Loma, reissun kaheksas päivä

Torstai 7:50

Lommailu Budapestisä alakaa olla loppusuoralla. Kymmenen, yhentoista aikoihin on asunnon luovutus. Lento lähtee illalla vähä vaille kaheksan.
Meillä on päivä aikaa vielä kahtella kaupunkia.

Reissu on sisaruksille ainutlaatunen. Eipä he oo aikasemmim olleet keskennään reissun päällä. Tästä jää mukavia muistoja. Porukalla liikkuesa on toki aina pienet riskinsä jotta kaikki tuntis olonsa tyyväiseksi.
Jokkaisen toiveita yritettiin ottaa huomioon käyen sellasisa paikoisa mitkä kiinnosti.
Frispiikentällä käynti oli uus juttu josta tykkäsin.

Viikon reissusa ei ehi kovin kauheesti näkemään, pintaraapasua vaan kaupungin elämästä. Saattohan se Budapestipistiäinen vaarin velijeksiä purasta sillaitte, että tulevat toisenki kerran.

Ny pakkaamaan laukku ja vähä siistimmään jäläkiä.

23:40
No niin. Lento Helsinkiin on takanapäin ja ootellaan junnaa jolla ajellaan Pasilaan pojan luo yöksi. Budapestin kentällä laukku joutu tarkempaan syyniin. Muistin kyllä, että ohu virkkuukoukku on pienesä pussukasa laukun nurkasa. Tarkastajat sen kyllä löysi vaan eipä ne siitäkään sen kummempaa sanoneet. Eipä ne löytänneet mittään epämäärästä. Laukun kyllä saivat sekasotkuun.

Mukava oli olla reissusa mut mukava on tulla kotiakki.

Loma, reissun seittemäs päivä

14:20
Päivän lepohetki.
Aamulla ajeltiin Hösök terelle. Vaarin kans mentiin kylypylään siksi aikaa ku vaarin velipojat kävivät elukkatarhasa.

Kylypylä oli ulukua päin pysyny lähes entisellään mutta sisällä oli tehty silimiimpistäviä muutoksia. Säilytyslokerot oli uusittu täysin, peltiset vaihettu puisiin. Saunoja oli uusittu ja remontoitu. Höyrysaunoista oli purettu puiset lauteet ja saunat oli sisustttu täysin kaakeleilla istumia myöten. Seinällä kiersi pieniä hämyvaloja ja kajareista tuli kaunista rentouttavvaa tunnelmamussiikkia.

Vielä on päivää mukavasti jälijellä. Porukka haijaantuu taas. Mää lähen Juhanin kans frispiikentälle heittellen kiekkua. Vaari ja Olavi menevät tekemään kierroksen Pyhän Tapanin kirkkoon. Illalla tavataan

Ny menoksi.
21:35
Me löyvettiin kenttä heleposti ku eilisen päivän reitti oli hyvin muistisa.

Välillä heitto onnistu kohtalaisen hyvin, joskus taas kiekko muutti lennosa suuntaa ja lenti vähä mihin sattuu. Harijotteluhan se tekkee mestariksi täsäki hommasa.
Juhanilla onnistu yhellä korilla hieno puttaus, korin lähestymisheitto. Aikasemmalla heitollaan hän oli saanu kiekon 20-25m ettäisyyelle korista. Puttausheitolla kiekko meni korriin.

Illemmalla käytiin porukalla kauppakeskuksesa shoppailemasa, tekemäsä viimesen illan ostoksia. Huommena alakaa kotimatka.

Loma, reissun kuues päivä

Voi miten mukava oli herätä aurinkoiseen aamuun. Oli tulosa lämmin päivä. Aamupala syötiin reippaasti ja oltiin jo kaheksan aikoihin metroasemalla menosa kohti Örs Vezer tereä. Örs Vezer terellä hypättiin linkkuriin ja ajeltiin vaijaa varttitunnin matka Harmat Utsalle. Sieltä pitäs löytyä frispiikenttä. Ei menny kauvvaa ku seisomma kentän laijalla ja ruvettiin heittelee frispiikiekkoja korreihin.

Kenttä oli hyväkuntonen ja laaja. Koreja oli kaikkiaan kolometoista. Osa niistä oli sijotettu hankaliin paikkoihin näin alottelijan näkökulumasta kahtottuna, puitten keskelle.

Heitot alotettaan tietysti ykkösestä ja ku heittäjät on saanu kiekon korriin jatkuu kisa kakkos korille jne. Se voittaa jolla on vähiten heittoja ku kaikki korit on läpi käyty.

Iltapäivällä mentiin syömään vaarin synttärien merkeissä vaikka
synttärit on oikijasti vasta syksyllä. Syöntipaikaksi valittiin Trofea Grilli.  Ollaan käyty täälä aikasemminki ja todettu että ruoka on hyvvää ja sitä saa syyä niin palijo ku jaksaa.

