Mollan ja Maijan lauvantai

 Molla, kuin kauvan vielä pittää oottaa.

No ei kauvaa, kohta on kyyti pihasa.

 Vauuuu miten hieno paikka

 

 Vitsit ku on upijat näköalat, näkkee meleko kauvas.

Nuo hiijenkirnut on tosi hienoja.

Aattele miten ne on syntyny, luonnonvoimat on vähä myllänneet ja muokanneet kallijoita.

On se ollu hurijaa hommaa.

 Tuo on vielä aikalailla jääsä, vaan kyllä seki siitä juhannukseen mennesä sullaa.

No nyt ollaan kahtelemasa herkkuja jos satuttas niitä löytämmään.

Olipa tuuria, saatiin ämpäri täyteen.

Kyllä meillä oli mukava reissu. Ny on mukava päivän päätteeksi vähä

herkutella ja hörppästä limskaa.

Heräs kysymys, mistä onkaan kysymys

Joku aika sitte olin hautajaisisa. Istun siunaustillaisuuesa penkillä kuuntelemasa papin siunauspuhetta. Ihan sanatarkasti en muista miten pappi puhheensa alotti, mutta jotenki se näin meni; me kaikki ollaan kasteesa tultu Jumalan lapsiksi ja hän on ottamasa meitä vastaan ku täälä ajasta lähetään.  Alotus oli perin sanosinko virallinen, jäin tietysti korvat höröllä kuuntelleen että tulleeko puhheeseen millanen jatko. Pappi jatko puhettaan kertomalla lyhykäisesti vainajan elämänkerran, mikä tietysti tuosa tilanteesa on ihan ymmärrettävvää. Koko puhheen ajan ootin, että misä vaiheesa pappi puhus vähä enemmän Jumalan lapseuvesta, taivas kojista, ijankaikkisesta elämästä, parannuksen tekemistä jne., mutta eipä puhunu.

Jäläkeenpäin märehin nuita papin sanoja; kaateesa meijät otetaan Jumalan lapseksi. Ja hommako ois sitämyöti selevä?
Entäpä jos ihimistä ei oo kastettu jääkö hän täysin ulukopuolelle, eikä hällä oo mahollisuutta päästä Jumalan lapseuteen?

Entäpä jos ihiminen ellää elämänsä täysin selin Jumalaan. Ei usko hänneen, eikä halua kenekään muunkaan uskovan. Jos hänet on kuitenki vauvana kastettu, onko hän Jumala kielteisyyestään huolimatta automaattisesti Jumalan lapsi?

Herrää siis kysymys, mistä onkaan kysymys. Miten tullaan Jumalan lapseksi?

Raamattu  opettaa, että ihimisen pittää tehä parannus tullakseen Jumalan lapseksi, Parannuksen tekeminen on sitä, että ihiminen tietää teheneensä syntiä, rikkoneensa Jumalaa vastaan ja ymmärtää tarvivansa anteeksiannon, sovituksen Jumalan kans. Kattuu tekemijään vääriä tekoja, haluaa muuttaa elämänsä suuntaa ja jatkosa ellää Jumalan tahon mukasta elämää. Synnit ku on saatu anteeksi, sen jäläkeen voi hyvällä, puhtaalla omallatunnolla ottaa kasteen.

Uuven testamentin aikoihin ku ihimiset ottivat kasteen, ennen kasteen ottamista heille oli julistettu evankelijumia. Ihimisten sydämisä synty usko Jeesukseen, he teki parannusta, katuvat tekojaan ja sitä kautta heijän elämä muuttu ja heijät kastettiin.
Ei kai tuo järijestys oo miksikään muuttunu vaikka eletään vuotta 2020, se toimi tuohon aikaan ja toimii nytki.

Usko ja kaste on uskonelämän alakuaskeleet, siitä lähetään liikkeelle taivastielle.

Oikein mukavaa viikonloppua sinulle.

 

Tilaustöitä

Viime viikolla puuhastelin kolomen tilaustyön kimpusa.



 Lapsenlapsi soitti yks päivä ja kysy voisinko tehä hälle jonkulaisen nallen. Ei koolla, eikä värillä ollu väliä kunhan nallen masusa lukkee omistajan nimi.
Kävin penkomasa varastosa  kangassäkkiä ja löysin sieltä tummanruskijaa teddyä, sehän oli vallan passelia nalleen tekkoon.
Ens kuusa lapsenlapsella on synttärit, ompa mukava lähettää tämä hälle lahajaksi. Toki pakettiin pitänee laittaa vähä jotaki, millä saa suun makijaksi.

