Lusikoista voi värkätä monenlaista.
Lukuintoselle sopiva lusikkamalli on kirijanmerkki.
Varsi vähä mutkalle ja lusikkapesä littanaksi, siitähän se syntyy.
Lusikkapesän voi koristella tai jättää koristelematta. Tekasin tuttava pariskunnalle omat nimikkomerkit lahjaksi. He olivat pyytänneet meitä vaarin kans käymään valamistujaiskahaveilla. Ei heistä kumanenkaan ollu valamistunu mistään koulusta eikä oppilaitoksesta, vaan miehen kirijottama kirija oli valamistunu ja sen kunniaksi hörpimmä kahavit.
keskiviikko 31. tammikuuta 2018
lauantai 27. tammikuuta 2018
Liijan vähän, kuitenkin riittävästi
Jokkaiselle taitaa olla tuttu jo kouluajoilta, se raamatunkertomus pojasta jonka evväät Jeesus halus jakkaa kaikelle kansalle. Inhimillisesti ajateltuna sehän oli täys mahottommuus, että viis leipää ja kaks kallaa vois riittää semmoselle väkimäärälle.
Kuinka palijo niitä syöjiä muuten mahto olla? Hyvinhän sää muistit, noin viis tuhatta kerrotaan olleen. Ja siihen ku lisätään vielä naiset ja kakarat niin väkimäärähän saatto nousta kymenneen ellei viiteentoistaki tuhanteen. Ei ihan pikkunen määrä ruokittavaksi viijellä leivällä ja kahella kalalla.
No, mehän tiijetään, että kaikki jotka sielä tantereella olivat koolla saivat mahansa täyteen ja sapuskaa jäi vielä ylimäärästäki monta korillista. Ihme juttu, eikö vaan ollukki.
Heleposti luullaan, että tuommoset sapuskaan liittyvät ihimeet ois jääny pelekkään historijaan, mut niin ei oo. Semmosia tapahtuu vielä nykysinki. Eikä oo montakkaan päivää ku tällänen ihime tapahtu.
Mittasuhteet tosin eivät olleet yhtä suuret. Väkiä ei ollu koolla viitttä tuhatta, eikä ees viittä sattaakaan, mut reilut nelijäkymmentä kuitenki.
Se tapahtu tämän viikon keskiviikkona tuola meijän seurakunnan keittiöllä. Ihte en ollu paikalla ku oli työpäivä etten päässy sinne. Mutta vaari oli ollu paikan päällä.
Keskiviikkosin seurakunnasa kokataan työttömille ja eläkeläisille sapuskaa. Tämä oli toinen kerta tämän vuojen puolella ku väkiä tuli syömään. Eka kerralla oli käyny parisen kymmentä syömäsä, joten kokki oli päätelly että eipä niitä taija toisellakkaan kerralla vielä palijo sen enempää tulla.
Vaan toisin kävi.
Kello ku alako olla kakstoista, vaari oli käyny kurkkaamasa etteiseen ja oli tajunnu heti, että syöjiä on ny huomattavasti enemmän ku eellis kerralla, reilut nelijäkymmentä siis.
Vaari oli menny kokin luo ja sanonu, että nyt kävi niin, että kastike ei tuu riittämmään. On se vaari sen verran monesti homman nähäny, että kyllä se määrät tietää. Etteisesä on porukkaa puolta enemmän ku viime viikolla, mitäs tehhään?
Mitäpä siinä ennään ehti tekkeen, ei mittään. Vettä ei kastikkeeseen voinu listätä ku siitä ois tullu liijan lirua, ja uuven kastikkeen tekeminen vie liikaa aikaa.
Kokki teki sen mitä Jeesuskin teki. Hän laski kätensä kastikekattilan ylle, kiitti ja siunas kastikkeen riittämmään koko porukalle.
Väki päästettiin sissään ja ruuvan jako alako. Pottuja ja kastiketta ekalle tulijalle, tokalle, kolomannelle......nelijännelle kymmenellelle ja ihan viimesellekki syöjälle.
Kaikki sai mahansa täyteen ja vielä kahavit ja pannarinpalan jäläkkäriksi.
Liijan vähän oli, kuitenkin riittävästi.
