Tullaan tutuksi

 Reilu vuosi on siitä, ku muutin pysyvästi takasi syntymäseuvulle. Täytyypä sanua, että palijo on outoja ihimisiä joita ei tunne, ja ollaanki vaarin kans alotettu semmonen tullaan tutuksi operaatio. Päätettiin kuhtua kyläläisiä meille syömään, kerran kuusa joku sunnuntai. 

Viime kuussa oli eka kerran ruokailu ja osallistujia oli seittemän. Kylän feispuukki sivulla on ilimotus ja mainos ruokailusta, kaheksan ilomottautunutta mahtuu kerralla pöyvän ääreen. Laitamma alakuruuan, pääruuan, jäläkkärin ja lopuksi vielä kakkukahavit. Ruokailu on ilimanen, toki jokku ovat tuoneet kahavipaketin tullessaan, mut siitä on lähetty, että safkasta ei rahhaa oteta. 

Eilen oli toisen kerran ruokailu ja syöjiä oli yheksän🙂, väki senku lissäntyy. Osa porukasta oli ihan outoja, osa tutumpia. Kolmen, neljän tunnin yhesäolon jäläkeen kakki oli vähä tuttuja keskennään. Seuraavan kerran ku kaupan kassalla nähhään, niin ompa mukava moikata tuttua ihimistä. 

Näillä näkymin operaatio jatkuu. Marraskuulla vois pittää ruokailun pikkujoulu tunnelmisa. Mukavaa naposteltavvaa sapuskaa, joululauluja, pipareita ja lökiä. Ei huono ajatus, eihä? 

Varkaita

 Vaari laitto kevväällä pikkusen kasvihuoneen puojin seinustalle. Tomatteja on viittä eri lajiketta, yhesä pitäs olla lähes mustia tomatteja kuhan kypsyvät. Muutaman päivän vällein käyn kiertämäsä huoneen ja tarkistan onko tomatteihin tullu varkaita. Niin justiinsa, varkaita.

Tiijäthän sää mitä varkaat tekkee, nehän varastaa. Varasvarsi alakaa kasvattammaan uutta vartta ja siihen ajan myötä tullee kukkiaki, mutta sepäs vieki kasvuvoimaa päävarrelta, sen takia varkaat on poistettava. Kaikista tomateista ei tarvi varkaita poistaa, mut kolomesta lajikkeesta pittää. Varkaat kasvaa varren ja lehen yhtymäkohasta ja ovat kyllä niin salakavalia, että niitä on välillä tosi hankala huomata. Sillo ku taimet oli pieniä, varkaat näki heleposti, mutta nyt ku lehet on suuria ja peittäviä, varkaat piiloutuu tosi tehokkaasti lehtien sekkaan. 

Toissa aamuna kävin jahtaamasa varkaita. Voi hyvänen aika, ku löysin kaks mahottoman suurta varasta kahesta tomatista. Varkaisa oli jo kukannuppuja ja ne näytti ihan siltä kuin ne ois päävarsia. Mitä huijausta!! Vaikka mielestäni oon aina tarkkaan käyny varret läpi, ettei sinne jäis varkaita, niin näköjään niitä ei vaan kaikkia aina nää.  Pienet varkaat katkijaa heleposti, mutta nämä isommat, lähes 70senttiset roikalleet, nehän ei niin vaan katkennukkaan nipistämällä. Sai ihan reilusti vääntää ja nykästä jotta sai ne irtuammaan. Aattelinki, että varraampa seuraavalle jahtireissulle puukon mukkaan, sillä on heleppo napata paksumpi varsi poikki nii ei tuu repiämiä. 

Tomatteja puhistaisa ajatukset lensi ramatun lehille, sieläki kerrotaan varkaasta. Johanneksen evankelijumisa sanotaan varkaasta näin; " Varas ei oo tullu muutaku varastammaan, tappammaan ja tuhuammaan. Mää oon tullu, että heillä olis elämä ja olis yltäkylläsyys. 

Joh. 10 :10

Niin salakavalasti ku tomaatin varkaat kasvaa ja piiloutuu, yhtälalla elämäsä on asijoita jokka saattaa alakaa kasvammaan ja tekemään tuhuaan ja saatuaan riittävän kasvutilan, ne vallottaa koko alan. Miten hankalaa ja kivulijasta niitä onkaan poistaa. Heleposti aattellee, että eikai se ny näin pieni asija haittaa, kyllä mää tämän kans pärijään. Et muuten pärijää. Varas, joka tekkee kaikkensa sen etteen, että se sais kievottua ihimisen sormensa ympäri, hallita ja kahalita semmosilla asijoilla joihin ihiminen on ihtessään heikko. Pieniähän ne asijat ensalakuun on, mutta jos ei niitä siinä vaiheesa poista, nehän taatusti kasvaa.

Siksi kai meitä kehotettaanki panemaan pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin heleposti meihin kiertyy. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilipailu joka on eesä, kahtotaan Jeesukseen, uskomme perustajjaan ja täyvelliseksi tekijään. 

Totuttelua uuteen

 Muuttokuormat saatiin kuskattua ennen pääsiäistä Pohojanmaalle. Olihan siinä oma hommansa vaan aika nopijaahan nuo kuormat saatiin purettua ku oli reippaita kantokavereita paikalla, kiitos heille.

