Pitiki sattua

Sattuu ja tapahtuu, niihän sitä tekkee, ja ku on sattunu niin hankala on korijata. Tällä kertaa sattu kakun tevosa. Perjantaina tein isänpäivä kakun. Olin ostanu rasijan tuorejuustua että teen siitä kerman kans täytteen ja lisäksi laitan hilloja kakun välliin. 

 Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes maiston kermajuustotäytettä. Mitä ihmettä, suusa maistu hivenen valakosipuli. Nuolasin uuvestaan nuolijan reunaa, totta vieköön se maistu valakosipulilta. Aattelin, että nuolijalla oli sekotettu jotaki valakosipulia sisältänyttä sapuskaa ja maku tuli siitä. 

Sitte putsasin kupin, misä olin sekottanu täytteen ja maiston, voi eiiiii, koko täyte maistu valakosipulilta. Miten se ny niin kävi. 

Noh, vaari oli alakuviikosta teheny kurpitsakeittua ja laittanu siihen sen mun ostaman, tavallisen tuorejuuston. Oli ostanu tilalle valakosipulijuuston ja laittanu jääkaappiin. Kas kummaa, just sammaan paikkaan mihin mää olin laittanu ostamani juuston. Siitähän mää sen sitte vaan nappasin, kahtomatta tarkemmin rasijan kantta. 

Ehkäpä muistan ens kerralla kahtua ja tarkistaa mitä rasija sisältää. 

Hyvvää isänpäivää! 🥰

Talavia ootellessa

 Niinpä se kesä on taas takanapäin ja ootellaan talavia. Pitkään on ollu lämmintä ja märkää, vieläki on kartanolla paikkapaikon pieniä lätäköitä jokka on jäätyny yöpakkasilla. Mukava ku on pikkupakkanen, keli on kuulas ja raikas. Ennen pakasten tulua kerräilin kartanolta kukkia talteen. Pelakuut ja Keijunmekot nostin porstuaan, Sitte ku alako olla pakasen puolella päivälläki siirsin pelakuut vintille. Keijunmekon toin tuppaan kukkavalon alle. Saapa nähä miten se siinä viihtyy. Ainaki vielä se on mukavan punasena pysyny. Verenpisaraki innostu valon alla kukkimmaan.

Osalle kukista talavikausi on lepoaikaa, kuten pelakuut. Ne on viihtynneet vinttikamarisa aika hyvin, sielä on lämmintä kuutisen astetta. Taisin viime talavena käyvä yhen kerran antamasa niille pikkusen vettä.  Kevväällä sitte leikkaan ne ja nostan ensin porstuaan ja ilimojen lämmetesä vien kartanolle.

Lepo on ihimisellekki tärkiä asija. Jos ei tajua pysähtyä ja levätä, vaan painaa menemään elämäänsä satasella, tai pahimmasa tappauksesa yli satasella, niin eihän semmosta rääkkiä kenenkään keho kestä.  Ei ihiminen oo ropotti. Ihiminen vässyy ja uupuu, tullee se pöönautti, työuupumus hienommalla nimellä sanottuna. Se on vakava asija. Siitä toipuminen saattaa viijä vuosia. Siksipä pittää muistaa levätä.

Entäpä jos sisin on levoton ja rauhaton. Puuttuu niin sanottu syvämmen rauha, joka pittää palanssisa koko elämää ja antaan oikeesti levätesä levon. Rauhaton ja levoton sielu tarvii tietysti sellasta ravintua mikä poistaa rauhattomuuen ja levottomuuen. Ei Jeesus turhaan sanonu; " Tulukaa mun tykö kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin mää annan teille levon." Syvämmen rauha, se tietosuus että mua rakastettaan semmosena ku oon. Tietosuus, että minut on sovitettu ja armahettu synneistäni, se jos mikä antaa levon ja tuo rauhan.  Siinä saa olla ja levätä, Jumalan kämmenellä, kuten laulusa sanotaan. 

