Kyllä on tullu vuosien aikana tehtyä monta piparitalua ja rekejä. Nyt tein eka kertaa traktorin.
Meille on tullu tutuksi yks nuoripari täsä vuojen aikana. Heillä on muutaman vuojen ikänen poika ja on isänsä kans käyny joitakin kertoja kyläsä. Kerran he tuli traktorilla, poika istua törötti niin " pikku isäntänä " kyytisä, ja on kiinnostunu konneista.
Ku mietin mitä kivvaa heille antas lahajaksi, niin vaari sano, että tee pipari traktori. No, siinä se ny sitte on.
Eilen illalla rupesin vielä värkkäämään yhen himmelin, aamulla laiton viimeset osat paikoilleen. Pari himmeliä otan mukkaan myyjäisiin.
Mukavaa viikonloppua!
Mukavaa joulun ottelua!
Marraskuuta mennään, vaikka ei uskois ku kahtoo kartanolle. Orvokit vielä kukkii ja keli on reippaasti plussan puolella. Pihahommat on kuitenkin tälle syksyä tehty, ny ehtii puuhastella kaikkea muuta mukavaa.
Viime päivinä oon värkänny himmeleitä. Oon säästäny puojiin viime talavisen kauralyhteen, sen putsaaminen oli eka homma. Siitähän sai aikalailla ohkasia olijen pätkiä.
Paksuimmat ja pisimmät olijet saa menneen tämmöseen malliin.
Mitä ohkasemmat olijet, sitä lyhyempiä olokia voi pätkiä. Kahta täysin samanlaista himmeliä ei taija vihtiä tehä, jotaki kivvaa yksityiskohtaa pittää jokkaisesta löytyä.
Mukavaa talaven oottelua!
Reilu vuosi on siitä, ku muutin pysyvästi takasi syntymäseuvulle. Täytyypä sanua, että palijo on outoja ihimisiä joita ei tunne, ja ollaanki vaarin kans alotettu semmonen tullaan tutuksi operaatio. Päätettiin kuhtua kyläläisiä meille syömään, kerran kuusa joku sunnuntai.
Viime kuussa oli eka kerran ruokailu ja osallistujia oli seittemän. Kylän feispuukki sivulla on ilimotus ja mainos ruokailusta, kaheksan ilomottautunutta mahtuu kerralla pöyvän ääreen. Laitamma alakuruuan, pääruuan, jäläkkärin ja lopuksi vielä kakkukahavit. Ruokailu on ilimanen, toki jokku ovat tuoneet kahavipaketin tullessaan, mut siitä on lähetty, että safkasta ei rahhaa oteta.
Eilen oli toisen kerran ruokailu ja syöjiä oli yheksän🙂, väki senku lissäntyy. Osa porukasta oli ihan outoja, osa tutumpia. Kolmen, neljän tunnin yhesäolon jäläkeen kakki oli vähä tuttuja keskennään. Seuraavan kerran ku kaupan kassalla nähhään, niin ompa mukava moikata tuttua ihimistä.
Näillä näkymin operaatio jatkuu. Marraskuulla vois pittää ruokailun pikkujoulu tunnelmisa. Mukavaa naposteltavvaa sapuskaa, joululauluja, pipareita ja lökiä. Ei huono ajatus, eihä?
Lähes jokkaisen suomalaisen kotija on tainnu tulla pieni Se löytyi kirijanen. Olipahan mielenkiintosia tarinoita ihimisten elämästä. Yks henkilö jonka tarina löytyy kirijasesta on Katja Mäntyniemi, hän on tullu hienan enemmän tutuksi suomalaisille Suomi leipoo ohojelman kautta. Katjasta löytyy myös lyhyt video, misä hän kertoo tarinansa. Jos et oo vielä kahtonu tuota videua, niin nyt pääset kahtommaan sen alla olevasta linkistä. Ja jos haluat kahtua lissää lyhykäisiä videoita kirijasesa kerrotuista ihimisistä, niin kuuklaa Se löytyi, niin pääset sivulle ja sieltä sitten löytyy lissää näitä tarinoita.
Löysin puuttuvan palan | Se löytyi (seloytyi.fi)
Niin, on muutes vielä kessääki jälijellä. Kesän viimeset kukkijat loistaa kilipaa keskennään kukkapenkin reunalla.
