Pikavastaus

Tais olla vuosi 2016 alakukessää yks lauvantai aamupäivä, ku istuttiin kartanolle pystytetysä telttakatoksesa kahavilla. Vaari oli aikasemmin kiertäny talon ja teheny tutkimusta siitä, misä kunnosa vanaha hirsitalo mahtaa oikeen olla. Meillä ku oli ajatus alakaa remontoimaan talo asuttavvaan kuntoon. Ulukovuorauksen vaari oli irrottanu akkunoita myöten parilta seinältä ja totesi, että toivoton tapaus meille.

Tienpuolen päävystä hirret oli akkunoihin saakka sen kuntosia, että suurin osa pitäs vaihtaa. Etuseinä oli ainut, mihin ei tarvis vaihtaa yhtään hirttä. Siinä ku istuttiin kahavilla, vaari tuumas, mitä tehhään, jätetäänkö koko homma? Hommaako maanantaiksi kaivurin paikalle, ja pannaan koko höskä matalaksi? Siinäpä sitä oli miettimistä hetkeksi aikaa.

En miettiny kovin kauvaa. Rukkoilin, tai oikijastaan latelin sanoja Jumalalle kuultavaksi. Homma on nyt semmonen, että me ei tästä hommasta yksin selevitä. Jotta me uskallettas jatkaa, niin lähetä joku maanantaina meitä auttammaan.

Iltapäivällä meijän tieitä pitkin kävelee mies. Hetki siinä raatataan, mutta ei puhuttu talon kunnosta eikä rukkouksesta mittään. Sanottiin vaan, että kierräppä talo ja sano arvios. Sitte mies kiertää talon ja sannoo;  Vaan, on teillä täsä kova homma. Mitäpä sanotta, jos tuun maanantaina ja otan moottorisahan mukkaan ja alamma laittammaan nuot hirret seinälle? Vilikasin vaaria ja vaari vilikas mua, tiijettiin mitä tehhään.

Mies ku lähti, ruvettiin vaarin kans laittammaan nostorauvat paikalleen ja niitten alle tunkit. Kaikki oli valamiina maanataiksi. Maanatai aamu ku koitti, mies tuli ennen kaheksaa ja niin alettiin hommiin. Kahen viikon ajan mies kuluki meillä talakoilla hommisa ja saatiin vaihettua hirret mihin ne piti vaihtaa.

Ku mies tuli meille, sanoin, että hän on enkeli. Kerroin hälle mitä olin Jumalalle puhunu ja siinä hän nyt oli, pikavastaus. Miehen silimäkulumasa kimmelsi kyyneleet.

Kaikkia ja kaikki

 Muutama viikko takaperin oli suviseurat. Eikä tainnu kovin monelta jäähä huomaamatta senTarratoimikunnan touhu, ku olivat taas olleet jakamasa sielä tarrojaan.

Yks kohta siinä oli mihin kiinnitin huomiota ja näin jäläkikätteen oon asijaa miettiny vähä enemmänki. Tarrasa oli teksti, Jumala rakastaa transihimisiä. Sehän on täysin totta, on vain yhen sanan virhe tuosa lauseesa. Nimittäin, Raamattu opettaa, että Jumala rakastaa kaikkia ihimisiä

Jumalan tykö saa jokkainen tulla sellasenaan ku on. Jeesus kuoli kaikkien ihimisten syntien eestä. Se, että ihiminen tietää Jumalan rakastavan mua, kaikkia ihimisiä, ei oo ovikoodi eikä pääsylippu taivaaseen. Enemmänki se on semmonen yleinen hyvvääoloa ja turvallisuutta tuova tieto, mua rakastetaan, joku hyväksyy mut tämmösenä ku oon. On harhaanjohtavvaa opetusta semmonen, että ihiminen on taivaskeleponen vain sen perusteella, että Jumala rakastaa. Se on vasta alaku. Alaku sille, että meillä on mahollisuus ja uskallus kääntyä Jumalan puoleen. 

Taivaaseen pääseminen ei oo automaatio, ajatellen elänpä miten elän, Jumala mua rakastaa, ja ku kuolema korijaa niin taivaan portti auki kolahtaa. Ei se mee niin. Ihimisen pittää elämänsä aikana tehä parannus ja uskua evankelijumi, se on ovikoodi, pääsylippu taivaaseen.

Sillä kaikki ovat syntiä teheneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, sanotaan roomalaiskirijeesä ( Room. 3: 23 ). Huomasit varmaan sanan KAIKKI, tästäkään ei kukkaan jää ulukopuolelle, ollaan niin sanotusti samasa venneesä.

Seuraaviin jakkeisiin on on tiivistetty nämä kaks asijaa, Jumala rakastaa kaikkia ja ovikoodi, lueppa tarkkaan.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän anto ainokaisen Poikansa, ettei ykskään, joka hänneen uskoo hukkus, vaan hällä olis ijänkaikkinen elämä.