Levätään ja nautitaan elämästä, talavellaki.

Kukkia, kukkia

 Kevväällä laitettiin miekkalilijojen sipuleita purkkeihin ja esikasvatettiin niitä sisällä. Toukokuun puolella istutin ne ulos kukkapenkkeihin. Kolomen värisiä piti olla mutta usijampaa väriä löytyy sitämukkaa ku kukat aukijaa. Helakanpunasia taitaa olla eniten, valakosia, vaalijanpunasia, liloja, tummaa violettia vaalijoilla reunuksilla varustettuna. 

Pikkusta auringonkukkaa kylvettiin muutama siemen. 

Keijunmekko on hauska rönsykukka. Auringosa muuttuu punaseksi. 

Vaalijanpunanen miekkalilija sai seurakseen jaloangervua, sävy sävvyyn tietysti. 🙂

Voitto tuli

 Kevväällä järijestettiin kylälle sukkakilipailu semmosella ajatuksella, että sukat jotka voittaa, niistä tullee kylän nimikkosukat. Eli, sukisa piti olla jotaki semmosta mikä kertoo kylästä. Sukista piti tehä myös ohoje ja jonkulainen tarina mikä liittyy sukkien tekkoon. Ku kilipailuaika päätty, niin kaikki sukat mikkä osallistu kissaan, laitettiin näkösälle kirijastoon, Sielä ihimiset sai käyvä äänestämäsä parhaimmaksi kahtomiijaan sukkia.

Eka kerran ku kuulin kilipailusta, mua ei kauheesti innostanu alakaa sukkia värkkäämään, Kilipailun säännöisä nimittäin oli maininta, että kilipailuun osallistunneet sukat lahajotettaan etteenpäin, niitä ei saa ihtelle ja ohoje siirtyy Kotiseutuyhistyksen hallintaan. Mutta, tais olla juhannuksen jäläkeen ku kuulin, että kaks sukkaparia oli osallistumasa kilipailuun. Aattelin, että pittää kai se kolomaski pari olla, jotta voijaan kulta, hopija ja ronssi jakkaa. Niinpä mää sitte tekasin sukat ja naputtelin kutomisohojeen. Tarinan tevosa sain vaarilta apua, hältä käy tekstin tuottaminen huomattavasti helepommin ku multa Mun ossuus tekstisä oli sen kääntäminen omalle kotikylän murteelle. 

Kaiken kaikkiaan oli kaheksan sukkaparia kilipailusa mukana, yllättävän vähä. Oletan, että yks syy osallistujien määrään oli ehkä siinä, että sukista piti teho ohoje, ja toine, että niitä ei saanu ihtelleen. Heleppohan se on kutua ku tietää mitä tekkee, mutta alappa kirijottaa se tekstiksi mitä teet niin joutu välillä miettimmään miten kirijotan, esm. kantapään tekemisen, että joku toinen tajuaa mitä tarkotan. Toivotaan, että ohoje on heleposti sisäistettävisä.  Täsäpä ne on kotikylän nimikkosukat.

Virkattu tunika

 Aina löytyy pieni hetki käsi töitten tekkoon. Lankoja kertyy, jää jämiä joista ei aina oikeen tiijä mitä tekis. Nyt virkkasin kirijavan tunikan.

Veljien tytön päällä näin tuolla mallilla tehyn tunikan. Kaivoin mallin essiin ja siitähän se lähti. Vähä kerrallaan, kierros kierrokselta, kunnes oli viimesen silimukan aika. Ei se ihan tasan tarkkaan mallin ohojeen mukanen tullu, mutta eipä se haittaa. Pääasia, että pyssyy koosa ja mahtu päälle. Langat oli vahavuueltaan erilaisia, mikä antaa mukavaa ilimettä työhön. Värit on mitä sattu lanka pussin pohojalta löytymmään. Ei oo elämä mustavalakosta. 🙂

Kesä

 No ny se on, kesä. Lämmintä riittää ja itikoita piisaa, mutta ei valiteta, ne kuuluu kessään. Viikonloppu meni rippijuhulia viettäisä, lastenlapsista ensimmäinen niitä juhuli. Voi, miten se tuo aika menneeki nopijaa. Vastahan tyttö oli taapero ja kahteli elämää mukelon silimin, tännään kahtellee nuoren naisen silimin. 

