Karpaloita

 Yksi sielä, toinen täälä, 

kolomas sammaleen päällä.

Käytiin vaarin kans kahtelleen karpaloita ja löyvettiinki kolomisen litraa. Marijat oli aikalailla harvasa, parisa kohtaa oli kunnon rypäs mut muuten sai kerätä yhen sieltä ja toisen täältä. 

Karpalo on siitä hyvä marija, että niitä ei tarvi olla ku reilu desi niin saa jo sopan tehtyä. Maistuva ja aromikas, pikkunen määrä antaa palijo makua.

Karpalosa käynti on hyvvää hyötyliikuntaa, ei tarvi erikseen lähtiä lenkkeileen.

Hillajahin aika

Ei niin kiire saa hirsitalon laitosakkaan olla, etteikö ehtis hillajahtiin.
Eilen lähettiin heti aamusta suolle, ku kahtottiin säätutkasta keliä niin näytti, että ennen puoltapäivää  alakas sattaan.

Ei otettu kovin montaa rasijaa mukkaan ku meinattiin, että käyvään kahtomasa miten niitä hilloja tullee. Onhan niitä, iso osa vielä raakojaki, mut saatiin me reilu viis kilua poimittua.

Kotona vähä syötiin ja otimma kunnon päivätirsat. Iltapäivään mennesä ei ollu satanu joten lähettiin uuvestaan suolle.
Ehittiin olla reilu tunti niin alako sattaan, kasteli meijät ihan reilusti.

Tänä aamuna oltiin kaheksan jäläkeen suon laijalla ihan eri paikasa ku eilen.
Aivan mahtava päivä. Löyvettiin hyvä hillapaikka mistä oli heleppo kerätä marijoja. Ei ollu liijan kuuma, ei satanu ja tuuli puhalteli sopivasti.
Välillä käytiin laavulla istuskelemasa ja syötiin evväitä.

Kello tais olla kolomesa ku lopeteltiin poimiminen, just sopivaan aikaan. Autolle ku päästiin ja lähettiin ajeleen kotia niin alako piskottaan vettä. Nyt ei ehitty kastua

Huomiselle on luvattu aurinkoista keliä, pitäneeköhän tuota vielä kerran käyvä jokunen kilo kerräämäsä.

Vitamiinit talteen

Kevväällä näytti, että marijapensaisiin ei tuu tänä vuonna kovin palijo marijoja. Vaan mitä ihmettä...

Marijoja tuli ihan älyttömästi. Keittelin mehuksi kolome ämpärillistä ja muutamam rasijallisen laiton pakkaseen.
Karviaisia tuli kans mukavasti. Nelisen litraa laiton hilloksi. Kokkeilimpa tehä viinihappomehuaki niistä. Siitä tuli ihan juotavvaa vaikka on hieman sakijampaa, vähä niinku nektaria. Vettä ku laittaa reilusti sekkaan nii ei oo väkevää.

Kyllä ny talaven pärijää ku on mehuja ja hilloja.

Vitamiineja

Taas on se vuojenaika käsillä jollon kerätään vitamiineja talaven varalle.

Pihilajanmarijat alakaa olla kohta komijoita.
Pitäs muistaa kerätä jokunen marijarypäs ja kuivattaa jotta saa jauhettua marijat jauhoksi. Marijajauhua on heleppo laittaa smuuttiin tai leipätaikinnaan.

Saatiin kauppakassillinen omenoita. Keittelin ne tuosa iltasella hilloksi. Kokkeilin laittaa toiseen annokseen mausteeksi sirtuunamelissaa, jännä nähä miltä maistuu.
Minttua oon aikasemmin laittanu ja se ainaki on passanu oikeen hyvin omenan kans yhteen.
 
Lämpösiä päivä luppailtiin tuleville päiville, joten
vielä on kessää jälijellä.

Iltapäivän ulukoilulenkki puolukkamehtään

Kyllä syksyinen luonto on kaunis. Päivä oli poutainen, mutta mielettömän kylymä tuuli. Iltapäivällä ehittiin vähä ulukoilemmaan ja kävästiin poimimasa muutama litra puolukoita.Vaari oli eilen suolla käyvessään löytäny hyvän puolukka paikan. Oli merkannu paikan GPS:äänsä jonka avulla osattiin just oikijaan paikkaan.

Vaikkei vielä oo ollu pakkasia niin ruska on paikkapaikoin tosi upea. Pihilajat eritoten ovat komijoita ja marijasia. Pittääki muistaa kerätä vähä pihilajanmarijoja ku ovat saaneet pakkasta.

Mukavaa viikon jatkua!

