Jonkun on täälläkin tienattava

Mitä täsä maasa on sellasta mitä Suomesa ei oo? Kerijäläisiä jo jonkuverran näkkee Suomesakin kaduilla, mut lapsia tienaamassa leipärahoja perhelleen, niitä ei nää. Belgradisa heitä näki.
Pienet pojat töissä roskan kerääjinä. Puutarharaktorin perrään oli kiinnitetty peräkärry johon oli rakennettu korotetut reunat. Kärryn peräsä riippu valtava muovisäkki johon pojat erittelivät roskia. Näyttivät ensisijaisesti kerräävän papereita ja pahaveja. Ehkäpä veivät ne jatkokierrätykseen josta saivat muutaman dinarin palkaseen.

Erään puiston vieresä oli suurehko valoristeys. Autot ku pysähtyvät risteykseen punasen valon palaesa, ikkunan pesijät ryntäsivät kysymään saavatko he pestä tuulilasin. Oltiin puiston puolella just tulosa tähän risteykseen. Puiston penkillä istu äiti ja isä pienen lapsen kans. Heijän eessään seiso poika iältään ehkä 7-9 vuotias ikkunan pesuvälineet käsissään, valamiina juoksemaan autojen luo päästäkseen töihin.
Ehkä surullisin näky näistä lapsityöntekijöistä oli pieni tyttö, varmaan 4-5 vuotias koosta päätellen.

Meijän tullesa kadulle, tyttö seisoi pienen haitarinsa vieresä. Hän oli saanut muutaman setelin ja oli laittamasa niitä muovipussiin. Saatuaan rahat pussiin hän laittoi pussin kadulle, istahti pussin päälle ja nosti vaivaloisesti haitarinsa syliinsä.

Haitarin ulkopuoli näytti olevan ihan ok, mut toinen puoli oli ihan rikkonainen. Palakeet oli painuneet sissään, ei sillä voinu ajatellakkaan soittavansa. Siinä hän istui kadulla rikkinäinen haitari sylissään, eessään pieni takkinsa jonka päälle ohikulukijat saivat dinarinsa tiputtaa. Hän ei soittanut, ei laulanut, istui vain. Ainut mitä hän teki, hän hymyili ku joku tiputti rahaa hänen takkinsa päälle.

Muutaman metrin päässä tytöstä rakennuksen seinustalla istui nainen jolla oli vierellään pieni lapsi.  Ja vähän kauempana haitaritytöstä oli isompi tyttö joka soittaa vingutteli viulua, liikahdellen soittonsa tahtiin kuin esiintyjä konsanaan.

Hetken aikaa seurailtiin sitä tilannetta ja tultiin siihen tulokseen, että siinä tais olla perheenäiti pitämäsä silimällä tyttöjänsä ku nämä olivat tienaamasa perheelle joka päivästä elantoa. 

Jotenki tuli surullinen ja merheellinen mieli. Turha on sormella osotella ku ei tiijä kaikkea mitä heijän elämäänsä tojellisuuvesa kuuluu. Mutta jonku se on vaan tienattava, ei kai sille mittään voi.