Elämä on perin mielenkiintosta ku sitä ellää Jumalan yhteyvesä. Tuollasia ihimeitä tapahtuu rukkouksen ja siunauksen maailmasa. Jumalan hengen maailma on yliluonnollinen, joka vaikuttaa ja koskettaa ihimistä. Sen ilimapiirin keskellä eläen voi ja saa olla osallinen jostakin, mikä ylittää ihimismielen viisauven, ihimisen oman kykeneväisyyen tehä asijoita.
Sillon ku Jeesuksen nimesä rukkoilee tai siunaa, sen tekkee siinä tietosuuvesa, etten minä ihte tee yhtikäs mittään, vaan Henki tekkee mun kauttani.
Rukousvastaukset jää taatusti saamatta jos kuvittelen ihte pystyväni aikaansaamaan niitä.
Pienistä purroista kasvaa suuri joki.
Paljon rukousta, paljon vastauksia.
Vähän rukousta, vähän vastauksia.
Ei yhtään rukousta, ei yhtään vastauksia.
Kuinka palijo niitä syöjiä muuten mahto olla? Hyvinhän sää muistit, noin viis tuhatta kerrotaan olleen. Ja siihen ku lisätään vielä naiset ja kakarat niin väkimäärähän saatto nousta kymenneen ellei viiteentoistaki tuhanteen. Ei ihan pikkunen määrä ruokittavaksi viijellä leivällä ja kahella kalalla.
No, mehän tiijetään, että kaikki jotka sielä tantereella olivat koolla saivat mahansa täyteen ja sapuskaa jäi vielä ylimäärästäki monta korillista. Ihme juttu, eikö vaan ollukki.
Heleposti luullaan, että tuommoset sapuskaan liittyvät ihimeet ois jääny pelekkään historijaan, mut niin ei oo. Semmosia tapahtuu vielä nykysinki. Eikä oo montakkaan päivää ku tällänen ihime tapahtu.
Mittasuhteet tosin eivät olleet yhtä suuret. Väkiä ei ollu koolla viitttä tuhatta, eikä ees viittä sattaakaan, mut reilut nelijäkymmentä kuitenki.
Se tapahtu tämän viikon keskiviikkona tuola meijän seurakunnan keittiöllä. Ihte en ollu paikalla ku oli työpäivä etten päässy sinne. Mutta vaari oli ollu paikan päällä.
Keskiviikkosin seurakunnasa kokataan työttömille ja eläkeläisille sapuskaa. Tämä oli toinen kerta tämän vuojen puolella ku väkiä tuli syömään. Eka kerralla oli käyny parisen kymmentä syömäsä, joten kokki oli päätelly että eipä niitä taija toisellakkaan kerralla vielä palijo sen enempää tulla.
Vaan toisin kävi.
Kello ku alako olla kakstoista, vaari oli käyny kurkkaamasa etteiseen ja oli tajunnu heti, että syöjiä on ny huomattavasti enemmän ku eellis kerralla, reilut nelijäkymmentä siis.
Vaari oli menny kokin luo ja sanonu, että nyt kävi niin, että kastike ei tuu riittämmään. On se vaari sen verran monesti homman nähäny, että kyllä se määrät tietää. Etteisesä on porukkaa puolta enemmän ku viime viikolla, mitäs tehhään?
Mitäpä siinä ennään ehti tekkeen, ei mittään. Vettä ei kastikkeeseen voinu listätä ku siitä ois tullu liijan lirua, ja uuven kastikkeen tekeminen vie liikaa aikaa.
Kokki teki sen mitä Jeesuskin teki. Hän laski kätensä kastikekattilan ylle, kiitti ja siunas kastikkeen riittämmään koko porukalle.
Väki päästettiin sissään ja ruuvan jako alako. Pottuja ja kastiketta ekalle tulijalle, tokalle, kolomannelle......nelijännelle kymmenellelle ja ihan viimesellekki syöjälle.
Kaikki sai mahansa täyteen ja vielä kahavit ja pannarinpalan jäläkkäriksi.
Liijan vähän oli, kuitenkin riittävästi.