Mustikasa

Käväsimpä aamupäivällä hakemasa yhen ämpärillisen mustikoita, kesän ensimmäiset.
Aamuyöstä on satanu aika rankasti, sano vaari, ku alon vettään mehtäkamppeita päälle. Meinas vissiin ,että kannattas vähä aikaa ootella ennenku mehtään mennee, ehtis mehtä vähä kuivahtammaan.
Oishan se voinu varmaan niinki olla, vaan en mää ruvennu oottelemmaan mehtikön kuivumista, eikai  se ny haittaa jos vähä housunlahkeet kastuu.
Aurinko nimittäin paisteli aika mukavasti aamusella ja lämpömittari näytti plus viittätoista. Oikeen hyvä marijastuskeli.

Suunnistin sammaan paikkaan mistä viimme kesänä sain hyvin marijaa. Yhtä tyhyjän kans. Sielähän ei ollu juuri mittään. Ehkä poimurillisen jakson riipiä niitä vähäsiä marijoa ja sitte piti lähtiä kahtelemmaan parempaa marijapaikkaa. Mehtäsä oli muitaki poimijoita.
Toisten poimijoitten jäläkiä taisin parsia, ku vastaan ei meinannu tulla ollenkaan poimimatonta kohtaa. Pari paikkaa oli sellasta misä pikkusen paremmin oli marijaa, mikä tietysi oli mukava juttu, sai poimurin nopijasti täyteen.

Reilu tuntihan mulla meni ämpärillisen kans enneku malton kotija lähtiä. Marijojen laatu ei oo paras mahollinen, seasa on jonku verran ruttumarijaa, semmosta misä marijan toinen puoli on tumma ja ruttunen. Perkkaamisseen meni toinen tunti ku en viittiny alakaa imurilla kostijoita marijoja puhistammaan. Ruttumarijoja kerty melekeen litra, roskiin, roskiin mittääntekemättömät.

Poimiesa tuli mieleen yks vertaus, hengen ruoka tälle päivää.

Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: " Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka
kylvi hyvän siemen peltoonsa.
Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensa tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
Kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: " Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?"
Hän sanoi heille: " Sen on vihamies tehnyt". Niin palvelijat sanoivat hänelle: " Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?"
Mutta hän sanoi : " En, ettette lustetta kootessannu nyhtäisi sen mukana nisuakin.
Antakaa mopempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani. " Matt. 13 24 - 30


Oikeen mukavaa syyskesän alakua ja siunausta tähänkin päivään!

Metsän siimeksessä

Sattupa sopivasti ihana, aurinkoinen keli, ku mulla oli vappaapäivä. Aamupäivä meni kokatesa työttömien ruokailusa, iltapäivällä lähin ulukoilemmaan mehtään. Aattelin käyvä vielä hakemasa yhen ämpärillisen mustikoita , niitä ku jäi eellis kerralta mehtään melekosesti.

 Polun varrella oli sieniä jos minkämoisia , muutamasta nappasin kuvan.
Tämä kaiketi on kärpässieni vaikkei ihan punanen ookkaan?

 Tämän luulisin olevan punahapero?

  

 Tatilla tuuletus toimii ku on reijitetty lakki.

 Nää sienet on jotenki hullunkurisen näkösiä. Lakki on pieni n. kahen euron kokonen ja jalaka suhteellisen pitkä lakkiin nähen. Jalan korkeus suunnilleen 12-15 senttiä ja juuresta sormen vahavunen. Nätteja, siroja pikku sieniä.

Tunteroinenhan siinä meni, että sain ämpärin mustikoita täyteen. Ajelin poijan luo ja perkkasin marijat sielä. Onneksi oli heijän pakastimesa tillaa, että sain jätettyä marijat sinne. Meijän pakastimet ku ovat täynnä. Kyllä luonnosa liikkuminen on yks elämän parahimpia juttuja.

Ku vaaramista väri lähti

Marijastusaika on parahimmillaan. Kävin viime viikolla yhen ämpärillisen mustikoita hakemasa. Olivat jo kohtalaisen kypsiä aurinkoisella rinteellä, mut yhtään ei haittaa vaikka kypsyvät vähä lissää. Niitä ehtii poimia niin kauvan ku pakkaset tullee.
Torstaina ajelin kotikylälle, ku sieltä tuli viestiä, että alakaapi marijat pensaisa olla poimintakuntosia. Kolome ämpärillistä punaherukoita keräsin ja keittelin ne samantien mehuksi.  Siinä samalla tuli keitettyä mehut äitillekki.
Ihan kaikista pensaista en saanu marijoja pomituksi, ku eivät olleet vielä kypsiä. Soitinki velijen pojalle ja sanon, että jos haluavat ja tarvivat mehumarijoja, niin saavat käyvä tyhyjentämäsä pensaat marijoista kuhan ne on kypsyneet.

Pensasmarijat ku sain poimittua, niin innostuin lähteen kahtelemmaan vaaramia, siis vadelmia joita kotikylällä kuuleman mukkaan on ollu tosi hyvin.