Usko pois.

Päivitystä pitkästä aikaa

Kylläpä se tuo aika mennee nopijaa, kesä alakaa olla kohta kääntymäsä syksyä kohti. Kartanolla on ollu kyllä semmoset kukkaloistot tänä kesänä, että on ollu silimänruokaa yltäkyllin. Just eilen vaarin kans juteltiin, että on mukavasti saatu kukat ja pensaat laitettua, yks sortti ku lopettaa kukintaansa niin toinen alottaa. Istutettujen taimien seasa sitte kasvaa ihan luonnon omat kukat ja yrtit, ja seki tuo oman värinsä ja sävynsä kasvimaailmaan. Me ei olla liijan tarkkkoja sen suhteen, miten nuukaan on rikkaruohot revitty, niitä saa olla tämmösellä tontilla kuhan eivät vallota koko kukkapenkkiä.

 Kevvään ja kesän aikana, ollaan vaarin kans käyty usijammalla paikkakunnalla pitämäsä hengellisiä tillasuuksia. Meillä on hyvin toimiva systeemi. Mää hoijan musiikkipuolen ja laulujen lomasa saatan sanua mielenpäälle nousseita ajatuksia ja mietteitä. Vaari hoitaa sitte saarna ossuuen, mikä hälle on perin luontevvaa vuosikymmenten takkaa. Ollaan koettu, että eläkeläisinä meille on siunaantunu hedelmällinen työ tällä alueella misä ollaan ja eletään.

Kesäkuusa puhin yhesä tillaisuuesa leskeksi jääneestä naisesta. Naisen elämästä kerrotaan raamatusa vanahan testamentin puolella ( 2 Kun 4 )  Naisella oli kaks poikaa, ukko oli kuollu ja nyt hän pelekäs velekojan tulevan perimään velekoja, eikä hänellä ollu rahhaa millä maksaa. Nainen tapas profeetta Elisan ja kerto tälle ongelmastaan. Elisa kysy, että mitä hällä on kotonaan. Nainen vastas, että ei oo muuta ku pikkusen ölijyä purnukan pohojalla. Elisa anto naiselle toimintaohojeet mitä hänen tullee tehä. "Mee ja lainaa ihtelles tyhyjiä astijoita kylästä, kaikilta naapureiltas niin palijo ku vaan saatat löytää.

Mee sitte sisälle, sulije ovi jäläkees ja kaaja siitä purnukastas niihin astijoihin ölijyä." Nainen teki niin.

Aina ku yks astija tuli täyteen, siirrettiin se syrijään ja tyhyjää kippua taas juoksevan ölijyn alle. Olijyä valu ja riitti niin kauvan kunnes viimenenki tyhyjä astija oli tullu täyteen, sitte ölijyn tulo loppu.

Aatellaanpa hetki tilanteen alakupuolta. Kuullesaan toimintaohojeen, naisen mielesä saatto käyvä ajatus, että täysin hullu ehotus, lähtiä ny kiertämmään ympäri kyllää kerräämäsä tyhyjiä kippoja, mitä ne kyläläisetki sannoo. Luulevat pian, että järki on menny ku ukko kuoli. Mut hätä ku oli, velekoja hönkii niskaan, jotaki tätyy tehä. Nainen päätti ottaa riskin, kerätään kipot ja katotaan mitä siitä seuraa.

Tais olla pojilla kiirusta kulijettaa tyhyjiä astijoita kotijansa, samalla jännätä ja miettiä, että mitähän se äiti oikeen meinaa tehä. Entäpä se hetki, ku äiti otti purnukkansa kätteen tietäen, että siinä on pohojalla pikkunen tilikka ölijyä. Uskallanko alakaa kaatammaan...noh, olishan voinu jättää kaatamattaki, mutta seuraukset olis ollu vallan erilaiset.

Lopputuloshan oli se, että nainen sai ölijyn myynnillään rahat velekojen maksuun ja lopuilla rahhoilla he pystyvät elämään.

Mikä täsä kertomuksesa mua siunaa? No se, ku omat mahollisuuvet on mitättömät, Jumala voi siunata ja muuttaa tilanteet vallan toisenlaisiksi. Pittää vaan uskaltaa luottaa, ottaa riski ja antaa se pieni osa mitä ihtellä on, Jumalan käyttöön. Entäpä ne utelijaat kyläläiset? Aivan varmasti sielä kävi kuhina ja juttu levisi, että mitä ihimettä leski oikeen touhuaa. Ku leski sitte tuli ja alako myymään ölijyä kyläläisille, olihan hällä valtava tilasuus kertua miten hän on ölijyn saanu. Nainen sai kertua Jumalan ihimeestä, suuresta teosta mikä sai alakunsa naisen pienestä ölijytilikkasesta.