Tyttö oli niin innoissaan ku huomas, että on kasvanu mummusta yli, melekeen sentti pittuuserua, ohan se jo jotaki. 🙂

Tännään ajellaan kotija ja saahaan pari tyttyä kyytiin, lähtevät viikoksi mummulaan. Hyvä, hyvä, saan kukankastelijoita ku oo  päivät töisä. Yks shoppailupäivä mahutettaan tulevaan viikkoon, pittäähän sitä vähä päästä hurvittelemaan. Ja jos sää sallii, niin yks iltapäivä meren rannalla ois mukava viettää. 

Näillä mennään ja kahtotaan mitä päivät tuo tullessaan. 

Sajepäivä

 Toissapäivänä alako ripottelleen vettä ja sitäpä jatkuu vielä tännäänki. Tervetulluttahan se tuo vesi on, luonto tykkää, mutta muuten ei oo nukavaa, ku keli on viliponen.  Eilen ehin pikku hetken olla satteen välisä kartanolla. Levittelin kariketta kukkapenkkeihin. 

Hommattiin semmonene risusilippuri. Aika kätevä vekotin ku ei survo syöttöaukkua liijan täyteen.  Tontilla kyllä risukkua riittää, kunhan on sopivaa aikaa ja keliä niin saan katetta lissää ja levittää pensaittenki alle. 

Viikonlopuksi on kuulemma luvattu lämmintä, lähes parikymmentä astetta. Kyllä se kesä tullee. 

Soilikki

 Yks mielikukistani on Soilikki, kiitollinen kukkija ku alkuun pääsee. Taisin saaha viimme vuonna äitienpäiväksi kaksnaamasen soilikin. Jaoin se pari viikkua sitte ja ny pukkaa kukkaa innolla. 

Jos jotakuta sattuu kiinnostaan lajike, niin se on  StreptOrchids, jatko mikä tuosa lopusa lukkee mennee näin, Streptocarpus hybridis, special collection, suomennettuna siis Soilikki. 🙂

Oikein mukavaa viikonloppua ja kesän oottelua!

Kasvun aikaa

 Kevät tuo vihreyttä tuppaan. Muutamia tomatin taimia on taas laitettu kasvammaan, ensimmäiset puskee jo kukannuppuja. Kasvihuone on vielä putsaamatta, ku ilimat on ollu vähä liijan viliposet siihen touhuun, vaan eiköhän se tästä muutaman viikon sisällä lämpene. Siihen saakka taimet saa tyytyä valohoitoon tuvan akkunalla.

Viime kesän samettiruusut kukki hienosti. Otin niistä siemeniä talteen ja laiton multaan. Ihan mukavasti itivät.

Nelijästä daalijan mukulasta kaks on noussu pintaan. Oiskohan ne ollu parisen viikkua mullasa enneku mittään elämän merkkiä tuli näkyviin. Mielenkiintosta nähä mitä näistä tullee. 

Mustasilimäsusannan taimet kasvaa vauhilla. Vielä en tiijä laitanko ne amppeliin vai talon seinustalle, misä se saa kasvaa ja nousta ritilän ympärille. 