Elämä on perin mielenkiintosta ku sitä ellää Jumalan yhteyvesä. Tuollasia ihimeitä tapahtuu rukkouksen ja siunauksen maailmasa. Jumalan hengen maailma on yliluonnollinen, joka vaikuttaa ja koskettaa ihimistä. Sen ilimapiirin keskellä eläen voi ja saa olla osallinen jostakin, mikä ylittää ihimismielen viisauven, ihimisen oman kykeneväisyyen tehä asijoita.
Sillon ku Jeesuksen nimesä rukkoilee tai siunaa, sen tekkee siinä tietosuuvesa, etten minä ihte tee yhtikäs mittään, vaan Henki tekkee mun kauttani.
Rukousvastaukset jää taatusti saamatta jos kuvittelen ihte pystyväni aikaansaamaan niitä.
Pienistä purroista kasvaa suuri joki.
Paljon rukousta, paljon vastauksia.
Vähän rukousta, vähän vastauksia.
Ei yhtään rukousta, ei yhtään vastauksia.
keskiviikko 24. tammikuuta 2018
Kirjosukat
Kyllä on ollu monen monta pakkaspäivää perätysten. Kylymä viima teheny kelistä vielä viliposemman, tuntunu vilu luisa ja ytimisä.
Pakkasta vastaan on hyvä suojautua. Sukkapuikot on saanu kyytiä ku on ollu iltasin aikaa neuloosia harrastaa. Tällä kertaa synty ruskija-valako-harmaasävyset kirijosukat.
Kirpparilta löysin villalankoja pussillisen kolomella eurolla. Empä tullu punninneeksi palijoko lankoja oli kaiken kaikkiaan, mut oli niitä niin palijo, että kaksiin sukkiin riittää vallan mainiosti ku tekkee kirijokuvioillisia sukkia. Valakosia lankoja mulla oli muutama epämääränen kerä jo ennestään, niitä yhistelemällä saa ihan mukavat sukat.
Pakkasta vastaan on hyvä suojautua. Sukkapuikot on saanu kyytiä ku on ollu iltasin aikaa neuloosia harrastaa. Tällä kertaa synty ruskija-valako-harmaasävyset kirijosukat.
perjantai 19. tammikuuta 2018
Pikkusen turkoosia
Mää oon antanu näille korruille nimeksi palkokoru, ne ku muistuttaa malliltaan herneenpalakua.
Hopijainen lusikan pinta ja valakonen helemi soppii kivasti yhteen. Oman pienen säväyksen antaa pieni turkoosi helemi valakosten välisä.
Kahta ihan samanlaista korua en oo vielä onnistunu tekkeen. Nuo korviksetkaan eivät oo ihan samanlaiset vaikka äkkiä kahtottuna siltä näyttävät.
Siinähän se tämän homman mielekkyys just onki, että jokkaisesta korusta tullee unikki.
Lusikan malli vaikuttaa lopputulokseen. Riipus on tehty isommasta, hieman ovaalin muotosesta lusikasta, korvikset pienen ruusulusikan pesästä, mikä on lähes pyörijä.
Lepposaa viikonvaihetta!
sunnuntai 14. tammikuuta 2018
Vähä lauvantaista
Eilinen meni ulukomailla käyvesä. Olimma sopineet rehvit Ikeaan vaarin siskon ja hänen miehensä kans. Eihän meillä kellään ollu mittään mitä ois tarvinnu ostaa, mutta. Mutta...mutta...
Se löytänurkkaus on paha. Eikähän sitä ossaa Ikeasa käyvä, etteikö sen nurkkauksen kautta kiertäs, eihän? Vaan, toisaalta ohan siinä se hyvä puoli, (jotaki hyviä syitä on keksittävä heräteostoksille) että tavaroita jotka saa alennetulla hinnalla. Ny oli vielä niistä löytönurkan valamiiksi halavoistahinnoista puolet pois päivän tarijouksena, niin kannattihan se ny ostaa ku halavalla sai. Hmm...no joskushan tuo ajattelu mennee ihan päin seiniä. Jos sitä aina toteuttas, niin eihän kenenkään kaapit ja varastot riittäs niitten huippuhalapojen tavaroitten säilyttämisseen.
