Pitiki sattua

Sattuu ja tapahtuu, niihän sitä tekkee, ja ku on sattunu niin hankala on korijata. Tällä kertaa sattu kakun tevosa. Perjantaina tein isänpäivä kakun. Olin ostanu rasijan tuorejuustua että teen siitä kerman kans täytteen ja lisäksi laitan hilloja kakun välliin. 

 Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes maiston kermajuustotäytettä. Mitä ihmettä, suusa maistu hivenen valakosipuli. Nuolasin uuvestaan nuolijan reunaa, totta vieköön se maistu valakosipulilta. Aattelin, että nuolijalla oli sekotettu jotaki valakosipulia sisältänyttä sapuskaa ja maku tuli siitä. 

Sitte putsasin kupin, misä olin sekottanu täytteen ja maiston, voi eiiiii, koko täyte maistu valakosipulilta. Miten se ny niin kävi. 

Noh, vaari oli alakuviikosta teheny kurpitsakeittua ja laittanu siihen sen mun ostaman, tavallisen tuorejuuston. Oli ostanu tilalle valakosipulijuuston ja laittanu jääkaappiin. Kas kummaa, just sammaan paikkaan mihin mää olin laittanu ostamani juuston. Siitähän mää sen sitte vaan nappasin, kahtomatta tarkemmin rasijan kantta. 

Ehkäpä muistan ens kerralla kahtua ja tarkistaa mitä rasija sisältää. 

Hyvvää isänpäivää! 🥰

Talavia ootellessa

 Niinpä se kesä on taas takanapäin ja ootellaan talavia. Pitkään on ollu lämmintä ja märkää, vieläki on kartanolla paikkapaikon pieniä lätäköitä jokka on jäätyny yöpakkasilla. Mukava ku on pikkupakkanen, keli on kuulas ja raikas. Ennen pakasten tulua kerräilin kartanolta kukkia talteen. Pelakuut ja Keijunmekot nostin porstuaan, Sitte ku alako olla pakasen puolella päivälläki siirsin pelakuut vintille. Keijunmekon toin tuppaan kukkavalon alle. Saapa nähä miten se siinä viihtyy. Ainaki vielä se on mukavan punasena pysyny. Verenpisaraki innostu valon alla kukkimmaan.

Osalle kukista talavikausi on lepoaikaa, kuten pelakuut. Ne on viihtynneet vinttikamarisa aika hyvin, sielä on lämmintä kuutisen astetta. Taisin viime talavena käyvä yhen kerran antamasa niille pikkusen vettä.  Kevväällä sitte leikkaan ne ja nostan ensin porstuaan ja ilimojen lämmetesä vien kartanolle.

Lepo on ihimisellekki tärkiä asija. Jos ei tajua pysähtyä ja levätä, vaan painaa menemään elämäänsä satasella, tai pahimmasa tappauksesa yli satasella, niin eihän semmosta rääkkiä kenenkään keho kestä.  Ei ihiminen oo ropotti. Ihiminen vässyy ja uupuu, tullee se pöönautti, työuupumus hienommalla nimellä sanottuna. Se on vakava asija. Siitä toipuminen saattaa viijä vuosia. Siksipä pittää muistaa levätä.

Entäpä jos sisin on levoton ja rauhaton. Puuttuu niin sanottu syvämmen rauha, joka pittää palanssisa koko elämää ja antaan oikeesti levätesä levon. Rauhaton ja levoton sielu tarvii tietysti sellasta ravintua mikä poistaa rauhattomuuen ja levottomuuen. Ei Jeesus turhaan sanonu; " Tulukaa mun tykö kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin mää annan teille levon." Syvämmen rauha, se tietosuus että mua rakastettaan semmosena ku oon. Tietosuus, että minut on sovitettu ja armahettu synneistäni, se jos mikä antaa levon ja tuo rauhan.  Siinä saa olla ja levätä, Jumalan kämmenellä, kuten laulusa sanotaan. 

Levätään ja nautitaan elämästä, talavellaki.

Kukkia, kukkia

 Kevväällä laitettiin miekkalilijojen sipuleita purkkeihin ja esikasvatettiin niitä sisällä. Toukokuun puolella istutin ne ulos kukkapenkkeihin. Kolomen värisiä piti olla mutta usijampaa väriä löytyy sitämukkaa ku kukat aukijaa. Helakanpunasia taitaa olla eniten, valakosia, vaalijanpunasia, liloja, tummaa violettia vaalijoilla reunuksilla varustettuna. 

Pikkusta auringonkukkaa kylvettiin muutama siemen. 

Keijunmekko on hauska rönsykukka. Auringosa muuttuu punaseksi. 

