lauantai 9. toukokuuta 2015

Kaakkukökkä

Aamusta saakka sattaa tihhuuttanu vettä enemmän taikka vähemmän. Lumet saa kyytiä mikä on hyvä asija. Etelän puolen ikkunat tuli pestyksi ulukopuolelta ku saje piiskas ikkunoihin. Satteen aikana ikkunat oli todella vesipisaroitten peittämät, aattelin että saapa nähä millaset raijat jää lasseihin. Tuuli kuivas hyvin ikkunat, ei jääny minkäänmoisia jäläkiä vesisatteesta.
Mun kökkähommia saje ei haitannu yhtään ku sain olla sisällä. Mulla oli tälle päivää pienonen kakku-urakka.
Kuuvestakymmenestä kananmunasta oli tarkotus paistella viistoista kääretorttupohojaa. Alotin varttia vaille yheksän leipomisen, vartin yli ykstoista oli pohojat paistettu.
Levyjen välliin täytteeksi laiton kermarahkaa johon lisäsin vadelma-omenamarmelaatia.
 Jokkaiseen kaakkuun tuli yks tumma unemlmatorttulevy keskelle.
Koristuksen tein mahollisimman helepolla, marmelaatia pintaan ja kermaa reunoille. En jaksanu alakaa räpeltään mittään pikkutarkkoja aikaa vieviä juttuja.  Kakuista pitäs riittää sajalleviijellekymmenelle syöjälle. Toivotaan että kakut maistuu äitienpäivänä lasten Jippiikuoron levynjulkistamiskonsertin päätteeksi.
 
* kökkä sana on eteläpohojalaista alakuperrää ja tarkottaa talakoita *


4 kommenttia:

  1. Ompa hienoja kakkuja ja äitienpäivää toivotan.

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka olet ollut ahkerana ja jaksanut seurakuntaan väsätä kakkuja. Kauniita yksinkertaisena,että ei ole liikaa krumeluuria niinkuin meikäläinen tapaa tehdä:)

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...