Niin se tuli ja kaato mummelin pettiin, nimittäin kuume ja kurkkukipu. Parina päivänä olin ulukona tekemäsä polttopuita ja taisin vilustua niitä tehesä. Ilima ku oli aikalailla kylymä, tuuli niin jäätävästi ja sehän mennee semmonen tuuli ihan luihin ja ytimiin asti. Joka paikkaa kropasa jumottaa, eritoten alaselekä on kipiä. Yöllä piti nousta pukkeen lissää vaatetta päälle, että tarkeni nukkua.
Koronatestinki tein kaienvaralta, vaikka aattelin, että ihan tavallinen vilustumis juttuhan tää ny on. Se on vaan menny semmoseksi, tämä touhu, että entivanahasta lentsua ei ihiminen voi vissiin ennää sairastaa, ku korona kummittellee takaraivosa. Lasten kans se vasta hankallaa onki. Jos nenä vähäki vuotaa, niin päiväkojista lähetettään muksu kotija.
Ennen sentäs sai olla rakänokkanaki koulusa, näin ne ajat muuttuu.
Nyt oon muutaman päivän pakkolomalla, ku ei kertakaikkijaan jaksa tehä mittään. Onneksi tämä on ohimenevää, kuten elämä kaikkinensa muutenki. Ohi kiitävä hetki joka jossain vaiheesa tullee päätökseen. Sitä ootellesa, muistettaan ellää.
Kevväällä kylyvin kurkun siemeniä , että sais maistella ihan ihte kasvatettua kurkkua. Siemenet iti hyvin ja kasvovat nopijaa, heti ku ilimat lämpeni riittävästi, istutin taimet issoihin muovi ämpäreihin ja siirsin ne kasvihuoneeseen.
Eka kurkut saatiin maistaa kesäkuun lopulla. Muutamia kurkkuja oltiin saatu ku yks kaks huomasin, että uusien kurkkujen alut oli ruskettunneita ja kuivuneet. Mitein, että mikäs niille ny tuli ku ovat tähän asti kasvaneet niin hyvin. Kuivina ne ei oo ollu joten syy kurkun alakujen ruskettumiseen täytyy olla lannotuksen puute. Olihan mää antanu niille kasteluveen mukana vähä lannotetta, mutta näköjään ihan liijan vähäsen. Vaari oli laittanu nokkosvettä ässehtimmään tomattien lannotusta varten joten sitä kaatelin myös kurkkujen juurille. Hain vielä kanankakkarakkeita ja ripottelin niitäki kourallisen mullan sekkaan. Sitte ei auttanu muu ku ootella ja kahtua muuttuuko tilanne.
Viikon päästä kasvu oli taas hyväsä vauhisa, uusia kukkia ilimesty kurkun ronttoon ja rönsyihin. Kuivettunneet kurkun alut nypin irti ja harmittelin vaan ku en ollu tajunnu huolehtia riittävästä lannotuksesta. Siinä sitä kurkunronttua kahtoesa, kuivnuita alakuja pois nyppiesä nousi mieleen ajatus uskovan elämästä, miten herkästi saattaa kristitylle käyvä samoten miten kävi kurkulle. Elämä kyllä virtaa mutta hedelmän tuotanto kuivuu. Sisimmässään tietää kyllä, että uskosa oon mut ei oo sytykettä, ei Hengen innotammaa kipinää mikä sais aikaan hedelmän kasvua. Saattaapa olla, että on lannotuksen puute. Jumalan sanan lukeminen, rukkouselämän ylläpitäminen ja Hengen armolahajojen kokeminen ja käyttäminen on jääny ihan taka-alalle.
Mutta ei mittään hättää jos sen tievostaa, sillo voi jotaki tehä tilanteen korijaamiseksi. Ala lannottaa. Ruoki sisintäs Jumalan sanalla, viskaa sinne rukkouksen rakkeita ja anna Hengen kastella syvämmes maaperrää, eiköhän siitä ajan kans ala muutosta tulla.