Ku alotimma kahavin juonnin niin mussiikki lakkas, kovaäänisistä alako kuulummaan häpi pööh tei tuu juu ja vaarille tuotiin kakku. Yllätys onnistu hienosti. Olin nimittäin ehtiny sopia tarjoilijan kans, että tuovat pienen täytekakun ruuan päätteeksi pöytään.  Se tuli vaarille ihan yllärinä. Kakku suihkasi tulta aika pitkään pöyväsä kakun keskellä olevasta kynttilästä. - Sainpahan vaarin yllätettyä.

Loma, reissun viijes päivä

Maanantai 16:40

Aamupäivällä yheksän aikoihin lähettiin MOM kauppakeskusta kahtommaan. Eihän näisä keskuksisa kovin suuria eroja oo. Samat liikkeet löytyy lähes kaikista. MOMosta löyty jotaki semmosta mitä ei oo muista löyvetty.

Vaarin kans tuumattiin, että tuola pitänee joskus käyvä syömäsä. MOMosta siirrytyiin lasten rautatielle.

Lasten rautatie on perinnejuna misä lapset toimii konnareina. Lapset on 7 - 14 kesäsiä ja rautatielöä touhiamimen on heijän kesätyö.

Juna nousee ylösähelle J`anosvuoren huippua mikä on Budan korkein paikka. Se on 529 metriä meren pinnan yläpuolella.

Huipulla on näköalatorni.

Mitäpä tähän ossaa muita sanua, ku että aika mahtavaa.

Kuvakuluma se tämäkin.

Ylläällä oli kiva olla mutt pitihän sieltä alaski tulla.

Tännään oli päiväsä vähä seikkailun makua.

Loma, reissun nelijäs päivä

Sunnuntai 8:00

Aamu valakennee aurinkoisena. Aamupala on syöty, kahavit juotu ja valamistellaan lähtyä tuonne raikkaaseen kesäsäähän.
Olikohan se tännään ajatus käyvä Margitsaarta kiertelemäsä.

Eka kerran heräsin yöllä portaikosa kuuluviin ääniin. Eipä sitä
 kauvaa jatkunu ja unet pääsi jatkummaan.
Rauhallinen ja hilijanen paikka tää muuten on vaikka liikenne kulukee ikkunan alta.
Jaahas, ny laittaan aurinkorasvaa nahkaan ettei tuu palovammoja tuola auringonpaahteesa ja sitte menoksi.

16:25
Meilläpä meni saaren kiertelysä kolomisen tuntia. Puutarha-alan ihimisiä ku ollaan niin kukathan ne aina kiinnostaa.

Saaren pensaista, puista ja kukkapenkeistä näkkee, että niitä hoijetaan ja pijetään kunnosa.

Kukkapenkit on tehty ajatuksen kans, ei oo ihan miten sattuu taimia viskottu maahan. Muutaman kukan ja heinän ryhmät toistuu, ne muovostaa hienon kokonaisuuen.

Saaren ympäri kiertää juoksurata mikä näyttää olevan hyvin suosittu. Kaiken aikaa siinä oli juoksijoita ja hölökkääjiä heti aamupäivästä lähtien ja koko sen ajan mitä meki saarella oltiin.

Patsaan takana lorisee pienonen vesiputous, se ei vaan näy kovin hyvin kuvasa. Lammikoitten vesi oli epämääräsen harmajaa, näytti sielä siitä huolimatta olevan kaloja ja kilipikonnia.

Lumpeen kukkiaki oli monta eri sävyä.



Saarelta suunnistettiin toiselle laitaa kaupunkia. Käytiin kauppakeskuksesa harrastamasa sisäliikuntaa ja nautittiim isot kupilliset kahavia.

Mukava päivä.

Loma, reissun kolomas päivä

Lauvantai 7:50
Yön nukkuin oikeen hyvin. Illalla tuntu vähä kropasa monen tunnin kävelyt. Kenkä hankas pienen rakon vasempaan pottuvarpaaseen ku olin lähteny liikkeelle iliman sukkia. Asija korijaantu ku käytiin ostamasa rakkolaastareita.

Vesisaje näyttää lakanneen ja taivas pikkusen kirkastunu. Yheksäksi ollaan sovittu rehvit Oktoperin metroasemalle vaarin siskon ja hänen miehensä kans. Sieltä mennään porukalla ulukoilimakirpparille. Toivotaan poutasäätä.

19:56
No niin, päivän kiertokävely on tehty ja monenlaista nähty. Pikkusen vielä piristeli pisaroita ku päästiin metrosta Hösök Terellä. Hetken päästä pilivet hajaantu ja aurinko rupes pilikistelleen pilivien takkaa. Me suunnistettiin kohti kirppistä kauniin puiston läpi. Puistosa oli komijoita puita.

Mikähän puu lienee, tosi nätti, täynnä kellertäviä käpymäisiä kukkia tai siemenkotia. Toinenki puu oli keltakukkanen mu sen kukinnot oli riippuvia.