Noh, eka kerran ku menimmä löytönurkkaan niin sielä oli kodinkonneita joitten hinnat oli tosi, tosi halapoja. Jääkaappi-pakastin lähti meijän mukkaan. Myyntihinta näytti olleen lähes kaheksantuhatta ruunua, me maksettiin siitä viiskyt eurua. Meijän vanahasa kaapisa jääkaapin tila on ollu pikkusen liijan pieni. Täsä uuvesa jääkaappi on isompi, pakastin tietysti sitte pienempi. Mutta ohan meillä arkkupakastin lisänä.
Vietiin jääkaappi autoon ja lähimmä uuvelle kierrokselle.
Sillä aikaa ku olimma värkkäämäsä jääkaappia roomsterriin sisälle, oli löytönurkkaan tuotu uutta tavaraa. Voihan tokkiinsa ku sai taas penkua hyllyjä ja pahavilootia, meinas melekeen tulla semmonen ostohysteriahinku vaikkei mittään tarvittu. Onneksi välillä tuli järki avuksija jätettiin jotaki poiskin kärryyn kerätyistä tavaroista.
P & A löysivät aivan ihanan lasisen pöytälevyn josa oli jotain kukkien ja hedelmien kuvia pinnasa. Aivan varmasti on mukavan näkönen heijän keittiön pöyvän päällä.
Toisenki lasilevyn he löytivät ja nostivat kärryynsä. Siitä he kyllä sanovat heti, että ei heillä oo sille käyttyä. Kahtottiin levyn kokua mikä se oli ja tulimma siihen tulokseen että se saattas passata meijän pöyvän päälle. Niinpä pienempi lasilevy vaihto omistajjaa. Viis eurua siitä maksoimma. Pikkusen oli kotimatkalla roomsterisa ahtaat olot, takapenkillä meinaan.
Jääkaappihan vei niin palijo tillaa, ettei etupenkille ollu puhettakkaan että mahtusin. Tiukkaa se teki että mahuin takapenkille. Lasilevy oli nimittän sen verran levijämpi mitä jääkaappi, että jouvuin istummaan vähä läjäsä ja kyyrysä koko kotimatkan. Mutta niin me ne tavarat kotia saatiin ja jääkaappiki kannettua toiseen kerrokseen. Tuola se keittiösä hyrskyttää ja on kooltaan reilusti pienempi mitä aikasempi.
Keittiöön tuli mukavasti lissää tillaa, eikä maksanu palijo.
Jaa, että miltä se pöytä näytti ennen...
Lasilevy on valakonen ja justiin sopivan kokonen. Pöyvän maalipinta on niin arka kosteuvelle, että siihen jää heti vaalija läntti jos jotaki kostijaa on hetken aikaa pinnalla. Muutama teepussin ja kahavikupin pohojan jäläki siihen on jääny, eikä niitä saa pois muuten ku maalaamalla koko pinnan.
Lasilevy on kätevä, ei näy läntit eikä haittaa kosteus, hyvä löytö. Kiitos P & A.
Hauskaa sunnuntaita!
Se löytänurkkaus on paha. Eikähän sitä ossaa Ikeasa käyvä, etteikö sen nurkkauksen kautta kiertäs, eihän? Vaan, toisaalta ohan siinä se hyvä puoli, (jotaki hyviä syitä on keksittävä heräteostoksille) että tavaroita jotka saa alennetulla hinnalla. Ny oli vielä niistä löytönurkan valamiiksi halavoistahinnoista puolet pois päivän tarijouksena, niin kannattihan se ny ostaa ku halavalla sai. Hmm...no joskushan tuo ajattelu mennee ihan päin seiniä. Jos sitä aina toteuttas, niin eihän kenenkään kaapit ja varastot riittäs niitten huippuhalapojen tavaroitten säilyttämisseen.
Noh, eka kerran ku menimmä löytönurkkaan niin sielä oli kodinkonneita joitten hinnat oli tosi, tosi halapoja. Jääkaappi-pakastin lähti meijän mukkaan. Myyntihinta näytti olleen lähes kaheksantuhatta ruunua, me maksettiin siitä viiskyt eurua. Meijän vanahasa kaapisa jääkaapin tila on ollu pikkusen liijan pieni. Täsä uuvesa jääkaappi on isompi, pakastin tietysti sitte pienempi. Mutta ohan meillä arkkupakastin lisänä.
