perjantai 9. lokakuuta 2015

Ketut kiinni

Unelma istui päivystyksen vastaanottosalisa. Hänen etusormessaan sykki tuhansia säkenöitä eikä kiireesä hutaistu sidos tahtonut riittää etteikö veri vuotas läpi.
Unelmaa suututti. Hänen pääkoppassaan myllersi ajatukset sekavana pyörteenä eikä hän oikeen osannut rauhottaa niitä. Että kehtaavatkin, tutut mukavat työkaverit.
Unelman etusormen veren vuoto nimittäin johtui siitä, että kahavitauvolla työkavereitten kans oli tullut sanasota. Tauvolta lähtiessään hän oli kimpaantunut ja suutuksissaan eikä hän ollut pystynyt keskittymmään tarpeeksi hyvin työntekkoon.
Sillohan se vahinko ylleensä tapahtuu jos on tapahtukaseen. Isoa lihapalaa leikatessaan hän viilsi veitsellä etusormeensa melekosen syvän palakeenkielen. Veren vuotoa yritetiin tyrehyttää tiukalla siteellä, vaan haava oli niin syvä ja pitkä että parempi oli näyttää sitä lääkärille.

Puhuvat mitä puhuvat, tottuuven tiijän ite tasan tarkkaan.
Unelmalle ja Martille oli tullu ero vaijaa kuus vuotta sitte. Martin alakoholiongelma ja väkivaltanen käytös oli jatkunu vuosikausia ja sille oli Unelma laittanu pisteen. Oli sanonu että haluan erota, en jaksa ennää tämmöstä elämää, rakas sinä silti mulle tuut olemaan aina.
Martti oli ollu murtunu mies, sanonu että eikö me vielä yritetä, muutan tapani.
Siihen jäynään Unelma ei sortunu vaan haki eron ja muutti ommaan asuntoon.

Nelisen vuotta eron jäläkeen Unelma oli jostain ohimennen kuullu että Martin elämä on muuttunu.
Mies oli ulukomailla työreissullaan ollessaan kokenu elämänmuutoksen, Jumala oli tullut hänen elämäänsä.
Kovasti Unelma tuota asijaa eppäili ja piti perin epätodennäkösenä että mittään muutosta olis voinu oikeesti tapahtua.
Martti oli ollu reilun vuojen raittiina kunnes otti  Unelmaan yhteyttä, pyysi saaha tavata ja jutella. Oli kertonu ikävästään ja rakkaudestaan, ettei  ollu Unelmaa unohtanu noina eron vuosina.
Vanha suola janottaa, niihän sitä sanotaan. Unelma ja Martti tapailivat toisiaan jonkin aikaa ja Unelman täyty myöntää ja uskoa todeksi se mitä oli kuullu ihimisten puhuvan. Martti on muuttunu mies, hänelle ei maistunu viinakset, eikä oo ennään pahapäinen mitä oli humalapäissään.
Siitäkös työkavereilla nyt sitte puhetta riitti ku hän oli ottanu Martin takasin. Vinoilivat ja nalijailivat tuon tuosta.
Tännään juorut oli olleet sitä luokkaa että Unelman pinna oli kärähtäny ja hän oli sanonu muutaman valitun sanan ja lähteny suutuksissaan jatkammaan töitään.

Etusormea pakotti ja pääkin tuntu kipijälle. Unelma nappaasi pöyvältä päivän sanomalehen, heitti sen poloviensa päälle, kääntellee ja plaraa sivuja silimäillen ja kahtellen otsikoita. Mistäpä muusta ne juuri kertovat kuin turvapaikanhakijoista, säästöistä, ministereitten sanomisista tai sanomatta jättämisistä.
Unelman silimät ossuu yhen sivun reunasa olevaan pieneen tekstiinn. Päivän sana; " Ottakaamme ketut kiinni, pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat, sillä viinitarhamme ovat kukassa."  Korkea Veisu 2: 15

Sanat jäi hänen mieleensä. Lehteä kiinni laittaissaan hän vielä uuvestaan lukkee nuo jakkeet. Ottakaamme pienet ketut kiinni, samasa kuuluu huuto; Unelma Paananen.
Unelma nousee tuoliltaan, heittää lehen pöyvälle ja kävelee lääkärin luo. Mielessään hän päättää että kyssyy iltasella Martila noista jakkeista, ne ku eivät jätä häntä rauhaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Päivän sana

Minä luotan siihen, että Jumala,  joka on teissä aloittanut hyvän työnsä,  myös saattaa sen päätökseen  Kristuksen Jeesuksen päivään ...