Siementen kylyväminen ja taimien kasvu on aika hyvä vertauskuva uskosta. Jumalan sana kylyvettään syvämmeen ja sieläpä se sitte ajan kuluesa ittää, jos on ittääkseen. Saattahan siinä käyvä niinki, että kylyvetty sanansiemen tipahtaa semmoseen kasvualustaan ettei se pääse ittään, siinä tappauksesa siemen kuivuu ja kuolee, eikä siitä synny uutta elämää. Mutta silllo, ku siemenellä on hyvä kasvupohoja, syvämmen maaperä on muokattu ja vastaaanottavainen, sillo siemen ittää ja alakaa kasvammaan. Usko kasvaa ja vahavistuu ja tuottaa myös satua, sillo ollaa kiinni elämän ytimesä. 

Pääsiäinen, maailman mullistavin juttu

 Niin, jos on hetki aikaa pysähtyä aattelleen, niin pääsijäinenhän on maailman mullistavin juttu. Että yhen miehen, Jeesuksen, tuskallinen kuolema ristillä sai aikaan sen, että synnin ja kuoleman valta voitettiin. Jotaki yliluonnollista siinä tapahtu ja ristin tapahtumien seuraamukset näkkyy vielä tänäki päivänä maailmasa ja ihimisten elämäsä. Pääsijäinenhän julistaa sitä sanomaa, että Jeesus Kristus on ylösnoussut. Hän ei jäänyt hautaan vaan nousi ylös ja valamisti meille tien taivaaseen. Sitä vartenhan Hän synty, eli ja kuoli jotta meillä on pääsy ijänkaikkisseen elämään. Jokkainen joka tahtoo, tulukoon tuon ristin miehen tykö. Hän ottaa avosylin vastaan ja luo uutta. Mistäpä voit tietää mitä mullistavvaa voi sunki elämäsä tapahtua ku hänet kohtaat.

Hyvvää Pääsijäistä!

Eva Solon uus takki

 Eva Solo, sannooko tuo nimi sulle mittään? No eipä se välttämättä sano, ellei nimmeen oo törmänny netisä käyvessään. Muutama vuosi sitte vaari törmös kirpparilla Eva Solon kahavipulloon ja sehän piti ottaa mukkaan, hinta oli muutaman euron. Ja mikä keitin! Heleppo käyttää ja tullee hyvä kahavi. Pullosa on sihtiosa joka otetaan pois, laitettaan pöönät pulloon, kaajetaan kuuma vesi päälle ja sihti paikalleen. Annetaan ässehtiä hetken aikaa ja juuvaan kahavi poijes. Pullolla on yllään " vetskaritakki", pittää kahavin lämpymänä pitemmän aikaa. Sattu löytymmään sopivan kokonen kahavipannun kansiki jonka voi laittaa sihtin päälle, nii ei pääse höyryt ulos yläpäästä. Hyvä keitin.

Oiskohan siitä reilu viikko, ku vaari käväs paikallisella kirpparilla ja sielähän oli ollu Eva Solo. Uus Eva Solo tuotiin kotija. Tämä uus oli ihan alakuperäsesä pakkausloojasa ja sen perusteella tarkotettu kylymien juomien tarijoilemisseen. Uus on pikkusen isompi mitä vanaha Solo. Eipä meillä taija nuita kylymiä juomia kovin tulla tuohon tehtyä, mehukannuja ku on jo muutama kaapisa. Mutta kahavin keittopullona tuota tullee varmasti käytettyä. Uuvesa pullosa ei oo sihtiä, mutta vanahan pullon sihti passaa hyvin. Eikä uuvella pullolla oo takkia, joten se asija täyty korijata, jotta saahaan kahavi pyssyyn lämpymänä.

Jämälangoille tuli käyttyä. Virkkasin Eva Sololle " villatakin". Käytösähän sen sitte huomaa toimiiko villataki, tosin ei taija olla yhtä tekohas ku vetskaritakki, tai mistäpä tuon etukätteen tietää.