Aikamma kierrettiin puistua mut ei löyvetty kirpputoria. Alueelle misä kirppis on ollu, oli rakennettu korkija lastulevyaita. Ei meinattu uskua, ettei sitä oo. Aateltiin että suuntavaisto petti ja mentiin väärään suuntaan mut ei. Yhestä ravosta pysty kurkkaan sisäpuolelle ja näki että alue oli jyrätty tasaseksi. Kysäsin yheltä lenkkeilijältä tiesikö hän kirppiksen olemassaolosta, mies kerto että kirppis on lopetettu.
Ei menny ihan putkeen se reissu. Lähettiin kahteleen lähintä metroasemaa jolla päästään takasi Oktoperille . Kylypylän pihamaan poikki oli heleppo oikasta metroasemalle.

Joen rannalla jatku lentonäytökset pitkin päivää. Konneitten äänet kuulu aika kauvas.

Iltapäivällä käytiin syömäsä.

Mun ja vaarin annokset oli lähes samanlaiset, sillä erolla että mun oli gluteeniton ja mauton. Vaarin kasvikset oli hyviä, mun maistu vanahalle kärventyneelle ölijylle eikä niisä ollu mittään maustetta, ei ees suolaa. Luulikohan kokki, että kun ei ruuasa saa olla viljaa niin ei myöskään mausteita. 

Kaikesta huolimatta päivä oli mukava ja ruokailun tuoma pettymys unohtu meleko nopijasti seuratesa lentokoneitten pyörähtelyjä taivaalla.

Loma, toka päivä illasa

20:50
Viijen jäläkeen lähettiin taas kiertelemmään. Päivällä ostettiin liput jolla pääsee liikkumaan paikasta toiseen kätevästi. Sama lippu käy metroon, raitsikkaan, linkkuriin ja lähiliikenteen junnaan. Me ajeltiin raitsikalla.

Ajeltiin reilu tunti, jonka aikana ehittiin kiertää majapaikalta toiselle puolen kaupunkia. Alusa oli vähä hukasa mihin mennään mutta matkan aikana selevis, että kauppakeskus Corvin on kohteena.

Mylleristä löytää pesuaineita, meikkejä, rasvoja, hajuvesiä, leluja ym.kaikenmoosta pientä tarpeellista. Corvinilla ois saanu kulumaan aikaa vaikka kuin mutta matkalaisten oli aika lähtiä iltapalalle. On se vaan kovvaa työtä tämä turistin päivätyö.

Teevesi on lämmin ja tuore gluteeniton patonki oottaa syöjää.
Mukava päivä vaikka iltasella räppäs vähä vettäki. Nähellään huommena. Hyviä unia.

Loma, reissun toka päivä

15:40
Aikanen aamuherätys oli ihan hyvä, mutta aamukahavin jäläkeen mummelille tuli väsy ja kävin ottamasa pienet tirsat.
Yheksältä oli porukka valamis lähteen kahtelemmaan kaupunkia.

Päivästä oli tulosa helteinen. Mentiin ensin Kalastajan linnakkeelle mistä on huluppiat näköalat. Satuttiin hyvvään aikaan ku joen yllä oli menosa lentonäytöskisa.

l

Kyllä hellekeli sai hien pintaan rinteitä noustesa.

Vaikka täälä on käyty usijamman kerran niin aina nämä rakennukset ihastuttaa.

Ny on iltapäivän lepohetki jotta jaksetaan iltakierrokselle.

Loma, odottelua lentokentällä

Lentokentällä klo 16:00

Eka lento kesti reilun tunnin ja oltiin lentokentällä puoli kahden aikoihin.  Silimiinpistävvää on aasialaisten määrä, joita lappaa edes taas pitkin käytäviä.
Onhan se mahtava juttu, että he ovat löytäneet Suomen turistikohteena ja tulevat sankoin joukoin ihastelemmaan maamme nähtävyyksiä.

Yks ihan huomion arvonen asija tapahtu meijän lähtiesä. En nimittäin ottanu kujinta mukkaan. Sukkapuilkot jäitin kotija.
Tai siis, vaari ja autokuski saivat puhuttua mut ympäri.
On kuulemma aika ottaa rennosti, olla lomalla 😀

Miehet ei tiijä että kutominen on yks tapa rentoutua ja viettää lomaa. Mutta varatyöt on matkalaukusa jos vaikka sattuu sajesää eikä pääse ulkoileen.

Tunteroinen vielä niin lento lähtee.

Olokaapa kuulolla.

Loma, viikon reissun eka päivä

Kello on aamulla 7:30. Lämpömittari varijon puolella näyttää plus kahtatoista, ihan hyvä eiliseen verrattuna. Tänään vaihtuu maisemat hieman lämpösempiin. Matkalaukut odottaa pakattuina lähtyä. Viikon reissun seleviä vähillä tavaroilla, kunhan on sortsit ja uikkarit mukana se on pääasia.

Vaari kirijotti ny.

Hyvä oli sekin, että saimme kotiimme loman ajaksi asumaan kukankastelijan. Siltäkin osin voimme matkata ilman alituista huolta siitä, että kauniisti kukkivat orkideat rupsahtavat Lapin helteistä.

