Iltalenkki ihan vahingosa

Kyllä kävi mummellille höpösti ku lähti käväsemmään kahtomasa mukeloita. Että viittiiki joutua hukkaan tutusa paikasa. Pittääköhän mun olla kohta huolissani omasta suuntavaistostani.
Omasta pihasta lähin ihan oikijaan suuntaan. Käveleskelin aika reipasta tahtia pitkin kävelytietä. Koulun kohalla ylitin isomman tien ja sittepä tuliki risteys josta tietysti lähin väärään suuntaan. Lähin vasemmalle, ku olis pitäny mennä oikeelle.
Lumiset puut muuttaa kummasti tuttua ympäristyä ja suurin osa katujen nimikylteistäki oli lumen peitosa. Hetken päästä totesin, että minäpä oon tainnu kävellä liijan pitkälle. Mihin ihimeeseen se pojan talo on hävinny,  tuosahan sen piti olla leikkikentän vieresä.
Ei auttanu muu ku soittaa kokille ja kysyä, että mihinkähän suuntaan mun pittää lähtiä.
 Onneksi yhestä nimikyltistä sain senverran selevää, että pystyin kokille samomaan minkä kavun varrella seison. Ku pääsin pojan luo niin vilikasin kellua ja totesin, että minäpä olin kävelly reilut 40 minnuuttia. Poika tuumas, että varttitunnisahan teiltä meille kävelee. Niinpä niin, jos kävelee suorinta reittiä. :)


Kommentit

  1. Meillä toi Vaimo tuntuu joskus eksyvän omassa pihassakin. ;D

    VastaaPoista
  2. Kiitos vierailustasi blogissani.

    Minullakin on suunta joskus hukassa. Mieheni ei lähde metsään enää kanssani, koska huudan kuulemma liikaa -missä olet. Hetkeksikään en voi kadottaa häntä silmistäni. Eksyn takuuvarmasti yksin. Minulla ei ole mitään suuntavaistoa. Kerrankin läksin keväällä Pielisen jäälle ja eksyin. Kun löysin rantaan, mieheni sai hakea minut monen kilometrin päästä rannalla olleesta talosta.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma tupa

Langanohjain neljälle langalle

Neuleharppu