Löytyhän niitä. Vaaramat on aromikkaita marijoja. Ei tarvi isua määrää olla ku ne antaa makua mehhuun tai soppaan. Kerrääminen on vaan aika hijasta ja työlästä. Pikkusen olin ehkä myöhäsä poiminta ajasta, ku tosi heleposti marijat varisivat oksista maahan. Vaan ku maltto olla hosumatta, niin ainahan sitä joku marija jäi kouraanki.
Olin saanu poimittua muutaman rasijallisen, ku etteeni aukes sellanen näkymä millasta en oo ennen nähäny.

Kyllä piti silimiä räpytellä, että nääkö mää ihan oikeen. Vaaramista on lähteny väri, keltasia ne on. Niin makijoita ja suuria vaikka villinä kasvavat rytteikön keskellä.

Ku näytin äitille marijoja, hän  luuli, että olin käyny hilloja poimimasa. Ku sanoin, että ei nää oo ku vaaramia, ei meinannu uskua. Hänkään ku ei ollu koskaan ennen nähäny keltasia vaaramia. Sen oon tienny, että jalostettuja keltasia lajikkeita on myynnisä , mutta että niitä kasvaa villinä luonnosa, se oli yllätys.

Semmosen havainnon tein keltasten vaaraminen kohalla, että ovat satosempia mitä punaset. Monesa oksasa oli yhesä ja samasa ryppääsä kymmenkunta marijaa. Keltaset ei varisseet juuri lainkaan, niitä oli helepompi poimia. Ainuat mitkä haittas poimintaa oli nokkoset ja ohdakkeet jotka tökki ja pistelivät käsiä. Kyllä illalla tiesi olleensa vaaramarytteikösä. Kämmenselekiä ja ranteita kuumotti ja pisteli, vaan sehän ny oli pikku harmi, ku pakkasesa on monen monta rasijaa keltasia vaaramia. Nami, nami.

Hillajahisa

Yks kesän parahimmista päivistä.

Iltapäivällä löyty hyvä paikka. Meillä meni usijampi tunti samalla alueella pyöriesä, marijoja saatiin monta rasijallista.

Päivän päätteeksi nokipannukahavit ja makkaraa.

Lujille otti marijareissu, marijastajat ovat levon tarpeesa.

                                         

Mustikoita

Eilen käytiin kokin ja poijan kans mustikasa. Paikka paikoin oli tosi hyvin ja yllätyin ettei ne ennään niin raakoja ollukkaan mitä oletin. Keräsin melekeen ämpärillisen. Kokki kierteli soita ja löyti litran verran hilloja. Poikaki sai mustikoita muutaman litran haukien narraamisen lomasa.
 Ny aamulla ku rupesin marijoja perkkaamaan huomasin, että palijo on semmosta marijaa joukosa joitten toinen puoli on russahtanu ja ruskehtava. Semmosia haaliskoja väriltään ja epämuodostunneita.
Reilun litran sain heittää niitä roskiin.
Mustikoista osa pääty mustikkakookospiirakaan.

 

Loput mustikat keitin hillojen kans hilloksi. 

 

Hilla & hauki

Eilen iltapäivällä lähettiin poijan kans, mihinkäs muualle ku suolle. Sehän on hillajahtiaika parahimmillaan ja niitä paikka paikoin on ihan hyvinki.
Päivähän oli lämmin ja aurinkoinen, mutta suolle ajellesa alako kertymmään taivaanrantaan sen näköstä pilivilinnaa, että tiijä vaikka saahaan vielä vettä niskaamma.
Suolle oli matkaa joku kymmenen kilsaa, poika toimi kartanlukijana ja anto ohojeita mihin suuntaan kuvrit kääntyy. Kuvitteli kai äiteensä olevan rallikuski.

Eka suo jolla käytiin löyty pienen vaaran takkaa.
- Tuosta tienviitasta pittää aijaa vielä pari sattaa metriä ja sitte käännytään vasemmalle, sen tien pääsä pitäs löytyä suo. Tie kapeni ja keskellä tietä kasvo ruohoua melekeen koko matkan. Vaaran päällä kallioitten keskellä oli meheviä mustikkapuskia. Joisaki varvuisa niin palijo marijaa että varvut taipu maahan päin.
Jos ei lähempää kotua mustikkaa löyvy niin tiijämpä mistä löytyy.
Eka rasijallisen olin saanu lähes täyteen hilloja ku alako ripsimmään vettä. Hetkesähän sitä sato jo ihan reilusti. Oli niin hyvä marijapaikka, etten malttanu ihan heti lähtiä ja jättää marijoja vaan vesisatteesa riipasin puoli rasijallista. Sitte piti lähtiä ku alako paita tuntummaan märiältä.