Menemme siis viikoksi Budapestiin. Halusin tarjota synttärilounaan sisaruksilleni siellä ja sai sillä lupauksella koko sakin lähtemään. Viime tingassa vain tuli sairastuminen ja vanhin sisko miehensä kanssa joutui jäämään kotiin. Se oli huono uutinen, mutta mikäpä sairastumiselle voi.

Asunto on varattu Budan puolelta läheltä kuninkaan linnaa, siitä Mammut-kauppakeskuksen vierestä.

Ihan hyvillä mielin jätämme sateisen ja kolean Rovaniemen: Budapestissa taitaa aurinko paistaa ja lämmintä lienee +30 astetta. 

Pysyhän kuulolla. Tarkoitus on joka päivä kirjoittaa tänne matkalukemisina.

Lomareissulla hellettä loppuun asti

Hellettä riittää. Eilen oli tosi kuuma päivä, varijosa istusa valu hiki pitkin selekänahkaa mikä tiesi sitä, että ku pääsi majapaikkaan sai mennä vaatteet päällä suihkuun. Käytiin kuiten helteestä huolimatta kiertelleen Maksmir Parkisa, viime kesänä ku sielä käyminen jäi käymättä.
Puiston laajuus yllätti meijät. Ei lähetty kiertään koko aluetta vaan oijottiin mehtän halaki kulukevia polokuja.
Alueella oli muutama pikkunen järvi joisa uiskenteli sorsia ja kiipikonnia.

Puisto on avattu vuonna 1794, sen kokonaispinta-ala on 316 hehtaaria ja sielä on säilyny alueen kasvillisuutta, metsää ja eläimiä.  Vanahat suuret tammet ovat kestänneet tuulet ja tuiskut, seisoneet jämäkästi paikoillaan kuin sotilaspojat vartiosa.

Tämän päivän kävelylenkki suuntautu Jarun jävelle. Jarun on kahen kilometrin pitunen tekojärvi jonka rantaviivaa riittänee reilut seittemän kilometriä. Järvi ei oo kovin vanaha, se on rakennettu 1987 opiskeijaurheiluklipailuja varten. Järvelle on keskustasta matkaa noin kaks ja puoli kilsaa. Oikeen sopiva matka kävellä +25 asteen kelillä, ehti tulla sopivasti hiki ku päästiin perille. Onneksi päivä ei ollu vielä kuumimmillaan.

Vesi oli älyttömän lämmintä, enemmän ois piristäny jos ois ollu viliposempaa, mut kiva sinne oli pulahtaa. Rannalla oli kuntolaitteita joita sai vappaasti käyttää. Pitihän mun joisaki laitteisa käyvä vähä kokkeilemasa miten ne toimii. Yks laite oli sellanen mihin istuttiin pienelle istuimelle  ja otettiin pään yläpuolella olevista kahavoista kiinni. Kahavoja vetämällä alas päin sai nostettua ihtensä ilimaan. Painovastusta oli muutama kymmenen kilua, viistoista kertaa nousi aikaa kevyesti, sitte alako tekkeen tiukkaa. Eikähän sitä lomalla viitti alakaa rehkimmään ja repimään lihaksijaan kovin mahottomasti, voi tulla vaikka lihaskramppi ja se ei oo mukava se.

Järveltä kävely majapaikkaan olikin jo sitte hikisempi matka, lämpötila ku oli parin tunnin aikana ehtiny kohota yli kolomenkymmenen. Hiki valu selekää pitkin kaikki vaatteet oli märät, ei muutaku suihkuun ja vaatteet narulle kuivummaan.
 Kyllä reissusa on saanu auringosta nauttia yllin kyllin. Kokki mulle vähä virnistelikin: "Eipä oo tuotakaan ennen nähäny että varijopaikkaa kahtelet."
Täytyy myöntää että mielelläni kahtelin varijoo ku oikeen aurinko porotti päänahkaan täysillä.  Varsinkin silllo ku ei yhtään tuulenvire käyny, että ois pikkusen ilima iikahtannu, sillon tuntu että hiostaa, hiostaa, tähän liukennee.
Mutta mukavaa on ollu reissata ja nähä maailmaa pikkusen taas eri kulumilta mitä aikasemmin. Vielä on pari päivää matkaa eesä ja sittepä sitä ollaanki kotimaan mantereella.
Kiitos sulle kokkini mun, oot verraton matkaopas.

Lautasella pieni pätkä metallia

Kauppakeskuksesa kierrelesä huomattiin että sielä oli Japanilainen ravintola. Päätettiin käyvä Sarajevon viimesenä iltana sielä syömäsä ja jatkaa sieltä sitte matkaa vanahan kaupungin puolelle syömään jälkkäriksi sitä omenaherkkua.
Japanilaisen ravintolan tarijoilija oli todella miellyttävä, osas englantiakin niin hyvin että ruuan tillaaminen on heleppua.
Kokki tilas itelleen Teriyaki Tuna -annoksen ja mulle tuli Seafood Wokkia.