Ja hän puhu tämän vertauksen:
" Erräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhasa; ja hän tuli hakkeen siitä hedelmää mut ei löytäny. Nii hän sano viinitarhurille, " kahto, kolomena vuoten mää oon käyny kahtomasa tästä viikunapuusta hedelmää, mut en oo löytäny. Hakkaa se poijes, mitä varten se vielä maata laihuttaa?" Mutta tämä vastas ja sano hälle;" Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi; sillä aikaa mää kuokin ja lannotan maan sen ympäriltä. Ehkä se ens vuonna tekkee hedelmää; mut jos ei, niin hakkaa se poijes. " Luk 13: 6-9
Siunaus rikasta elokuun loppua!
Kyllä on viikko ollu sään suhteen epävarmaa, satanu lähes joka päivä enemmän tai vähemmän. Meillä oli melekonen urakka polttopuitten kans. Vanaha liiteri oli kattua myöten täynnä pilokottavvaa tavaraa.
Remontin alakuvaiheesa tuli purkujätettä, lankkuja, lautoja, hirsiä, kaikki poltettavaksi kelepaava kuskattiin vanahaan liiteriin. Nyt oli aika pilkkua ja halakua ne ja siirtää uuteen liiteriin.
Kaikki saatiin mahtumaan ja vielä jäi vähä tillaaki. On siinä joksiki aikaa polttelemista. Vaari aiko tehä vielä oven niin sittepä on puut hyväsä suojaa satteelta ja tuulelta.
Vaikka on satanu mahottomasti, nii ilima on ollu mukavan lämmintä. Saje tekkee kyllä hyvvää marijapensaille ja kasvimaalle. Siitäpä on aikaa ku on omasta kasvimaasta saanu porkkanat kerätä. Viime vuonna ei laitettu muutaku sipulia, ny on porkkanaa, punajuurta, maa-artisokkaa, mukulaselleriä ja tietysti pottua. Maalla on ihan mukava asua. 🙂
Lauvantaina tuli eka katon puolikas valamiiksi ja tännään laitettaan toinen puoli. Sittepä ei tarvi muutaku vaarin tekasta ovi ja laittaa paikalleen, niin meillä on tilava liiteri mihin mahtuu polttopuut, polokupyörät, ruohonleikkuri ja kaikki muut työkalut mitä pihahommisa tarvittaan.
Kaikki rakentaminen tarvii perustukset, liiterinki nurkkien alle kaivettiin kuopat joihin laitettiin kiviä jotta nurkat pyssyy palanssisa, eikä rakennus ala ajan saatosa painua vinnoon.
Samon se on ihimisen elämänki kans, tarvii perustuksen jolle rakentaa ja hyvä on aikaajon tarkistaa jotta rakentaa oikiijalle perustukselle, ettei vain käy niin, että josaki vaiheesa nurkka nyrijähtää ja elämä ei ennää ookkaan palanssisa.
Korinttolaiskirijeesä on hyvä neuvo; Sillä muuta perustusta ei kukkaan voi panna kuin mikä pantu on. Ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku tälle perustukselle rakentaa, rakensipa kullasta, hopijasta, jalokivistä, puusta heinistä tai olijista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilimi se päivä joka tulesa ilimsetyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.1 Kor. 3:11-13
Kevväällä kylyvin pioniunikon siemeniä melekosen määrän ja nynne kukkii. On yksinkertasia ja kerrottu kukkaia ja todella hienoja värisävyjä.
Kevväällä ostetut ruusupensaatki kukkii.
Viime viikolla ruvettiin laittammaan puojia kuntoon.
Päätyakkunasa on ollu suojana kattopellin palanen, mut nyt siinä on ruutu. Heti on valamiimman näkönen. Valakosta maalia nurkkiin, niin johan tuli kivan näkönen.
Vihon viimmen saatiin pikkuakkunatki laitettua paikalleen, ne kyllä muutti ulukonäkyä huomattavasti. Ovet maalasin Kartanon keltasella, sammaa maalia millä taloki on maalattu. Saranoihin vetelin mattamustaa ruostesuojamaalia. Maalin voima on käsittämätön, melkeen ku ois uus puoji tullu kartanolle.
Pääskysestä ei päivääkään, niinhän se vanaha sanonta kuuluu, joten taitaa olla kesä. Sään suhteen voi kyllä vähä kysseenalastaa, onko kesä, ku lämpötilat on pysytelleet paremmin lus kymmenen asteen tietämisä. Hellettä saahaan vielä ootella, joskopa se kävis joku päivä kyläsä.