Oi kevät

 Maaliskuu on jo hyvällä alulla. Aurinko paistaa ja hanki häikäsee silimät, sehän on kevät. Ihana, aurinkoinen kevät, joka herättää luonnon pikkuhilijaa henkiin. Mukava nähä miten on kartanolla kukat ja pensaat menny talaven yli, lunta ku on ollu aika vähä. Ihan vielä ei pääse kukkapenkin kimppuun, vaikka tuohon talon päävysä olevaan penkkiin aamu aurinko paistaaki lämpymästi. Penkistä on tullu akileijojen kasvupaikka, Siinä taitaa olla nelijää erilaista akileijaa tällä hetkellä. 

Viime kevväänä akileijat lissäänty aivan vietävästi. En ollu muistanu nyppiä siemenkotia irti, niin siemenet levis pitkin penkkiä. Kesän päälle niitä taimen alakuja keräsin ja levitin vähä joka puolelle kartanua. Ohan meillä tuota pellon reunaa mihin levittää. 

Hiihtolomalaisia on ollu täsä parin päivän ajan. Tännään aateltiin mennä vähä laskettelleen ja hiihtelleen Ristivuorelle, kuhan tuo keli tuosta vähä lämpijää. Aamulla oli miinus kakskytyks. Aurinko lämmittää, ny taitaa olla viijentoista asteen pinnasa. Vähä syöpästään jotaki ja laitettaan kamat kassaan ja lähetään rinteeseen. Keli on aivan verraton, kunnon kevät keli.

Mukavaa päivää sullekki!

Ole luja ja rohkea

Joosua joutu elämässään tarttummaan valtavan suureen haasteeseen, ku lähti johtammaan Israelin kansaa luvattua maata kohti. Hän tiesi, että viholliset tullee vastaan ja niitten kans joutuu kahinoimaan. Mutta hän sai matkaevästä, rohkasun sanoja, joitten avulla hän rohkeni siihen hommaan lähtiä.

Muistakko miten ne  sanat meni; oo vaan luja ja aivan rohkija ja nouvata tarkon kaikesa sitä  lakia jonka mun palavelija Mooses on sulle antanu; älä poikkia siitä oikijalle äläkä vasemmalle, että menestysit misä ikinä kulijet. 

Tämän ajan ilimiöt ja muutokset haastaa uskovia melekosesti. Miten rohkennee pittää kiinni siitä mihin uskoo, ku jatkuvasti maailma painaa alas kristilllisiä arvoja.  Ihiminen joutuu miettimmään omia arvojaan ja asenteitaan, onko ne turvallisella  kalliopohojalla vai hataralla höttösuolla, mikä saattaa lissääntyvien paineitten alla upottaa. Eihän nämä  haasteet yllätyksenä tuu, ei tokikaan, muistelempa, että Pietari kirijottaa ekasa kirijeesään; olokaa raittiit, valavokkaa. Teijän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinku kilijuva jalopeura, ehtien, kenet sais niellä.

Sitähän se perkele yrittää. Saaha kristityt hilijaseksi  ja seurakunnat mataliksi. Sille ei vaan saa antaa tillaa, ei pätkän vertaa. Vastusta sitä, niin pois se pakenee. Mitenkäs vastustat ellet omista voimaa millä vastustaa? Omasa voimasa on ihan turha yritää, häviö on varma. Mutta Jumalan voimasa on voitto.

Kuten Joosua, tartu Sanan lupauksiin. Älä poikkia oikijalle, äläkä vasemmalle, pijä kiinni siitä miten raamattu opettaa, vaikka joutusitki silimätikuksi tai saisit kuulla epämiellyttäviä kommentteja. Ole luja ja rohkia, vahava olokoon sun sydämmes. Odota Herraa.