Ajeltiin vaaralta vähä isommalle tielle ja käännyttiin kohti järven rantaa. Poika meinas että jos hän kävis vähä kaloja narraamasa, mää voisin sillä aikaa poimia hilloja. Vesisajekki loppu siihen mennesä ku olimma lähellä järven rantaa. Poijalla oli kalastusvälineittensä joukosa kahaluusaappaat ja -housut. Vallan mainiot keksinnöt. Poijan laittaisa housuja jalakaansa kysyn että jos saisin lainata saappaita, nehän suojaa hyvin ku mehtä on satteen jäliltä märkä.
Järven rannan metikko näytti ensin olevan ihan mustikka mehtää. Kävin vähä kiertelleen ja kahtelleen miltä rantarytteikkö vaikuttaa, kannattaako sinne lähtiä rasijoitten kans ollenkaan. Parin sajan metrin päästä rytteikkö muuttu ja tuli vastaan suo ja hilloja. Sellanen paikka mistä näki, että täälä ei oo kukkaan käyny.
Äkkiä takasi autolle hakkeen rasijoita. Huusin poijalle välillä, että marijoja löytyy, vaan hän oli ehtiny kahalata äänen kantamattomiin. Sen verran korvesaki oltiin, että kännykäsä ei ollu riittävästi pykäliä, ei sillä ollu kuuluvuutta mihinkään. Sain siis poimia yksin ja hyvin sainkin hilloja siltä alueelta.
Reppu jäi autoon, vain suolla minlla oli vain kaks rasijaa mukana. Ne ku tuli täyteen oli pakko lähtiä autolle hakkeen uusia rasijoita. Auton luona vähä tankkasin kahen pullan verran ja muutama kulaus greippi limua. Ja taas mentiin.
Vesisaje pysyi pois koko sen ajan ku olin suolla. Kovin laaja ei ollu se alue misä marijoja oli, eikä siinä kovin kauvaa menny ku olin posunnu alueen ristiin rastiin.

Autolle ku menin niin poikakin tuli haukiensa kans. Oli saanu kolome vonkaletta narrattua.
Puhisti ne siinä rannalla ja laitto kylymälaukkuun joka oli auton peräkontisa.
Kello alako olla yheksäsä ku jatkettiin matkaa. Poijalla oli kalastusinto päällä, päätettiin poiketa vielä toisen järven rannalle. Minähän lähin taas kahtelleen rantaa olisko hilloja. Mut tällä kertaa ranta oli täysin heinittynyttä, ei näkyny ees hillanlehtiäkään, saatikka hilloja.
Palasin autolle ja kohta siihen tuli poikakin. Haukia oli ny jo yhteennsä seittämän, pari meleko suurtakin oli poika kiskonu kuivalle maalle.
Puolilta öin tultiin kotija ja voi vaan sanua, että olipa mukava reissu, poijan ja äiteen laatuaikaa.

Karpaloita kerräämäsä

Pitkospuita oli uusittu ja korijattu, niitäpä pitkin oli mukava astella.

 

 Niin ihanan punasia...

...ja sinisiä...

 Puolen toista tunnin saalis yhteensä seittemän litraa.

Syksyn väriloiston keskellä sielu leppää ja hilijentyy. Etenkin tuo kyltti, se alako puhuttelemmaan.

Risti, se johtaa lähteelle, elävän veen äärelle.

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
" Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä,
jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa;
 vaan se vesi, jonka minä hänelle annan,
tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa
iankaikkiseen elämään":  Joh. 4:14

Sekamehua

Aamupäivällä ennen töihin lähtyä oli hommana pullottaa mehu. Perijantai iltanahan mää vein mehun parvekkeellee ässehtimmään, tekkeytyyn, kuten jotku sannoo. Situruunahappo oli teheny tehtävänsä. Juolukat, kraakunmarijat ja puolukat oli luovuttanneet mehunsa ja marijamäski näytti sakijalta vereltä.

  En löytäny mistään sihtiharsua, harsokangas palasta jota oon aikasemmin käyttäny siivilöimisseen, sihtaamisseen.
Kokkeilin ensin sihata tavallisen metallisihtin läpi, mut se oli liijan harva ja pieniki. Marijojen siemeniä pääsi siitä liikaa läpi mehun joukkoon, ei hyvä ei. Joku muu systeemi piti keksiä.

Menin penkommaan kangaskaappia, jos sattus löytymmään jotaki sopivaa kangasta mitä vois tuohon hommaan käyttää. Löyty reilun kokonen tyllin palanen. Taittelin sen nelinkerroin ja kiinnitin narulla ämpärin reunoihin. Tyllisihti osottautuki tosi hyväksi, pysy hyvin paikallaan ja oli rittävän tihijä, ei menny siemenet läpi.

Mehua tuli kaiken kaikkiaan kymmenisen litraa, pienonen yllätys.