Vietiin jääkaappi autoon ja lähimmä uuvelle kierrokselle.
Sillä aikaa ku olimma värkkäämäsä jääkaappia roomsterriin sisälle, oli löytönurkkaan tuotu uutta tavaraa. Voihan tokkiinsa ku sai taas penkua hyllyjä ja pahavilootia, meinas melekeen tulla semmonen ostohysteriahinku vaikkei mittään tarvittu. Onneksi välillä tuli järki avuksija jätettiin jotaki poiskin kärryyn kerätyistä tavaroista.
P & A löysivät aivan ihanan lasisen pöytälevyn josa oli jotain kukkien ja hedelmien kuvia pinnasa. Aivan varmasti on mukavan näkönen heijän keittiön pöyvän päällä.
Toisenki lasilevyn he löytivät ja nostivat kärryynsä. Siitä he kyllä sanovat heti, että ei heillä oo sille käyttyä. Kahtottiin levyn kokua mikä se oli ja tulimma siihen tulokseen että se saattas passata meijän pöyvän päälle. Niinpä pienempi lasilevy vaihto omistajjaa. Viis eurua siitä maksoimma. Pikkusen oli kotimatkalla roomsterisa ahtaat olot, takapenkillä meinaan.
Jääkaappihan vei niin palijo tillaa, ettei etupenkille ollu puhettakkaan että mahtusin. Tiukkaa se teki että mahuin takapenkille. Lasilevy oli nimittän sen verran levijämpi mitä jääkaappi, että jouvuin istummaan vähä läjäsä ja kyyrysä koko kotimatkan. Mutta niin me ne tavarat kotia saatiin ja jääkaappiki kannettua toiseen kerrokseen. Tuola se keittiösä hyrskyttää ja on kooltaan reilusti pienempi mitä aikasempi.
Keittiöön tuli mukavasti lissää tillaa, eikä maksanu palijo.
Jaa, että miltä se pöytä näytti ennen...
Lasilevy on valakonen ja justiin sopivan kokonen. Pöyvän maalipinta on niin arka kosteuvelle, että siihen jää heti vaalija läntti jos jotaki kostijaa on hetken aikaa pinnalla. Muutama teepussin ja kahavikupin pohojan jäläki siihen on jääny, eikä niitä saa pois muuten ku maalaamalla koko pinnan.
Lasilevy on kätevä, ei näy läntit eikä haittaa kosteus, hyvä löytö. Kiitos P & A.
Hauskaa sunnuntaita!
keskiviikko 10. tammikuuta 2018
Helepotti
Viikonloppuna
iskeny selekäkipu meni ihimeen nopijasti ohi. Sunnuntaina oli vielä
vähäsen sen tuntunen, että pystyneekö maanantaina lähtemmään töihin.
Rukkoilin,
että selekä paranis ku pitäs pystyä menemään töihin. Mulle tuli
mieleen tennispallo, että kokkeilla sitä jos se auttas. Laiton pallon
kovalle tuolille ja istuin alas sillaitte, että pallo jäi pakaran alle
just siihen kohtaan misä kipupisteet tuntu. Autss.
Siirtelin
pallon paikkaa usijampaan kohtaan, liikutin jalakaa niin palijo ku vaan
kärsin. Kipijää kävi ku pallo painu kinttua vasten. Mutta se autto.
Tuolilta ku nousin niin sen jäläkeen ei kipua tuntunu selijäsä.
Issiashermo vielä vähäsen tännään ilimotti olemasa olostaan,
mut se kamala viiltävä kipu on pois. Enkä voi kyllä muuta sanua kuin,
kiitos Herralle avusta, mieleen nousseesta ajatukseta käyttää pallua.
Apu tullee ylhäähtä, ihan niinku siinä yhesä laulusa sanotaan.
lauantai 6. tammikuuta 2018
Noijannuoliko?
Aamulla heräsin siihen tuntemukseen, että taitaapa olla mummelilla issiashermo kirijällä.
Tiijät varmaan sen miltä se tuntuu, ei tarvi alakaa selittämmään.
Aattelin, että kyllä se kinttu tuosta päivän päälle tokenee, on se aikasemminki vähä oireillu.