Hyvällä ruokahalulla syötiin ja maut oli kohallaan.
Olin saanu lautaseni lähes tyhyjäksi ku rakss... suuhun joutu jotakin sellasta mikä rusahti hampaitten välisä aika ilikijästi. Aattein että mikäs kova se oli, tuntu niin metalliselta. Syleksin oudon palan suustani lautaselle ja tutkin sitä vähä tarkemmin.  Palanen oli pieni kierteinen noin 1,5 cm pitunen metallin pätkä.  Purkin aukasijalla ku ruuvataan metallipurkkia auki, vois kuvitella että siitä saattas irrota tuommonen palanen. Vaan tuskinpa kokit purkkiruokia käyttivät,  he ku kokkasivat avokeittiössään asijakkaitten nähen. Jostain muualta se metallin pätkä oli mun sapuskaan joutunu.
Laiton metallin pätkän lautasen reunalle ja söin annokseni loppuun.  Pitihän tuollasta löytöä tarijoilijalle näyttää.

Tarijoilijan tultua annoin metallin pätkän hänelle. Hän sitä katteli ihimeissään ja päätään puistellen meni keittiöön näyttämmään kokeille mitä olin sapuskastani löytäny. Molemmat kokit kahtovat metallin pätkää, eleistä päätelleen he puhelivat keskenään siitä mistä moinen metallin pätkä ois tullu. Toinen kokeista osotti sitte kattoon, hellojen yläpuolella olevaan rasvansuodattimmeen, nyökytteli päätään sen näkösenä, että tuosta ritilästä sen pätkän on täytyny tippua.

Tarijoilijat sielä puhuvat keskenään ja siihen tuli vielä yks mies lissää joka vaikutti olevan pomo. Jonku ajan päästä tarijoilija tuli anteeksi pyyellen meijän luo ku jouvuttiin ottammaan ja sano että rouvan annosta ei tarvi maksaa.
 Tarijoilija oli todella ystävällinen ja pahoitteli monta kertaa että tuollanen virhe pääsi tapahtummaan. Tarijoilija sano tuovansa meille jäläkiruuaksi jotain mitä halutaan. Mietittiin hetki mitä sitä ottas,  jäätelöpallot tuntu siinä hetkesä olevan sellaset jotka jaksas vielä syyä.
- Voi hyvänen aika, tekkee niin isot jäätelöannokset että taitaa jäähä osa syömättä, oli miehen komentti ku seuras millasta annosta kettiösä valamistettiin.

Masu oli aika täys wokkiannoksen syömisestä, tämän jos jaksaa syyä niin omenaherkulle ei jää tillaa. Suklaajäätelöpallosta ku otin lusikalla palasen, tuli pallon sisältä näkyviin hiuksi.  Ei voi olla totta! Pistin lusikan lautaselle, otin hiuksen pään sormien välliin ja vejin, hiustahan tuli 8-9 cm pallon sisältä.
Meiltä pääsi nauru, niin koomiselta se tilanne alako vaikuttaan.
Tarijoilijaa ei naurattanu yhtään ku hän hiuksenpätkä hyppysissään meni keittiöön. Seurattiin tilannetta pöyvästä miten keittiöväki reakoittee. Kokit levittelivät käsijään, puistelivat päätään, selevästi näki että tilanne oli heille aika kiusallinen.
Me koitettiin heille selittää, että äläkää ny noin vakavasti asijaa ottako, eihän tämä kuitenkaan niin kuoleman vakava juttu oo.
Pois lähtiessämme tarijoilija vielä pahoitteli ja anteeksi pyyteli tapahtunutta, me lohutettiin häntä ja sanottiin, että ruoka oli tosi hyvvää. Jos vielä tullaan joskus toiste Sarajevoon, niin tullaan tänne syömään.
Ainut mikä jäi harmittammaan oli se omenaherkku, sitä ihanuutta ei sitten toista kertaa saanutkaan, ku maha oli jo liijankin täys.

Sarajevo

Mitäpä tullee ensimmäisenä mieleen Sarajevosta.
Varmaankin monelle tullee mieleen Sarajevon talaviolymppialaiset vuonna 1984 mitkä oli Suomia aatellen huippukisat, varsinaiset kultamitalikisat.
Marja-Liisa Hämäläinenhän voitti tuolloin kaikki naisten henkilökohtaset matkat, vitosen, kympin ja kahenkympin hiihot. Nykäsen Matti-poika sai kultaa mäkihyppelystä ja muutkin kisoihin osaa ottaneet suomalaiset menestyvät hienosti.

Toinen mikä saattaa tulla mieleen on Sarajevon piiritys vuosina 1992-1995 jolloin serbijoukot ampua räiskyttivät vuoristosta kaupungin keskustaan sen minkä ehtivät.
Sarajevo ku sijaitsee laaksosa vuorten ympäröimänä oli hyökkääjien heleppo vuorilta käsin tuhota kaupunkia.

