Retronukke

Vanahan nuken ystävältä sain

sen raajat kaikki irronnet vain.

Kuminauha hauras ja rikkonainen

ei pitäny sitä koossa lain.

Pieni metallinivel käjestä katkennu

ja mekon helemaki leikeisä ratkennu.

Mutta muuten nukke niin ehejä on

ei jälkiä  sen pinnassa lasten hammaskaluston.

Uuven nivelen taivutin rautalangasta

sen pujotin paikalleen pienestä reijästä.

Kuminauhan joustavan paikallen laiton

nivelten kärjet hyvin sisälle taiton.

Pyssyy pystyssä nukke jaloillaan

eikä pääkään ennää oo kallellaan.

Käjet heiluu jos niitä heilutta

ja jalatkin liikkuu nivelissään.

Kävi mekko ja pöksyt pyykissä

ne on nyt päällä puhtaana.

Niin nättinä Leenanukke istuu tässä

kiva muisto on mulle ystävästä.

Lasten leikkeihin Leena ei anneta

ikkää sen verran jotta saapi jo levätä.

Lipaston päälle pääsee se istuskelemaan

sieltä meitä ohimennen muistuttamaan

ystävät ovat tärkeitä.

Nisunjyvä

Herätessäni tänä aamuna ajatuksiin nousi yks runo jonka oon joskus vuosia vuosia sitte kirijottanu laulukirijani kanteen. Voi olla, että oon julukassu tämän jo aikasemminki vaan haitanneeko tuo.
Kertaus on opintojen äiti.
Jotenkin tämä puhutteli mua tänä aamuna.

Kasvamisen tuskaa 

Kuin nisunjyvä kylyväjän vakkasesa,

oon minä Herra sun kädelläsi.

Eihän liene jyvänkään tarkoitus

ole olla vaan, ei tokikaan

se luotu on uutta kasvamaan,

uutta tähkää tekemään.

Sitä ennen kuitenkin, olo jyvän

on tosi tuskainen - kuolema-

kuolla pois ihan kokonaan

eihän jyvästä itsestän mitään jäljelle jää,

se häviää.

Maan mullasta ottaen energiaa

se alkaa uutta kasvamaan

tuoreutta tuoksuvaa vartta.

Menettäessään voimaansa

ei jyvä huomaakkaan,

kun jo valamis onkin tähkäpää.

Voiko minusta kehnosta kuitenkin

tämän jälkäleen tulla jotakin?

Monta pientä jyvästä

on tullu minustä yhdestä,

se ihme on.

Olin yksin ja alla päin

mua ahdisti taakka kuolemastain. Oi ei!

Kohta kuoreni ratkeaa

uusi elämä sisältäin puhkeaa.

Nyt se huomaan ja iloitsen

tuotti tuskani tuloksen,

Eikö tarkoitus olekkin näin,

että elämä jatkuu eteenpäin.

- Maru 1995-

Siunausta päivääsi!

Kolli-Katti Romppanen

Kolli-Katti Romppanen

rotukissa rautainen.

Ei ole kuitenkaan mikään

kujien kauhu.

Ruskean tumma on

kauttaaltaan,

posket pyöreinä

pullottaa.

Se asuu nyt meillä.

Kolli-Katti Romppanen

löytyi keskeltä roskien.

Oli sinne jätetty lojumaan,

ei raukka kelvannut

enää kellekkään.

Kolli-Katti Romppanen

on hieman raajarikkoinen.

Vasen etutassu on hieman kipeä,

sitä täytyy hoivata ja

sidoksella sitoa.

Kolli-Katti Romppanen

on tosi hyvä katti.

Siitä tuli meille uusi ovivahti.

Makijampaa kuin viini

Aamulla herätessäni,

siristellessäni silimiäni, niiden

totutellesa huoneen hämäryyteen

tunnen läheisyytesi.

Se kutkuttaa sisintäni.

Mieleni valtaa syvä kiitollisuus.

Autolla ajaessani,

ration soijesa taustalla jotain

rytmikästä piisiä,

tunnen läheisyytesi.

 Se kutkutaa sisintäni.

Mieleni valtaa riemu,

minä kiittelen sinua

uusin kielin.

Kesken arkisen aherruksen,

töitten lomasa touhuten

tunnen läheisyytesi.

Se vallottaa sydämeni ja mieleni.

Sisinpäni kylpee rakkaudessasi.

Sydämeni laulaa ja nauraa,

olen onnellinen. 

Sinä annat minun sydämeeni suuremman ilon,

kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä. Ps. 4: 7

Pakkashuuru

 Hämyisen harmaa sumuverho

on peittänyt alleen tummana 

virtaavan joen.

Alastomat puut seisovat

joentörmällä kuin sotilaat

verhoiltuna hentoon

valkoiseen vaippaan.

Yöllä on ollut pikku pakkanen.

Sade

- vaari kirijottaa ny -

Sade

Rukoilkaa sadetta, Jumala sanoi.

Ja mehän rukoilimme.

Aurinkoisen hellepäivän lämmintä hyvää tekevää sadetta.

Sadetta, joka saa kaiken kasvamaan,

muhentaa multapaakut,
viheriöi ruohon,

kasvattaa perunat,

nostaa herkkutatit sammaleen keskeltä,

raikastaa ilman,
ja virvoittaa väsyneen.