Aamukahavit sain juotua ja menin olohuoneen puolelle istummaan nojatuoliin. Kuuntelin ja kahtelin siinä jumalanpalaveluksen telekusta ja meinasin että lähenpä juomaan toisen kupin kahavia, sillo se iski.
Alaselijästä vihilas niin äkäsesti. Hetken aikaa piti seisua siinä puolikumarasa asennosa ootelleen, että kärsis suoristaa kroppansa kokonaan, jotta pääsis kävelemmään keittiöön. Autss...ottihan kipijää.
Se oli äkillinen, hetkellinen kipu, joka kesti aikansa ja meni ohi.
Niin ainaki luulin. Vaan toisinhan siinä kävi. Nuita pistäviä äkillisiä pistoksia on tullu pitkin päivää. Joka kerta ku tuolista nousee ylös, joutuu ettimän oikijaa asentua, ettei kovin kauheesti selekä kramppais.
Meillä oli kolomeksi sovittu meno yhteen perhejuhulaan. Olin kylyppärisä pesemäsä hampaita ja alon siinä suutani huuhtelemmaan. Kummarruin vähäsen allasta kohti ja samantien jymähti selekä sellaseen kramppiin että silimisä pimeni. Tarrasin altaan reunasta kiinni ja huusin vaarille, että tuu auttaan multa mennee taju. Vaari tuli ja otin hänestä tukia jotten kaatunu. Ei multa taju kuiten menny, hetkellinen pimennys vaan oli. Vaari sano heti, että tuosa kunnosa jäät kotija, et sää pysty mihinkän lähtemmään. Sanoin, että kyllä mää voin, ei se niin paha oo.
No sitte oltiin siinä vaiheesa, että vaari laitto jo takkia ylleen. Mää olin jumittunu hyyskään, ku ei kertakaikkiaan selekä antanu myöten liikahtaakkaan. Siinäpä sitä istut hetken aikaa hyyskänpöntöllä pääsemättä mihinkään, ku ei kärsi nousta. Taas meni pieni tovi ootellesa, että kipuaalto mennee ohi. Seinistä tukemalla sain nostetuksi ihteni pystyyn ja olin hetken päästä takki päällä valamiina lähtöön.
Reissu meni ihan hyvin. Pari kertaa juhulapaikasa nappas selijästä niin tiukasti, että piti vettää henkiä ja ootella. Kotija ku tultiin niin venyttelin kunnolla ja jumppasin. Nyt selekä tuntuu ihan kohtalaiselta. Tätä kirijottaisa istun nojatuolisa iso tyyny takamuksen alla jottei ois liijan pehemonen alusta. Kovemmalta alustalta on helepompi nousta mitä pehemijältä.
Noijannuoli saattaa olla aika ärhäkkä. Eikä siihen taija olla olemasa sen kummempia hoitokeinoja ku lepo, venyttely ja syyvä tulehusta alentavia ruoka-aineita. Valakosipuli-inkivääritee vissiin hyvä hoitokuuri.
Noijanuolen ja issiaksen ero on kai siinä, että noijanuoli kramppaa selijän, issias jalat. Varmaan yhtäläisyyttä samanlaisia oierita molemmisa.
Mukavaa päivää kuitennii!
Tiijät varmaan sen miltä se tuntuu, ei tarvi alakaa selittämmään.
Aattelin, että kyllä se kinttu tuosta päivän päälle tokenee, on se aikasemminki vähä oireillu.
Aamukahavit sain juotua ja menin olohuoneen puolelle istummaan nojatuoliin. Kuuntelin ja kahtelin siinä jumalanpalaveluksen telekusta ja meinasin että lähenpä juomaan toisen kupin kahavia, sillo se iski.
Alaselijästä vihilas niin äkäsesti. Hetken aikaa piti seisua siinä puolikumarasa asennosa ootelleen, että kärsis suoristaa kroppansa kokonaan, jotta pääsis kävelemmään keittiöön. Autss...ottihan kipijää.
Se oli äkillinen, hetkellinen kipu, joka kesti aikansa ja meni ohi.
Niin ainaki luulin. Vaan toisinhan siinä kävi. Nuita pistäviä äkillisiä pistoksia on tullu pitkin päivää. Joka kerta ku tuolista nousee ylös, joutuu ettimän oikijaa asentua, ettei kovin kauheesti selekä kramppais.