Päivä oli tosi helteinen ku lähettiin nousemaan ylös vuoren rinnettä. Ilima ihan väreili kuumuudesta. Hiki tuli ja juomaa meni pari pullollista.

Sodan jälijet näkkyy kaikkialla; 

kaduilla on punasella petonilla korijaltu ja paikattu kohtia mihin kranaatit ovat iskeytynneet.

Monien, monien rakennusten seinisä on luotien ja kranaatin sirpaleitten jättämiä koloja ja aukkoja. Joissakin rakennuksia niitä on yritetty korjailla, osasta ne on jättetty ihan sellasekseen. 

Sodan jäläkeen rakennus ja korijaustyöt ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Kaupunkia kiertäisä nähtiin monta puolivalamista talon rakennusrojektia jotka olivat jääneet kesken. Koivut kasvo jo petonipilareitten keskellä, kaikesta näki että niitä ei oo yritettykkään saaha valamiiksi.

Mietittiinkin että miksihän niitä ei oo rakennettu loppuun saakka ku seinät ja tukipilarit oli jo tehtynä. Eip ois tarvinnu ku katto, ikkunat ja sisustustyöt niin rakennusista ois saatu käyttökeleposia. Nyt ne vaan seisoo tyhyjän panttina lintujen ja kulukukoirien majapaikkoina.

Oliko sota se mikä vei rakentajat tuonen majoille eikä jatkajaa löytynyt?  Sitä ei me ei tietua saatu. 

Rakentamisessa uus ja vanaha kohtaavat toisena. Nykyaikasia rakennuksia nousee vanahojen, rikkoontuneitten keskelle.

Jotenki kaupunki on viihtysä kaikesta sodan jättämästä kurijuuesta huolimatta. Kaupungisa yhistyy länsimaisuus ja itämaisuus toisiinsa. Vanahan kaupungin puolella basaarilla voi nähä ja kuulla monenlaista. Palijon näkee naisia, kaiken ikäisiä jotka ovat pukeutuneet täys pitkiin hameisiin ja puseroihin. Hiukset on peitetty tiiviisti jollain pipoa muistuttavalla ohuen ohuella myssyllä, jonka päälle on vielä kiedottu ohut pitkä huivi. Monet naiset ovat todella kauniita kasvoiltaan, monien silmiä peittivät suurehkot tummat aurinkolasit.

Sebilj -suihkulähe Bascarsila-aukiolla oli aika mielenkiintonen. Aukiota ympäröi mitä erilaisemmat kojut ja kuppilat. Ihimisiä virtas ees taas kaiken aikaa aivan kuin ois ollu suuremmatkin markkinat kyseesä. 

Yhteen kahavikuppilaan istuttiin juomaan päiväkahavit ja samalla sai leppuutella jalakoja. Kovilla kaduilla käveleminen välillä ottaa jalakoihin, vaikka onkin hyvät kengät joilla kävellä.

Kahavilasa jälleen kerran kyselin mahtaako heillä olla mittään gluteenitonta jota voisin kahavin kans ottaa. Macaroneja näytti löytyvän, mut niitä en välittäny syyä. Sitte kokki näki lasivitriinisä olevan jonkusortin jäläkiruokia ja osotti sormellaan yhtä kuppia kysyen, mitäs tuo on.  Sehän oli omena jonka sisälle oli laitettu pähkinämössöö ja päälle pursotettu kermaa. Hetken aikaa pari myyjää puhelivat keskenään, pohtivat onko omenajälkkäri guteeniton tai eikö oo. Tulivat siihen tulokseen että se on gluteeniton, joten otin sellasen. 

Ja sehän vasta oikin mainio valinta. En tiijä mitä sille omenalle oli tehty, mut jossain aineesa sitä oli liotettu että se oli saatu pehemijäksi. Siemenkota oli poistettu omenaporalla ja tilalle oli pursotettu pähkinäkreemiä tai jotain sitä vastaavaa massaa. Omenan maku oli älyttömän hieno ja maukas. Omenan rakenne oli säilyny ehejänä, ei ollu sosetta, vaan lusikalla palasta ottaisa se hieman krapsahti. Omenan ja pähkinämössön makujen yhteensopivuus oli mainio.

Sitä herkkkua pittää käyvä syömäsä toisenki kerran ennenku täältä pois lähetään, oli se niin hyvvää.

Lomailijan elämä on näkemistä ja tekemistä

Miten minä nautinkaan siitä, että aurinko paistaa ja lomailija saa ottaa rennosti ja löhötellä auringosa mielinmäärin. Voi mennä uimaan sillon ku siihen tullee mahollisuus tai olla menemättä. Halutessaan voi vetästä hyvät kävelykengät jalakaansa ja lähtiä mittaileen katuja, kahtelemmaan kaupungin elämää ja nähtävyyksiä.
Välttämättä ei tarvi olla tarkkaan tievosa mihin, tai mitä ollaan menosa kahtommaan. Vastaan voi tulla mielenkiintosen näkönen portaikko joka nousee jonnekin, 'mennääkö tuosta, kahtotaan mihin siitä pääsee' -periaatteella on mukava kulijeskella.
Mielenkiintosta nähtävää riittää koko päiväksi, mutta ihan yhteen mennoon ei koko päivää jaksa kävellä. Pieniä taukoja ku pittää sopivin vällein niin ei käy  lomailijan "työ" liijan raskaaksi. Kaks, kolome tuntia ku käveleskellee aamupäivän ainakana ja iltasella toisen mokoman, niin ehtiipä siitä päivän aikana jo monen monta askelta ottammaan.

