Mikähän viikko se mahto olla ku innostuin siivuammaan vaatekaappeja. Hyllyistä löyty usijampi semmonen t-paita joka jo aikansa eläny, joutivat lähtiä kiertoon. Roskiin en niitä heittäny vaan jemmasin, ajatuksena oli että josaki vaiheesa ehtisin virkkailla niistä kassin.
Olin nähäny josaki lehesä vanhasta trikkoosta virkatun kassin, joten sitähän piti kokkeilla.
Leikkelin t-paijoista ensin pois kaikki saumat. Sitte leikkelin palasista vajaan sentin vahavusta kujetta, kankaan pystysuuntasesti. Sen takia pystysuuntaan ku halusin että kankaan oikijapuoli jäis näkyville kutteeseen.Venyessään trikkoo rullaantuu. Vaakatassoon leikatesa rullaantuu nurijapuoli päällimmäiseksi, mikä ei ollu hyvä vaihtoehto täs tapaukses.
Alotin virkkaamisen ihan tavallisesti kuin olisin teheny patalappua.
Virkkasin trikkoonauhat kassiin siten että käytin trikkoota kutteena. En siis virkannut ite kujetta vaan käytin kalastajalankaa ite virkkaamisseen. Kassin pinta muistuttaa vähä räsymattua, kalalanka toimii loimena.
Kassin yläossaan tein reikäkujan mihin pujottelin vaalijanpunasen trikkoonauhan. Nauhalla saapi sitasta kassin suuaukon kiinni. Isot napit ovat kansiläpän sulukemista varten. Olokahihinaa varten virkkasin pitkän nauhan jonka kiinnitin ompelemalla kassin sivuille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Joulurauhaa, joulurauhaa sitä kaipaa maa, jotta ihimiset sais pelotta vaeltaa. Rauhanruhtinas, joulun Herra antaa rauhan ja ilon sydämeen ...
-
Mennee nämä mun hommat ihan Pelle Pelettoman hommiksi ku alon värkkäämään jotaki aivan hullunkurista juttua. Mää en oo vielä niin kehittyny ...
-
Lyhentykköön tie askeltesi alla. Olokoon tuuli myötäinen matkallasi. Paistakkoon aurinko läpimästi kasvoillesi, lagetkoon saje pehemiä...
-
Indian Marketista löyty kivoja herkkuja Ostin kokeeksi Japanilaisia palleroita jotka kuvan ja tuoteselosteen mukkaan vaikuttas hyviltä. So...
Olet sinä kyllä meedio tuon ompelemisen saralla, ei taida olla sellaista materiaalia mistä et jotain saisi aikaan!
VastaaPoistaKassi on todella hieno ja sen näköinen, ettei se ihan pienestä ota itteensä = hyvä reissuveska.