Sihatun mehun joukkoon lisäsin 2,5 kg sokeria, vähempiki olis ehkä riittäny, vaan makija on makijaa. :)

Marijastusta ja mökkeilyä

Komijan aurinkoinen syyskesäpäivä tulosa, tai taitaapa se olla jo syyspäivä, vaikkei ihan vielä syyskuun puolella ollakkaan. Eilen iltapäivällä iski marijastusinto, piti lähtiä töitten jäläkeen mehtään.
Keräsin ämpärillisen kaikkia marijoja mitä etteen tuli. Tosi palijo oli juolukoita, niitä kerty varmaan puolet koko saaliista. Mustikkaa ja puolukkaa tuli joukkoon vähäsen, kraakunmarijoja löyty kans aika hyvin.

Puhistin marijat suurimmista roskista ja sosseutin ne sauvasekottimella sosseeksi. Keitin vettä kolomisen litraa ja annoin sen jäähtyä lähes kylymäksi. Kaajoin veen marijojen päälle ja lisäsin 50g sitruunahappua.
Marijaämpärin nostin parvekkeelle ässehtimmään 2-3 päiväksi.
Marijamäskistä pitäs tulla mehua, maanantaina näkkee tuloksen. :)

Iltapäivällä mennään akkaporukalla yhelle mökille. Meitä on tavallisesti ollu semmonen 10-20 hengen porukka koolla. Tievosa on  hyvvää ruokaa, makkaran paistoo, saunan lämmitystä ja uimista, sikälimikäli joku vielä rohkennee viliposeen vetteen pulahtaa.

 Illan aikana laulellaan hengellisiä lauluja, luetaan sannaa, jutustellaan ja rukoillaan.
Jollaki saattaa olla omasa perhepiirisä asijoita joihin oottaa muutosta, tai oma sairaus on sellanen, että kaipaa Jumalan kosketusta. Oma uskonelämä voi olla kriisisä ja tarvii siihen rohkaisua ja vahvistusta. 
Mielenkiinnolla lähen tuonne mökille, jotenki on semmmonen olo ja "kutina" sisikunnasa, että jotakin merkittävvää on Taivaan Isällä meille tarjolla. Saapa nähä. 

Mahtava ilima, aurinko paistaa lähes pilivettömältä taivaalta, jospa se paistas ihan iltaan saakka.
 
Klo. 21:oo

Kesäsen näköstä oli vielä rannalla, vaikka lämpöasteita ei kovin mahottomasti ollukkaan. Auringon paistetta riitti ihan iltaan saakka. Viijen aikoihin oli sauna lämmin...

..rantapolulla ei ollu tungosta, Jaakko oli jo heittäny kylymänkiven jorpakkoon.

Hieman oranssia, syksyn hehkua...

Ilta oli kokonaisuuessaan hoitava ja rohkaiseva. Kävimme keskustelua ihimisten erilaisuuesta, siitä miten vaikijaa on joskus tulla toimeen ku toisen ajattelu ja toimintavat ovat erilaiset mitä itellä.
Hyvä esimerkki tästä on Martta ja Maria, molemmat palvelivat Jeesusta omalla tavallaan, niillä lahjoilla mitä omistivat.

Korkeaveisusta luettiin joitakin jakkeita. Jutusteltiin yljän ja morsiammen välisestä rakkaussuhteesta, mikä on vertauskuva ihimisen ja Jeesuksen välisestä suhteesta. Mielenkiintosta.

Hyvä hetki, hyvä mieli. 



 

Raakkuja ehtimäsä

 Aamusella , poika soitteli ja kyseli että lähetäänkö raakkuja kahtelleen jos löyvettäs. Mikäpä se siinä ku on vappaapäivä, lämmin aurinkoinen aamu, lähetään vaan. Kokkiki innostu lähtemmään mukkaan, tuumas että hän voi kahtua likkojen perrään.
Suunnistettiin hiidenkirnuille ku muutama vuosi sitte sielä käytiin ja sillo löyty raakkuja monen monta litraa.

 Mielenkiintosia luonnon muokkaamia " veistoksia" on nää hiidenkirnut. On siinä vesimassalla ollu melekonen voima, kivenmurikka tai murikat saanu kyytiä jotta tuommoset uurteet on kallioseinämmään syntyny.

 http://hiidenkirnut.com/

Paholaisen liemikirnu.