Viliposista päivistä huolimatta, akileijat on alakanu kukkimmaan.
Syksyllä vaari istutti kolome uutta akileijaa talon päävysä olevaan kukkapenkkiin..
Vanahin ja korkein akileija on perinteinen tumman sininen/lilan värinen. Viime kesänä laiton tuen muoviputkesta sen ympärille, ku meinas kaatua rojahtaa pitkin penkkiä.
Pari viikkua sitte, meille tuli muurari talloon. Päätettiin laittaa tuppaan takka, ku viime talavena polteltiin puita hellan pesäsä, niin tojettiin sen olevan ihan liijan pikkunen. Hellan päälle oli kasattuna muutama vuolukivi jotta ois enemmän lämpenevvää massaa, mutta eihän se semmonen yhistelmä oo läheskään niin hyvä ja tehokas, mitä kunnon takka.
Ammattimies on ammattimies, näki ettei tarvinnu muurarin miettiä mitä seuraavaksi piittää tehä, niinku hän se ihte ilimas, että "se tullee selekärangasta ku hommia on teheny yli kolokytvuotta .
Takan pittää antaa kuivua ainaki kuukausi, tai kaks sitte voi alakaa lämmittelleen pikkusilla tulilla. Talaveen mennesä saahaan laittaa pesällinen palamaan. Onpa se mukava istuskella iltahämärisä kiikkutuolisa ja kahtella liekkien leikkiä ja kuunnella tulen rätinää. Taijan hommata loimutuslankun, että saahaan kokkeilla miten loimulohen paistaminen onnistuu.
Aamulla tuli kaivuri kartanolle. Suunnitelmana oli laajentaa kallio pinta-allaa mahdollisimman palijo tielle päin. Muistan ku olin kakara, että kalliota näky kartanolta aitalle asti. Etukäteen ei tiennyt, miten palijo pystyy kaivammaan, mutta päätettiin kokkeilla.
Autokatoksen vieressä kallio on jo näkyvisä, siitä lähettiin jatkammaan kohti maantietä, toivoen, että kallion päällä ei ois kovin mahottomasti maata.
Alotus vaiheesa näkymä tielle oli tämmönen. Välillä oli syvempiä kohtia joihin muovostu lätäköitä. Jos ei vesi tuosta valu mihinkään, niin pitänee tehä siihe lammikko ja laittaa jotaki istutuksia reunukselle.
Päivän kaivuri hyöri kartanolla ja iltapäivällä oli kalliota saatu näkyviin ihan mukavasti. Josaki kohti oli maata ihan reilusti, se siirrettiin talon päähän ja tasotettiin. Kiviä löyty mahottomasti, niistä saa hyviä reunuksia kukkapenkkeihin.
Tien lähellä kallio oli aika pinnasa. Nyt vaan ku tulis kunnon rankkasaje niin kallio puhdistus.
Luottamus on yks peruspilari ihimissuhteisa, se jos horijahtaa niin johan on vaikia saaha pilarin kannakkeet asetettua uuvestaan kohilleen. Petetyksi tuleminen nostattaa tunteitten aallokon ja taatusti vie aikansa, että niistä selevijää ja saapi sisikuntansa jotensakki palanssiin. Ihan arkipäivän elämäsä sanonut ja annetut lupaukset jokka jääpi täyttämättä ovat pikkuruisia siemeniä, joista ajan olloon saattaa alakaa kasvaa rehottammaan semmonen rönsykasvi jonka kitkeminen on työlästä hommaa.
Eikähän sitä aina ees huomaa eikä tajua, että tekkee elämässään semmosia valintoja joitten seuraukset johtaa siihen, että tullee petetyksi. Muisteleppa vaikka Simssonia, raamatun tunnetuin rastatukka jonka voiman salasuus oli pitkäsä tukasa. Simsson oli lähes voittamaton taiteluisa joita filistealaiset ja israelilaiset kävivät keskennään. Mutta sitte tapahtu jotaki Simssonille, hän ihastu ja rakastu Delilaan ja rakastunu mies ei osannu olla varuillaan. Filistealaisten suunnitelmana oli saaha Simssoni voimattomaksi ja sen toteuttamiseksi tarvittiin tuo Simssonin rakastama nainen. Delila alako kinuammaan ja vaatimmaan mieheltään vastausta siihen, että mikä on hänen voimansa sallaisuus. Monta kertaa sai Delila kinuta ja pyyvellä, tehä juttuja jokka olis vieny voiman, mutta mikkään niistä ei tuottanu tulosta.