Tänäänkin aamupäivällä meillä oli oikeen mielenkiintonen reitti. Käveltiin reilu kaks kilsaa uuvempaa kaupungin puolta, eikä sorruttu poikkeamaan yhellekkään portaikolle vaikka niitäkin muutama oli matkan varrella. Meillä oli tällä kertaa tietty suunta ja tarkotus mihin mennään. Jossain kauppojen keskuuesa netin mukkaan tulis olla evankeelinen kirkko, aateltiin käyvä kahtomasa pittääkö paikkaanssa.
Se ku ei välttämättä niin oo ku on kyseesä maa misä Islam on enemmistönä.
Kirkko löyvettiin, ei se mikään suuren suuri olut eikä kovin vanhakaan. Julukisivu vaikutti enemmän omakotitalolta kuin kirkolta. Kettään ei näyttäny olevan tontilla ja aijan porttikin oli kiinni. Siispä jatkoimme matkaa.

Eikähän lomailijan elämä pelekästään nähtävyyksien kahtelemista oo, tai löhöilyä rannalla. Pittäähän sitä kirijotella päiväkirijaa, päivittää plokia ja tietysti muistaa käyvä josaki välisä syömäsä paikallisesa ruokapaikasa. Eikä sellasta lommaa olekkaan ettenkö olis kotua lähtiesä varannu mukkaan käsitöitä. Nytkin otin mukkaan ystävältä saadut kaks kirijontatyötä, aattelin niitteen riittävän koko reissun ajaksi.

Siniselle pellavakankaalle kirjottu tyynynpäällinen. Paketisa oli langat ja ohojeet mut osa kuvijoista jäi kesken ku loppu lanka. Saattaapa kotua lankavarastosta  löytyä sopivaa lankaa jolla voipi puuttuvat kohat täyttää.

 Pienonen kukkaliina n. 50 x 50 cm. 

Pienen liinan sain valamiiksi muutama päivä sitte. Ei riittänykkään kaks työtä, mitäs mää loppu loman värkkään. : )

Oon kahtellu kaupoista jos sattus löytämmään uuven liinatyön, vaan eipä oo vielä ainakaan sellasta liikettä ollu mistä ois löytyny. 

Hätä keinot keksii. Löytyhän sitä jotaki mihin sai neulansa upottaa.

Liinan kukkakuvijon piirsin toppiin. Jääpihän muisto tältäkin reissulta, että neula on heilunu ja yksvärinen toppi sai vähä väriä pintaan. Ihan oli mukava lomatyö.

Podgorica

Tämä kaupunki ei kauheesti sytyttäny eikä vallottanu mieltä.  Sojan jäläkeen 50 - 80 -luvuilla rakennetut harmajat "kerrostalopunkkerit" eivät todellakaan oo mitään komistuksia.

Rakennusten julukisivut on aika karmeita, etenkin etelän puolen parvekeseinät, joihin on laitettu auringonsuojaksi jos minkä näköstä systeemiä. On raijallisia, kukkasia ja muuten vaan kuviollisia verhoja. Tavallisesti näyttäsivät olevan markiisikangasta. Ikkunoitten suojaksi on aika yhteneväisesti laitettu puiset ritilät mikä on hyvä asija. Kuvan talo oli meijän majapaikan takapihalla.

Monin paikon kaupunkia nurmikot oli auringon paahteesta ja satteen vähhyyestä johtuen kuivettunneet ja paahtunneet ruskeiksi. Puut ja pensaat kärsivät veen puutteesta. Joki oli kuivunu aika kapijaksi, yks sivuhaara on täysin vedetön.

Tämänkin kivisen kaarisillan ympäristöstä sais aika vähällä vaivalla tosi viihtysän ku alue siivottas kunnolla. Roskaaminen näytti olevan aika yleistä paikoisa, joisa ihimiset liikkuu.

Mukavan kävelymatkan päästä meijän majapaikasta oli pieni kukkula Ljubovic. Sinne päätettiin nousta kahtomaan miltä kaupunki näyttää vähä korkijammalta katottuna.

                                     
Ylhäältä näky kauvas. Kaupungin uuvempia rakennuksia levittäyty aika laajalle. Hieno asija että uuttakin rakennettaan. Siitä huolimatta ei tulis vanahan kaupungin rakennuksia päästää menemään ihan rapakuntoon. Niissä kuiten on tämänkin kaupungin historiaa.