Raakkuja, siis variksenmarijoja me ei löyvetty mut mustikoita löyty. Likat jaksovat aika hyvin kävellä mehtäsä vaikka välillä rinteet oli aika jyrkkiä. Välillä pienempi likka istahti mustikkapuskan juurelle, keräs marijoja pieneen kätöseensä, pisti marijat suuhunsa ja hetken päästä kellahti selijuun pehemoseen mättäikköön. Naama oli likalla kyllä sen näkönenki että mustikoita oli syöty.
Ämpärit oli saatu suunnilleen puolilleen ku sanon että eikös se alakas olla kahavitauvon paikka. Hyvä kahavipaikka oli  kallionn päällä, sinne piti vaan ensin päästä. Kyllä kannatti kivuta rinne ylös oli niin  mahtavat näköalat ja tuuleskeli oikeen mukavasti. Kumma kyllä, pikkuisia kärpäsiä, liekkö mäkäräisiä tai jotaki sen tapasia oli ylhäällä palijo enemmän mitä alahalla. Likatki kattovat tarkasti eväsleipiensä päällystää ennenku haukkasivat ettei vaan sattus tuoretta lihhaa suuhun menemään.

Likat ja pappa lähtivät kahavitauvon jäläkeen meneskelleen autua kohti, poijan kans jatkettiin poimimista jotta saatas ämpärit täyteen. Vartin yli kakstoista huutelin mehtäsä poijalle että misä päin mahat olla. Mittää ei kuulunu, oli kaiketi menny kallioitten toiselle puolelle. Vähä ennen yhtä soi puhelin, - alahan jo tulla sieltä, mää oon jo täälä autolla.

Oli oikeen mukava ja onnistunu marijaretki. Kaiken kruunas vielä se ku tulimma poijan asunnolle niin päästiin suoraan valamiiseen ruokapöytään. Miniä oli kokkaillu todella herkullisen intialaisen aterian, meinas mennä kieli mukana, oli sen niin hyvvää.

Kiitos tästä päivästä !

Kerta vielä..kyllä kannatti.

Meinasin eilisen hillajahin jäläkeen että toista kertaa ei jahtiin lähetä ku niin keheno oli meijän saalis. Mut kuinkas sitte kävikään. Heräsin jostain syystä aamulla vartin yli kuus eikä unta tullu silimään vaikka kuin yritti. Kokkiki heräs hetken päästä ja vietimmä siinä sellasen kivan rauhallisen aamuhetken herätäksemme tähän päivään.
Aamukahavit ku oli juotu niin kysäsin ihan vaan niinku ohimennen että lähettäskö käymään josaki ihan uuvella suolla kahtomasa jos sattus jotaki löytyyn. Kauhijan ihastunu ja innoissaan kokki ei ollu ajatuksesta lähtiä heti aamusta viemään mua suolle. Suupielet mutrusa laitteli kuiten eväsleivät ihtellensä reppuun kahavipullon ja vesipullon kaveriksi. Nii sitä taas mentiin ja ihan eri suuntaan ku eilen.

Autosa juteletiin että jos saatas yks rasijallinen niin oltas vähään tyytyväisiä. Jos saahaan kaks-kolome ollaan tyytyväisiä. Jos niin hyvin kävis että nelijä rasijallista saatas kerätyksi sillo jo olo olis onnellinen. Viijestä rasijallisesta oltas ylionnellisia ja jos vielä enemmän saatas nii sittehän sitä olis jo autuaan onnellinen.
Meillä ku on sellanen tyyli että poimitaan hillat suoraan litran vetosiin jäätelörasijoihin. Täyvet rasijat lavotaan reppuun, jolla ne on heleppo kantaa autolle. Kotona ei tarvi muuta sitte tehä ku nostella rasijat suoraan pakkaseen.

Muutama kymmenen kilsaa ajeltiin isompaa pikitietä ja sitte käännyttiin ihan ouvolle mehtätielle. Kartasta vähä koitettiin kahtua semmosta aluetta misä vois kuvitella ja olettaa että hilloja saattas olla.
Ihan sattumankauppaahan se aina on. Joko sitä sattuu sellaseen kohtaan misä niitä on tai sitte ei satu.
Mehtätietä ajeltiin jokunen kilometri ja poikettiin sitte suon puolelle kurkkaileen miltä maisemat näyttää. Eka pysähtyminen ei tuottanu tulosta. Suo oli liijan kuiva turha sinne oli mennä pitemmälle. Eiku takasi autolle ja ajeltiin etteenpäin.

- No ny näyttäs vähä semmoselle rytteikölle että tuola saattas jotaki ollakki. Mää meen tien vasemmalle puolen, kokki oikeelle. Mun puolella on kyllä hillanvarsia vaikka kuin mut ei marijan marijaa.
Kokki soittaa.
- Ookko sää misä, tuu tälle puolen täälä on pikkunen oja jonka molemmin puolin on jonku verran marijoja.