Jere da Viiksi

 Poika on reilun vuojen ajan maalannu tauluja ja ny hällä on tulosa näyttely Rovaniemen kirijastosa. Täytyy vaan sanua, että ihime kaveri.  Ei hän kakarana piirrelly eikä väritelly erityisemmin, saatikka että ois maaleilla maalannu. Kouluja ei oo käyny moiseen touhuun ollenkaan, on vaan alakanu maalaamaan.  Ku kyselin, että miten saat nuista nuin elävän näkösiä, hän vastas; " No ei se kuule oo sen kummempaa, ku lätkäsee maalia taustaan ja alakaa sutimaan. On se mahtava juttu, että on  aikuisena löytäny tämän lahajan ja taijot ihtestään, 

Pojan tauluja voipi käyvä kahtelemasa täältä: https://jeredaviiksi.wixsite.com/taulut/

Näyttelyn kunniaksi aattelin tehä pojalle villapaijan. Heijän perheesä on valakonen pikkunen villakoira ja satun netisä näkkeen yhen puseron misä oli villakoiran malli. Siitäpä idea pojan paitaan. Värkkäsin vielä taitelijan logonki paijan rintamukseen. 

Kaksi sanaa

Elinkautinen, kamala sana.

Tievostaen tai tietämättään 

saattaa moni sitä istua.

Elämänsä vanki,

niihän sitä sanotaan.

Ensin niitä oli yks,

sitte tuli toinen, kolomas

ja jonku ajan kuluttua 

niitä kertyi niin palijo,

että sisin jäi vangiksi

kaltereitten taa.

Anteeksiantamattomuus,

katkeruus, viha,

nimiähän kaltereilla voi

olla vaikka millasia.

Kaikilla niillä on sama homma,

ne pittää ihimisen otteessaan.

Tästä elinkautisesta 

voi päästä vappaaksi,

ei helepolla, mutta pääsee

kunhan uskaltaa ja rohkennee

siihen lähtiä.

Anna anteeksi.

Siinä se on avain vappauteen,

anteeksianto.

Kuten siinä tunnetusa 

rukkouksesa sanotaan,

että meki anteeksi annamma

niille jokka ovat meitä

vastaan rikkonneet.

Anna anteeksi.

Lueskelua

 

Täytyypä sanua, että joulukuu päätty tosi hienosti ku sain luettua yhen kokonaisen kirijan parin viikon aikana. Mulle se oli aikamoinen saavutus, lukeminen ku on mun harrastuslistalla aikalailla sielä häntäpääsä, moni muu juttu mennee sen eelle. Mutta, jos tai kun, kirija on semmonen, että se tempasee mukkaansa niin lukkeehan sen ja siinä samalla voipi heilutella puikkoja niin tullee kaks hommaa yhtäaikaa touhuttua. 

Ehkä sua jäi viavaamaan mikä kirija se oli jonka luin, se oli semmonen ku Tyttö Kiovasta. Tositapahtummiin pohojautuva tarina pienen tytön pakomatkasta läpi Unrainan sojan synkän ytimen. Faktaa ja fiktiota yhistelevä teos perustuu Ukrainan sojan pakolaisten kertomiin tarinoihin. Kirijan on kirijottanu Luca Crippa ja Maurizio Onnis

No tuosta lukemasta innostuin niin, että alotin toisen kirijan lukemisen, Armo on ainutlaatuinen, Festo Kivengeren kirijottama. Hän on Ugandalainen piispa ja on Itä-Afrikan herätysliikkeen näkyvimpiä hahmoja. Kivengeren käy kirijassaan läpi efessolais ja kollossalais kirijeitä ja antaa lukijalleen selekijää opetusta siitä, mitä on armo. Mistä se tullee, kenelle se kuuluu, miten se toimii, mielenkiintosta.

Aihe on syvältä luotaavaa ja joutuu hieman " pureskelleen" lukemaansa. Siksipä aatetlinki ottaa tämän kirijan aamukahavi lukemiseksi. Kahavikupposen äärellä ehtii lukkeen sopivan pätkän ja ku siirtyy päivän hommiin, niin sitte on aikaa miettiä lukemaansa. 

Oikein hyvvää alakanutta vuotta!