seisoi rukkoiltavana, jutellen jotaki rukkousavustajien kans.
Yks kaks näin naisen yläpuolella lyyhistynneen selekärangan. Aattelin, että mitähän tämä nyt on.
Näin selekärangan toistamiseen, mieleen tuli ajatus mennä naisen luo ja kertoa mitä näin. Ehkäpä nainen kärsii vaikijasta selkävammasta. Siinä miettiesä näkemääni ja kerätessäni rohkeutta mennä naisen luo, tulikin yks henkilö siihen että rukkoilisimme hänen puolestaan, niin mun ajatukset katkes ja keskityin tähän toiseen tilanteeseen.
Ku olimma päättäneet rukkoushetken, kahtelin sitä naista jonka yllä olin nähäny selekärangan. Päätin, että jos hän vielä olis salisa menisin hänen luokseen.

Sielä hän istui penkillä keskellä salia. Menin hänen luo ja kerroin hänelle mitä olin nähäny ja varovasti kysyin että mahtaako hänellä olla jotakin vammaa selijäsä. Nainen kahto mua ja sano että ei hänellä oo mittään vikkaa selijäsä. Siinä vaiheesa musta tuntu että sai olla viimenen kerta ku tälläseen lähen.
Hetken päästä nainen sano; - tiijän mistä on kyse, mun henkisestä selekärangasta. Se on ihan kasasa, oon ihan loppu.
Siinä me keskusteltiin hetken aikaa, lopuksi rukkoiltiin ja siunasin hänet.

Toinen tilanne.
Ihan tavallinen sunnuntai- iltapäivän jumalanpalavelus. Istuin penkisä hieman takana ja minusta pari penkkiriviä etteenpäin istu nainen jota en muista koskaan aikasemmin nähäneeni.
Rukkouksen aikana näin että naisen vyötärölle ilmesty vyö, misä oli monta pientä taskua. Taskut olivat kiini vyösä siten että ne riippuvat kukin erillään toisistaan.
Yks toisensa jäläkeen taskuista lähti irti, pari jäi jälelle. Siihen näky loppu.
Mulla itellä ei ollu minkäänmoista käsitystä mitä ihimettä moinen näky vois tarkottaa, mut sen tiesin heti, että naiselle se on kerrottava. Samantien nousin ylös ja kävelin naisen luo. Esittelin hänelle itteni kuka oon ja sitte kerroin mitä olin nähäny. Sanoin, että en ymmärrä enkä tiijä mitä näky tarkottaa, mulla ei ole siihen selitystä.
Naisen silmät täyttyivät kyynelistä kun hän sanoi: - minä tiijän.

Muutamia viikkoja myöhemmin nainen halusi tavata minut. Se mitä hän kertoi tavatessamme yllätti minut täysin. Olin sydämestäni kiitollinen Jumalalle, miten ihimeellisesti hän asijoita johattaa.
Nainen on sairastanut vuosia vakavaa sairautta. Lääkärien mukkaan hänen olis pitänyt jo kuolla ajat sitte.
Hän oli käynyt paria päivää aikasemmin kuulemassa viimesimmät uutiset ja arvoit hänen tilanteestaan, nyt hän halusi jakkaa ne tievot mun kans.
Ku hän oli mennyt kokkeisiin ja testeihin, lääkäri oli kauhulla oottanu että millasesa kunnosa nainen tullee. Lääkärin suureksi ihimeeksi hän oli tullu omin jaloin. Kokkeet oli otettu.
Kokkeitten tuloksia ku olivat olleet kuulemasa, lääkäri oli istunu pöytänsä takana ja itkeny; - voiko tämä olla totta? Nainen oli säikähtäny ja  huutanu ; - mitä totta, mitä ny tapahtunut?
Lääkäri oli kertonut että koetulokset näyttää ihan normaaliarvoja. On täytynyt tulla joku virhe kokkeita otettaesa. Oli otettu uuvet kokkeet, tulos oli sama, normaaliarvot. Usijampi lääkäri oli ollu seuraamasa kokkeita ja tuloksia, eikä kukkaan heistä voinut kieltää sitä tosiasijaa että ihime oli tapahtunut. Jumalan käsi oli teheny leikkauksia joihin ei ihiminen pysty.

Juttelimme naisen kans pitkään. Hän kerto elämästään ja sairastumisestaan, siitä miten Jumala oli tarttunu hänen elämäänsä. Puhuimme siitä rukkoushetkesä tapahtuneesta tilanteesta. Hän sanoi heti tienneensä että ny jotakin tapahtuu hänen sairautensa kohalla.
Näin naisen viime lauvantaina. Edelleen hän on ihimetyksen aine lääkäreille, vaikkei täysin parantunut olekkaan vielä sairaudestaan. Se on ihme että hän vielä ellää.

Syy, miks tälläset jutut tänne kirijotan on se, että aamutöisä ollessani koin että nämä pittää tänne kirijottaa jonku lukijan takia. Rukkoilen että hänenki kohallaan Jumalan apu ja voima saa ilimestyä.

Jotku muuten väittää että uskovaisten elämä olis tylsää, ilotonta, köyhää ja vailla mittään mielenkiintosta.
Vaikuttaako siltä?
Palijosta jää vaille ellei sellasta elämää elä, sanon minä. :) :)

6 kommenttia:

  1. Sähän hienoja juttuja näät ja pääset selvittämää. Mielenkiintosia tapahtumia ja varmasti totta. Mun omaa selkää operoitiin puolisen vuotta sitte, kun olin puoliks unessa. Tunsin selvästi kädet jotka sisälläni hääräs ja laitteli selkää paremmaks. "Ei tehä tällä kertaa enempää", kuulin ajatuksissani.

    Tuon tapahtuman jälkeen oon sanonnu, ettei mun tartte uskoa siihen, että Jumala on. Mä t i e d ä n näin olevan.

    Kiitos ja ylistys. :)

    VastaaPoista
  2. Ja tärkein unohtu.
    Kiitos näistä tarinoista, lisää saa kertoa. :)

    VastaaPoista
  3. Sulla on varmaan jokin näkemisen lahja. :)

    VastaaPoista
  4. hieno tarina ja itselläni viime aikoina ei juuri muuta rukousta ole, kuin voi rakas Jumala ota minulta kipuni , armahda ja anna parantua.. kuinka ihanaa oli kävellä, juosta ja kisailla lasten kanssa, nyt ei voi kävellä kuin muutaman satametriä ja sekin kivun kanssa

    VastaaPoista
  5. Nämä on hienoja asioita joita ei ihminen käsitä ja sen takia skeptikot epäilevätkin näitä leimaten ne humpuukiksi. Vaan se joka on kerran nähnyt tai kokenut, tietää toista ja uskoo. Näin se vaan on.

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Sunnuntai aamun mietteitä

Torstaina ajelin kotikylältä kotia, seuraavana aamuna oli lumi maasa. Siitä kummallista, että lumi mikä sato on pysyny. Eijoo yhtään ollu lo...