Meillä oli kolomeksi sovittu meno yhteen perhejuhulaan. Olin kylyppärisä pesemäsä hampaita ja alon siinä suutani huuhtelemmaan. Kummarruin vähäsen allasta kohti ja samantien jymähti selekä sellaseen kramppiin että silimisä pimeni. Tarrasin altaan reunasta kiinni ja huusin vaarille, että tuu auttaan multa mennee taju. Vaari tuli ja otin hänestä tukia jotten kaatunu. Ei multa taju kuiten menny, hetkellinen pimennys vaan oli. Vaari sano heti, että tuosa kunnosa jäät kotija, et sää pysty mihinkän lähtemmään. Sanoin, että kyllä mää voin, ei se niin paha oo.
No sitte oltiin siinä vaiheesa, että vaari laitto jo takkia ylleen. Mää olin jumittunu hyyskään, ku ei kertakaikkiaan selekä antanu myöten liikahtaakkaan. Siinäpä sitä istut hetken aikaa hyyskänpöntöllä pääsemättä mihinkään, ku ei kärsi nousta. Taas meni pieni tovi ootellesa, että kipuaalto mennee ohi. Seinistä tukemalla sain nostetuksi ihteni pystyyn ja olin hetken päästä takki päällä valamiina lähtöön.
Reissu meni ihan hyvin. Pari kertaa juhulapaikasa nappas selijästä niin tiukasti, että piti vettää henkiä ja ootella. Kotija ku tultiin niin venyttelin kunnolla ja jumppasin. Nyt selekä tuntuu ihan kohtalaiselta. Tätä kirijottaisa istun nojatuolisa iso tyyny takamuksen alla jottei ois liijan pehemonen alusta. Kovemmalta alustalta on helepompi nousta mitä pehemijältä.
Noijannuoli saattaa olla aika ärhäkkä. Eikä siihen taija olla olemasa sen kummempia hoitokeinoja ku lepo, venyttely ja syyvä tulehusta alentavia ruoka-aineita. Valakosipuli-inkivääritee vissiin hyvä hoitokuuri.
Noijanuolen ja issiaksen ero on kai siinä, että noijanuoli kramppaa selijän, issias jalat. Varmaan yhtäläisyyttä samanlaisia oierita molemmisa.
Mukavaa päivää kuitennii!
keskiviikko 3. tammikuuta 2018
Sukkia, sukkia
Myyjäistouhut ja muut kiireet on takana päin. Välipäivinä alako esiintymmään neuloosin oireita siinä määrin, että piti penkua lankaloojaa ja ottaa puikot esille.
Lankajämiä kertyy aina. Joskus syyskesällä vai millo se oli, ostin alapakka lankoja joista tein itelle ja vaarille sukat. Ajattelin saavani kivat kevyet ja lämpimät sukat talavikenkiin talaven pakkasia varten.Vaan kuinkas kävikään. Parin käyttökerran jäläkeen sukanpohojisa oli reijät. Ei ne kestäny hankausta yhtään. En mää sukkia pois heittäny. Parsin sukat ja otin ne unisukiksi, siinä virasa ne on kestäny ihan hyvin. Vaarin sukat toimittaa sammaa virkaa.
Alapakkalankoja löyty loojasta pari pientä kerrää, niistä tekasin äiteelle unisukat.
Enpä muista oonko koskaan aikasemmin teheny sukkia siten, että alottanu tekemisen kärijestä. Sukan päällypuolella kulukee pieni pitsikuvijo jatkuen varteen saakka. Kolome oikeen, kaks nurin.* Joka nelijäs kerros kudotaan kolome silimukkaa siten, että eka silimukka nostetaan kahen silimukan yli. Kudotaan yks silimuka, langankierto, kudotaan toinen silimukka, kaks nurin.* Toistetaan tätä koko kierros. Seuraava kierros kudotaan ihan normaalisti, kolome oikeen, kaks nurin, kolome oikeen, kaks nurin. Taas ku on nelijä kerrosta tehty, kudotaan * -----* kerros. Eihän kuulosta sekavalta. :)
Toiset sukat tein nallelangoista. Mittään väriä ei ollu niin palijua, että ois saanu yksväriset joten piti tehä kirijavat. Musta ja tummansininen vuorottellee pystyraitana, vaalijansininen, harmaansininen ja valakonen vaakaraitana.