Vaalijanpunanen miekkalilija sai seurakseen jaloangervua, sävy sävvyyn tietysti. 🙂

Voitto tuli

 Kevväällä järijestettiin kylälle sukkakilipailu semmosella ajatuksella, että sukat jotka voittaa, niistä tullee kylän nimikkosukat. Eli, sukisa piti olla jotaki semmosta mikä kertoo kylästä. Sukista piti tehä myös ohoje ja jonkulainen tarina mikä liittyy sukkien tekkoon. Ku kilipailuaika päätty, niin kaikki sukat mikkä osallistu kissaan, laitettiin näkösälle kirijastoon, Sielä ihimiset sai käyvä äänestämäsä parhaimmaksi kahtomiijaan sukkia.

Eka kerran ku kuulin kilipailusta, mua ei kauheesti innostanu alakaa sukkia värkkäämään, Kilipailun säännöisä nimittäin oli maininta, että kilipailuun osallistunneet sukat lahajotettaan etteenpäin, niitä ei saa ihtelle ja ohoje siirtyy Kotiseutuyhistyksen hallintaan. Mutta, tais olla juhannuksen jäläkeen ku kuulin, että kaks sukkaparia oli osallistumasa kilipailuun. Aattelin, että pittää kai se kolomaski pari olla, jotta voijaan kulta, hopija ja ronssi jakkaa. Niinpä mää sitte tekasin sukat ja naputtelin kutomisohojeen. Tarinan tevosa sain vaarilta apua, hältä käy tekstin tuottaminen huomattavasti helepommin ku multa Mun ossuus tekstisä oli sen kääntäminen omalle kotikylän murteelle. 

Kaiken kaikkiaan oli kaheksan sukkaparia kilipailusa mukana, yllättävän vähä. Oletan, että yks syy osallistujien määrään oli ehkä siinä, että sukista piti teho ohoje, ja toine, että niitä ei saanu ihtelleen. Heleppohan se on kutua ku tietää mitä tekkee, mutta alappa kirijottaa se tekstiksi mitä teet niin joutu välillä miettimmään miten kirijotan, esm. kantapään tekemisen, että joku toinen tajuaa mitä tarkotan. Toivotaan, että ohoje on heleposti sisäistettävisä.  Täsäpä ne on kotikylän nimikkosukat.

Virkattu tunika

 Aina löytyy pieni hetki käsi töitten tekkoon. Lankoja kertyy, jää jämiä joista ei aina oikeen tiijä mitä tekis. Nyt virkkasin kirijavan tunikan.

Veljien tytön päällä näin tuolla mallilla tehyn tunikan. Kaivoin mallin essiin ja siitähän se lähti. Vähä kerrallaan, kierros kierrokselta, kunnes oli viimesen silimukan aika. Ei se ihan tasan tarkkaan mallin ohojeen mukanen tullu, mutta eipä se haittaa. Pääasia, että pyssyy koosa ja mahtu päälle. Langat oli vahavuueltaan erilaisia, mikä antaa mukavaa ilimettä työhön. Värit on mitä sattu lanka pussin pohojalta löytymmään. Ei oo elämä mustavalakosta. 🙂

Kesä

 No ny se on, kesä. Lämmintä riittää ja itikoita piisaa, mutta ei valiteta, ne kuuluu kessään. Viikonloppu meni rippijuhulia viettäisä, lastenlapsista ensimmäinen niitä juhuli. Voi, miten se tuo aika menneeki nopijaa. Vastahan tyttö oli taapero ja kahteli elämää mukelon silimin, tännään kahtellee nuoren naisen silimin. 

Tyttö oli niin innoissaan ku huomas, että on kasvanu mummusta yli, melekeen sentti pittuuserua, ohan se jo jotaki. 🙂

Tännään ajellaan kotija ja saahaan pari tyttyä kyytiin, lähtevät viikoksi mummulaan. Hyvä, hyvä, saan kukankastelijoita ku oo  päivät töisä. Yks shoppailupäivä mahutettaan tulevaan viikkoon, pittäähän sitä vähä päästä hurvittelemaan. Ja jos sää sallii, niin yks iltapäivä meren rannalla ois mukava viettää. 

Näillä mennään ja kahtotaan mitä päivät tuo tullessaan. 

Sajepäivä

 Toissapäivänä alako ripottelleen vettä ja sitäpä jatkuu vielä tännäänki. Tervetulluttahan se tuo vesi on, luonto tykkää, mutta muuten ei oo nukavaa, ku keli on viliponen.  Eilen ehin pikku hetken olla satteen välisä kartanolla. Levittelin kariketta kukkapenkkeihin. 

Hommattiin semmonene risusilippuri. Aika kätevä vekotin ku ei survo syöttöaukkua liijan täyteen.  Tontilla kyllä risukkua riittää, kunhan on sopivaa aikaa ja keliä niin saan katetta lissää ja levittää pensaittenki alle. 

Viikonlopuksi on kuulemma luvattu lämmintä, lähes parikymmentä astetta. Kyllä se kesä tullee.