lauantai 27. tammikuuta 2018

Liijan vähän, kuitenkin riittävästi

Jokkaiselle taitaa olla tuttu jo kouluajoilta, se raamatunkertomus pojasta jonka evväät Jeesus halus jakkaa kaikelle kansalle. Inhimillisesti ajateltuna sehän oli täys mahottommuus, että viis leipää ja kaks kallaa vois riittää semmoselle väkimäärälle.
Kuinka palijo niitä syöjiä muuten mahto olla? Hyvinhän sää muistit, noin viis tuhatta kerrotaan olleen. Ja siihen ku lisätään vielä naiset ja kakarat niin väkimäärähän saatto nousta kymenneen ellei viiteentoistaki tuhanteen. Ei ihan pikkunen määrä ruokittavaksi viijellä leivällä ja kahella kalalla.

No, mehän tiijetään, että kaikki jotka sielä tantereella olivat koolla saivat mahansa täyteen ja sapuskaa jäi vielä ylimäärästäki monta korillista. Ihme juttu, eikö vaan ollukki.

Heleposti luullaan, että tuommoset sapuskaan liittyvät ihimeet ois jääny pelekkään historijaan, mut niin ei oo. Semmosia tapahtuu vielä nykysinki. Eikä oo montakkaan päivää ku tällänen ihime tapahtu.
Mittasuhteet tosin eivät olleet yhtä suuret. Väkiä ei ollu koolla viitttä tuhatta, eikä ees viittä sattaakaan, mut reilut nelijäkymmentä kuitenki.

Se tapahtu tämän viikon keskiviikkona tuola meijän seurakunnan keittiöllä. Ihte en ollu paikalla ku oli työpäivä etten päässy sinne. Mutta vaari oli ollu paikan päällä.
Keskiviikkosin seurakunnasa kokataan työttömille ja eläkeläisille sapuskaa. Tämä oli toinen kerta tämän vuojen puolella ku väkiä tuli syömään. Eka kerralla oli käyny parisen kymmentä syömäsä, joten kokki oli päätelly että eipä niitä taija toisellakkaan kerralla vielä palijo sen enempää tulla.
Vaan toisin kävi.

Kello ku alako olla kakstoista, vaari oli käyny kurkkaamasa etteiseen ja oli tajunnu heti, että syöjiä on ny huomattavasti enemmän  ku eellis kerralla, reilut nelijäkymmentä siis.
Vaari oli menny kokin luo ja sanonu, että nyt kävi niin, että kastike ei tuu riittämmään. On se vaari sen verran monesti homman nähäny, että kyllä se määrät tietää. Etteisesä on porukkaa puolta enemmän ku viime viikolla, mitäs tehhään?
Mitäpä siinä ennään ehti tekkeen, ei mittään. Vettä ei kastikkeeseen voinu listätä ku siitä ois tullu liijan lirua, ja uuven kastikkeen tekeminen vie liikaa aikaa.

Kokki teki sen mitä Jeesuskin teki. Hän laski kätensä kastikekattilan ylle, kiitti ja siunas kastikkeen riittämmään koko porukalle.
Väki päästettiin sissään ja ruuvan jako alako. Pottuja ja kastiketta ekalle tulijalle, tokalle, kolomannelle......nelijännelle kymmenellelle ja ihan viimesellekki syöjälle.
Kaikki sai mahansa täyteen ja vielä kahavit ja pannarinpalan jäläkkäriksi.
Liijan vähän oli, kuitenkin riittävästi.

Elämä on perin mielenkiintosta ku sitä ellää Jumalan yhteyvesä. Tuollasia ihimeitä tapahtuu rukkouksen ja siunauksen maailmasa. Jumalan hengen maailma on yliluonnollinen, joka vaikuttaa ja koskettaa ihimistä. Sen ilimapiirin keskellä eläen voi ja saa olla osallinen jostakin, mikä ylittää ihimismielen viisauven, ihimisen oman kykeneväisyyen tehä asijoita.

Sillon ku Jeesuksen nimesä rukkoilee tai siunaa, sen tekkee siinä tietosuuvesa, etten minä ihte tee yhtikäs mittään, vaan Henki tekkee mun kauttani. 
Rukousvastaukset jää taatusti saamatta jos kuvittelen ihte pystyväni aikaansaamaan niitä.

Pienistä purroista kasvaa suuri joki.

Paljon rukousta, paljon vastauksia.
Vähän rukousta, vähän vastauksia.
Ei yhtään rukousta, ei yhtään vastauksia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Porstua, viemäröintiä ja sähköjohtoja

Monenlaista hommaa on tehty ja vielä on palijo tekemättä. Uus porstua on saatu sille mallille, että siinä on katto ja osa seinistä lauvotet...