Liikenne Podgornicasa on ihan sekavaa. Autolijat pysähtyy mihin vaan, milloin vaan. Keskelle katua saatetaan pysähtyä ja jättää joku pois kyytistä. Autoja näki parkkeerattuina mitä kummallisimpiin paikkohin. Risteysalueelle, suojatielle, kävelytielle, ihan mihin vaan sattui saamaan autonsa ahettua.
Katujen reunoilla oli mieletön määrä mitä erilaisempia ajoesteitä estämäsä vääriin paikkoihin pysäköimistä. Oli matalia n. 40 cm korkeita petonista valettuja pikkutoloppia. Ne oli suunnilleen puolen toista metri välein. Muutamia toloppia oli sielä täälä kaatuneina, tainneet jotku yrttää saaha autolleen parkkitilaa jalakakäytävän puolelta. Kaatuneista tolopista näki miten ne oli kiinnitetty kavun reunaa. Tolopan alla oli kolo johon toloppa oli valumassalla laitettu pystyyn. Enpä tullu tarkemmin kahtoneeksi oliko siihen laitttu mittään rautatankua mikä tukis ja vahavistas toloppia.
Puistojen ja aukoitten alueilla tolopat olivat suurempia ja korkijampia. Yhesä kohtaa oli niin isoja että niitäpä saatto käyttää istuimena.

Toloppien palijous oli silimiinpistävvää. Kertoo vain sen, että parkkitillaa on liijan vähän eivätkä autoilijat aina jaksa välittää mihin autonsa laittavat.
Mutta joskus voi käyvä niinkin, että joku on sitä mieltä että autos on vääräsä paikkaa.

Haaveeksi jäi

Kolasisa ollesa käytiin  Naational Park Biogradska Gora luonnonsuojelu puistosa. Keskellä mehtää sielä oli koskematon luonnon järvi jonne vesi valuu vuoristosta.
Kuuma hellepäivä, miten ihana on päästä vähä pulahtammaan järveen vaan
haaveeksi jäi.

Jonkun on täälläkin tienattava

Mitä täsä maasa on sellasta mitä Suomesa ei oo? Kerijäläisiä jo jonkuverran näkkee Suomesakin kaduilla, mut lapsia tienaamassa leipärahoja perhelleen, niitä ei nää. Belgradisa heitä näki.
Pienet pojat töissä roskan kerääjinä. Puutarharaktorin perrään oli kiinnitetty peräkärry johon oli rakennettu korotetut reunat. Kärryn peräsä riippu valtava muovisäkki johon pojat erittelivät roskia. Näyttivät ensisijaisesti kerräävän papereita ja pahaveja. Ehkäpä veivät ne jatkokierrätykseen josta saivat muutaman dinarin palkaseen.

Erään puiston vieresä oli suurehko valoristeys. Autot ku pysähtyvät risteykseen punasen valon palaesa, ikkunan pesijät ryntäsivät kysymään saavatko he pestä tuulilasin. Oltiin puiston puolella just tulosa tähän risteykseen. Puiston penkillä istu äiti ja isä pienen lapsen kans. Heijän eessään seiso poika iältään ehkä 7-9 vuotias ikkunan pesuvälineet käsissään, valamiina juoksemaan autojen luo päästäkseen töihin.
Ehkä surullisin näky näistä lapsityöntekijöistä oli pieni tyttö, varmaan 4-5 vuotias koosta päätellen.

Meijän tullesa kadulle, tyttö seisoi pienen haitarinsa vieresä. Hän oli saanut muutaman setelin ja oli laittamasa niitä muovipussiin. Saatuaan rahat pussiin hän laittoi pussin kadulle, istahti pussin päälle ja nosti vaivaloisesti haitarinsa syliinsä.

Haitarin ulkopuoli näytti olevan ihan ok, mut toinen puoli oli ihan rikkonainen. Palakeet oli painuneet sissään, ei sillä voinu ajatellakkaan soittavansa. Siinä hän istui kadulla rikkinäinen haitari sylissään, eessään pieni takkinsa jonka päälle ohikulukijat saivat dinarinsa tiputtaa. Hän ei soittanut, ei laulanut, istui vain. Ainut mitä hän teki, hän hymyili ku joku tiputti rahaa hänen takkinsa päälle.

Muutaman metrin päässä tytöstä rakennuksen seinustalla istui nainen jolla oli vierellään pieni lapsi.  Ja vähän kauempana haitaritytöstä oli isompi tyttö joka soittaa vingutteli viulua, liikahdellen soittonsa tahtiin kuin esiintyjä konsanaan.

Hetken aikaa seurailtiin sitä tilannetta ja tultiin siihen tulokseen, että siinä tais olla perheenäiti pitämäsä silimällä tyttöjänsä ku nämä olivat tienaamasa perheelle joka päivästä elantoa. 

Jotenki tuli surullinen ja merheellinen mieli. Turha on sormella osotella ku ei tiijä kaikkea mitä heijän elämäänsä tojellisuuvesa kuuluu. Mutta jonku se on vaan tienattava, ei kai sille mittään voi.