Mummuttelua

Eilen illalla sain pikkulikat yökyllään. Vanahempi kolomivuotias on ollu jo aikasemminki yökyläs mut tää nuorempi alla kaks vuotias eka kertaa. Vähäsen mummelia jännitti miten mahtaa nukkumaanmeno onnistua.
Pienempi neiti itkas parikertaa enneku uni vallotti mielen, nukku yönsä niin hyvin että heräs aamulla vasta puoli kymmenen aikoihin.
 Vanahemmalla juttua piisas petisä vielä puoli tuntia sen jäläkeen ku nuorempi oli jo nukahtanu. Likka kova kertomaan asioita ja taitaapa osa jutuista olla ihan oma keksimiäkin.:)
 Tais siinä pikkasen ikäväki likalla tulla kun sano että muistetaan isää ja äitiä. Otti mummun kädet ja laitto ne yhteen, soperteli itekseen omaa lapsen rukoustaan.
Voiko siinä mummo muuta kuin yhtyä pienen rukoukseen.

Päivä ollu mukava. Lähettiin puolen päivän aikoihin vähä ulkoileen. Naapurilta saatiin lainata pulukkaa, käytiin kauppa-asioita hoitamas lähikaupasa. Likat tykkäs istua pulukan kyytis, nauraa kihersivät toisillee ja käsillään huiskuttelivat lunta ilimaan.
Pihalle ku tultii takasi yritettiin laskia vähä mäkiä noista lumikasoista. Oli vaan lumi niin uopttavaa ettei siitä hommasta oikeen mittään tullu.
 Isompi likka halus kiipeillä ja ryömiä lumikumpareitten päällä, mikäpä sen hauskempaa puuhastelua talavella. :)

Mummuttelu on mukavaa!

Kommentit

  1. Oli tässä monen viikon luova tauko, kun ihmettelin koneen katkeilevaa toimintoa. Lopulta ruutu sitten pimeni. Yritin ensin selvittää vikaa moneen suuntaan - mitään ei selvinnyt. Lopulta Esikoinen tuli vasiten katsomaan. Selvisi sen verran, että sökö peli ja peli sillä selvä. Selvitti sitten omalla koneellaan edullsimman myyjän, haki koneen säynätsalosta ja vielä asensikin sen.

    Nyt pelittää taas. Kunhan saisi jotain kirjoitetuksi. Lienee järki jäässä näillä keleillä.

    iisi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma tupa

Langanohjain neljälle langalle

Neuleharppu