Raja se tuli Simssoninki kärsivällisyyteen. Delilan jatkuva kinuaminen ja ahistaminen alako ottaa miehen hermoon, sanotaan, että hän kiusaantu kuollakseen. Viimmein hän kerto voimansa sallaisuuven ja Delila huomas että ny mies puhu totta. Vaimo nukkutti miehensä polovilleen ja ku uni oli sikijää, alako tukan leikkuu. Voi, voi, eipä tienny Simsson päänsä poloville laskiesa miltä mies näyttää, ku päänsä poloviltaan nostaa.
Filistealaisten hyökätesä Simssonin kimppuun, hänellä ei ollu mittään mahollisuutta pelastua. Hänet vangittiin, häneltä puhkastiin silimät ja hänestä tuli vankilan jauhaja. Päivästä toiseen mies sai kiertää kehhää kahaleet kintusa, siinä ehti varmaan miettimmään mennyttä ja tulevaa. Yhen asijan filistealaiset unohti tyystin, tukan. Vankilasa ollesa Simssonin tukka kasvo, kellään ei käyny mielen vieresäkkään, että siitä vois olla jotaki seuraamuksia. Sitte tuli se päivä, ku Simssoni hajettiin viihyttämmään kansaa. Hän pyysi päästä noijaamaan rakennusta kannattelevien pilarein viereen. Siinä seisoessaan, hän kiersi kätensä pilareitten ympäri, huusi Herraa ja pyysi vielä tämän kerran voimaa, että hän saisi kostettua filistealaisille yhellä kertaa molemmat silimänsä. Pilarit sortu ja siihen päätty petetyn miehen elämä.
Elämäsä tullee etteen asijoita ja tilanteita jokka haastaa, kiusaa ja ahistaa vieden meitä valinnan paikalle. Ja mikä inhottavinta, monesti ne näyttää niin mukavilta, vaarattomilta, mittään tekemättömiltä, että eikai nuista mittään haittaa taija olla. Mutta muistappa mitä vanaha sanonta sannoo, " jos annat pirulle pikkusormen niin se vie koko käjen."
Jokunen viikko sitte kylyvetyt siemenet on lähteny kohtuullisen hyvin kasvuun. Ihan kaikki ei oo itäneet mutta suurin osa.
Paprikat kukkii ja pikku tomateisa on hyvän kokoset raakelit.
Japanin persiljaa, akileijan alkuja, krassia, kaalen taimet ihan pienen pienellä alulla.
Sienen sekotus jossa usijammanlaista yks- ja monivuotista kukkaa. Mielenkiintosta nähä mitä näistä tullee ja saapiko niitä koulittua erikseen, erottaako taimia toisistaan ku ovat vielä täsä vaiheesa perin samannäköisiä.
Oikein mukavaa pääsiäistä.
Yhtenä päivänä, ku olin kutomasa sukkaa niin nousi ajatuksiin vanaha lasten satu jäniksestä ja kilipikonnasta. Ehkäpä ajatukset laitto liikkeelle akkunasta näkyvät jäniksen jälijet, joita on palijo, ristiin, rastiin juostuna hangen päällä. Jänis on kiertäny kirsikkapuulta omenapuille ja takasi. Näyttää kuiten siltä, etteioo päässy testaamaan purukalustuaan runkoihin, kiitos hyvän verkko suojauksen.
Niin se satu. Sehän on ihan opettavainen tarina siitä, ettei pijä luulla ihtestään liikoja. Tarina mennee näin pikaversiona kerrottuna. Jänis ja kilipokonna ottivat mittaa toisistaan juoksemalla kilipaa. Mehtän väki kahteli sopivan reitin joustavaksi ja osallistujat valamistuvat lähtöasemiin. Jänis tietysti piti meteliä omasta ketteryyestään ja noppeuestaan, olettaen kisan olevan heleppo homma, voitto kotia periaatteella. No, eipä siinä kilipikonnalla ollu sanomista, ku tiesi oman hittautensa, siitä huolimatta se lähti päättäväisesti matkaan.
