Jere da Viiksi

 Poika on reilun vuojen ajan maalannu tauluja ja ny hällä on tulosa näyttely Rovaniemen kirijastosa. Täytyy vaan sanua, että ihime kaveri.  Ei hän kakarana piirrelly eikä väritelly erityisemmin, saatikka että ois maaleilla maalannu. Kouluja ei oo käyny moiseen touhuun ollenkaan, on vaan alakanu maalaamaan.  Ku kyselin, että miten saat nuista nuin elävän näkösiä, hän vastas; " No ei se kuule oo sen kummempaa, ku lätkäsee maalia taustaan ja alakaa sutimaan. On se mahtava juttu, että on  aikuisena löytäny tämän lahajan ja taijot ihtestään, 

Pojan tauluja voipi käyvä kahtelemasa täältä: https://jeredaviiksi.wixsite.com/taulut/

Näyttelyn kunniaksi aattelin tehä pojalle villapaijan. Heijän perheesä on valakonen pikkunen villakoira ja satun netisä näkkeen yhen puseron misä oli villakoiran malli. Siitäpä idea pojan paitaan. Värkkäsin vielä taitelijan logonki paijan rintamukseen. 

Kaksi sanaa

Elinkautinen, kamala sana.

Tievostaen tai tietämättään 

saattaa moni sitä istua.

Elämänsä vanki,

niihän sitä sanotaan.

Ensin niitä oli yks,

sitte tuli toinen, kolomas

ja jonku ajan kuluttua 

niitä kertyi niin palijo,

että sisin jäi vangiksi

kaltereitten taa.

Anteeksiantamattomuus,

katkeruus, viha,

nimiähän kaltereilla voi

olla vaikka millasia.

Kaikilla niillä on sama homma,

ne pittää ihimisen otteessaan.

Tästä elinkautisesta 

voi päästä vappaaksi,

ei helepolla, mutta pääsee

kunhan uskaltaa ja rohkennee

siihen lähtiä.

Anna anteeksi.

Siinä se on avain vappauteen,

anteeksianto.

Kuten siinä tunnetusa 

rukkouksesa sanotaan,

että meki anteeksi annamma

niille jokka ovat meitä

vastaan rikkonneet.

Anna anteeksi.

Lueskelua

 

Täytyypä sanua, että joulukuu päätty tosi hienosti ku sain luettua yhen kokonaisen kirijan parin viikon aikana. Mulle se oli aikamoinen saavutus, lukeminen ku on mun harrastuslistalla aikalailla sielä häntäpääsä, moni muu juttu mennee sen eelle. Mutta, jos tai kun, kirija on semmonen, että se tempasee mukkaansa niin lukkeehan sen ja siinä samalla voipi heilutella puikkoja niin tullee kaks hommaa yhtäaikaa touhuttua. 

Ehkä sua jäi viavaamaan mikä kirija se oli jonka luin, se oli semmonen ku Tyttö Kiovasta. Tositapahtummiin pohojautuva tarina pienen tytön pakomatkasta läpi Unrainan sojan synkän ytimen. Faktaa ja fiktiota yhistelevä teos perustuu Ukrainan sojan pakolaisten kertomiin tarinoihin. Kirijan on kirijottanu Luca Crippa ja Maurizio Onnis

No tuosta lukemasta innostuin niin, että alotin toisen kirijan lukemisen, Armo on ainutlaatuinen, Festo Kivengeren kirijottama. Hän on Ugandalainen piispa ja on Itä-Afrikan herätysliikkeen näkyvimpiä hahmoja. Kivengeren käy kirijassaan läpi efessolais ja kollossalais kirijeitä ja antaa lukijalleen selekijää opetusta siitä, mitä on armo. Mistä se tullee, kenelle se kuuluu, miten se toimii, mielenkiintosta.

Aihe on syvältä luotaavaa ja joutuu hieman " pureskelleen" lukemaansa. Siksipä aatetlinki ottaa tämän kirijan aamukahavi lukemiseksi. Kahavikupposen äärellä ehtii lukkeen sopivan pätkän ja ku siirtyy päivän hommiin, niin sitte on aikaa miettiä lukemaansa. 

Oikein hyvvää alakanutta vuotta!