Mää suunnistin siihen suuntaan misä kokki sano olevansa, välillä huutelin ja tarkistin suuntaa, etten kovin palijo huti kävelis. Autolta matkaa suon laitaan kohtaan mistä kokki oli marijoja löytäny oli vaan parisen sattaa metriä. Sempä takia en ottanu reppua mukkaan ollenkaan, vaan laiton kolome rasijaa ämpärin pohojalle ja tietysti rasijoitten kannet. Sikäli mikäli hilloja niin hyvin on että pittää hakia lissää rasijoita, niitähän on heleppo tulla autolta sitte hakkeen.

Voi hyvät hyssyrät sitä marija määrää. Eipä tarvinnu kovin kauvaa kyykkiä ku oli eka rasijalliset kerättynä. Kansi vaan kiinni ja toista rasijaa täyttämmään. Mulla oli ne kolome rasijaa matkas, kokilla kolome, kaikki rasijat oltiin saatu täyteen, joten siinä vaiheesa oli hyvä pittää kahavitauko. Hypättiin ojan yli ja posuttiin kuivahkon vaivaiskoivuryteikön yli, jonka jäläkeen oli pienonen mänty-koivurisukkoo kasvava suolämpäre. Sittepä jo olimmaki tiellä ja melekeen satuttiin auton kohalle.

Auto oli ku sauna. Tietäähän sen ku hellekeli, varmaan reilut +25 lämmintä. Laitoin täyvet hillarasijat auton alle varijoon, sielä ne säilyy parahiten siihen asti ku kotija lähön aika koittaa.
Tienpenkalle istahin ja kaivoin repusta kahavipullon ja eväsleivän. Olipa niin mukava juuva kahavit siinä auringon paisteesa, hyttysten ja paarmojen pörrätesä ympärillä. Tuuli puhalteli välillä niin vilivottavasti että enimmät hiet kuivat ohta- ja selekänahasta.

Kahavit juotuamma otimma reput mukkaan ja lähimmä takasi suolle. Oltaskohan reilu tunti poimittu ku tuumattiin että tää alue on ny aikalailla kaluttu, alako marijat loppummaan. Kierreltiin ja kahteltiin siitä vähä kauempaakin, mut suo alako muuttua enemmän mehtäksi ja hillanvarret rupes vähenemmään.
Olihan me ny saatu rasijoita täyteen ihan yli se mitä osattiin ees kuvitellakkaan. Mielesäni laskeskelin että varmaan kaheksan rasijaa ellei yheksänki.
Vasta kotona ku kokki laitto marijat pakkaseen se tuli laskeneeksi montako niitä kaiken kaikkijaan sitte tulikaan. Ykstoista rasijaa, eikä ollu kokinkaan suupielet ennää mutrusa.

Hillajahti tuotti pettymyksen mut mustikoita on vaikka lehemät söis

 Mustikkaa, mustikkaa niin mahottomat määrät että ihan hirvitti...

Åmpärillisen poimin mustikoita sillä aikaa ku kokki kierteli ja kahteli löytyskö hilloja. Ei löytyny.

Aamusta heti pakattiin reput pakasterasijoita täyteen, evväät ja kahavit mukkaan ja eiku menoksi. Vaan mitenpäs lähet ku ei autonauvaimia löyvy mistään. Nimittäin ku lähettiin Unkarin reissulle reilu kolome viikkua sitte nii laitettiin  autonauvaimet " talteen" eikä muistattu sitte millään että misäs se " tallepaikka" tällä kertaa olikaan. Kyllä piti istua tovi, ihimetellä ja miettiä että mihin kummaan ne laitettiin.
Kello naputteli etteenpäin ja meillä alako olla tuntuma, että pitäs ehtiä suon reunaan ennenku päivä kovin ehtii pitkälle; näytti tulevan lämmin päivä.
Viimenen keino käyttöön auvaimien löytymiseksi: huokaus ja rukous Taivaan Isän puoleen. Hetken päästä kokki käveli työhuoneensa pöyvän ääreen, aukas yhen laatikon ja sieltähän ne auvvaimet löyty.

Hilloja oli tosi heikosti. Oltiin liijan myöhään liikkeellä, hillat ku on kypsyneet etuajasa tänä vuonna. Ne mitä ollu joisaki paikoin, oli joku muu ehtiny käyvä poimimasa. Ylikypsyneitä oli jonkuverran mut eipä niitä semmosia kannata kotija kantaa.
 Pari litraa saatiin hilloja päivän aikana kerättyä. Perin vähäinen oli hillasaalis. Kotimatkalla poikettiin vattupusikolle kahtommaan mahtasko vatut olla jo kypsiä. Ensimmäiset vatut alako olla poimintakuntosia, olivat kyllä aika pikkusia ja rutuja mut kerättiin niitä kuiten kummallekki pienet rasijalliset.