Heti alakuunsa jänis pinkoi ohi ja kiiti menojaan, kilipikonnan hissutellesa peräsä. Jänis oli ehtiny jo maalisuoralle ku se pättiki jäähä ottelleen kilpikonnaa ja sitte viime hetkellä ponkasta maaliin. Jänis kellahti makkoileen heinikkoon ja ku aikaa kulu eikä kilipikonnaa näkyny, jänis nukahti. Sillä aikaa kilipikonna taivalsi matkaansa tasasen tappavalla tahilla. Mutta tulipa sitte seki hetki, että se kaikesa hilijasuuvesa ohitti nukkuvan jäniksen. Jänis heräs siihen, ku kilipikonna oli juuri ja juuri ylittämäsä maaliviivan. Jänis otti nopeimman spurtin mitä ikinä se koivistaan sai irti, mutta se ei riittäny, jänis jäi toiseksi. Pääasia kuitenki , että molemmat tuli maaliin, perille saakka.
Meitäki kehotettaan olemaan kestäviä kulukijoita taivastiellä. Ei kahtua taaksepäin vaan kahtua etteenpäin, uskomme alakajaan ja täyttäjään.
Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa. Ilm. 2:7
Joka voittaa, se näin puetaan valkeisiin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä. Ilm. 3:6
Niin se vaan on, että taimien kasvatukseen on tänä kevväänä innostuttu vähä enemmän. Ollaan hommattu siemeniä monenlaisia ja osa niistä kylvetty jo viime kuussa.
Tännään kylyvettiin lissää tomatin siemeniä, vissiin 17 eri lajiketta kaiken kaikkiaan. Lisäksi orvokkia, ketoneilikkaa, mukulaselleriä, köynöspinattia ja monta muuta yrttiä ja kukkaa.
Vaarin teksti, joka oli Seutu-Majakka lehesä pari viikkua sitte.
Viime viikkoina on pelko hiipinyt monen ihmisen puseron alle – ihan iholle asti. Se on se kylmä tunne, josta ei pääse eroon vaikka laittaisi villapaidan päällensä. Maailmapolitiikan arkipäivässä puhaltavat nyt kylmät tuulet.
Joskus pelko on ihmiselle ihan hyväksi ja perin aiheellistakin – ainakin silloin kun varoitetaan menemästä heikoille jäille. Toisinaan pelko on ahdistavaa ja lamauttavaa huomisen tapahtumien pelkoa, joka vie rohkeuden elää tänä päivänä. Sellainen pelko olisi hyvä saada karkotettua sieltä puseron alta pois.
Pieni lapsi on hyvä malli tässä pelkoasiassa… pieni lapsi saa pelkonsa hallintaan siten, että laittaa kätensä isän tai äidin käteen ja katsoo heidän turvallisiin kasvoihinsa. Tarpeen tullen isä vielä nostaa lapsen syliinsä ja kantaa sen pahan paikan yli. Siinä sylissä lapsi kokee olevansa turvassa.
Mistä meille aikuisille löytyisi se turvallinen syli, johon käpertyä silloin kun oikein pelottaa ja ahdistaa?
Ennen vanhaa kotien seinällä saattoi nähdä tauluja, joihin oli laitettu tärkeäksi koettuja sanontoja. Yksi taulu, jonka muistan Anni-tädin tuvan seinältä, oli sellainen, jossa oli kukkasten keskellä teksti: ”Kel on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa”.
Tuolla sanonnalla on vahva perusta Raamatun teksteissä. Kautta aikojen ihmiset ovat kokeneet, että Jumala kutsuu ihmistä turvalliseen yhteyteensä. Parhaimmillaan se on turva, jossa ahdistava pelko katoaa pois. Jumalan isän syli on avoinna sinullekin tulla turvaan.
Mukava ku löytyy uusia, kivoja malleja jotka on suhkoht helppoja tehä. Huomasin, että taas ois lankoja tarijouksesa, pittääköhön nuita hamstrata ettei vaan pääse langat loppuun. 😘
Yks aamu ku oltiin aamukahvilla ja kahtomma ulos akkunasta niin nähtiin ku Kurre vei meijän jouluvalot varastoonsa.