                                                               Jalakarahi sai uuven kankaan. Meinas olla pikkusen tylös laittaa kangas paikalleen, ku tein siitä turhan tiukan, mutta sain ku sainki sen kiskottua paikalleen.

                  

                                          Tämä tilaustyö oli varsin mielenkiintonen.

Tuttava pariskunta tuli käymään kyläsä, rouvalla oli mukana vanaha kirveen varsi ja makrametyönä tehty pöllö. Pöllö oli kooltaan n.15 cm korkija ja reilu 10 cm levijä.

Hän kysy, että pystysköhän tähän kirveen varteen tekemään tuommosen pöllön, vähä suuremman mitä tämä malli. Tuumasin, että aika paksusta nyöristä tai langasta pittää tehä jotta saa riittävän ison. Lähettiin yhesä ostammaan tarvikkeita. Eipä tahtonu löytyä niin paksua lankaa mistä ois saanu riittävän ison pöllön. Löyvettiin kuitenki aika paksua villalankaa, jonka oletin olevan senverta paksua että pöllöstä saattas tulla riittävän iso. Silimiksi tietysti isot puuhelemet. Eihän siitä pöllöstä ihan niin iso tullu, että se ois näyttäny kivalta yksin roikkuessaan kirveen varresa, joten sille tehtiin kaveri. Kaksin aina kaunihimpi.

Pieniä eroavaisuuksia

Meillä oli täsä yks ilta vaarin kans pieni juttutuokio ku olimma menosa nukkummaan. Juttu alako siitä, ku vaari oli laittanu villaset säärystimet jalakoihinsa ku sen jalakoja repi. Kellahti sitte sängyn päälle mun viereen.
Sannoin, että on se niin ärsyttävvää ku kinttuja reppii, eipä sitä sillo taho saaha unen päästä kiinni.
Vaari sano, että ei se ärsytä, enemmänki vaan tympäsee.
Siitäpä me sitte raataamaan, että mitä erua on tympäsemisellä ja ärsyttämisellä. Löyty vielä kaks sannaa lissää, jokka tarkottaa lähes sammaa asijaa, harmittaa ja ottaa päästä.

No mitäs erua näillä sannoilla sitte on keskennään, ku kaikki sanat liittyy tunteeseen jonka jokin tietty asija saa aikaan. Vaari selitti, että kun kinttuja reppii, niin se on on tympijää. Se vain tympäsee mut ei ärsytä, eikä ota päähän eikä kuulemma harmita.
Jos joku asija harmittaa, niin sillo jo meinaa tulla itku, sano vaari. Ahaa...sehän kertoo jo aika palijo ihimisen tunnetilasta jos itku meinaa tulla. Ihiminen on sillon kaiketi jollakilailla surullinenki.

Ärsytys ja päähän ottaminen on niin liki toisijaan, että empä oikeen löyvä niistä erua, mutta vaari sano, että on niisä erua ja koitti sitä pientä erua mullekki selittää.
Toki jos ärsyyntyminen tai päähän ottaminen vaan jatkuu, se kyllä hetken päästä purkautuu, mennee hermot, niinku asija tavallisimmin ilimastaan.


"Kohta mää suutun ja viherijäksi muutun."

Kerroin sitte vaarille, että ku mulla oli pari ompeltyötä työn alla niin saumuri alako juonittelleen. Vähän väliä katkes lanka ja ommel tilttas. Ei muutaku irrota langat, pujottele ne uuvestaan ja kokkeile ompeleeko. No ompeli se hetken ja sitte sama homma taas, tikistä tuli mitä sattuu ja alasiepparin lanka katkes. En tiijä montako kertaa olin jo langat pujotellu ja kokkeillu vaihtaa neulaa, jotta tikki alakas olemaan kunnollista, ku jo homma alako ottaan päähän. Saumurin rassaaminen nostatti ärsytyksen mittarin ihan ylälukemiin, totesin, että kohta mennee hermot. Ei tympässy eikä harmittanu, ärsytti niin vaan suunnattomasti ja otti päähän. Vaan mitäpä se autto sille saumurille suuttua, eipä se siitä sen kummemmaksi tullu.

Vaari tuumas, että ei tästä tuumailusta tulla hullua hurskaammiksi - ruvetaan jo nukkummaan.

Ollaan me ihimiset niin monitahosia olentoja, ku niin erilailla voijaan kokija ja tunita samoja asijoita. Ja mikä mielenkiintosta, vieläpä lähes nelijänkymmenen vuojen yhteiselon jäläkeenki oppii toisesta jotaki uutta. Se mikä vaaria saattaa tympästä, mua se vissiin jo ärsyttää, vai miten se oli.