Pihilajanmarijoja

Keräsin kassillisen pihilajanmarijoja ku iski päähän ajatus että jos kokkeilis kuivattaa marijoja ja osata tehä hillua. Kuivat marijat soppii mausteeksi hirvi- tai porokäristykseen. Pihilajanmarijoisahan on karoteenia ja c-vitamiinia, tojellinen terveyspommi. Hillon sekkaan laiton omenaa joka pehemntää marijojen happamuutta. Ihan kiva makustahan siitä tuli ku laitto tarpeeksi sokeria.

 

Kuivatin marijat sähköuunisa 70 asteesa. Ne oli sielä koko yön, välillä kävin sekottamasa että kuivusivat tasasesti. 

 

 Kahavimyllyllä jauhon marijat jauhoksi. Ku nosti myllyn kannen, marijat tuoksu ihan hapankorpulle. :) Jauhoista aattelin kokkeilla tehä hapanleipää. Jos laittas tattarin sekkaan vähä pihilajanmarijajauhoja ja antas ässehtiä muutaman päivän, saattaspa saaha aika hyvän hapanjuuren aikaseksi. Litran taikinnaan ei varmaan tarvi laittaa ku pari ruokalusikallista jauhoja jos sitäkään.  Maku on sen verran voimakas että pienempiki määrä riittää. Sitäpä ei tiijä muuten ku kokkeilemalla.

 

Pihilajanmarijajauho muistuttaa värinsä puolesta erehyttävän palijo paprikajauhetta mut kyllä mausta erottaa. ) Aika tujua ainetta, sanon minä. Jukurtin sekkaanki saattas sopia, kunhan muistaa laittaa vaan rippauksen, eikä lusikkatolokulla.

Pirtsakkaa syyspäivää!

Kiirettä pittää mut ehtii sitä jotaki töitten lomasaki touhuammaan :)

Eilen illalla töitten jäläkeen yks tuttava kysy että halutaanko musteherukoita. Hänellä oli paikka tievosa mistä sais käyvä poimimasa. No, mehän lähettiin kokin kans iltasella kellon käyvesä kaheksaa tutun luo että ajellaan siitä sitte yhesä marijapaikalle.
Muuten ois ollu oikeen hyvä homma mut alako sattaan vettä melekeen heti ku olimma päässy marijapensaille. Kyllä me kuiten niin sinnikkäitä ollaan että pienesä vesisatteesa  reilu ämpärillinen poimittiin.
Minä poimin riipimällä siten ettei tullu roskia juuri yhtään, saa suoraan pussittaa ja laittaa pakkaseen. Kokilla oli semmonen vauhti päällä että repi kantoineen ja vähä lehtineenki ja oliki sitte niin naama muikeena ja virneesä ku ehti enemmän poimija ku mää. Mut hyvä niin, ne marijat laitamma sitte mehuksi.
Ny oon töitte lomasa keitelly osasta marijosta hillua. Ku tulin kotia tuosa kymmenen aikoihin aattelin että ois se vaan niin hyyvvää mustaherukkahilloki. Tulomatkalla poikkesin Cittarista hakkeen hillosokeria. Viijen litran kattilalllisen puhistin marijoja ja siihen kilon hillosokeria. Mahtaakohan tulla ylimakijaa? :)

Mehua

Maanantai illalla poimitut mustikat oliki jo senverta pakkasen nipistelemiä ettei niistä oo ku mehumarijoiksi. Illalla ku päästiin mehtästä kotia, kokki sieppas lomsansa pöyvältä ja lähti saman ties kauppaan,ostaan sokeria mustaherukoita jos niitä sattus saamaan, laitamma mustikan sekkaan mehustummaan.
Mun hakiesa pulloja alakerran varastosta tuli naapurin rouva portaikosa vastaan. Kyseli että mitäpä meille kuuluu. Siinä enimmät kuulumiset vaihettiin ja sitte sanon että kävin alakerrsta hakemasa pulloja ku pittää vähä mehua keitellä mustikoista
Tulin siinä maininneeksi että kokki meni ostaan mustaherukoita nii laitamma mustikan sekkaan.
" Älä hyvä ihiminen osta marijoja, mulla pakkasesa vaikka kuin ylivuotisia jotka saa keittää mehuksi", sano naapuri. No mää kiireesti kotia soittaan kokille ettei ostakkaan ku saahaan marijoja naapurilta.
Monenlaista marijaa oli naapurin pakkasesa ja kannoin ne meijän puolelle. Lajittelin valamiiksi punaset marijat mehumaijaan sullaamaan ja mustat sitte ämpärriin. Mehun keitto ei sitte illalla ennää onnistunu ku ois menny turhan myöhäselle.
Kokki on aamupäivän marijoja mehustellu. Mää tulin töistä kymmenen jäläkeen ja rupesin sitte kuumetaan, sokeroimaan ja pullottaan ne.

Tosi hyyvvä sekamehua tuli punasista marijoista, suurin osa marijoista oli mansikkaa. Lisänä oli puolukoita, vadelmia, nams.