Etteinen, tupa ja kamarit oli aikalailla täynnä muuttoloojia ja tuntu ensalakuun pikkusen toivottomalle alakaa järijestelleen tavaroita paikoilleen. Mistä löytää millekki sopivan paikan ja mitä otetaan ja mitä laitettaan kiertoon. Huh huh...liijan palijo on kertyny roinaa kahenkymmenen vuojen aikana kerrostaloasunnosa asuesa, vähemmälläki sitä ihiminen pärijää.

Saatiin kuitenki suurin osa loojista tyhyjättyä. Ne tavarat mitkä tullee kamareihin jätettiin vielä loojiin. Kamarien katot ja seinät ku on veilä laittamatta, niin eipä niihin kannata mittään kantaa ennenku on ne on valamiit. 

Tuppaan ollaan tehty mummun vanahasta kaapista saareke. Joulun aikaan saarekkeen päällä oli iso, 90 x 150 kokonen pöytälevy, joka me oltiin hajettu palijo ennen joulua roskalavalta, ku omistaja halus päästä siitä erroon. Pöytä oli petsattu tiikin väriseksi ja lakattu paksulla kiiltävällä lakalla, ei passannu meille, ei sitte ollenkaan. Ei sitä semmoseksi ollu tarkotus jättääkkään, vaan sitä pienennettiin , hijottiin ja käsiteltiin ölijyvahalla, pöytälevystä tuli aivan ku uus.

Pari kolome kertaa saapi käsitellä pinnan ölijyvahalla niin siihen pitäs tulla hyvä, vettä hylykivä pinta. Vaari sano, että kyllä hän voi pöyvän pinnan laittaa jos muistaa ja ehtii. Mää ajelin pohojoseen vielä kolomeksi kuukauveksi töihin.

Vaarilla on loma ja loman jäläkeen hänestä tullee täys eläkeukko. Siinä vaiheesa mun työhommat pohojosesa loppuu ja asetun asumaan hirsitalolle. On semmonen oottava mieliala. Aika näyttää, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan.

Elämä on

Mukavaa kessää!

Pieniä eroavaisuuksia

Meillä oli täsä yks ilta vaarin kans pieni juttutuokio ku olimma menosa nukkummaan. Juttu alako siitä, ku vaari oli laittanu villaset säärystimet jalakoihinsa ku sen jalakoja repi. Kellahti sitte sängyn päälle mun viereen.
Sannoin, että on se niin ärsyttävvää ku kinttuja reppii, eipä sitä sillo taho saaha unen päästä kiinni.
Vaari sano, että ei se ärsytä, enemmänki vaan tympäsee.
Siitäpä me sitte raataamaan, että mitä erua on tympäsemisellä ja ärsyttämisellä. Löyty vielä kaks sannaa lissää, jokka tarkottaa lähes sammaa asijaa, harmittaa ja ottaa päästä.

No mitäs erua näillä sannoilla sitte on keskennään, ku kaikki sanat liittyy tunteeseen jonka jokin tietty asija saa aikaan. Vaari selitti, että kun kinttuja reppii, niin se on on tympijää. Se vain tympäsee mut ei ärsytä, eikä ota päähän eikä kuulemma harmita.
Jos joku asija harmittaa, niin sillo jo meinaa tulla itku, sano vaari. Ahaa...sehän kertoo jo aika palijo ihimisen tunnetilasta jos itku meinaa tulla. Ihiminen on sillon kaiketi jollakilailla surullinenki.

Ärsytys ja päähän ottaminen on niin liki toisijaan, että empä oikeen löyvä niistä erua, mutta vaari sano, että on niisä erua ja koitti sitä pientä erua mullekki selittää.
Toki jos ärsyyntyminen tai päähän ottaminen vaan jatkuu, se kyllä hetken päästä purkautuu, mennee hermot, niinku asija tavallisimmin ilimastaan.


"Kohta mää suutun ja viherijäksi muutun."

Kerroin sitte vaarille, että ku mulla oli pari ompeltyötä työn alla niin saumuri alako juonittelleen. Vähän väliä katkes lanka ja ommel tilttas. Ei muutaku irrota langat, pujottele ne uuvestaan ja kokkeile ompeleeko. No ompeli se hetken ja sitte sama homma taas, tikistä tuli mitä sattuu ja alasiepparin lanka katkes. En tiijä montako kertaa olin jo langat pujotellu ja kokkeillu vaihtaa neulaa, jotta tikki alakas olemaan kunnollista, ku jo homma alako ottaan päähän. Saumurin rassaaminen nostatti ärsytyksen mittarin ihan ylälukemiin, totesin, että kohta mennee hermot. Ei tympässy eikä harmittanu, ärsytti niin vaan suunnattomasti ja otti päähän. Vaan mitäpä se autto sille saumurille suuttua, eipä se siitä sen kummemmaksi tullu.

Vaari tuumas, että ei tästä tuumailusta tulla hullua hurskaammiksi - ruvetaan jo nukkummaan.

Ollaan me ihimiset niin monitahosia olentoja, ku niin erilailla voijaan kokija ja tunita samoja asijoita. Ja mikä mielenkiintosta, vieläpä lähes nelijänkymmenen vuojen yhteiselon jäläkeenki oppii toisesta jotaki uutta. Se mikä vaaria saattaa tympästä, mua se vissiin jo ärsyttää, vai miten se oli.