Pesäpaikka ei ollu tällä kertaa kuusen latvasa vaan ihan pihapiirisä, mikä ei oo hyvä juttu. Onneksi pesän teko on ihan alkutekijöissään, joten Kurre ehtii muuttaa vähä kauemmas kartanolta.
Ei oo kovin häävit pesävärkit, valoketjua ristiin, rastiin ja märkää heinää. Eiköhän se Kurre löytäne jostaki vähä paremmat rakennusaineet kuin nämä. Jospa meni vaikka naapurin tontilta niitä kahtelleen.
Vaari toi yks päivä kirjastosta mulle kirjan, no mitäpä muutakkaan ku käsityö kirijan, vieläpä sukkakirijan. Siinäpä oli kivat kissasukat jonka oli ihan pakko tehä, niin söpö malli.
Nallelangasta tein pojalle palamikkopaijan. Satun netisä näkkeen yhen miehen päällä paijan misä oli tuommonen kuvijo, siitä se lähti.
Nallelangasta on mukava kutua ja se kestää käytösä hyvänä. Vuosia, vuosia sitten tein ihtelle villatakin Nallesta. Sitä on palijo pijetty ja pesty, eikä se oo vieläkään nyppääntyny. Jokku langat nyppääntyy ajan kans niin äkkiä, että niitä saa olla jatkuvasti putsaamasa mikäli haluaa pittää suhkoht siistiä villasta neuletta päällään. Sekotelangat vissiin pahiten nyppääntyy? 😗
Vaan mitäpä sitä tälle päivää muuta? Kuppi kahvia ja sitte töihin ja töitten jälkeen sukkapuikkoja heiluttelleen.
Niin se joskus mennee, että elämäsä on tilanteita ja hetkiä ku joutuu kulukemmaan vastavirtaan. Otetaampa esimerkiksi vaikka lohi. Lohelle ku alakaa kutemisaika lähestymmään, nii sehän lähtee vaelleukselle jo hyvisä ajon jotta löytää hyvän ja kohtalaisen turvallisen kutemispaikan. Jos oot joskus nähäny luonnosa tai oot kahtonu videolta lohien vaellusta, niin ne poloset joutuu tekkeen melekosesti hommia, että ne pääsee sinne minne vietti vie. Nehän ui vastavirtaan. Välillä joutuvat hyppäämään koskien kuohuisa hyvänkin matkan, että pääsisivät esteitten ylitte. Valtava vesimassa vyöryy kaiken aikaa niitä vastaan, vaan nepä ei mee sen mukkaan, vaan jääräpäisesti ponnistelevat vastakkaiseen suuntaan. Se on niille elinehto, tehä ja toimia toisin ku muut kalat.
Samahan se pättee uskua tunnustavviin ihimisiinki. He ovat tietysä mielesä lohia, vastavirtaan kulukijoita, erilailla ajattelijoita ja aikalailla jääräpäisiä ponnistelijoita. Maailman meno, sen henki ja vaikutusvaltahan on melekosta " veen pauhinnaa" mikä kyllä heleposti imasee mennessään jos ei oo tarkkana ja jääräpäinen.
Toisaalta, ohan siihen annettu ohojeet, miten tulis tehä ja toimia. Roomalaiskirijeesä sanotaan;" Äläkää mukkautuko tämän maailmanajan mukkaan, vaan muuttukkaa mielenne uuvistuksen kautta, tutkiaksenne mikä on Jumalan taho, mikä hyvvää ja otollista ja täyvellistä.
Maailmahan muuttuu mahottomalla vauhilla ja muuttuessaan pyrkii muuttammaan ihimisiä enemmän taikka vähemmän. On tahoja, jokka ei juuri muuta taija tehäkkään kuin rustaavat kansalaisalotteita, että saatas uusia lakeja aikaan, jotta niitten voimalla muutettas ihimisten mielipitteet heijän omien näkemystensä mukasiksi. Herrää siis kysymys, miten palijo haluat olla massan mukana kulukija vai uskallakko ellää vastavirtaan kulukijana?
Yks suuri muutos mikä näkkyy tämän ajan maailmasa on kristillisten arvojen alas polokeminen, niitten hylykääminen. Tilalle tuuvaan ihimisten omia näkemyksiä ja filosofijaa semmosesa muovosa mikä passaa, ettei tarttis missään vaiheesa tuntia syyllisyyttä, saatikka, ettää kokis reilua ja rehtiä synnin tuntua, jotta vois tehä parannusta synneistään.