Perinteiset raitasukat on nopija tehä. Yks oikeen, yks nurin resori on napakka ja kulukee sukasa varpaisiin asti.
Ny alako satamaan lunta. Harmaja päivä muuten, auringosta ei tietuakkaan. Kukat näyttää hieman kärsivän valon puutteesta. Reilun vuojen kukkinu orkidea puskee uusia nuppuja mut nepä ei valon puutteen takia aukene. Nukkumaijan lehetkin hieman käpristyy, vaikka muuten on kasvanu tosi hyvin. Pitänee hommata lisävalotusta kukille jotta ne pärijää talaven yli.
Eihän täsä oo ku muutama viikko niin alakaa kevätaurinko paistelemmaan. Ens kuun jälkeen jo maaliskuu. Piahan se mennee.
Mukavia talavipäiviä!
Lankajämiä kertyy aina. Joskus syyskesällä vai millo se oli, ostin alapakka lankoja joista tein itelle ja vaarille sukat. Ajattelin saavani kivat kevyet ja lämpimät sukat talavikenkiin talaven pakkasia varten.Vaan kuinkas kävikään. Parin käyttökerran jäläkeen sukanpohojisa oli reijät. Ei ne kestäny hankausta yhtään. En mää sukkia pois heittäny. Parsin sukat ja otin ne unisukiksi, siinä virasa ne on kestäny ihan hyvin. Vaarin sukat toimittaa sammaa virkaa.
Alapakkalankoja löyty loojasta pari pientä kerrää, niistä tekasin äiteelle unisukat.
Enpä muista oonko koskaan aikasemmin teheny sukkia siten, että alottanu tekemisen kärijestä. Sukan päällypuolella kulukee pieni pitsikuvijo jatkuen varteen saakka. Kolome oikeen, kaks nurin.* Joka nelijäs kerros kudotaan kolome silimukkaa siten, että eka silimukka nostetaan kahen silimukan yli. Kudotaan yks silimuka, langankierto, kudotaan toinen silimukka, kaks nurin.* Toistetaan tätä koko kierros. Seuraava kierros kudotaan ihan normaalisti, kolome oikeen, kaks nurin, kolome oikeen, kaks nurin. Taas ku on nelijä kerrosta tehty, kudotaan * -----* kerros. Eihän kuulosta sekavalta. :)
Toiset sukat tein nallelangoista. Mittään väriä ei ollu niin palijua, että ois saanu yksväriset joten piti tehä kirijavat. Musta ja tummansininen vuorottellee pystyraitana, vaalijansininen, harmaansininen ja valakonen vaakaraitana.
Perinteiset raitasukat on nopija tehä. Yks oikeen, yks nurin resori on napakka ja kulukee sukasa varpaisiin asti.
Ny alako satamaan lunta. Harmaja päivä muuten, auringosta ei tietuakkaan. Kukat näyttää hieman kärsivän valon puutteesta. Reilun vuojen kukkinu orkidea puskee uusia nuppuja mut nepä ei valon puutteen takia aukene. Nukkumaijan lehetkin hieman käpristyy, vaikka muuten on kasvanu tosi hyvin. Pitänee hommata lisävalotusta kukille jotta ne pärijää talaven yli.
Eihän täsä oo ku muutama viikko niin alakaa kevätaurinko paistelemmaan. Ens kuun jälkeen jo maaliskuu. Piahan se mennee.
Mukavia talavipäiviä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Ei muovonmuutos, mutta muutos kuitenkin
Sää tiijät semmosen ohojelman, misä tehhään naisille muutoksia. Nainen on kuvattu ennen muutoksen alakua ja sitte ku muutos on tapahtunu. T...
-
Lyhentykköön tie askeltesi alla. Olokoon tuuli myötäinen matkallasi. Paistakkoon aurinko läpimästi kasvoillesi, lagetkoon saje pehemiä...
-
Mennee nämä mun hommat ihan Pelle Pelettoman hommiksi ku alon värkkäämään jotaki aivan hullunkurista juttua. Mää en oo vielä niin kehittyny ...