Ja Jumala vastasi.

Antoi sateen vihmoa

terävillä sivalluksilla

myrskytuulen siivittämänä

kylmää vettä.

Kellari tulvi,
lattiat kastuivat,

pellot muuttuivat savivelliksi,

puut kaatuivat juurineen.

Ja mehän taistelimme.

Pukeuduimme sadetakkiin ja kumisaappaisiin.
Pumppasimme vettä kellarista

ja kesämökin lattialta.

Kaivoimme ojia veden virrata,

raivasimme maahan kaatuneet puut.

Me itkimme

menetettyä satoa

ja särkynyttä latoa.

Me itkimme työn raskautta,

kivistäviä lihaksia,

voimamme lannistanutta väsymystä

ja vedimme keuhkoihimme

kellareiden kostean tunkkaista ilmaa.

Me itkimme. Ja vieläkin me itkimme.

Kyyneleet kostuttivat

sateen lailla sydämiemme maaperää

ja saivat kasvamaan

sen minkä pitikin kasvaa.

Se oli siunattu sade, Jumala sanoi.

Kipu

- vaari kirijottaa ny -

 Kipu

 Minulla on kipu mukanani,

kipu, jokaisena päivänä ja yölläkin se valvottaa minua.

Ei, ei se lähde Buranalla, eikä vahvemmillakaan rohdoilla,

ei se lähde.

Se ei ole sellainen kipu. Se on kipu syvällä sielussani.

Kipu on kasvanut minuun kiinni, juurtunut sydämeeni,

se on kasvanut ja vahvistunut

ja luulinpa jo kerran, että kohta se jo tekee nuppuja

ja sitten kukkiin ja lopulta

tuottaa hedelmää.

Mutta ei, se työnsi vain juuriaan syvemmälle

repien rikki maaperää,

tunkeutui kallioon
joka halkesi kivun voimasta.

Meninkö rikki jo äitini kohdussa?

Isäni lyönneissäkö hajosin?
Ystävän sanatko ne olivat? Vai sanattomuus?

Vai oliko se elämä, joka minut murjoi?

Sanovat sitä kohtaloksi.

Kuka pelastaisi minut omalta kohtaloltani?

Jokaisena päivänä odotan pelastajaa;

tulkoon sitten valkoisella ratsulla tai ilman,
kunhan vain tulisi.

Kunhan vain tulisi!

Tulisi sateisena päivänä pilvien peittäessä taivaan,

tulisi auringon kirkkaudesta

tai tähtien takaa.

Kunhan vain tulisi!

Viimein hän tuli,

tuli porraskäytävän hämärästä,

soitti ovikelloa

ja kurkisti postiluukusta

ja sanoi:
                       Hei, oletko se sinä? Laittaisitko valot huoneeseesi?
                      
                        Tiedätkö, että sinä olet niin kaunis,
                        silmiesi sini kipusi takana,
                        poskiesi puna kyynelien kostuttama,
                        vapiseva sydämesi kosketusta odottaen.
                        Olet niin kaunis. Olet niin kaunis. 

                        Keitätkö teetä, niin esittelen itseni?
                        Istummeko pöytään ja taitamme yhteisen palan
                        elämän leipää? Sinä ja minä.
                        Vain sinä ja minä.

                        Saanko laittaa sinulle hunajaani teehen,
                        armon ja rakkauden sanojen hunajaa,
                        lempeyden sanoja sydämeltäni,
                        ne antavat voimaa ja rohkeutta
                        arkeen ja juhlaan.

                        Kuulen jo kuinka sydämesi soi,
                        kuinka kipusi keskeltä nousevat kauniit sävelet
                        helisevät kultaiset pienet tiu'ut.                     

 Kipu ei minua jättänyt

mutta hunajainen balsami

hänen huuliltaan

voiteli sieluni sopukoita,

paransi murtuneen kallion,

pehmitti kosteudellaan maaperän

ja kutsui minut taas elämään

ja antoi voimia jatkaa.

Hän lupasi olla aina kanssani,

jakaa kanssani elämän leivän.

Ääni

Kuulen äänesi,

kuiskauksesi hilijasen,

joka erottuu särmikkäitten ja riitasten

äänten sekamelskan keskellä

majesteellisena, arvokkaana.

Kuiskauksen,

jonka sävy on hellä,
 rakastava ja suorapuheinen.

Puhut sanoja,

sanoja jotka ovat kuin

miekan pistoja tunkeutuessaan

tajuntaani ja sydämeeni.

En tahtos niitä kuulla,

ne satuttaa.

En tahtos kuulla tottuutta,

vaan juosta pois 

ja olla kuulematta.

Kuitenki jään.

Kuiskauksessasi on jotaki

mikä saa sydämeni avautummaan

ja kääntymään puoleesi.

Äänesi on niin lempeä,

rakkautta täynnä,

sanot sen olevan mua varten.

Kuulen äänesi,

kuiskauksesi hilijasen

jota kuunnellessani 

alan tajuammaan,

ettei mua tuomita.

Vaan haluat mun näkevän 

tottuuven ihtestäni,
vaikka se tekkeeki kipijää.
Mua ei tuomita
vaan saan nousta ja
alottaa alusta
uutena luomuksena.