Eihän semmosta voi hyväksyä, että Jumalan sanalla ei ois mittään merkitystä. Kristitylle on elinehto Jumalan sanasa pysyminen. Vaikka se tuntus kuinka vanahanaikaselta siitä huolimatta, se on ainut asija maailmasa mikä kestää ja pittää kutinsa. Se on muuttumaton. Sana on ikuinen ja se tekkee sen tehtävän mitä varten se on annettu.
Uin siis vastavirtaan ja pijän kiinni siitä mitä sana luppaa. Ellen tee sitä, oon tuhhoon tuomittu.
Mukavaa viikkua vaan sullekki.
Teimpähän minäki koronatestin ku kuulin, että olin altistunu mokomalle tauville. Testi näytti miinusta, joten ei oo mittään hättää sen suhteen. Tosin, pikkusta lentsua on ollu viikon ajan, kurkku kipiä, nokka vuotanu ja päätä särkeny. Testit on kuiten näyttäny miinusta, joten taitaa olla ihan tavallinen lentsu, vilustuminen, kuten sitä joskus ennen vanahaan sanottiin.
Sehän taas johtuu siitä, että olin liijan vähillä vaatteilla ulukosalla hommisa. Sitä ku ei aina ossaa arvioija oikeen tuota ulukoiliman kylymyyttä sisältä päin akkunsta ulos kahtoisa. Voipi luulla, että on ihan mukava keli ja pukkeutuu sen mukasesti. Ulukona vasta huomaaki, että keli on jotaki ihan muuta. Kylymä viima joka puhaltaa niin, että luisa tuntuu. Kaulaliina unohtu laittamatta ja pipo ei pysyny kunnolla pääsä, jättäen korvat välillä palijaaksi. Vähän väliä sai nyppiä pipua alemmas jotta ei ottas kylymä korviin, vaan ottihan se ja muutaman päivän oon parannellu kurkkuani. Ei se oo vieläkkään ihan kunnosa, mutta eiköhän se tästä ajan kans parane.
Eilen kuuntelin nuita koronauutisia ja täytyy sanua, että ohan ne vähä kummallisia nuo päätökset ja rajotukset mitä ne tekkee. Ei mun järki kyllä tajua sitä, että kakarat voi mennä lähiopetukseen kouluihin mutta eivät voi koulun jäläkeen mennä liikuntaharrastuksiin. Miten se tilanne niinku siinä koulun jäläkeisesä ajasa muuttus niin palijo, ettei voi harrastaa?
Onkohan niillä ministereillä täsäki asijasa " oma lehemä ojasa"? Politiikkako se sanelee näitä juttuja nin kauhijasti, että tavallinen maalaisjärki voijaan heittää nurkkaan. Sori vaan, mutta siltä se vaikuttaa. Ministereiltä ku kysytään , mitä mieltä te olette tästä asijasta, niin ne pyörittellee yhtä ja sammaa vastaushyrrää, ihan ku ois jääny " levy päälle".
Niin, kai tiijät tuon sanonnan ; jäi levy päälle ?
Mutta, näillä mennään uutta viikkua kohti. Päätä jos särkee niin nappaan ibumaxin, kurkkua jos karhentaa nappaan strepsilssin, jos tullee väsy kesken päivän, meen maate.
Mukavaa alakavvaa viikkua sulle,
Voiko tähän muuta sanua, kuin sen mitä Samuelin kirjassa sanotaan, tähän asti on Herra meitä auttanu.
Vuosi vanaha vaipu hautaan, riemuineen ja murheineen.
Ihimismieli puhkee nöyrään , rukkoukseen ja kiitokseen.
Oi jos vuosi alakava, ois Luojan siunaama, Luojan siunaama.
Oi, jos koittas päivä uus, syvämmeen ny jokkaisen.
Uus toivo orastais, syttyis usko Jeesukseen.
Sillo vuosi alakava, ois Luojan siunaama, Luojan siunaama.
Haltuun Korkeimman ny anna, kallehimmat toiveesi.
Pienet huolesiki kanna, Hän ne kääntää parhaaksi.
Hämpä vuojen alakaneen, johtaa hyvvään päätökseen,
hyvvään päätökseen.
